Hävikkiruokaviikon lopuksi yksi kysymys - miksi teet liikaa ruokaa ja pakastat loput kaappiin hautumaan?
Eikö siinä mene hirvittävä määrä rahaa, kun ensin pitää ostaa pakastin ja sitten hankkia pakastusrasioita joihin säilöä ruoat. Myöskään maalarinteipit ja tussit, joilla ruoat merkataan maksavat rahaa - siitä pakastettavasta ruoasta puhumattakaan, jota kukaan ei halua syödä ja se heitetään sitten myöhemmin menemään - mahdollisesti säilytysrasioineen - eikö olisi fiksumpaa tehdä ruokaa sellaisia määriä jotka tulevat kerrallaan syödyiksi...
Kommentit (28)
Lasten syömää määrää on välillä aika mahdoton arvioida. Syövät välillä enemmän ja välillä vähemmän.
Tiedoksi, että ruoka ei varsinaisesti haudu pakastimessa ;)
Kätevää laittaa sinne valmiiksi, kiirepäivänä sitten otetaan ja syödään pienellä vaivalla. Eikä mene roskiin.
Harvoin kyllä laitetaan pakkaseen, jääkaapissakin säilyy monta päivää.
En tee liikaa ruokaa, teen vain enemmän kerrallaan kuin kahden hengen yksi ateria on. Monia ruokalajeja ei ole fiksua tehdä kahta kauhallista.
Mahtaa olla hyvää ja raikasta ruokaa, kun ensiksi ostetaan päiväysvanhoja - punalappuisia tuotteita, joita säilötään maailman tappiin pakkasessa ja sitten niistä tehdään lihaliemikuutioilla sekä aromisuolalla maustettua huttua, jota taas pakastellaan ja sulatellaan lukuisia kertoja...?
Miksi oletat otsikossa että kaikki toimisi noin? Itse teen ruokaa aina kahdelle päivälle kerrallaan ja ainoat asiat joita pakastan on marjat, sienet ja jääpalat.
Itse teen po ruoan aina kerta-annoksina - ainoat poikkeukset ovat joulukinkku ja hernesoppa, joita tulee pakostakin enemmän kerrallaan.
T: kokki evp
Vierailija kirjoitti:
Lasten syömää määrää on välillä aika mahdoton arvioida. Syövät välillä enemmän ja välillä vähemmän.
Syödyn ruoan määrä on aina vakio - lautanen tyhjäksi tai pöydästä ei nousta!
Vierailija kirjoitti:
Mahtaa olla hyvää ja raikasta ruokaa, kun ensiksi ostetaan päiväysvanhoja - punalappuisia tuotteita, joita säilötään maailman tappiin pakkasessa ja sitten niistä tehdään lihaliemikuutioilla sekä aromisuolalla maustettua huttua, jota taas pakastellaan ja sulatellaan lukuisia kertoja...?
Et taida pakastamisesta paljon tietää. Jokainen pakastaja tietää, että ei saa pakastaa ruokia uudelleen ja max 3 kk ruokia pakkasessa pitäjä syö useimmiten ihan hyvää ruokaa, samoin ei myöskään pidä pakastaa vanhentuneita raaka-aineita.
En ostanut pakastinta vain jämiä varten. Enimmäkseen pakastan säilöäkseni raakaa lihaa, marjoja, mehuja, hedelmäsoseita, yrttejä ja koiranruokaa. Ostan sinne myös pakastevihanneksia. Jemmaan sinne ruuan jämiä, koska mun työ on sellaista etten aina jaksa tai ehdi laittaa ruokaa. Jotain sosekeittoa ei ole järkevää keittää pikku annosta, joten keitän sitä kattilallisen ja laitan ylijäämän pakastimeen odottamaan sellaista päivää, kun on kiire.
Meillä ylijäämäruoka pakastetaan esim kiirepäiviä varten. Tai opiskelijatyttö hakee viikoittain ruokaa itselleen. Tai vien anopille.
Mitään ei mene hukkaan.
Nyt mietin juuri hakisinko Cittarista paistia 9.90e/kilo lisää pakkaseen. Laitoin tänään fantastista patapaistia ja pakastin lihaa myös gulassia varten. Mutta tuollainen siisti paistipala olisi vielä hyvä olemassa kun ei koskaan tiedä milloin taas on tarjouksia
Monet ruuat vain paranee seuraavana päivänä. Nyt loppupaistista otti vävy osan huomisen evääksi ja lopusta teen meille ruuan valkosipuliperunoiden kanssa
Mulla on kyllä ollut aina pakastin asunnossa ihan valmiina. Enkä ole eläissäni ostanut yhtään pakasterasiaa. Tuleehan noita rasioiksi kelpaavia muutenkin. Leviterasiaa, jäätelörasiaa, salaattirasiaa yms. Mitään teippejä en laita, tussilla teksti kanteen. Vanhan voi viivata yli.
