Muita lähdössä 21.12 Alanyaan?
Tiedän ettei se ole "pimeintä Af riikkaa" mutta olisi kuitenkin kiva jos olisi matkalla tuttuja valmiiksi. Voi tulla siellä vierailla mailla Suomalaista Joulua ikävä ja kiva olisi siellä sellainen perinteinen pieni kotijoulu siellä järjestää jo ihan lastenkin takia- sitä olisi kiva suunnitella viimeistään siinä lentomatkalla ja mikseipä jo aiemminkin, tehdäänkö joitain valmisteluja jo suomessa, lootat, laatikot? Tykätään myös laulaa joululauluja katukuoroissa. Sitten ajateltiin että mahdollisesti uutena vuonna vois täällä suomessa juhlia sillain uutta vuotta porukalla että oisi teemana se matka ja esim pukeuduttaisiin sillain sen lomapaikan vaatetukseen ja kulttuuriin. Elikkä viikon matka alkaen se 21.12, hotellista ei vielä tiedetä kun on se jokerimatka, selviää paikanpäällä vasta joten varmoja treffejä esim hotellille ei voi vielä tehdä, siksikin voisi olla parempi tavata jo suomessa tai ihan viimeistään lentokentällä
Kommentit (3)
Hei! Täällä olisi perhe Porvoosta lähdössä mukaan. Tehdään toki treffit ennen reissua. Voimme tulla teille suunnittelemaan vaikka tulevana viikonloppuna.
Ihanaa matkaa teille ap. Kannattaa sopia etukäteen että kuka tuo mitäkin ettei kaikki tuo kaljaa mutta kukaan ei kinkkua tai että kukaan ei huomaa huomioida meitä porukan vegaaneja, oon nähnyt ne juhlat jossa vegaanille vaan raakaa votkaa on tarjolla. Huomioikaa myös että m u s limimaa josta tännekkin paetaan joten kinkku on siellä sitten kielletty ja epäpuhdas ja alkoholi ja olut samoin, turkiksi h a r amn eli kielletty. Joillakin on ollut omia kinkkuja esim aamiaisilla mukana pikku paketissa mutta me ollaan aina heittäydytty paikallisen keittiön lumoihin ja seikkailuihin!