YLE:n ilmastoaivopesu alkaa ottaa päähän
Joka ikinen päivä samaa paskaa. Talouselämässä sentään oli maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Taalasmaan artikkeli otsikolla "Ilmastokeskustelussa on uskonnollisen ääriliikkeen piirteitä". Ainoa järkevä tässä maassa.
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Aamulla YLE jatkoi aivopesua kestävällä kehityksellä. Harmi, meidän osuus kaikista päästöistä on promillen osia. Googlaamalla kun etsii co2 emission by country, ei meitä löydy miltään kartoilta. Yhdestä Wiki-artikkelista löytyy, mutta osuus on niin mitättömän pieni, ettei silläkään ole mitään merkitystä.
Suurin ero vaikuttaa olevan se, että muissakin maissa aiheesta keskustellaan, mutta missään muualla ei syyllistetä kansalaisia, toisin kuin meillä. Mistä tämä omien kansalaisten syyllistäminen juontaa juurensa? Etenkin median ja meidän omien tieteentekijöiden keskuudessa?
Kuinka paljon meille tuodaan tavaraa joka on valmistettu noissa suuripäästöisissä maissa? Onko reilua, että meidän elintapaamme ylläpitävien tehtaiden päästöt lasketaan niihin maihin, joihin tuotanto on siirretty jotta me saadaan jatkaa sikailua halvalla? Samoin kuljetuspäästöt eivät tule meidän tilillemme. Kun noissa maissa ihmisoikeudetkaan ei aina toteudu niin miten me voidaan sälyttää niille vastuu ilmastoratkaisuista jos samalla haluamme enemmän ja halvemmalla?
Kyllä tässä on vastuu jokaisella. Sekä valtio- että yksilötasolla.

Ihan samalla logiikalla voisi lopettaa samantien vouhottamisen päästöttömistä sähköautoista.
Vierailija kirjoitti:
Joka ikinen päivä samaa paskaa. Talouselämässä sentään oli maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Taalasmaan artikkeli otsikolla "Ilmastokeskustelussa on uskonnollisen ääriliikkeen piirteitä". Ainoa järkevä tässä maassa.
Tämä pet. tallasmaa ei uskaltanut ottaa osaa keskusteluun, kun mm IPCC puheenjohtajan myönsi ilmastotutkimustulosten vääristelyn.
IPCC and Politics vs Unstoppable Solar Cycles - Ilmasto IPCC ja politiikka
http://ilmastorealismia.blogspot.com/2017/01/epatieteellinen-ipcc-tulis…
The SUN has more effect (~99.99%) on the earth’s weather than any other factor.
Ilmasto IPCC ja politiikka
https://ilmasto.wordpress.com/
IPCC puheenjohtaja tunnusti pitkään jatkuneen mittausarvojen vääristelyn
MOT - The sc climate change has been cancelled - 2011-09-19
MOT – Ilmastokatastrofi peruutettu – 2011-09-19
Fabrikoitu ns ’lätkämaila’
https://areena.yle.fi/1-50086252
Hiilidioksidin ns ’lämmitysvaikutuksen’ osalta
kysymys on VALEHTELUSTA sekä TÖRKEÄSTÄ RAHASTUKSESTA.
(eli ns VIHERVASSAREIDEN RAHASTUSAUTOMAATTI)
Pitää katsoa ja arvioida AURINGON ns dynamo-trendien-vaihtelua
10-12v sekä n200v vaihtelu.
Unstoppable Solar Cycles
The Little Ice Age is one of many climactic eras that have been scientifically identified.
Since about 1850 the earth has been in a warming period ...
https://www.sciencedaily.com/releases/2015/07/150709092955.htm
http://notrickszone.com/2017/12/28/7-new-2017-papers-forecast-global-co…
MOT – Jääkausihälytys (1)
https://www.youtube.com/watch?v=XCail_MxAAw
MOT – Jääkausihälytys (2)
https://www.is.fi/tiede/art-2000000680532.html
Tutkijat äimänä: Mitä ihmettä Auringolle tapahtui?
Syytä auringonpilkkujen vähäisyyteen ei tiedetä. (NASA)
Onko Suomen uutisissa ollut juttua siitä, kun Japani aikoo laskea ydinjätevetensä mereen, kun se ei mahdu mihinkään muualle? Aiheesta ollut paljon juttua mm. CNN:llä.
Että sitä vaan, jos kokonainen valtio voi laskea jotain ydinjätettä mereen "kun ei se mahdu minnekään", niin mitä helvetin järkeä on sitten jättää se muovikassi kaupasta ostamatta tai vaihtaa yksi liha-ateria johonkin soijaan?
