Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsen suru
24.09.2019 |
Lapsen isä kuoli muutama vuosi sitten lapsen ollessa 4-vuotias. Isä oli todella läheinen lapsen kanssa ja äkillinen isän kuolema oli lapselle todella kova paikka. Koko perhe sai kriisiapua ja erityisesti lapsen tunteita pyrittiin sanottamaan ja tukemaan. Asiasta puhuttiin paljon ja ensimmäisen vuoden se oli osa arkea. Sittemmin suru on muuttanut muotoaan kaikilla ja isää muistellaan aika ajoin lämmöllä. Surusta lapsi ei puhu koskaan.
Olen tämän lapsen ja äiti ja vähän kahden vaiheilla, että pitäisikö minun olla huolissani, vai kuuluuko tämän ollakin näin. Lapsi kyllä puhuu kanssani isästään oma-aloitteisesti, muistelee yhteisiä juttujaan yms., mutta silminnähden säpsähtää, jos joku muu (kuin minä tai sisarus) ottaa isän puheeksi. Sanoo minulle myöhemmin, ettei halua puhua isästä, koska tulee surullinen olo. Hakee noissa tilanteissa minusta turvaa. Ei kuitenkaan koskaan hae minulta lohtua, vaikka kertoikin joskus, että saattaa joskus iltaisin yksinään itkeä ikäväänsä.
Mietin, että mahtaisiko lapsi kuitenkin tarvita vielä apua asian käsittelyssä, vaikka on kaikinpuolin tasapainoinen ja iloinen lapsi. Innostuu herkästi, rakastaa liikkua ja touhuta, on sosiaalinen ja koulukin sujuu hyvin. Vai voinko antaa hänen käsitellä suruaan tällä tavalla itsekseen?
Kommentit (20)
Vierailija kirjoitti:
Ja kimuranttiin kysymykseen meinasit saada palstalta asiallisen vastauksen? Jos sinua huolettaa, niin ota asia esiin vaikkapa koulupsykologin tai muun asiantuntijan kanssa.
Voihan täällä olla joku saman kokenut, jolta voisi saada vertaistukea ja jonka kanssa jakaa kokemus ja siitä selviäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse antaisin käsitellä itsekseen. Minulla on kyllä yleensäkin omasta kokemuksesta aika syvä epäluottamus tuohon ammattiapuun ja taas luottamus siihen että elämä ja aika parantaa.
Otit esille tärkeän ja herkän aiheen, lapsen surun.
Lapsi käsittelee asioita usein kovin eri tavalla kuin aikuinen. Lapsi ei välttämättä suoraan puhu asioista, vaan leikkii /piirtää / kertoo satuja tms aiheesta. On hyvä, että olet hienovaraisesti ymmärtänytkin tämän. Nyt sinua tuntuu huolettavan, että lapsi sanoo, ettei halua puhua kun siitä tulee surullinen olo.
Jokaisella on oikeus myös torjua ikäviä asioita, se on yksi mielen puolustusmekanismeista, kunhan se ei jää vallitsevaksi ainoaksi olomuodoksi. Lapsi kuitenkin puhuu ja muistelee asioita, hän ei siis torju aihetta täysin.
Sopisivatko suuhusi jotkut seuraavan tapaiset lyhyet lauseet: "Ei ole pakko puhua, ei haittaa. Puhu sitten, kun haluat. Myös surullisista asioista saa puhua. Joskus se helpottaa. Olen valmis sitten kun haluat".
Jos lapsi alkaa jollain lailla synkistyä tai tulee muita probleemeja, silloin on varmaan hyvä ottaa yhteyttä esim. perheneuvolaan tai muuhun tukipalveluun. Mutta suru sinänsä kuuluu elämään, jokainen sen kohtaa, ja jokainen myös toipuu siitä omilla tavoillaan. Kuulostaa, että pidät lapsesta hyvää huolta. Eikö se ole riittävästi.
Jos se suru ei vaikuta siihen päivittäiseen arkeen sitä on hieman kyseenalaista lähteä ruokkimaan terapiaan miten lapsen pitäisi kokea ja ilmaista sitä suruaan. Lapsi hakee sitä lohtua, että suree yksin. Joten asiat taitaa olla enemmän kuin kunnossa.
