Miksi päädyitte vain yhteen lapseen?

On psyykkinen este oikeastaan. Univaje sai mut todella huonoon kuntoon.

En ole ikinä edes halunnut montaa lasta, vain yhden. Elämä oli aivan täydellistä, kun saimme vauvan. 

Toiset tyytyy vähään :D

Tosin, myöhemmin sitten kävi vahinko, ja tulin toistamiseen raskaaksi...

Ensimmäinenkin oli vahinko, joten ei enää kakkosvahinkoa.

Se ei ollut oma valinta, vaan kumppanin sairaus johti siihen.

Nyt ollaan jo ihan sinut sen asian kanssa, yksi oma terve lapsi on kuitenkin enemmän ja parempi vaihtoehto kuin 0 lasta tai 2 omaa sairasta lasta.

Elämä nyt vaan on sellaista että aina ei saa niitä asioita joita haluaa.

Raskaus on niin kamalaa, että ymmärrän täysin jos joku ei yhtä lasta useampaa halua.

En hanki yhtään lasta hahahaaa

Muakin kiinnostaa. Me oltais haluttu 2 lasta, mut vain 1 saatiin. Onhan tässä puolensa, mutta olisin kuitenkin halunnut 2 lasta.

Olen mielenterveysongelmainen ja vaadin hyvät yöunet. Kaikki energia riittää vain yhteen lapseen.

Eka on niin ihana ja näin on ihan hyvä. Eihän lapsen saanti riskitöntä ole, ei huvita vaarantaa tätä mitä on.

Vierailija kirjoitti:

Eka on niin ihana ja näin on ihan hyvä. Eihän lapsen saanti riskitöntä ole, ei huvita vaarantaa tätä mitä on.

No tämä just. Ja taloudellisestikin elämä on helppoa vain yhden lapsen kanssa. Se surettaa, että esikoinen ei saa sisarusta, mutta ei pelkästään sen takia voi lasta tehdä. Sisarus on kuitenkin olemassaolevalle lapselle myös riski, ei ole mitään takeita että netto olisi edes hänelle positiivinen.

Me haluttiin aina kaksi tai kolme. Ekan jälkeen tuli vahva tunne siitä, että syli on täynnä ja meidän perhe on nyt täysi. En kaipaa lisää lapsia. Näin on paras.

Erosimme lapseni isän kanssa, ja sitten tuli ikä vastaan. Olisin kyllä halunnut vielä toisen, mutta kuten joku sanoi, en halua vaarantaa sitä ihanaa elämää, mikä minulla on yhden upean, terveen lapsen kanssa. Raskausaika, synnytys jne on kuitenkin aina riski omalle ja lapsen terveydelle. Olen ikionnellinen tästä yhdestäkin.

Talousasiat nyt ainakin. Miehellä on vakityö, mutta itse saan van määräaikaisuuksia, joiden varaan ei uskalla paljoa rakentaa.

Pk-seudulla asutaan edelleen kaksiossa, koska asuntojen järkyttävän hintatason takia ei uskalla ottaa edes vuokrakolmiota.

Jos saisi vakityön, voisi ostaa talon pk-seudun ulkopuolelta.

Ensimmäinen oli suuritarpeinen vauva ja todella voimakastahtoinen taapero, joka sekä söi että nukkui huonosti. Ei jaksettaisi samaa uudelleen, kun nyt on hieman helpottanut. Lapsen puolesta hieman surettaa, sillä sisarukset voivat olla todella suuri voimavara. Omien voimien rajat on kuitenkin tiedostettava.

Emme olisi halunneet yhtään lasta, mutta sattui vahinko joten tässä ollaan. Rakastan kyllä lastani enemmän kuin mitään muuta maailmassa, mutta en ole lapsi-ihminen.