Tottakai pienet teot on hyviä, mutta pitäisikö nyt kuitenkin ensin saada muutos näille isommille asioille ja sitten vasta keskittyä syyllistämään tavallisen kuluttajan valintoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aamulla YLE jatkoi aivopesua kestävällä kehityksellä. Harmi, meidän osuus kaikista päästöistä on promillen osia. Googlaamalla kun etsii co2 emission by country, ei meitä löydy miltään kartoilta. Yhdestä Wiki-artikkelista löytyy, mutta osuus on niin mitättömän pieni, ettei silläkään ole mitään merkitystä.
Suurin ero vaikuttaa olevan se, että muissakin maissa aiheesta keskustellaan, mutta missään muualla ei syyllistetä kansalaisia, toisin kuin meillä. Mistä tämä omien kansalaisten syyllistäminen juontaa juurensa? Etenkin median ja meidän omien tieteentekijöiden keskuudessa?
Tätähän kyseltiin mm. vaaliväittelyissä. Epäilijät haukuttiin mm. Emma "meidän täytyy" Karin toimesta.
YLEn ilmastovouhotusaivopesu on jo 'ns ottamaan päähän eli raivostuttamaan' tuo disinformaatio - eli on eräänlainen jatkuva puppugeneraattori trolli.
IPCC and Politics vs Unstoppable Solar Cycles - Ilmasto IPCC ja politiikka
http://ilmastorealismia.blogspot.com/2017/01/epatieteellinen-ipcc-tulis…
The SUN has more effect (~99.99%) on the earth’s weather than any other factor.
Ilmasto IPCC ja politiikka
https://ilmasto.wordpress.com/
IPCC puheenjohtaja tunnusti pitkään jatkuneen mittausarvojen vääristelyn
MOT - The sc climate change has been cancelled - 2011-09-19
MOT – Ilmastokatastrofi peruutettu – 2011-09-19
Fabrikoitu ns ’lätkämaila’
https://areena.yle.fi/1-50086252
Hiilidioksidin ns ’lämmitysvaikutuksen’ osalta
kysymys on VALEHTELUSTA sekä TÖRKEÄSTÄ RAHASTUKSESTA.
(eli ns VIHERVASSAREIDEN RAHASTUSAUTOMAATTI)
Pitää katsoa ja arvioida AURINGON ns dynamo-trendien-vaihtelua
10-12v sekä n200v vaihtelu.
Unstoppable Solar Cycles
The Little Ice Age is one of many climactic eras that have been scientifically identified.
Since about 1850 the earth has been in a warming period ...
https://www.sciencedaily.com/releases/2015/07/150709092955.htm
http://notrickszone.com/2017/12/28/7-new-2017-papers-forecast-global-co…
MOT – Jääkausihälytys (1)
https://www.youtube.com/watch?v=XCail_MxAAw
MOT – Jääkausihälytys (2)
https://www.is.fi/tiede/art-2000000680532.html
Tutkijat äimänä: Mitä ihmettä Auringolle tapahtui?
Syytä auringonpilkkujen vähäisyyteen ei tiedetä. (NASA)
Vierailija kirjoitti:
Ilmastonmuutos on vain yksi maailman tärkeimmistä ja kiireellisimmistä asioista. Mua ei ihmetytä yhtään että se on jatkuvasti uutisissa.
T uskovainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan ja ilmastopaniikin lietsominen palvelee erinomaisesti tiettyjä tahoja, jotka hyötyvät ylihuolestuneesta ilmapiiristä. Yksi tällainen taho on tuulivoimarakentajat. Ne mellastavat tällä hetkellä etenkin Pohjanmaan maakunnissa. Meno on röyhkeää. Jättimäisiä tuulivoimaloita kaavoitetaan aivan liian lähelle asutusta asukkaiden mielipiteistä piittaamatta. Myös hallinto-oikeudet korkeinta hallinto-oikeutta myoten on mukana tuulivoimamyönteisessä liikkeessä. He eivät piittaa tuulivoimaloista kärsimään joutuvien ihmisten valituksista tuon taivaallista. Siinä menee ihmisiltä asuinympäristöjen viihtyisyys, lähiluonto virkistysalueineen, tulee ehkä terveysongelmia jne. Mutta kun nyt pitää Suomen torjua ilmastonmuutosta, niin samalla voi uhrata suomalaisten elämänlaadun. Ja tuulivoimarakentajat nauravat matkalla pankkiin.
