Mieheni tapa
Miehelläni on tälläinen tapa että joka ikinen aamu herätessään käy aamu pissalla ja runkkaa katasen pokea kännykällä. Kuinka yleistä tämä on? Ainoat erot on viikonloppuisin kun touhuaa joko minun kanssa tai ei muuten sitä tee mutta kuvia alastomista naisista kyllä katsoo silloin. Seksiä on monta kertaa viikossa mutta silti. Jotenkin tämä ei alkuun haitannut mutta kyllä se pikkuhiljaa on alkanut syömään itsetuntoa. Seksi ei oikein enää suju kun en voi olla ajattelematta että toinen katsoo joka ikinen päivä pornoa ja muiden naisten alastonkuvia. Itse olen kuitenkin vain ihan tavallinen enkä edes mallin mitoissa. Tämä joka päiväinen kuvio kertoo minusta siitä että kotoa ei oikeasti löydy sellaista joka seksuaalisesti sytyttäisi miestäni tarpeeksi. Varmaan rakastaa muuten mutta en taida olla sellainen joka olisi riittävä seksuaalisessa mielessä.
Kommentit (25)
Pornon ongelma on siinä että ihmiset näyttelevät siinä seksiä. Naiset näyttelevät kiimaista ja miestä himoavaa. Miehet näyttelevät naista varmin ottein käsittelevää panokonetta. Asentoa vaihdetaan alvariinsa ja koko aktin tuntuu mahtavalle ja huipentuma eli sperman ruiskiminen naisen päälle saa myös naisen nautinnon hekumaan. Tätä kun katselee riittävästi alkaa todellisuuden ja näyttelemisen raja ihmisen päässä hämärtymään. Parin kuukauden tauko pornoon ja alkaa normaali seksi tuntumaan taas taianomaiselle. Suosittelen kokeilemaan.
Mä tiiän siitä kun mies alkaa hirveesti kehuun mun persettä yms. Että on kattellu pornoo ja kiimasena koittaa saada mut innostuun touhusta. Noh jos homma menee petipuuhiin niin mies on keksiny ny liukuvoiteet,ettei tarvii muutakun alkaa hommiin ja koittaa naida kun pornofilmissä mua konsanaan. Ja mulla on todettu taaksepäin kallistunu kohtu niin voin sanoo et joskus sattuu ja kovaa.
Alkaa pikkuhiljaa kerrat väheneen meillä. Jos itseään arvostaa ja puoliso arvostaa sua niin sen PITÄÄ näkyä myös makuuhuoneen puolella. Piste!
Vierailija kirjoitti:

Siis kuulostaa niin tutulta. Ensin kiihoke katsotaan netistä ja sit tullaan tosiaan kehumaan tissejä tai persettä. Ja itse kun aina lähden mukaan(ehkä hieman tyhmää) niin esileikki on joko miehen suihinottoa ja aina kuivilttaan sisään. Välillä ihan sattuu. Sit alkaa se pornomainen jyystö mistä tunteet ja oikeasti läheisyys on kaukana. Itse kovin koitan sitä vielä antaa mutta vastavuoroisuus on kuollutta. Ehkä 1/20 saan oikeasti kokea että mies olisi aidosti läsnä kanssani. Yllensä pitää vielä mennä asentoon eli takaapäin jolloin mies näkee parhaiten miten muna uppoa pilluun.
Ap
Mä yleensä hieron pillua naamaani aamulla, siinä herää hyvin.
Naiset rakastavat ja haluavat oman miehensä. Miehet rakastavat naistaan mutta haluavat muita naisia. Näin!