Voiko ADHD- diagnoosin saada virheellisesti jos vanhemmat ei vain osaa kasvattaa lapsiaan.

Kyllä voi. Kaikki erilaisuus, levottomuus ja keskittymiskyvyttömyys laitetaan nykyään liian helposti neurologisen sairauden syyksi. Lääkkeiden käyttö lisääntyy valtavaa vauhtia. Vanhempien ei tarvitse ottaa vastuuta omista ongelmistaan ja tavoistaan. Kaikki voidaan laittaa diagnoosin piikkiin ja vastuu siirtyy lapselle.

No virheellisen diagnoosin saamiseen ei tarvita löperöitä vanhempia. Riittää kun lastenpsykiatrian osastolla on kiirettä, eikä viitisitä oikeasti tutkia, niin silloin riittää diagnoosin saamiseen se, että koulun täyttämässä kyselykaavakkeessa pisterajat ylittyy. Ilmeisesti ADHD voi lakata oireilemasta kun lapsi siirtyy kouluympäristöstä pois ;D

Samaa lasta tutkineen kaupungin palkkalistoilla olevan psykologin mukaan tätä häiriötä ei ole, mutta psykiatri teki diagnoosin tavatessaan lapsen ohimennen yhden kerran (ei siis ollut esim lapsen kanssa kahden ollenkaan) ja koulun täyttämän kyselylomakkeen perusteella. Itse kun olin ollut siinä luulossa, että neurologinen vaiva joko on tai ei ole, mutta että tilanne ei voi vaihdella eri ympäristön mukaan. Vähänpä minä tiesin. Mutta joo, luottamus "asiantuntemukseen" on kyllä karissut tässä vuosien aikana, että todellakin voi saada väärän diagnoosin tosi helposti. 

Kyllä ihan takuulla voi.

Ei ADHD-tyyppinen oireilu ole välttämättä vanhempien vika, vaikka neurokirurgista syytä ei olisikaan. Esimerkiksi trauma voi lapsella oireilla levottomuutena tai keskittymiskyvyttömyytenä. Vanhemmat eivät välttämättä edes tiedä traumasta. Se voi olla esimerkiksi jokin väkivalta- tai hyväksikäyttökokemus. Tai altistuminen kovalle pornolle liian nuorena tms.

Voi. Ja näin lasten parissa työskentelevänä näen sitä todellisuutta että dg tai ajatus dg:stä tulee välillä ihan liian helposti ja vääristyneissä tilanteissa.

Joo, mulle kävi näin. Minua tutkittiin 2 vuotta HUSissa ja sain diagnoosin nelikymppisenä. Kyllä olen sitä mieltä, että neuropsykiatrian ammatti-ihmiset tekivät virheen ja mun hankaluudet johtuvat eläkeikäisistä vanhemmistani, jotka edelleen minua kasvattavat väärin. Kylä näi o. Eiku?

Vierailija kirjoitti:

Joo, mulle kävi näin. Minua tutkittiin 2 vuotta HUSissa ja sain diagnoosin nelikymppisenä. Kyllä olen sitä mieltä, että neuropsykiatrian ammatti-ihmiset tekivät virheen ja mun hankaluudet johtuvat eläkeikäisistä vanhemmistani, jotka edelleen minua kasvattavat väärin. Kylä näi o. Eiku?

Mistä teitä AINA löytyy? Ihmisiä, jotka ottavat kaiken henkilökohtaisesti.

ADHD/ADD periytyy. 

Kyllähän vääriä diagnooseja silloin tällöin takuulla annetaan. Adhd:n kohdalla näkisin melko epätodennäköisenä kuitenkin, sillä tutkimukset ovat pitkiä ja voivat kestää useita kuukausia. Lisäksi lääkitys ei auta/tehoa oikealla tavalla, mikäli aivot ovat ns. normaalit. Adhd:ssä aivot toimivat eri tavalla kuin adhd:ttoman aivot.

Kaverini lapsi sai ADHD diagnoosin. Oikeasti syypäänä taisi olla turvaton isäsuhde (raivoamista lapsille, väkivaltaa ym.). Kun vanhemmille tuli ero ja isä ei halunnut enää nähdä lapsiaan, niin pikkuhiljaa tästä pojasta tuli tosi seesteinen ja sopuisa.

Hyvä kysymys jota olen pohtinut usein. Tunnen niitä jotka on ihan selviä ADHD tapauksia, ja sitten niitä jotka ei ole mutta dg löytyy joko ammattilaisen tai vanhempien antamana.