Oikeassa olet. Tuulivoimaloista aiheutuvista ongelmista ymmärtää se, joka joutuu niiden juurella asumaan. Aivan turha alapeukuttaa Helsingistä tms. käsin asiaa, josta ei tiedä yhtään mitään.
Kansa- tai elämämkoulun käyneet persut, jotka tuulivoimasta meltoavat ovat samaa porukkaa, jotka huolestuvat amalgaamipaikoista ja juottavat lapsilleen hopeavettä.
Sisäsiittoisissa POhjanmaan pikkukunnissa mielenterveysongelmaiset yrittävät keksiä syyllisiä ongelmiinsa - voisivat katsoa peiliin ensin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan ja ilmastopaniikin lietsominen palvelee erinomaisesti tiettyjä tahoja, jotka hyötyvät ylihuolestuneesta ilmapiiristä. Yksi tällainen taho on tuulivoimarakentajat. Ne mellastavat tällä hetkellä etenkin Pohjanmaan maakunnissa. Meno on röyhkeää. Jättimäisiä tuulivoimaloita kaavoitetaan aivan liian lähelle asutusta asukkaiden mielipiteistä piittaamatta. Myös hallinto-oikeudet korkeinta hallinto-oikeutta myoten on mukana tuulivoimamyönteisessä liikkeessä. He eivät piittaa tuulivoimaloista kärsimään joutuvien ihmisten valituksista tuon taivaallista. Siinä menee ihmisiltä asuinympäristöjen viihtyisyys, lähiluonto virkistysalueineen, tulee ehkä terveysongelmia jne. Mutta kun nyt pitää Suomen torjua ilmastonmuutosta, niin samalla voi uhrata suomalaisten elämänlaadun. Ja tuulivoimarakentajat nauravat matkalla pankkiin.
Oikeassa olet. Tuulivoimaloista aiheutuvista ongelmista ymmärtää se, joka joutuu niiden juurella asumaan. Aivan turha alapeukuttaa Helsingistä tms. käsin asiaa, josta ei tiedä yhtään mitään.
Jostain kumman syystä niitä voimaloita ei kuitenkaan olla rakentamassa helsingin edustalle, vaikka merenrannassa olisi erittäin hyvät tuuliolosuhteet. Tuulivoimalla näyttää olevan suuri kannatus kunhan se rakennetaan jonnkin muualle.
Samoin helsingin hiilivoima tuntuu olevan jotain parempaa hiilivoimaa, se hiilen polttaminen ei jostain syystä tuota mitenkään haitallisia co2-päästöjä. Mitään konkreettista suunnitelmaa hiilestä luopumiseen ei ole.
Yleisradio itsekin lämmittää toimitilansa pääsiasiassa hiilivoimalla. Toimittajat voisivat ottaa YLE:n johdon haastatteluun ja vaatia lupausta hiilivoiman käytöstä luopumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Mutta kun nyt pitää Suomen torjua ilmastonmuutosta, niin samalla voi uhrata suomalaisten elämänlaadun.
Mistä te pösilöt olette saaneet päähänne, että ilmastonmuutoksen torjuminen millään muotoa haittaisi kenenkään elämänlaatua?
Ydinvoimalat ja tuulivoimalat ovat Suomessa edullisempia sähkön ja lämmön tuotantomuotoja kuin kivihiili ja maakaasu. Lämpöpumppu on edullisempi lämmitysmuoto kuin öljylämmitys ja hiilikaukolämpö. Sähköauto on jo nyt edullisempi kuin perinteinen polttomoottoriauto riittävillä vuosittaisilla ajosuoritteilla ja tulee edullistumaan lähivuosina myös vähemmän ajavien kohdalla. Kasvissyönti olisi sekin reilusti halvempaa kuin liha, jos sille tielle haluaa lähteä.
Ainoastaan laivojen ja lentokoneiden muuttaminen toimimaan biopolttoaineilla tai sähköllä toistaiseksi maksaa enemmän kuin säästää. Ne taas voidaan sillä välin kompensoida vaikka istuttamalla puita, joka maksaa täysin mitättömiä senttejä per matka tai rahtaus.
Missä se elämänlaadun heikkeneminen siis on? Terveys paranee, elinikä pitenee, rahaa säästyy, meteliä on vähemmän ja ilmakaan ei haise paskalle.
Vierailija kirjoitti:
Onko Suomen uutisissa ollut juttua siitä, kun Japani aikoo laskea ydinjätevetensä mereen, kun se ei mahdu mihinkään muualle? Aiheesta ollut paljon juttua mm. CNN:llä.