Tulin raskaaksi (jälkiehtäisy nähtävästi otettu liian myöhään, mutta 72h sisään) ja päätimme antaa lapsen tulla, vaikka virhe se oli. Rakastan lastani, mutta lapsen isä kertoi vkolla 13, ettei ikinä halunnut lasta ja luuli minun ymmärtäneen sen (oli mm. miettinyt nimiä ja mitä tekisivät yhdessä). Selvisi samalla, ettei hän tunne minua kohtaan mitään, ei vain ollut uskaltanut sanoa.. En kyennyt enää aborttiin, sillä olin ultrassakin jo ehtinyt lapsen nähdä.

Kuten sanoin, rakastan lastani, samoin hänen isänsä rakastaa häntä myös, eikä kadu häntä ollenkaan. Lapsi näkee isäänsä ja on hänen luonaan joka toinen vkl, me emme ole enää tekemisissä ollenkaan (paitsi lapsen asioissa).

Se miksi en tee useampaa lasta, johtuu pitkälti siitä, että olin päättänyt jo hyvin nuorena (10-12v), että jos joskus saan lapsia, niin kaikilla heillä pitää olla sama isä. Se on aina ollut minulle hyvin tärkeää, koska kuten nyt tämänkin lapsen kohdalla huomasin, miehet eivät pysy vaikka lapset pysyvät. Ajatus siitä, että lähettäisin yhden lapsen Jukalle viikonlopuksi ja toisen lapsen Pekalle ja ehkä vielä kolmannen Ilkalle vaan kuulostaa oman elämäni arvoille aivan kauhealta.

Tämän lapsen myötä olen myös huomannut, että en ole niin luontaisesti äidillinen kuin monet muut. Nautin lapseni seurasta (3v), mutta olen huono leikkimään ja en aina ole tarpeeksi kärsivällinen. Odotan innolla, että hän on vanhempi ja voimme käydä pitkiä keskusteluja asioista ja hän vähän itsenäisempi ja osaa jo esim pukea itse.

Kolmas syy on se, että ei minulla olisi taloudellisesti mitään mahdollisuutta tarjota sellaista elämää mitä haluan lapselleni tarjota, jos lapsia olisi useampi. Nyt pystymme matkustelemaan ja ostamaan juuri niitä ruokia mitä itse haluamme ja vaikka vuokra on aivan jäätävä, niin pystymme kuitenkin elämään pienemmässäkin tilassa. En halua pihistellä elämästä minulle tärkeistä asioista (esim. Luomun ostaminen, ekosähkö etc.)

Isänsä puolelta lapsi saattaa saada tulevaisuudessa sisaruksia, joten en sitä murehdi (vaikka se vielä pahalta tuntuu). Ei ne sisarukset aina edes tule läheiseksi, ei niitä pitäisi tehdä vaan siksi, ettei toinen ole yksin. Omista sisaruksistani yksi oli aiemmin todella läheinen, muiden kanssa tulen toimeen hyvin. Yhden kanssa emme ole edes väleissä. Ei sisaruus ole tae mistään.

Minusta ihmisen pitäisi kuunnella itseään. Joillekin iso perhe sopii, mutta silloin ei pitäisi syyllistää niitä, joilla lapsia on yksi (tai ei yhtään), syitä siihenkin on monia. Monesti kuulee sitä, että pilaan lapseni elämän, jos hän jää yksin, mutta hänellä voisi olla 10 sisarusta ja silti jäädä yksin. Hän itse kulkee elämänsä, en minä sitä hänen puolestaan voi tehdä. Minä vaan olen omalla parhaalla tavallani hänelle tukena aina, kun hän tarvitsee. Omat vanhempani eivät aina pystyneet olemaan (vaikka varmasti olisivat halunneet), jokainen sisarukseni tarvitsi myös aikaa.

Yksi riittää minulle :)

^

Yhden kanssa on helppoa. Emmekä ole kovin suurituloisia. Harrastukset ym. on kalliita, mutta yhden kohdalla vielä onnistuu. Ja olen mukavuudenhaluinen. En jaksaisi vauva-aikaa uudestaan, onneksi ei tiennyt etukäteen mitä se on

Olemme miehen kanssa molemmat ainoita lapsia, tuli meille luonnostaan

Lapseni on monivammainen, en halua ottaa riskiä, että toinenkin olisi