Lue keskustelun säännöt.
Erosta asiaa
09.09.2019 |
Liittomme on ollut vuosia kuollut, molempien rakkaus on kadonnut johonkin taivaan tuuliin. Ollaan yritetty puhua, mutta mies ei tahdo erota vaan jatkaa. Perusteina, että arki on helpompaa, talous turvatumpaa, lapsille helpompaa. Kumpikaan lapsista ei ole enää ihan pikkulapsi-iässä. Itse ajattelen, että elämällä on vielä jotain annettavaa ja haluaisin uskoa, että ei olla ihan ikäloppuja vielä kumpikaan. Itse en välttämättä uutta suhdetta, avo/avioliitosta puhumattakaan, edes halua. Enemminkin niin, että tulee, jos on tullakseen. Millä saan miehen käsittämään, että tämä rakkaudeton liitto on yhtä kauheaa kuin vaikkapa joku järjestetty avioliitto; jonkun/joidenkin asioiden pakottamana ollaan saman katon alla. Tiedostan eron aiheuttaman tuskan lapslle, silti en vaan pääse tästä yli enkä ympäri.
Kommentit (34)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helppo, turvattu arki on todella iso asia. Nykyajan ilmiö tämä että kun ei enää himota puoliso, aletaan suunnittelemaan eroa jotta saataisiin uudelleen elää se rakastumisen hurmio. Samantien voisit lapsesi polkea suohon ellei heidän olosuhteillaan ole sinulle merkitystä.
Saattaa jopa käydä niin että kun raskaat vuodet on takana, aikaa parisuhteelle löytyy taas ja puolisosta löytyy taas niitä ominaisuuksia joihin aikanaan rakastuit. Meille ainakin kävi niin.
Jos eroat, et koskaan tule tietämään.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä lapsia teillä on?
11v. ja 18v. Liittoa takana reilu 25vuotta. Vanhempi opiskelee, mutta asuu vielä kotona.
Lasten mielestäkin varmaan ihana rakastava ilmapiiri vanhempien välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, haluatko vaihtaa oman tyytymättömän olotilasi lastesi onnettomaan oloon? Kannattaa miettiä tätä ihan vakavasti ja toimia sen mukaan, kumpi on tärkeämpää.
Vierailija kirjoitti:
Eroa voi hakea yksinkin.
Voi toki, mutta haluaisin säilyttää edes jonkunlaisen puheyhteyden mieheen. Hän ei ole ihminen helpoimmasta päästä ja edelleen hiukan pelkään hänen alkavan ns. hankalaksi. Diplomaatin taitoni ovat himppasen koetuksella...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, haluatko vaihtaa oman tyytymättömän olotilasi lastesi onnettomaan oloon? Kannattaa miettiä tätä ihan vakavasti ja toimia sen mukaan, kumpi on tärkeämpää.
Mutta eikö vanhempien hyvä olo heijastu lapsiin? Jos on vuosikausia paha olla eikä suhde toimi niin toisiko ero helpotuksen..? .ei ap.
Järjestetyt avioliitot ovat onnellisempia pitkällä aikavälillä. Tässä on monelle pohdittavaa, myös aplle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lasten mielestäkin varmaan ihana rakastava ilmapiiri vanhempien välillä.
Tämä on tällaista itsepetosta, jota eroa suunnittelevat uskottelevat itselleen ja muille. Oikeasti lapset eivät yleensä juurikaan kiinnitä huomiota vanhempiensa suhteen tilaan, ellei se ole jatkuvaa äänekästä tappelua tms. Ero sen sijaan tuntuu lapsen elämässä hyvin konkreettisella tavalla, ja lähes aina elämänlaatua heikentävästi. Yleensä lapset viimeiseen asti toivovat vanhempiensa pysyvän yhdessä. Ja ovat siinä aivan oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten mielestäkin varmaan ihana rakastava ilmapiiri vanhempien välillä.
Tämä on tällaista itsepetosta, jota eroa suunnittelevat uskottelevat itselleen ja muille. Oikeasti lapset eivät yleensä juurikaan kiinnitä huomiota vanhempiensa suhteen tilaan, ellei se ole jatkuvaa äänekästä tappelua tms. Ero sen sijaan tuntuu lapsen elämässä hyvin konkreettisella tavalla, ja lähes aina elämänlaatua heikentävästi. Yleensä lapset viimeiseen asti toivovat vanhempiensa pysyvän yhdessä. Ja ovat siinä aivan oikeassa.
