Miten arjessa riittää tilaa spontaanille elämiselle

Kun kaikki on niin säänneltyä ja tiukasti aikataulutettua? Kummankin työt sitovat koko päiväksi, töitä tehdään niin intensiivisesti, että jopa lounaat jäävät väliin.

Ja illalla kaadutaan uupuneena vuoteeseen , kun taas seuraavana päivänä sama alkaa alusta. Tuntuu, että elämää hallinnoi vain työ.

Emme pääse mihinkään lomalle, kun toinen sanoo aina vain, että nyt on työpäivä. Joka päivä on työpäivä aamusta iltaan.

Kaipaisin nähdä jotain muita maisemia kuin koneen näytön, mutta en pääse näkemään, kun aina on se työpäivä . En edes vappuna aattona ehtinyt ostamaan ilmapalloa, kun työpäivä. Jos koitan tehdä jotai mikä vähän poikkeaisi tästä jumittuneesta kaavasta, niin siihenkin sanotaan, että et voi, kun pitää tehdä töitä.

En jaksa enää edes kaupassa käydä, kun kaikki energia menee töihin.

Ihan normaalit hankinnatkin tuntuvat ylivoimaiselta, kun kauppaan ei voi mennä työaikana, illalla ei jaksa ja viikonloppuna ei jaksa lähteä mihinkään.

Arki on käytännössä sitä, että istutaan pää ruudussa kiinni ja pysytellään tiukasti sisällä.

Minulla on mennyt lihaksisto jo niin huonoon kuntoon tästä yksitoikkoisesta arjesta, että en kohta ole enää edes työkuntoinen.

Ja työtä pitäisi vain jaksaa 50 v. Jos emme ikinä liiku ja vietä aikaa yhdessä, mitä käy parisuhteelle tässä ajassa....