Lue keskustelun säännöt.
Ennen ajattelin että teen aina parhaani mutta en enää
12.09.2019 |
Se oli tosi vahva tunne: ajattelin, että teen aina parhaani. Lohdutin tällä ajatuksella itseäni mahdollisten puutteideni varalta. Oli hirveän tärkeää tiedostaa olevansa ahkera, yritteliäs ja tunnollinen.
No, 30 vuotta meni siinä harhaluulossa. Olin niin ylikiltti, pelokas ja aliarvioin itseäni.
Nyt teen sen minkä teen ja se riittää. Minulla ei ole edelleenkään halua vilppiin eikä ylenpalttiseen lusmuiluun, mutta ahkeruus ei motivoi minua enää pätkääkään.
Mitä mieltä olette?
Kommentit (8)
En ymmärrä. Mikä itseisarvo siinä hutiloimisessa on ja miksi sen muka pitäisi riittää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Mikä itseisarvo siinä hutiloimisessa on ja miksi sen muka pitäisi riittää?
Mistä löysit ap:n viestissä puhetta hutiloinnista?
Tuo on tyypillistä kympintytön syndroomaa. Elämässä suoriteaan kaikkea miettimättä, onko se järkevää vai ei. Odotetaan jonkinlaista palkintoa, jota ei koskaan saada ja sitten katkeroidutaan. Kotona vielä tehdään metatöitä, joista ei kiitosta heru.
Painoin kiven läpi vuosikausia, kunnes kyllästyin. Se aiheutti paniikkia muissa, mikä oli huvittavaa.
Samanlaisia fiiliksiä minullakin. Olen yksinasuja, joten kotini hoidan niin, että olen itse tyytyväinen.
Töissä taas teen sen, minkä koen kohtuudella velvollisuudekseni. Palkkani on 2100 e/kk, mutta työni on pahimmillaan hyvin kuormittavaa eikä työnantaja ole valmis tulemaan vastaan. En aio olla kynnysmattona ja tehdä ylimääräisiä tehtäviä ilmaiseksi. Jos lopputulos ei miellytä, niin sitten sopii antaa lisää resursseja eikä luottaa siihen että hommat tulee tehtyä työntekijöiden hyväntahtoisuudesta ja velvollisuudentunnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama. Tunne on tosi vahva vaikka olen myös saanut kokea miellyttäviäkin asioita elämässä, mm matkustelua. Silti tuntuu kuin elämä olisi mennyt hieman ohi kun on vain tunnollisesti puurtanut ja ahkeroinut. Mutta enpä olisi muuhunkaan pystynyt. Kotitöistä ei luojan kiitos ole samaa tunnetta.
AP: Hyvä, että heräsit asiaan edes nyt! Itse tein yli 40 v töitä aina viimeisen päälle ja kun muut lähtivät kotiin, jäin vielä tekemään ne viimeisetkin hommat, jos tiesin niitä olevan. Tämä oli työmoraalini mukaista, enkä muuta tullut ajatelleeksi. Vasta eläkkeelle jäätyäni sain asioihin hieman perspektiiviä ja huomasin ottaneeni turhia murheita töiden suhteen. Olisin hyvin voinut ottaa hommat paljon rennommin, kukaan ei olisi kuollut. Nuorempi sukupolvi on tämän sisäistänyt täysin, heidän asenteensa on, että ovat siellä vain töissä!
Hyvä! T. Toinen moinen