Kiitos vastauksista ja rohkaisusta. Ehkä tosiaan annan lapsen surra rauhassa ja tarkkailen tilannetta ihan rauhassa. Tämä on ollut meidän perheelle iso asia ja koska olen jäänyt ainoaksi aikuiseksi, haluan tarvitsen itsekin rohkaisua. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska lapsi kuitenkin tosiaan puhu itse isästään ja ikävästään, ei tarvitse huolestua, jos toisinaan ei haluakaan, eihän kukaan halua aina ja jatkuvasti, omaan tahtiin vaan jatkossakin.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista ja rohkaisusta. Ehkä tosiaan annan lapsen surra rauhassa ja tarkkailen tilannetta ihan rauhassa. Tämä on ollut meidän perheelle iso asia ja koska olen jäänyt ainoaksi aikuiseksi, haluan tarvitsen itsekin rohkaisua. :)
Missä muut aikuiset? Esim. isovanhemmat? Sinun tai miehen sisarukset? Meillä mun veli ja miehen isä otti isompaa roolia lasten elämässä ja teki heidän kanssa paljon näitä "isä" juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuoleeko ihminen?
Voiko ihminen kuolla nuorena?`
Joutuuko ateisti helvettiin?
Jos itse joutuu taivaaseen..voiko siellä olla onnellinen kun isä on helvetissä?
Joutuuko Isäni helvettiin?
A.mpui itseään haulikolla rintaan ja on ateisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista ja rohkaisusta. Ehkä tosiaan annan lapsen surra rauhassa ja tarkkailen tilannetta ihan rauhassa. Tämä on ollut meidän perheelle iso asia ja koska olen jäänyt ainoaksi aikuiseksi, haluan tarvitsen itsekin rohkaisua. :)
Missä muut aikuiset? Esim. isovanhemmat? Sinun tai miehen sisarukset? Meillä mun veli ja miehen isä otti isompaa roolia lasten elämässä ja teki heidän kanssa paljon näitä "isä" juttuja.
Mun äiti toi meille UUDEN iskän 2 viikkoo hautajaisten jälkeen.
Vei kaikki meidän rahat..semmoinen iskä se
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista ja rohkaisusta. Ehkä tosiaan annan lapsen surra rauhassa ja tarkkailen tilannetta ihan rauhassa. Tämä on ollut meidän perheelle iso asia ja koska olen jäänyt ainoaksi aikuiseksi, haluan tarvitsen itsekin rohkaisua. :)
Missä muut aikuiset? Esim. isovanhemmat? Sinun tai miehen sisarukset? Meillä mun veli ja miehen isä otti isompaa roolia lasten elämässä ja teki heidän kanssa paljon näitä "isä" juttuja.
Mun äiti toi meille UUDEN iskän 2 viikkoo hautajaisten jälkeen.
Vei kaikki meidän rahat..semmoinen iskä se
Mietin, että mahtaisiko lapsi kuitenkin tarvita vielä apua asian käsittelyssä, vaikka on kaikinpuolin tasapainoinen ja iloinen lapsi. Innostuu herkästi, rakastaa liikkua ja touhuta, on sosiaalinen ja koulukin sujuu hyvin. Vai voinko antaa hänen käsitellä suruaan tällä tavalla itsekseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista ja rohkaisusta. Ehkä tosiaan annan lapsen surra rauhassa ja tarkkailen tilannetta ihan rauhassa. Tämä on ollut meidän perheelle iso asia ja koska olen jäänyt ainoaksi aikuiseksi, haluan tarvitsen itsekin rohkaisua. :)
Missä muut aikuiset? Esim. isovanhemmat? Sinun tai miehen sisarukset? Meillä mun veli ja miehen isä otti isompaa roolia lasten elämässä ja teki heidän kanssa paljon näitä "isä" juttuja.
Mun äiti toi meille UUDEN iskän 2 viikkoo hautajaisten jälkeen.
