Mieheni tapa
Miehelläni on tälläinen tapa että joka ikinen aamu herätessään käy aamu pissalla ja runkkaa katasen pokea kännykällä. Kuinka yleistä tämä on? Ainoat erot on viikonloppuisin kun touhuaa joko minun kanssa tai ei muuten sitä tee mutta kuvia alastomista naisista kyllä katsoo silloin. Seksiä on monta kertaa viikossa mutta silti. Jotenkin tämä ei alkuun haitannut mutta kyllä se pikkuhiljaa on alkanut syömään itsetuntoa. Seksi ei oikein enää suju kun en voi olla ajattelematta että toinen katsoo joka ikinen päivä pornoa ja muiden naisten alastonkuvia. Itse olen kuitenkin vain ihan tavallinen enkä edes mallin mitoissa. Tämä joka päiväinen kuvio kertoo minusta siitä että kotoa ei oikeasti löydy sellaista joka seksuaalisesti sytyttäisi miestäni tarpeeksi. Varmaan rakastaa muuten mutta en taida olla sellainen joka olisi riittävä seksuaalisessa mielessä.
Kommentit (25)
Mä runkkaan ihan sängyssä, mitä sitä peittelemään.
Kuullostaa pornoriippuvuudelta. Aivoissa on syntynyt vahva toimintamalli heräämisen ja pornon katselun välille. Kyse ei ole siitä ettetkö olisi haluttava tai riittäisi. Pornoriippuvuus on sairaus siinä vaiheessa kun ihminen ei voi valita katsooko sitä vai ei vaan katseluun tulee pakonomainen tarve. Riippuvuudesta voi päästä eroon, mutta samoin kuin alkoholisteilla alkoholin käyttöä kohtuudella ei voi suositella myös porno on jätettävä käytännössä kokonaan pois. Keskustele miehesi kanssa asiasta. Ensimmäisiä askeleita riippuvuudesta irti pääsemisessä on riippuvuuden myöntäminen itselle, sen salailun päättäminen ja avun hakeminen.
Tämä on kyllä naisissa parasta! Kaikki, mitä mies tekee, on joku heijastus naisesta. Eli jos tykkää katsella pornoa, on selvä idikaatio, ettei nainen ole seksuaalisesti enää lainkaan mielenkiintoinen? Mitäs jos se mies vaan tykkää katsella pornoa, eikä sillä asialla ole mitään tekemistä sen naisen kanssa? Lopettakaa tuo jatkuva ja järjetön syväanalyysi kaikesta! Ihmiset tekee juttuja, ja kaikki ei välttämättä liity teihin. Eläkää sitä elämäänne, ja lopettakaa itsekidutus jollain naistenlehtien tai nettipalstojen kyselyillä ja analyyseilla.
Pornon katseleminen on vähän sama kuin naiset katsovat upeita kenkiä näyteikkunasta. Ei niitä osteta, mutta kivalta näyttää. Käteenveto on vain nopeampi ja helpompi tapa päästä eroon aamuheijarista. Veikkaan että hän laskeskelee myös että jos joka seisokille olis sulta vailla, niin saaminen loppuu jossain vaiheessa.
Anna runkata. Jos sun pipari kelpaa tuohon malliin, niin uskoisin että teillä menee hyvin. Turhaan olet kateellinen kuvalle näyttöruudulla?
Kiitos vastauksista. Ihan pointti noissa jutuissakin kyllä. Ei mieheni ole ikinä minusta tai ulkonäöstäni pahaa sanaa sanonut mutta jotenkin omassa päässäni nämä kuvat asettavat itseni kilpailuasemaan niiden kanssa ja selvähän se että häviän. Näin on mörkö valmis ja nuppi sekoaa kaikesta ajattelusta. Jotenkin vain ajattelen asian niin että toisen tarvitsee saada nähdä oikeasti kauniita naisia jotta pystyy toimimaan kanssani. Ja kun niitä katselee jokapäivä ei voi millään kiihottua enää minusta joka on vain tavallinen.verraten niihin kauniisiin mallinmitoissa oleviin naikkosiin.
Ap
Kyllä miehenä täytyy:sanoa että oma vaimo on sen verran kiihottava ettei todellakaan ole tarvetta jatkuvasti pokea kytätä. Joskus vaihtelun ja oman silmänilon vuoksi kyllä. Jos noin usein tarvitsee katsoa ei suhteessa kaikki ole kohdillaan.
Vierailija kirjoitti:

