Sukupuolikasvatus

Eräs läheisemme mieltää itsensä muunsukupuoliseksi, tarkemmin ottaen ei-naiseksi vaikka on sitä biologisesti. Ulkopuolinen saattaisi kuvitella, että hän on lesbo, mutta hän ei kuitenkaan koe olevansa mitään sukupuolta, edes biologisesti, joten hän on jotain muuta. Ja hän haluaa muuttua joksikin naisen ja miehen väliltä, kyseessä on jo iäkkäämpi henkilö.

Tämä ei minua haittaa yhtään, jokainen saa ajatella itsestään miten haluaa. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta ja siksi asia kuuluu jonkin verran minullekin. Ei sen vuoksi, etteivät lapset saisi kohdata "erilaisuutta", mutta siksi kun en ole varma mihin asettaa rajat. Omasta mielestäni tuttavamme ajatusmaailma on vähän kiero ja hämmentävä. En usko, että pelkkä puhe sinänsä aiheuttaisi lapsilla samanlaista ahdistusta. Toisaalta minua huolestuttaa puheet, että "On tyttöjä ja poikia ja tyttöpoikia ja poikatyttöjä ja jotain-muuta-ei-kumpaakaan-paljon-tai-vähän-henkilöitä. JA jos joskus koet olevasi jotain muuta kuten minä niin lääkäri voi auttaa."

Itse kuitenkin puhuisin mielelläni enemmänkin siitä, että ihmiset syntyvät ja kasvavat erilaisiin kehoihin ja pitävät eri asioista. Osa pitää tytöistä, osa pojista, osa kaikista. JA ihan saat tykätä mistä tykkäät.

Oiskohan tässä syytä puhua tälle sukulaiselle? Hän on muutoin ihan kiva eikä ole mitään syytä pistää välejä poikki, eikä mahdollisuuttakaan ilman suurta suurta draamaa. Eikä tämä sellainen välirikkoasia olekaan. Asia nyt kuitenkin ärsyttää, mutten tiedä miten siitä mainitsisin. Hän varmaan vastaisi, että tottakai vastaamme lastemme kasvatusksesta, mutta ottaisi pahasti itseensä. On kuitenkin sellainen "kärpäsestä härkänen"-tyyppi.

Että mitä mieltä olette? Onko aihetta tokaista tai muuten ilmaista sukulaiselle, että voisi pitää sekavimmat ajatuksessa itsellään? Miten? Vai annanko asian olla ja toivon, ettei lapset ota liikaa vaikutteita?