Exä pilasi uuden suhteeni
Pakollinen avautuminen kun ei ole ketään kelle jutella. Yli vuosi sitten päättyi edellinen suhde josta exäni ei ole vieläkään päässyt yli. On mm. Valehdellut usealle ihmiselle että meillä "on juttua" vaikkei olla edes nähty. Olen sanonut siitä miehelle ja hän on vannonut että lopettaa valehtelun ja laittanut kaiken humalan piikkiin. Kerran näin exää eräässä tapahtumassa kesällä ja mies tuli väkisin pussailemaan vaikka kielsin. Miehen kaverit vain nauroivat ja mies sanoi niille että minä oikeasti tykkään siitä. (Että hän pussailee väkisin). Omat kaverit auttoi minut pois sieltä ja lähdin kokonaan pois kun alkoi ahdistaa.
Kuukausi sitten tutustuin uuteen mieheen sattumalta ja meillä meni hyvin, molemmat oltiin kiinnostuneita toisista. Selvisi että hän tietää exäni ja oli mennyt exälleni siitä kertomaan. Exä soitti vihaisena minulle ja puhui p**kaa uudesta miehestä ja tiesin ettei ole totta. Tämän jälkeen uusi mies ei enää vastannut minulle. Kysyin mikä hänellä on niin hän vastasi että kiirettä töissä. Lauantaina näin tätä miestä baarissa ja hän oli humalassa ja paljasti että haluaisi minun kanssa olla mutta exäni oli uhkaillut häntä että jos koskee minuun niin tietää seuraukset... Hän sanoi ettei halua ottaa riskiä kun ei tiedä mihin exäni kykenee.
Tämän jälkeen olen koittanut miehelle vielä soittaa mutta ei vastaa, ei vastaa myöskään viesteihin.
Tuntuu pahalta että exäni takia juttu meni pieleen, ja voinko ikinä saada ketään kun exä on niin sekaisin eikä päästä minua irti vaikka itse olen koittanut vältellä häntä niin paljon kuin pystyn.
Tämä tilanne on erityisen paha siksi koska harvoin kiinnostun kenestäkään ja nyt olin oikeasti ihastunut ja onnellinen aikoihin.
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Eikö olekin ihanaa kun on tuollaisen WT hullun kanssa ollut joka uhkailee puolisoita, entisiä tai nykyisiä. Todella aikuismaista ja sivistynyttä.
Taitaa tapahtua paremmissa piireissäkin..
Vierailija kirjoitti:
Eikö olekin ihanaa kun on tuollaisen WT hullun kanssa ollut joka uhkailee puolisoita, entisiä tai nykyisiä. Todella aikuismaista ja sivistynyttä.
On todella. Tämäkin tapaus on hyväpalkkaisessa työssä, uudehko omakotitalo, uusi auto ja paljon kavereita. Kuvittelin miehen olevan normaali kun tutustuin häneen mutta kokoajan selvisi jotain sairasta ja loppujenlopuksi jätin hänet kun viskasi minun puhelimen seinään, ihan pääni viereen koska juttelin naispuolisen ystäväni kanssa hänen mielestään liian kauan. Nyt olen sitten varmaan loppuelämän hänen valvottavana ellen sitten muutaisi jonnekkin kauas.
Muuta johonkin isompaan kaupunkiin. Etkä tietenkään kerro hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö olekin ihanaa kun on tuollaisen WT hullun kanssa ollut joka uhkailee puolisoita, entisiä tai nykyisiä. Todella aikuismaista ja sivistynyttä.
Taitaa tapahtua paremmissa piireissäkin..
Olen todistanut sielläkin, mutta puhun nyt ihan täältä WT elämän kehdosta jossa miehet on rusinan kokoisilla aivoilla varustettuja idiootteja ja käyttäytyy noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö olekin ihanaa kun on tuollaisen WT hullun kanssa ollut joka uhkailee puolisoita, entisiä tai nykyisiä. Todella aikuismaista ja sivistynyttä.
On todella. Tämäkin tapaus on hyväpalkkaisessa työssä, uudehko omakotitalo, uusi auto ja paljon kavereita. Kuvittelin miehen olevan normaali kun tutustuin häneen mutta kokoajan selvisi jotain sairasta ja loppujenlopuksi jätin hänet kun viskasi minun puhelimen seinään, ihan pääni viereen koska juttelin naispuolisen ystäväni kanssa hänen mielestään liian kauan. Nyt olen sitten varmaan loppuelämän hänen valvottavana ellen sitten muutaisi jonnekkin kauas.
Eiköhän ne kaikki velaksi ole. Tulevaisuuden ulosotossa oleva ylivelkaantunut WT on aina entisen elämän hyvätuloinen jolla lähti lapsesta oman kusipäisen luonteensa takia.
Eikö olekin ihanaa kun on tuollaisen WT hullun kanssa ollut joka uhkailee puolisoita, entisiä tai nykyisiä. Todella aikuismaista ja sivistynyttä.