Vei kaikki meidän rahat..semmoinen iskä se
Mietin, että mahtaisiko lapsi kuitenkin tarvita vielä apua asian käsittelyssä, vaikka on kaikinpuolin tasapainoinen ja iloinen lapsi. Innostuu herkästi, rakastaa liikkua ja touhuta, on sosiaalinen ja koulukin sujuu hyvin. Vai voinko antaa hänen käsitellä suruaan tällä tavalla itsekseen?
hip hei
SE ei edes muista koko miestä..mutta mieti siinä nyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista ja rohkaisusta. Ehkä tosiaan annan lapsen surra rauhassa ja tarkkailen tilannetta ihan rauhassa. Tämä on ollut meidän perheelle iso asia ja koska olen jäänyt ainoaksi aikuiseksi, haluan tarvitsen itsekin rohkaisua. :)
Missä muut aikuiset? Esim. isovanhemmat? Sinun tai miehen sisarukset? Meillä mun veli ja miehen isä otti isompaa roolia lasten elämässä ja teki heidän kanssa paljon näitä "isä" juttuja.
Ei tolla oo mitään turvaverkkoo...niinkuin sillä porvoon unelmahäät huumediileri äidillä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista ja rohkaisusta. Ehkä tosiaan annan lapsen surra rauhassa ja tarkkailen tilannetta ihan rauhassa. Tämä on ollut meidän perheelle iso asia ja koska olen jäänyt ainoaksi aikuiseksi, haluan tarvitsen itsekin rohkaisua. :)
Missä muut aikuiset? Esim. isovanhemmat? Sinun tai miehen sisarukset? Meillä mun veli ja miehen isä otti isompaa roolia lasten elämässä ja teki heidän kanssa paljon näitä "isä" juttuja.
Mun äiti toi meille UUDEN iskän 2 viikkoo hautajaisten jälkeen.
Vei kaikki meidän rahat..semmoinen iskä se
Trolli mene pois..tällä naisella on oikea hätä!
Voimia sinne..säästä kuvia miehestäsi ja kerro lapselle et iskä rakastaa ja seuraa henkiolentona häntä joka päivä
KirkkoSisko kirjoitti:
Otit esille tärkeän ja herkän aiheen, lapsen surun.
Lapsi käsittelee asioita usein kovin eri tavalla kuin aikuinen. Lapsi ei välttämättä suoraan puhu asioista, vaan leikkii /piirtää / kertoo satuja tms aiheesta. On hyvä, että olet hienovaraisesti ymmärtänytkin tämän. Nyt sinua tuntuu huolettavan, että lapsi sanoo, ettei halua puhua kun siitä tulee surullinen olo.
Jokaisella on oikeus myös torjua ikäviä asioita, se on yksi mielen puolustusmekanismeista, kunhan se ei jää vallitsevaksi ainoaksi olomuodoksi. Lapsi kuitenkin puhuu ja muistelee asioita, hän ei siis torju aihetta täysin.
Sopisivatko suuhusi jotkut seuraavan tapaiset lyhyet lauseet: "Ei ole pakko puhua, ei haittaa. Puhu sitten, kun haluat. Myös surullisista asioista saa puhua. Joskus se helpottaa. Olen valmis sitten kun haluat".Jos lapsi alkaa jollain lailla synkistyä tai tulee muita probleemeja, silloin on varmaan hyvä ottaa yhteyttä esim. perheneuvolaan tai muuhun tukipalveluun. Mutta suru sinänsä kuuluu elämään, jokainen sen kohtaa, ja jokainen myös toipuu siitä omilla tavoillaan. Kuulostaa, että pidät lapsesta hyvää huolta. Eikö se ole riittävästi.
Kirkkosisko..entäs jos nää onkin ATEISTEJA!
Mutu-tuntumalla. Jos lapsi itse puhuu isästään, hän on selkeästi miettinyt asiaa ja valmistautunut keskustelemaan siitä.
Jos taas joku toinen ottaa yhtäkkiä asian jollain tapaa puheeksi, lapsi ei ole ehtinyt valmistautumaan siihen ja tämä taas tuntuu lapsesta ikävältä.
Vastaa lapsen kysymyksiin isästään silloin kun hän niitä kysyy. Keskustele lapsen kanssa kun hän ottaa asian puheeksi itse.
Alue: Aihe vapaa
Ja kimuranttiin kysymykseen meinasit saada palstalta asiallisen vastauksen? Jos sinua huolettaa, niin ota asia esiin vaikkapa koulupsykologin tai muun asiantuntijan kanssa.