Omalta osaltani ei hävikkiä tule, kun kaiken syön.
Mutta sitten on tällainen 4 kk vanha pikkumies, jolle on vain tarjoiltava erilaisia ruokia. Valitettavasti aivan kaikki eivät ole hänen mieleen ja päätyvät sitten roskiin. Onneksi määrät ovat vähäisiä, tämän päivän osalta roskiin päätyi n. 1/2 peruna (eli puolet perunasoseesta).
Tähteet syödään samalla viikolla töissä eväinä.
Ainakin minusta tuntuisi usein siltä, että ruoka loppui kesken, jos se jaetaan lautasille viimeistä murenta myöten. Eikö kukaan saa koskaan ottaa lisää, jos maistuu?
Meillä tosin harvoin pakastetaan. Yleensä ruoka säilyy hyvin jääkaapissa päivän pari.
Ei olisi koska en jaksa kokata joka päivä. Usein kyllä laitan ruoan ihan vain jääkaappiinkin ja syön sieltä sitä seuraavta 3-4 päivää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten syömää määrää on välillä aika mahdoton arvioida. Syövät välillä enemmän ja välillä vähemmän.
Syödyn ruoan määrä on aina vakio - lautanen tyhjäksi tai pöydästä ei nousta!
Tuolla ”lautanen tyhjäksi, vaikka ei enää tekisi mieli” tyylillä kasvatetaan lihavaksi.
Hävikkiruoka tarkoittaa ruokaa, joka jää syömättä ja heitetään biojätteeseen. Jos ruoan jättää moneksi päiväksi jääkaappiin, se voi mennä hukkaan, koska ruoka ei kovin monta päivää kestä jääkaapissa ja siitä häviää sekä maku että koostumus nopeasti.
Sen sijaan pakastamalla ruoka säilyy raikkaana ja sitä voi säilyttää kauan. En näe siinä mitään ongelmaa.
Itse asiassa on jopa halvempaa tehdä paljon ruokaa kerralla. Yksi iso pakkaus jauhelihaa tulee yleensä halvemmaksi kuin kaksi pientä pakkausta. Sitten pääsee myöhemmin helpommalla, kun voi syödä vanhaa ruokaa.
Olen yhden hengen talous. Olisi aika hankala tehdä karjalanpaistia vain yksi annos, samoin kuin melkein mitä tahansa ruokaa. Laitan jääkaappiin sen verran mitä parina päivänä syön ja loput pakkaseen. Taitaa kala olla ainoa, jota paistan vain sen verran kuin kerralla syön.
Minullakin on ollut jokaisessa asunnossani pakastin valmiina, ikinä en ole yhtäkään ostanut. Pakastinrasioita olen ostanut vissiin kerran viiden kappaleen erän, mistä lie noita siunaantunut enemmänkin. En niitä merkkaile, tiedän kyllä mitä niissä on ja ne tulee syötyä kyllä. Ei ne jää "hautumaan"
Leivät laitan pakastimeen heti tuoreena ja laitan jäisinä suoraan leivänpaahtimeen. Leivät ehtisi muutoin homehtua. Tämä siis vähentää hävikkiä hurjasti.
Pakastimeni on pienehkö, ei sinne mahtuisi syksyn satoa säilömään. Syön marjat satokautena tuoreina, talvella ostan kaupan pakasteina.
Vasta kysymys :
Minkä takia pakkaukset ovat niin suuria ?
400g jauhelihaa on liikaa 2 :lle aikuiselle saati yhdelle mummolle.
300g jotain leikettä on liikaa varsinkin kun se kävelee 2vrk avaamisesta.
Taloudet pienenee, mutta kaupan pakkauskoot suurenevat. Huippu on kesän grilliboxit, jos joku nyt niitä oranssissa liemessä lilluvia haluaisi ostaa. Niillä ruokisi jo puoli maakuntaa.
Naurettavaa saarnata hävikistä kun sinut pakotetaan ostamaan puolikiloa 300g sijaan.
Ja teen lähes aina ruokas kahdeksi kertaa.
Teen mielelläni ruokaa enemmän kuin yhdelle päivälle tarvitsee. En kuitenkaan useinkaan pakasta, joku syö ne annokset kuitenkin parin päivän kuluessa.
Tehdään sitten vaikka ruokaa josta vain yksi ei tykkää, hän syököön tähteitä silloin.
Ja teinit haluavat menojensa vuoksi syödä joskus aiemmin tai myöhemmin, on hyvä jos on jotain valmista kaapissa.