Joudun työttömäksi - epätoivon ja häpeän tunteiden kokeminen

Ihan perusmeno. Mä oon 37, ei töitä ja toista tutkintoa väsään yliopistossa. Hain töitä, mutten saanut. Viimeisen 10 vuoden aikana oon niin sairastellut kuin ollut töissä ehkä 2 vuotta. En ees huolestu. Älä sinäkään.

Ihan ovat normaaleja tunteita. Vuosi sitten oma työsopimukseni purettiin tuotannollisista syistä plaah plaah, ja vaikka tiesin että vika ei ole minussa ja jouduin pihalle koska minun sopimukseni oli helpoin purkaa, niin kesti pitkään päästä siitä epäonnistumisen tunteesta yli. Oikeastaan helpotti vasta sitten kun keväällä pääsin eri firmaan töihin. Muutenkin oma alani on hyvin kausiluontoista ja määräaikaista, että vakipaikkaa tuskin tulee koskaan löytymään. Tavallaan helpottaa tietää että niin moni omanikäinen on samassa tilassa ja työsuhteet ovat lyhytkestoisia, mutta silti alitajuntaisesti ajattelee että pitäisi olla vakityö ja kunnon veronmaksaja ja potee syyllisyyttä kun ei siihen yllä, vaikka kuitenkin tiedostaa että nykytilanne työmarkkinoilla on mitä on.

Vierailija kirjoitti:

Ihan perusmeno. Mä oon 37, ei töitä ja toista tutkintoa väsään yliopistossa. Hain töitä, mutten saanut. Viimeisen 10 vuoden aikana oon niin sairastellut kuin ollut töissä ehkä 2 vuotta. En ees huolestu. Älä sinäkään.

Mitkä tutkinnot?

Häpeän tunne on mielestäni sidoksissa itsensä tatpeelliseksi kokemisen tunteeseen.

Jos on monessa mukana (harrastukset, järjestöt), perheellinen, sukunsa kanssa aktiivisesti tekemisissä tuntee itsensä tarpeelliseksi ja työttömyys ei tunnu pahalta.

Kun olin työttömän en tuntenut häpeää. Toisinaan osattomuutta kyllä, kun ystävät puhuivat ,että ovat suunnittelemasa työpaikan vaihtoa.

Ymmärrettävää, että jokaisella on halu kuulua johonkin ns. Yhteisöön. Kokea itsensä merkitykselliseksi.

Kannattaa aktivoitua ja opiskella sivutoimisesti, tunkea itsensä mukaan moneen. Aktivoitumalla löytää paikkansa. Passivoitumalla kadottaa jopa itsensä.

Täällä yksi, jonka määrä-aikaisuus loppui taas kerran. Taas sama hakemusrumba edessä, masentaa jo ajatuskin, jos ei mitään löydy. On tämä niin syvältä.

Nuorena koin suurta häpeää kun olin päässyt AMK:oon, mutta masennuin ja lopetin pian koko koulun. Oli jotenkin ylipääsemättömän vaikeaa myöntää kavereille jne. että olen niin luuseri että koulunkin lopetin. Myöhemmin sama homma, kun olin työttömänä jossain työttömien puuhavajassa kuntoutuksessa. Taas kun kaverin vanhemmat kyseli, että mitäs minä nykyään teen, niin eihän siinä nyt kehdannut sanoa miten asiat on. Yritin jotenkin vääntää niin että olisin mukamas töissä tällä säätiöllä. Nyt ei enää liikauttaisi asiat mitenkään, kun en ole edes yhteyksissä enää ihmisten kanssa joiden takia pitäisi itseään hävetä.

Työttömiä on puoli miljoonaa ja koko kansasta alle puolet tekee töitä.

Älkää hyvät ihmiset hävetkö tuollaisia. Elämä valuu hukkaan hävetessä aivan turhia asioita.

Normaalia kenties, mutta erittäin haitallista. Työttömänä sinulla on upea mahdollisuus kehittää itseäsi henkisesti ja fyysisesti. Käytä se ihmeessä hyväksi. Itsesääli on myrkkyä.

