Työkaveri valehtelee, ettei sillä ole puhelinta.
Ei halua kertoa numeroaan, koska ei suostu joustamaan työajoista. Ollaan siis töissä päiväkodissa ja joskus (ei usein!) kun aamuvuorolainen sairastuu, niin olisi tarve soittaa aamulla, että voitko tulla tuntia aikaisempaan vuoroon tmv.
Onko teidän mielestä ok olla kertomatta numeroaan työnantajalle? Edes pomolla ei ole sitä. Juu ja 100 varmasti sillä on puhelin kotona.
Kommentit (29)
Annetuista työvuoroista joustaminen on vapaaehtoista. Kenenkään ei tarvitse olla tavoitettavissa työajan ulkopuolella. Ei ehkä maailman joustavin työkaveri, mutta sinänsä jokainen päättää itse omistaako puhelinta ja antaako numeroa työnantajalle.
Huokaus. Sun työkaveri vaikuttaa samanlaiselta joihin olen työpaikoillani eri päiväkodeissa törmännyt valitettavan usein. Tyypillistä laiskottelua ja vain minimin tekemiseen vääntäytymistä. Omista eduistansa vain kiinni pitämistä. Työajoista, vuosiloman ajankohdasta ym. joustamattomuutta. "Mä olen täällä vaan töissä" -laiskamadon asenne. Joka odottaa pukkarissa jo kolme minuuttia ennen työvuoronsa päättymistä kengät jalassa takki päällä. Puhuu pahaa hoitolasten vanhemmista ja kollegoista, varsinkin meistä varhaiskasvatuksen opettajista kun meillä on" kohtuuttoman paljon osoitettu suunnittelu- ja arviointiaikaa pois lapsiryhmästä".
Pitkähkö ura takana päiväkodeissa enkä enää palaa. Opettajankoulutukseni yliopistolta onneksi on antanut eväät myös muihin töihin.
Siis onko kyse siitä, että valehtelee olevansa puheliton vai siitä, että myöntää että on puhelin, muttei halua antaa numeroaan?
Taitaa työkaveris valehdella niin että korvat heiluu.
Ihan järkevää ettei jakele numeroa kaiken mailman tyypeille. Nehän voi pahimmillaan soittaa ja häiritä.
Jos heillä on vaikka miehen kanssa yhteinen puhelin joten ei halua sen vuoksi antaa numeroaan. Ja mikäli liittymä on miehen nimissä niin silloinhan hänellä ei ole puhelinta.
Eipä taida paljon haitata kun työntekijöistä on pulaa. Ihan turha kumarrella työnantajaa nuilla päiväkotipalkoilla.
Saa olla kertomatta numeroaan, moni saisi burnoutin jos puhelin koko ajan päällä 24/7.
miten hän ilmoittaa oman poissa-olon?
Vierailija kirjoitti:
Eipä taida paljon haitata kun työntekijöistä on pulaa. Ihan turha kumarrella työnantajaa nuilla päiväkotipalkoilla.
Juu kyllähän se niin on. Itse teen vaan mitä tuntilistassa on enkä vastaa kotona duunipuheluihin, koska on omaakin elämää. Jos on pulaa ja on paniikki, niin palkkaa lisää väkeä rohkeasti, niin hommat hoituu eikä tarvi joka päivä jonkun itkeä, kun se ja se on kipeänä. Meidän työpaikalla on muutenkin samat naamat aina kipeänä ja pari on samaa aikaa aina kipeenä.
Vierailija kirjoitti:
Huokaus. Sun työkaveri vaikuttaa samanlaiselta joihin olen työpaikoillani eri päiväkodeissa törmännyt valitettavan usein. Tyypillistä laiskottelua ja vain minimin tekemiseen vääntäytymistä. Omista eduistansa vain kiinni pitämistä. Työajoista, vuosiloman ajankohdasta ym. joustamattomuutta. "Mä olen täällä vaan töissä" -laiskamadon asenne. Joka odottaa pukkarissa jo kolme minuuttia ennen työvuoronsa päättymistä kengät jalassa takki päällä. Puhuu pahaa hoitolasten vanhemmista ja kollegoista, varsinkin meistä varhaiskasvatuksen opettajista kun meillä on" kohtuuttoman paljon osoitettu suunnittelu- ja arviointiaikaa pois lapsiryhmästä".
Pitkähkö ura takana päiväkodeissa enkä enää palaa. Opettajankoulutukseni yliopistolta onneksi on antanut eväät myös muihin töihin.
Se on vaan kumma juttu, että aina nämä naamat on samoja tyyppejä, jotka vaatii vuoronvaihtoa tai paikkailua. Kyllä se on parempi olla ihan vaan töissä täällä asenteella.
AP on se, joka on kipeänä ja pitäis työkaveri soittaa paikalle?
Vierailija kirjoitti:
miten hän ilmoittaa oman poissa-olon?
Jonkun muun puhelimella?
Fiksu työkaveri. Olisinpa aikanaa itse tajunnut tehdä samoin.
V* tutti ne jatkuvat puhelut kun olit vapaalla ja yritit kerrankin nukkua rauhassa pitkään. Ja kieltävää vastaustakaan ei meinattu hyväksyä vaan aneltiin ja syyllistettiin jatkuvasti. Vaihdoin alaa.
Mikäs pakko se on puhelinnumero antaa? Ihmisillä voi olla myös salainen numero, eikä sitä jaella sinne sun tänne.
Jos puhelin on työn kannalta tarpeen, se on työnantajan homma järjestää työntekijälle puhelin. Eikä sitäkään tarvitse pitää päällä työajan ulkopuolella, ellei sitten päivystyksestä makseta erikseen.
Ei ole mitään pakkoa kertoa numeroa.
Ei ole pakkoa edes omistaa puhelinta.
Ei pakkoa tulla töihin muina kuin työvuorolistaan merkittyinä aikoina, vaikka se puhelin olisikin ja sen numero olisi annettu työnantajalle.
Vierailija kirjoitti:
Fiksu työkaveri. Olisinpa aikanaa itse tajunnut tehdä samoin.
V* tutti ne jatkuvat puhelut kun olit vapaalla ja yritit kerrankin nukkua rauhassa pitkään. Ja kieltävää vastaustakaan ei meinattu hyväksyä vaan aneltiin ja syyllistettiin jatkuvasti. Vaihdoin alaa.
Puhelimen voi laittaa äänettömälle jos haluaa nukkua rauhassa. Eikä ei-toivottuihin puheluihin ole mikään pakko edes vastata.
Vierailija kirjoitti:
Fiksu työkaveri. Olisinpa aikanaa itse tajunnut tehdä samoin.
V* tutti ne jatkuvat puhelut kun olit vapaalla ja yritit kerrankin nukkua rauhassa pitkään. Ja kieltävää vastaustakaan ei meinattu hyväksyä vaan aneltiin ja syyllistettiin jatkuvasti. Vaihdoin alaa.
Miksi vastasit?

Ymmärrän lankapuhelinaikana, mutta kännykän voi tosiaan sulkea yöksi.
Eiköhän pomo tiennyt millaisen ihmisen palkkaa. Luulis et kenkää olis tullut koeajalla jos käytäntö ei ole hänen kanssaan toimiva.