Pikaruokalan työntekijä piikitteli (laihuudesta?)
Tulin tanssitreeneistä ja hain matkalla äkkiä pirtelön (kotiin päästyä söin oikean ruuan). Työntekijä mittaili minua tiskin takaa ja palveli happamasti. Tajuan jos hänellä oli huono päivä mutta tilattuani hän kysyi virnuillen olenko varma etten halua sen sijaan laittikolaa. Mutisin äimistyneenä että otan sen pirtelön ja lähdin viivana sen saatuani. Mitä ihmeen palvelua tuo oli?! Hän oli itsekin hoikka enkä tajua paheksuiko hän minua vai tilausta vai mitä. Ei tule ainakaan mentyä uusiksi ihan heti.
Kommentit (9)
Porvoon Piti-Kozzassa tuo on arkipäivää, joten vatsa pystyyn ja uutta kohti.
Kaikkea kohtaamaansa pidä ottaa henkilökohtaisesti. Olisit ap napannut kiinni siitä, saattanut syykin selvitä paremmin kuin loukkaantumalla.
Olipa ikävää käytöstä. Laita palautetta ja mene rohkeasti vain uudestaan!
Ikävää, jos painon takia ihmiset suhtautuvat toiseen eri tavoin. Voin tosin kuvitella millaisia kommentteja tähän olisi tullut, jos vastaavaa olisi tapahtunut ylipainoisen kohdalla: ne eivät olisi olleet kannustavia ja puoltavia.
Eikö tuossa ole vähän ylitulkintaa mitä joku on sanonut? Eihän se työntekijä ollut kuitenkaan ehdottamassa Hesburgerin Mega-ateriaa laihuuden/hoikkuuden vuoksi?
"Otan sen pirtelön, jotta saan energiatasoni nousemaan raskaan liikunnan jälkeen." Ja jos palvelija on lihava: "Ethän sinä voi ymmärtää energiantarvetta liikunnan jälkeen", tai jos laiha: "Kyllä varmaan sinullekkin mastuisi, mutta ulkomuodosta päätellen et uskalla".
Hohhhoijjaaa, keksi jotain iskevämpää läppää.
Tuli mieleen eräs risteilyreissu mieheni kanssa. Olin juuri toipumassa syömishäiriöstä ja uskaltauduin ravintolaan syömään. Otin itselleni vain pienen alkupalan, jonka söin. Tarjoilija, joka meitä palveli. Happaman ja v-mäisen oloinen akka sanoi minulle huvittuneeseen äänensävyyn ”No syötpä sä vähän” iloisena väänsin hymyn ja tokaisin, että niinpä.
Menimme seuraavana iltana(kahden vuorokauden risteily) samaan ravintolaan, koska ruoka oli todella hyvää kyseisessä paikassa. Eiköhän sieltä tule se sama tarjoilija, joka ohjaa meidän pöytään ja sanoo mulle samantien ”hei syö tänään vähän enemmän” töksäytin takaisin, että hei älä sä siitä huolehdi ja tilasin alkuruoan.
Että voi jotkut asiakaspalvelijat olla raivostuttavia.
Laita palautetta.