Että sitä vaan, jos kokonainen valtio voi laskea jotain ydinjätettä mereen "kun ei se mahdu minnekään", niin mitä helvetin järkeä on sitten jättää se muovikassi kaupasta ostamatta tai vaihtaa yksi liha-ateria johonkin soijaan?
Tottakai pienet teot on hyviä, mutta pitäisikö nyt kuitenkin ensin saada muutos näille isommille asioille ja sitten vasta keskittyä syyllistämään tavallisen kuluttajan valintoja?
Mä luin tästä ja TÄMÄ on oikeasti väärin ja järkyttävää! Se on yks pieru saharassa, että kierrätänkö mä banaaninkuoreni vai en tai ostanko muovikassin vai paperikassin kaupassa.
Mä olen pitänyt japanilaisia hiukan fiksuina mutta nyt laski pisteet niin nollaan, että laitan koko maan kaikkine tuotteineen boikottiin. (Mikä tosin ei ole vaikeaa mutta kuitenkin)
Vierailija kirjoitti:
Jostain kumman syystä niitä voimaloita ei kuitenkaan olla rakentamassa helsingin edustalle, vaikka merenrannassa olisi erittäin hyvät tuuliolosuhteet. Tuulivoimalla näyttää olevan suuri kannatus kunhan se rakennetaan jonnkin muualle.
Miksi sulle tulee yllätyksenä, että tuulivoimaa ei pidä rakentaa ihmisten keskuuteen?
Ei sullakaan kulje pyörätie keskellä olohuonettasi, vai kulkeeko?
Mitään konkreettista suunnitelmaa hiilestä luopumiseen ei ole.
Miksikäs Helen sitten parhaillaan kaavailee pellettivoimaloita ympäri Helsinkiä samalla kun poistaa olemassaolevista voimaloista hiiltä niiden tieltä?
https://www.helen.fi/yritys/vastuullisuus/ajankohtaista/blogi/2018/biop…
Vierailija kirjoitti:
Onko Suomen uutisissa ollut juttua siitä, kun Japani aikoo laskea ydinjätevetensä mereen, kun se ei mahdu mihinkään muualle? Aiheesta ollut paljon juttua mm. CNN:llä.
Että sitä vaan, jos kokonainen valtio voi laskea jotain ydinjätettä mereen "kun ei se mahdu minnekään", niin mitä helvetin järkeä on sitten jättää se muovikassi kaupasta ostamatta tai vaihtaa yksi liha-ateria johonkin soijaan?
Mistä olet saanut päähäsi, että se ydinjätevesi olisi millään tavalla merkityksellinen ympäristöongelma? Luuletko, ettei sitä yksinkertaisesti pumpattaisi vesitankkeriin tai haihduteltaisi pois, jos se olisi jotenkin erityisen vaarallista? Se ei ole vaarallista, joten siksi se voidaan pumpata mereen ja säästää rahaa jonkin hitusen hyödyllisempään.
Vierailija kirjoitti:
Onko reilua, että meidän elintapaamme ylläpitävien tehtaiden päästöt lasketaan niihin maihin, joihin tuotanto on siirretty jotta me saadaan jatkaa sikailua halvalla? S
Suomen vienti ja tuonti ovat pitkälti tasapainossa, joten miksi et vingu siitä, että ulkomaiden tuotantoa on siirretty Suomeen?
Tämän tasapainon vuoksi on erittäin naurettavaa valittaa siitä, että osa päästöistämme on ulkomailla, kun vastaava määrä ulkomaiden tuotantoa on Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Aamulla YLE jatkoi aivopesua kestävällä kehityksellä. Harmi, meidän osuus kaikista päästöistä on promillen osia. Googlaamalla kun etsii co2 emission by country, ei meitä löydy miltään kartoilta. Yhdestä Wiki-artikkelista löytyy, mutta osuus on niin mitättömän pieni, ettei silläkään ole mitään merkitystä.
Suurin ero vaikuttaa olevan se, että muissakin maissa aiheesta keskustellaan, mutta missään muualla ei syyllistetä kansalaisia, toisin kuin meillä. Mistä tämä omien kansalaisten syyllistäminen juontaa juurensa? Etenkin median ja meidän omien tieteentekijöiden keskuudessa?
Kuka ensinnäkin syyllistää ja missä?
Ja millä tavalla se, että päästömme ovat pieni osuus kokonaisuudesta, millään tavalla liittyy aiheeseen? Meinaatko, että jos vastaavasti Shanghaissa tai Seattlessa ilmoitetaan, että heidän osuutensa päästöistä on mitätön, että se tarkoittaa mitään järkevää?