Lähisuvusta löytyy viimeksi mainittu. Lapsi saa kukkua yömyöhään, ja kitisee väsyneenä. Seuraavan päivän päikkärit nukutaan kun se sopii vanhempien aikatauluun. Lasta kasvatetaan huutamalla, tilanteissa jossa minä ottaisin lasta kädestä ja veisin sen pois tilanteesta. Pahanteosta kyllä viedään pois, kädestä roikottamalla ja huutamalla lapselle. Meinaa itku tulla multa aikuiseltakin. Lapselle huudetaan, huudetaan. Muuta ei voida kun on ADHD.

Jotenkin tuntuu että se on se elämäntapa joka periytyy, ei mikään varsinainen sairaus.

No omalla lapsellani ainakin tutkimukset olivat erittäin perusteelliset. Niissä vietettiin joku 5 h tutkivan henkilön kanssa kahdestaan 5 eri kerralla. Vanhempi ei ollut huoneessa. Lopullisesti diagnoosin varmisti lääkekokeilu. Muutos lapsen käyttäytymisessä ja kognitiossa oli aivan silmiinpistävä, ja lapsi ei enää uupunut koulupäivän aikana niin pahasti.

Että itse tutkimusten suhteen vaikea uskoa, että pieleen menisi kovin helposti. Tietenkin siinä paljon kuunnellaan vanhempiakin, tässä kohtaa joku vanhempi tietenkin voi tulkita aivan eri tavalla kuin toinen.

Suurimpana kompastuskivenä on mielestäni kuitenkin se, jos muita osatekijöitä ei pystytä poissulkemaan. Tällaiset AD(H)D-oireet kun voivat aivan hyvin tulla myös esimerkiksi huonosta unenlaadusta tai liian vähäisestä nukkumisesta. Kokemusta löytyy siitäkin, omalla toisella lapsellani oli todella paha uniapnea ennen kuin kita- ja nielurisat leikattiin, ja käytös vastasi täysin pahaa ADHD:ta. Kun nukkuminen parani, käytös muuttui todella paljon.

Lapsilla on niin erilaiset kotiolosuhteet, että ruokavaliossa voi olla isoja puutoksia jne. Eli tällaisia asioita ei mielestäni millään tavalla pois suljeta tutkimuksessa, ehkä yritetään, mutta kaikkihan on kiinni siitä mitä vanhempi sanoo.

Ja jos lapsella on esim. turvaton koti, niin kyllähän siinä hermosto ylivirittyy ja on stressitilassa jatkuvasti.

12 vastaa vielä. Lisäksi musta tuntuu, että moni vanhempi ei oikeasti tajua miten paljon lapsi tarvitsee unta, vaikka on ihan fiksuja ja koulutettujakin vanhempia. Ja samoin rajoja puhelimen kanssa jne. Monilla lasteni kavereilla ei ole minkäänlaisia (ja todellakin tarkoitan minkäänlaisia) puhelinsääntöjä, ja nuorempi meillä kuitenkin vasta 9. Kaksitoistavuotiaan kaverit tulee vastaan karkkiostoksilta koulun jälkeen. 9-vuotiasta kysellään yökylään kaverille saatesanoilla ”voimme valvoa koko yön”.

Meillä lapset menevät nukkumaan säännöllisesti kello 21, myös viikonloppuna, ja he todella tarvitsevat sen unen. Joskus tuntuu, että vieläkin enemmän tarvitsisivat, mutta aiemmin ei kertakaikkiaan ehdi nukkumaan.

Jopa lapsen opettaja kertoi, että hänen 13-vuotiaansa räplää kännyä sängyssä nukkumaanmennessä. En kertakaikkiaan ymmärrä, että fiksuilla ihmisillä voi olla näin hukassa sääntöjen tekeminen lapsille ja niistä kiinnipitäminen.

Adhd-diagnoosiprosessiin, kuten useimpiin diagnooseihin kuuluu poissulkevia tutkimuksia. Siis toisin sanoen, tutkimuksiin kuuluu se, että katsotaan, mistä muusta voisi aiheutua samankaltaisia oireita ja sittn tutkitaan, että oisko tässä sittenkin kyse siitä.

Adhd:n kohdalla poissulkevina tutkimuksina tutkitaan yleensä koulukypsyyttä ja oppimisvaikeuksia, masennusta ja vanhemmuuden laatua. Niitä siis ihan oikeasti tutkitaan, ja jos niissä ilmenee jotain merkittävää, diagnoosi on sen mukainen. Niinpä adhd-diagnoosia ei tule, jos kyse on ”vain” siitä, että vanhemmat eivät osaa kasvattaa: silloin tulee diagnoosi, että lapsi on terve, mutta vanhemmat eivät osaa kasvattaa (se voi kyllä saada esim nimen uhmakkuushäiriö tai käytöshäiriö tai turvattomuuoireilu).

