Menevätköhän uskovaiset nukkumaankin hyvin aikaisin, kun monilla on niitä kaikenlaisia kieltoja
Kommentit (47)
Kyllä eikä ainakaan tyhjää saa olla kalenterissa iltaisin ettei ala tehdä mieli syntiä
Illan tullen se rietastelu vasta alkaa. Jumala ei näe kun sammuttaa valot.
Ei alkoholia? Jeesus itse teki viiniä kun se loppui kesken häissä.
Ei seksiä? Lisääntykää ja täyttäkää maa.
Ei televisiota? Ei ole raamatussa kielletty, aika ilmeisistä teknologiaan liittyvistä syistä.
Joo, olen uskossa, käytän alkoholia aika lailla kohtuudella ja minulla on lapsia joita olen itse ollut n*ssimassa alulle. Telkkaria en jaksa katsoa koska sieltä tulee sellaista kuraa että järki lähtee. Ei Jumala siitäkään kyllä mieltään pahoittaisi, mutta saattaisi kysyä onko minulla kaikki muumit laaksossa kun jotain Huumaa katselen.
Olin lapsena uskovainen ja valvoin aina myöhään viikonloppuisin ja loma-aikaan, kun ei ollut koulua. Kasvoin lestadiolaisessa perheessä ja meillä ei ollut televisiota, mutta luin esim. kirjoja myöhään yöhön. Nyt aikuisena valvon edelleen myöhään, tosin en ole enää uskovainen.
Minä ainakin käännyn uskovaisen mieheni puoleen synnitön seksi mielessäni. Elämän iloksi se on tarkoitettu.
Tä? Valota nyt vähän paremmin kenellä noita kieltoja on? Vai pelkästään lestadiolaisiako tarkotat?
Ainakin naapurin nuori lestaperhe sammuttaa valot tosi aikaisin. Joskus jo kasin aikaan laulavat iltavirren ja sitten valot pois.
Aamuvirkkuuden ihannoinnissa on kyse lähinnä konservatiivisuudesta ja vanhojen agraariyhteiskunnnan sääntöjen noudattamisesta. Ja koska kristityt ovat yleensä konservatiivisia, niin kai ne ajattelevat että aikaisin nukkumaan meneminen on hyve.
Kristinuskovainen isäni on tosin iltavirkku, varsinkin nyt eläkkeelle jäätyään.
Elämä on liian mielenkiintoista turhuuksiin. Jos herää ajoissa, on päivässä ikäänkuin enemmän tunteja.
T. Uskovainen
Vierailija kirjoitti:
Elämä on liian mielenkiintoista turhuuksiin. Jos herää ajoissa, on päivässä ikäänkuin enemmän tunteja.
T. Uskovainen
Ja viini ja seksi on jees mutta oman rakkaan kanssa ja kohtuudella. Ihan elämä tämän opettanut, itsestäänselviä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Ortodoksina on ihan mukavaa
Haha, sama täällä:) Mun usko ei estä normaalia rietastelua.
Ei. Minä valvon uskovaisena myöhään koska olen rytmiltäni sellainen. Tuskin sillä on mitään tekemistä uskon asioiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on liian mielenkiintoista turhuuksiin. Jos herää ajoissa, on päivässä ikäänkuin enemmän tunteja.
T. Uskovainen
Ja viini ja seksi on jees mutta oman rakkaan kanssa ja kohtuudella. Ihan elämä tämän opettanut, itsestäänselviä asioita.
Ja lisäisin vielä, että olen kyllä valvonut myöhään, esim. Raamatun parissa ;) liian mielenkiintoista laittaa pois kun asioita alkaa avautua.
Vierailija kirjoitti:
Aamuvirkkuuden ihannoinnissa on kyse lähinnä konservatiivisuudesta ja vanhojen agraariyhteiskunnnan sääntöjen noudattamisesta. Ja koska kristityt ovat yleensä konservatiivisia, niin kai ne ajattelevat että aikaisin nukkumaan meneminen on hyve.
Kristinuskovainen isäni on tosin iltavirkku, varsinkin nyt eläkkeelle jäätyään.
Minä olen sit poikkeus, valvon joka ilta lähes puoliyöhön ;)
konservatiiviuskovainen
Mua alkoi ihan ääneen naurattamaan toi kysymys. Kun mä en tunne ketään uskovaisia, ei niitä Helsingin keskustassa asunut kun olin lapsi. Hassua että Jumala vaatisi menemään aikaisin sänkyyn. Ja kaikki noi kiellot , tuntuu että täytyy olla jotenkin pimee... EI meikkiä, ei TV. ei saa olla laitettu ja nätti. Oikeesti noi rajoitukset on miesten keksimiä. Mulle riittää että siunaan itseni iltaisin ja luettelen mukaan kaikki rakkaat , ja ruotsiksi. Aamen. Joka päivä yritän tehdä jonkun hyvän työn.

Ai miehet ovat keksineet ettei saa olla seksiä? 😂
Uskovaisilla ei ole enempää kieltoja kuin muillakaan. Ensin tulee usko ja sen jälkeen ei halua tehdä "syntejä". Peitto heiluu ahkerasti, otetaan yömyssyt j.n.e.
Minä ainakin.