Vierailija kirjoitti:
Jos "ilmasto" loppuu, niin se loppuu ylikansoitukseen. Mitään ylikansoituksen ja lentomatkailun ylittävää ilmaston ulostamista ei ole olemassa.
Paskat millään ylikansoituksella on mitään tekemistä minkään ilmastonmuutoksen kanssa. Ilmastonmuutos johtuu fossiilisista polttoaineista, eikä siitä, että Afrikassa keeneri pukkaa jälkeläistä pihalla, joka ei ole koskaan edes kuullut energiasta tai sähköstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain kumman syystä niitä voimaloita ei kuitenkaan olla rakentamassa helsingin edustalle, vaikka merenrannassa olisi erittäin hyvät tuuliolosuhteet. Tuulivoimalla näyttää olevan suuri kannatus kunhan se rakennetaan jonnkin muualle.
Miksi sulle tulee yllätyksenä, että tuulivoimaa ei pidä rakentaa ihmisten keskuuteen?
Ei sullakaan kulje pyörätie keskellä olohuonettasi, vai kulkeeko?
Merellä helsingin edustalla olisi hyvin tilaa, ei tarvitse kantakaupunkiin rakentaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitään konkreettista suunnitelmaa hiilestä luopumiseen ei ole.
Miksikäs Helen sitten parhaillaan kaavailee pellettivoimaloita ympäri Helsinkiä samalla kun poistaa olemassaolevista voimaloista hiiltä niiden tieltä?
https://www.helen.fi/yritys/vastuullisuus/ajankohtaista/blogi/2018/biop…
Pelkkiä kaavailuja, ei ole edes mitään konkreettisia sijoituspaikkoja uusille voimaloille.
Vierailija kirjoitti:
Merellä helsingin edustalla olisi hyvin tilaa, ei tarvitse kantakaupunkiin rakentaa.
No onko siellä? Vai onko siellä tilaa kuitenkin laivoille? Vai ovatko tuuliolosuhteet edes otolliset? Missä perustelut?
Vierailija kirjoitti:
Pelkkiä kaavailuja, ei ole edes mitään konkreettisia sijoituspaikkoja uusille voimaloille.
Miten niin ei ole konkreettisia sijoituspaikkoja?
https://www.helen.fi/uutiset/2018/patola/
https://www.helen.fi/yritys/vastuullisuus/ajankohtaista/blogi/2016/suom…
Vantaan Energia julkisti viime viikolla tiedon, että se lopettaa kivihiilen käytön jo vuonna 2022, ei 2025 kuten oli aiempi tavoite.
Mielenkiintoista, että Yle ei noteerannut tätä uutista lainkaan, ja Hesari ei nostanut sitä ollenkaan etusivulleen, ei edes viimeiseen alalaitaan.
Tämä on tällainen "väärin sammutettu" -tyyppinen tapaus, josta media mieluummin vaikenee. Vantaan Energia saavuttaa tämän tavoitteen etupäässä lisäämällä hyötykäyttöön kelpaamattoman jätteen polttoa jätevoimalan laajennuksella (täydennyksenä tuuli- ja aurinkoenergian plus maalämmön tuotannon lisäys).
Mielestäni on hienoa, että joku tekee toivottua tulosta - kiertotalousideologiaan hirttäytyneistä tahoista välittämättä.
Myös Helenin pitäisi olla kivihiilivapaa vuoteen 2029 mennessä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aamulla YLE jatkoi aivopesua kestävällä kehityksellä. Harmi, meidän osuus kaikista päästöistä on promillen osia. Googlaamalla kun etsii co2 emission by country, ei meitä löydy miltään kartoilta. Yhdestä Wiki-artikkelista löytyy, mutta osuus on niin mitättömän pieni, ettei silläkään ole mitään merkitystä.
Suurin ero vaikuttaa olevan se, että muissakin maissa aiheesta keskustellaan, mutta missään muualla ei syyllistetä kansalaisia, toisin kuin meillä. Mistä tämä omien kansalaisten syyllistäminen juontaa juurensa? Etenkin median ja meidän omien tieteentekijöiden keskuudessa?
Tätähän kyseltiin mm. vaaliväittelyissä. Epäilijät haukuttiin mm. Emma "meidän täytyy" Karin toimesta.
Jotain tarttis tehrä.
BBC:llä sattui eilen silmään juttu, jossa perusteltiin ihmisten tahallisen häpäisemisen ja maalittamisen ilmaston perusteella onkin oikeastaan ihan hyvä juttu. Brittiläinen versio ruotsalaisesta lentohäpeästä, jota Suomeenkin aggressiivisesti tuodaan. YLE on vielä lasten uutiset siihen verrattuna.