Useinhan on tosin niin, että ongelmat aiheutuvat monesta asiasta yhtä aikaa. Koska adhd-lapsia on kasvatettava vähän toisin kuin tavislapsia, voi se kasvattaminenkin olla monella vähän hakusessa: hyväksi tunnetut tavat ja neuvot eivät toimikaan. Siksi osa adhd-terapioita on yleensä myös vanhempien sopeutumisvalmennuskurssi, jossa käydään läpi sitä, miten erilaista tämä kasvattaminen nyt sitten tässä tapauksesa on.

Ei pitäisi voida, jos tutkitaan kunnolla, koska tuollaiset käydään silloin läpi myös.

Jos diagnoosi tehdään asianmukaisesti moniammatillisesti niin ei. Toki keittiöpsykologit voi tehdä mitä tahansa diagnooseja virheellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä voi. Kaikki erilaisuus, levottomuus ja keskittymiskyvyttömyys laitetaan nykyään liian helposti neurologisen sairauden syyksi. Lääkkeiden käyttö lisääntyy valtavaa vauhtia. Vanhempien ei tarvitse ottaa vastuuta omista ongelmistaan ja tavoistaan. Kaikki voidaan laittaa diagnoosin piikkiin ja vastuu siirtyy lapselle.

Oma kokemus on, että helpolla ei diagnoosi irronnut. Kaksi lasta käynyt testit lävitse ja niissä meni puoli vuotta kummallakin ja tarkat kyselyt oli ja lisäksi testattiin pitkillä testeillä myös muita ongelmia.

Itse yritin aikuisena päästä tutkimuksiin, niin en edes pääse.

Joten kovin helpolla ei mielestäni ADHD-diagnoosia repeä. Helpommin nimetään masennukseksi tai vaikka kaksisuuntaiseksi

Vierailija kirjoitti:

12 vastaa vielä. Lisäksi musta tuntuu, että moni vanhempi ei oikeasti tajua miten paljon lapsi tarvitsee unta, vaikka on ihan fiksuja ja koulutettujakin vanhempia. Ja samoin rajoja puhelimen kanssa jne. Monilla lasteni kavereilla ei ole minkäänlaisia (ja todellakin tarkoitan minkäänlaisia) puhelinsääntöjä, ja nuorempi meillä kuitenkin vasta 9. Kaksitoistavuotiaan kaverit tulee vastaan karkkiostoksilta koulun jälkeen. 9-vuotiasta kysellään yökylään kaverille saatesanoilla ”voimme valvoa koko yön”.

Meillä lapset menevät nukkumaan säännöllisesti kello 21, myös viikonloppuna, ja he todella tarvitsevat sen unen. Joskus tuntuu, että vieläkin enemmän tarvitsisivat, mutta aiemmin ei kertakaikkiaan ehdi nukkumaan.

Jopa lapsen opettaja kertoi, että hänen 13-vuotiaansa räplää kännyä sängyssä nukkumaanmennessä. En kertakaikkiaan ymmärrä, että fiksuilla ihmisillä voi olla näin hukassa sääntöjen tekeminen lapsille ja niistä kiinnipitäminen.

Yksi tyypillinen ADHD-oire on, että uni ei tule, koska aivot ovat niin ylikierroksilla. Vaikka makaisi klo 21 sängyssä, uni tulee klo 01.00

Niitä ei vain saa hiljenemään, vaikka kuinka yrittäisi rentoutua

Entä missä on vika, kun lapsi on eskarissa/koulussa keskittymiskykyinen ja sopuisa, mutta kotona täysi riiviö, joka herkeämättä kiusaa ja on vauhdissa?

Ei voi olla adhd, jos pystyy keskittymään, vai voiko?

Kannattaa ottaa huomioon se että meidän vanhempien sukupolvessa diagnoosin saaminen on hyvin vaikeaa ja hidasta.

Voi siis olla että se vanhemman "huono kasvattaminen" lähtee vanhemman omista neuroepätyypillisistä piirteistä joka näkyy sitten resurssien loppumisena ja lapsille huutamisena.

Että mitä jos sitä vain antais itsekunkin yrittää parhaansa sen oman elämänsä kanssa, ja keskittyis siihen omaan hiihtoon eikä toisten ihmisten diagnooseihin?