Mistä aikaa seksille?
Meillä 20 v. avioliittoa takana, molemmilla hektinen työ (miehellä osin myös reissuhommaa). Lisäksi kolme lasta, koulut, harrastukset ja kotityöt. Seksi on ihanaa, mutta aivan liian harvoin. Tämän rumban keskellä ruuhkavuosina ei vain ole aikaa/energiaa riittävästi seksille. Hyvä, jos kerran viikossa, lauantaina saunan jälkeen ehditään ja jaksetaan. No onneksi silloin tällöin on mahdollisuus tehdä pieniä irtiottoja, hotelliviikonloppuja jne. Ja silloin pannaan menemään 😆. Miten te muut ruuhkavuosia elävät? Miten usein seksiä? Mistä aikaa ja energiaa siihen?
Kommentit (10)
Joo, sama vaivaa meilläkin. Silloin harvoin kun on aikaa huokaista, ei kyllä seksi ole ekana mielessä. Tai jos onkin niin ainakin toinen on niin väsynyt ettei ole sen aika. Noin kerran / 1-2 kk on tahti ja siihen on kai tyydyttävä, kunnes lapset osaa kulkea itse harrastuksiinsa tjsp. Nyt ne on vielä leikki-iässä.
M41
Kuka sitä kaipaakaan. Hikistä ähellystä. En tarvitse mokomaa. Case closed.
Ei jaksa vaivautua, kaksi lastakin on jo tehty. Hädän hetkellä sipaisen siittiöt pönttöön, vääntäydyn eukon viereen ja pieraisen reiteen. En jaksa enää sen karvalipasta alkaa raottelemaan.
Harvoin olin ruuhkavuosina niin väsynyt, etten olisi lasten mentyä nukkumaan ollut valmis vaimon kanssa seksiin. hän kyllä saattoi toppuutella, mutta ei se ainakaan minun aloitteiden tekemättömyydestä jäänyt kiinni. Seksiä on ollut kaikkina aikoina sen 2-6 kertaa viikossa, edelleenkin vaikka lapset jo isoja ja asuvat omillaan.
Mistä riittää aikaa tv:n katseluun ja someselailuun? Keskimäärin niihin käytetään 20 tuntia viikossa, kertovat tutkimukset. Olemme irroittaneet niistä 3 tuntia viikossa keskinäisen suhteen vaalintaan. Jokainen tekee ajallaan, mitä lystää, me prioirisoimme ajan uudestaan. Suosittelemme.
Ai mistä aikaa? Asennekysymys. Mistä sitä aikaa riittää muihin puuhiin? Jos asiat laittaa tärkeysjärjestykseen alkaa sitä aikaakin löytymään. Jos ei koe seksiä parisuhteessa tärkeäksi niin sille ei voi sitten mitään. Pitäisin kuitenkin tärkeänä, että asiasta vähintään ilmoittaisi toiselle osapuolelle, jotta hän voi sitten tehdä tarvittavat johtopäätökset ja korjausliikkeet.
Kokenut kaikki tietää, vaivainen kaikki kokee. Etenkin erilaiset halut johtavat helposti kärjistyneeseen tilanteeseen ruuhkavuosina. Niin meilläkin. Mies vonkasi, vaimo nukkui... Toki pantiinkin, väliin aika reippaasti, ja jonkinlainen ohut seksisilta välissä säilyi. Mutta myös kriisejä tuli, pettämistä, mielipahaa. Eron partaalla opeteltiin neuvottelemaan ja löydettiin laiha sopu ja kompromisseja. Hyvä niinkin, mutta parempi olisi ollut neuvotella ja sovitella ennen kriisejä ja pakkoa. Arpia jäi molempien sieluun, onneksi ovat haalentuneet.
Milloin alkaa se ruuhkavuosi? Meillä on pieni vauva enkä ole huomannut mitään ruuhkaa ja seksiä harrastetaan 4-5krt/ viikko.
Ihan max Kerran kuussa. Joskus kerran 3kk.
2 lasta ja koira molemmat vuorotöissä ni eipä siinä paljon sekstailla..