Tuttu tunne. Oma alani on vahvasti kausiluonteista, laskin juuri että minulla on ollut 18 määräaikaista sopimusta tällä alalla plus liuta määräaikaisuuksia muilla aloilla.

Nyt sain viimeinkin vakkaripaikan, ihme kyllä. Mietin jo löytyykö sitä koskaan.

Ei se työ mikään autuaaksi tekevä asia ole

Onko alallasi mahdoton työllisyys vai miksi olet noin negatiivinen?

Susannakin on työtön, ei varmasti häpeä kun nostaa ylisuurta sopeutumistukeaan. Miksi siis sinun täytyisi

mitä alaa olette opiskelleet työttämt

Riippuu vähän siitä, minkä vuoksi on joutunut työttömäksi. Onko itse mokannut tai laiminlyönyt asioita vai meneekö firmalla huonommin. Mieluummin kyllä kokisin työttömäksi jäämisen 27-vuotiaana kuin vasta joskus myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Ei se työ mikään autuaaksi tekevä asia ole

Niin, ja eihän Suomessa pienyrittäjiäkään arvosteta työttömien ohella - tämä ilmenee mm. yrittäjien surkeampana sosiaaliturvana ja pienyrittäjien poissapitämisenä mm. tuloneuvotteluista - vaan ihanne on aina ollut toisen palveluksessa oleminen 8h/päivä, kunnon työssä. Kaikkein pahin on pienyrittäjän konkurssi, sillä tällöin yrittäjä on virheen tehnyt toiminnassaan. Tää on aivan käsittämätön p-maa siinä mielessä, kuinka myrkyllisiä ja tuhoavia uskomuksia täällä aikanaan on kehitetty ja niille on annettu valta. Kannattiko?

Älä häpeä! Ei ole mitään syytä. Lue kirja "Bullshit Jobs". Suuri osa maapallon työpaikoista on turhaa hyörinää.

Minäkin olen työtön, jo monia vuosia, ja olen yli 40-vuotias. Koska tiedän, että erityisestiu Suomessa syrjitään ikäisiäni, olen päättänyt muuttaa pois Suomesta Saksaan, sillä mua suututtaa ajatuskin siitä, että joutuisin valtion armoille loppuiäkseni niiden vtun naurettavien toimenpiteiden uhriksi ja pompotettavaksi, siihen en suostu, sillä jos oikeasti haluttaisiin työllistää, olisi toimenpiteet aivan erilaiset tuollaisten näpertelykurssien sijaan. En arvosta pätkääkään nykyisiä toimia. Suututtaa, että koska kyse on eturyhmittymien eduista ja valtapoliittisesta pelistä, kärsin minä ja muut sen heikompina työllisyysmahdollisuuksina, kuin jos mikään valtapolitiikka tai eturyhmittymien edut ei vaikuttaisi. Sen sijaan muualla yli 40 ikä ei ole mitään.

Vierailija kirjoitti:

Häpeän tunne on mielestäni sidoksissa itsensä tatpeelliseksi kokemisen tunteeseen.

Jos on monessa mukana (harrastukset, järjestöt), perheellinen, sukunsa kanssa aktiivisesti tekemisissä tuntee itsensä tarpeelliseksi ja työttömyys ei tunnu pahalta.

Kun olin työttömän en tuntenut häpeää. Toisinaan osattomuutta kyllä, kun ystävät puhuivat ,että ovat suunnittelemasa työpaikan vaihtoa.

Ymmärrettävää, että jokaisella on halu kuulua johonkin ns. Yhteisöön. Kokea itsensä merkitykselliseksi.

Kannattaa aktivoitua ja opiskella sivutoimisesti, tunkea itsensä mukaan moneen. Aktivoitumalla löytää paikkansa. Passivoitumalla kadottaa jopa itsensä.

Totta. Muita auttamalla tuntee itsensä hyödylliseksi, oli sitten palkallista työtä tai ei.

Sitäpaitsi joskus käy niinkin, että vapaaehtoistyö muuttuu vakityöksi. Mulle kävi niin kerran.