Näin. Jos oikeasti parisuhteessa joka aamun aloittaa pornolla, jotain saattaa olla vialla. Vaikka pornonkatselu ei sinusta johtuisi, suurella todennäköisyydellä vaikuttaa teidän väliseen seksielämään. Tai siis vaikuttaa, kun sinulla on niin riittämätön olo ja itsetunto alkanut murentua. Veikkaan että miestä itseäänkin vastaava kuvio haittaisi jos asia olisi toisin päin.
Kuka nyt siitä puolisosta enää kiihottuu jos pornon katselun määrä on tuota luokkaa? Ja ne naiset varmaan pyörii päässä teidänkin seksin aikana. Oma eksä minulle tällaisia puhui aikanaan, ja erohan siitä tuli.
rubenoscar kirjoitti:
Pornon katseleminen on vähän sama kuin naiset katsovat upeita kenkiä näyteikkunasta. Ei niitä osteta, mutta kivalta näyttää. Käteenveto on vain nopeampi ja helpompi tapa päästä eroon aamuheijarista. Veikkaan että hän laskeskelee myös että jos joka seisokille olis sulta vailla, niin saaminen loppuu jossain vaiheessa.
Anna runkata. Jos sun pipari kelpaa tuohon malliin, niin uskoisin että teillä menee hyvin. Turhaan olet kateellinen kuvalle näyttöruudulla?
Siinä sinun mielipiteesi miehen näkökulmasta. Hyvin monet naiset näkevät asian vähän eri tavalla. Ei se ole "vain kuva tai video näyttöruudulla", jos sen seurauksena seksielämä hyytyy kun puoliso ei enää kiihota ja netti tarjoaa parempaa, verrataan koko ajan niihin pornostaroihin ja ajatellaan niitä yhteisen seksinkin aikana.
Jaaha. Sanoisin että pikku tauko tekis varmasti miehelle hyvää, siis tuosta pornon katsomisesta. Menee kyllä jo liiallisuuksiin ja kirkkaasti. Joka muuta väittää on joko tyhmä tai itse riippuvainen. M39
Vierailija kirjoitti:
Siinä sinun mielipiteesi miehen näkökulmasta. Hyvin monet naiset näkevät asian vähän eri tavalla.
Onko jompikumpi mielipiteistä ainoa oikea? Jos näitä ei voi sovittaa mitenkään yhteen, kumman ehdoilla mennään? On niitäkin naisia joilla ego kestää, luovutat miehesi mieluummin hänelle? On niitäkin miehiä jotka taipuu kaikkeen, sellaisenko haluat?
Aika harvassa miehet jotka eivät runkkaa koskaan. Naisetkin.
Minä en naisena ymmärrä tuota miksi kaikki olettaa, että pornossa katsotaan näyttelijöiden ulkonäköä? Minä en ainakaan muista hetken päästä enää minkä näköinen näyttelijä siinä edes oli.. Katson sitä toimintaa ja miten hyvältä yhdyntä esim. näyttää. En ole ikinä katsonut ketään miesnäyttelijää sen tarkemmin tai ajatellut, että saisinpa tuon. Omaa miestäni ei voita kukaan.

Sinä oletkin nainen
Surullista,eihän toi ole normaalia. Ukot täällä aina puolustelee pokelle tumputustaan,riippuvuushan se on ja varmasti vaikuttaa suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä sinun mielipiteesi miehen näkökulmasta. Hyvin monet naiset näkevät asian vähän eri tavalla.
Onko jompikumpi mielipiteistä ainoa oikea? Jos näitä ei voi sovittaa mitenkään yhteen, kumman ehdoilla mennään? On niitäkin naisia joilla ego kestää, luovutat miehesi mieluummin hänelle? On niitäkin miehiä jotka taipuu kaikkeen, sellaisenko haluat?
En sanonut että kumpikaan mielipiteistä on oikea, ne vaan ovat erilaiset. Jos niitä ei voi sovittaa yhteen, sitten on erottava, yksinkertaista. Itse arvotan tärkeysjärjestyksessä parisuhteen ja puolison kirkkaasti etusijalle pornoon nähden, sinulla voi olla toisin.
Vierailija kirjoitti:
Minä en naisena ymmärrä tuota miksi kaikki olettaa, että pornossa katsotaan näyttelijöiden ulkonäköä? Minä en ainakaan muista hetken päästä enää minkä näköinen näyttelijä siinä edes oli.. Katson sitä toimintaa ja miten hyvältä yhdyntä esim. näyttää. En ole ikinä katsonut ketään miesnäyttelijää sen tarkemmin tai ajatellut, että saisinpa tuon. Omaa miestäni ei voita kukaan.
Miehet ei ajattele noin. :D Miehille ulkonäkö on se tärkein juttu, ja uskon että suurin osa vaihtaisi sekunnissa puolison siihen pornostaraan.

Jahas, no ei kai siinä jos tämä on sitten kaikkien miesten mielipide. Monet näyttelijät on kyllä aika kaukana siitä mitä monet miehet sanovat hakevansa.. Mun näkökulmasta yleensä klassisen kauniita, fiksun näköisiä jne. Harvemmin ne ylpeänä esittelee vaimonaan jotain h.. ran näköistä silikoni bimboa.

Totta kai siinä painaa ihmisten ja yhteiskunnan mielipide usein, että mitä sitten valitaan. Mutta jos puhutaan aidosta haluamisesta ja seksuaalisuudesta, niin miesten ihanteet on aivan muuta kuin se tavisnainen johon on tyydytty.

No joopajoo. Ja kaikkien naisten unelma on Brad Pitt, jolla on 30 senttinen kulli. Tämä on siis ihan kaikkien mielipide.
Uskoisin että olet ymmärtänyt asian ytimen. Et sytytä! Mutta älä huoli, kelpaat muuten kun on sut valkannut. Kaikkea ei saa.