Tää on varmaan usein totta. Ja kun he ovat aina eläneet arkea, jossa vanhemmilla on etäiset välit. Ystäväni kysyi, että aavisteleeko lapset jotain tai ovat he vaistonneet jotain. Sanoin, että enpä usko, tilanteessa ei ole mitään poikkeavaa heidän näkökulmastaan. Ainoastaan se, että olen äärimmäisen surullinen, ahdistunut ja stressaantunut. Äänekäitä riitoja ei ole ollut eikä ole nytkään. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten mielestäkin varmaan ihana rakastava ilmapiiri vanhempien välillä.
Tämä on tällaista itsepetosta, jota eroa suunnittelevat uskottelevat itselleen ja muille. Oikeasti lapset eivät yleensä juurikaan kiinnitä huomiota vanhempiensa suhteen tilaan, ellei se ole jatkuvaa äänekästä tappelua tms. Ero sen sijaan tuntuu lapsen elämässä hyvin konkreettisella tavalla, ja lähes aina elämänlaatua heikentävästi. Yleensä lapset viimeiseen asti toivovat vanhempiensa pysyvän yhdessä. Ja ovat siinä aivan oikeassa.
Minä taas toivoin vanhempieni eroa vuosien ajan, alkaen ehkä 7-vuotiaasta. Ei ollut väkivaltaa tai alkoholismia, ihan vaan kylmä ja rakkaudeton ilmapiiri (joka ei kohdistunut minuun kylläkään). Eli en allekirjoita väitettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten mielestäkin varmaan ihana rakastava ilmapiiri vanhempien välillä.
Tämä on tällaista itsepetosta, jota eroa suunnittelevat uskottelevat itselleen ja muille. Oikeasti lapset eivät yleensä juurikaan kiinnitä huomiota vanhempiensa suhteen tilaan, ellei se ole jatkuvaa äänekästä tappelua tms. Ero sen sijaan tuntuu lapsen elämässä hyvin konkreettisella tavalla, ja lähes aina elämänlaatua heikentävästi. Yleensä lapset viimeiseen asti toivovat vanhempiensa pysyvän yhdessä. Ja ovat siinä aivan oikeassa.
Minä taas toivoin vanhempieni eroa vuosien ajan, alkaen ehkä 7-vuotiaasta. Ei ollut väkivaltaa tai alkoholismia, ihan vaan kylmä ja rakkaudeton ilmapiiri (joka ei kohdistunut minuun kylläkään). Eli en allekirjoita väitettä.
Erosivatko he lopulta? Miten kaikki meni? ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten mielestäkin varmaan ihana rakastava ilmapiiri vanhempien välillä.
Tämä on tällaista itsepetosta, jota eroa suunnittelevat uskottelevat itselleen ja muille. Oikeasti lapset eivät yleensä juurikaan kiinnitä huomiota vanhempiensa suhteen tilaan, ellei se ole jatkuvaa äänekästä tappelua tms. Ero sen sijaan tuntuu lapsen elämässä hyvin konkreettisella tavalla, ja lähes aina elämänlaatua heikentävästi. Yleensä lapset viimeiseen asti toivovat vanhempiensa pysyvän yhdessä. Ja ovat siinä aivan oikeassa.
Minä taas toivoin vanhempieni eroa vuosien ajan, alkaen ehkä 7-vuotiaasta. Ei ollut väkivaltaa tai alkoholismia, ihan vaan kylmä ja rakkaudeton ilmapiiri (joka ei kohdistunut minuun kylläkään). Eli en allekirjoita väitettä.
Erosivatko he lopulta? Miten kaikki meni? ap
Eivät eronneet, ovat yhdessä edelleen (lähestyn itse kolmeakymmentä). Asuvat pääasiassa eri kerroksissa ja viettävät erillistä elämää saman katon alla. Jeesus tietää, miksi.
-13
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten mielestäkin varmaan ihana rakastava ilmapiiri vanhempien välillä.
Tämä on tällaista itsepetosta, jota eroa suunnittelevat uskottelevat itselleen ja muille. Oikeasti lapset eivät yleensä juurikaan kiinnitä huomiota vanhempiensa suhteen tilaan, ellei se ole jatkuvaa äänekästä tappelua tms. Ero sen sijaan tuntuu lapsen elämässä hyvin konkreettisella tavalla, ja lähes aina elämänlaatua heikentävästi. Yleensä lapset viimeiseen asti toivovat vanhempiensa pysyvän yhdessä. Ja ovat siinä aivan oikeassa.
Minä taas toivoin vanhempieni eroa vuosien ajan, alkaen ehkä 7-vuotiaasta. Ei ollut väkivaltaa tai alkoholismia, ihan vaan kylmä ja rakkaudeton ilmapiiri (joka ei kohdistunut minuun kylläkään). Eli en allekirjoita väitettä.
Erosivatko he lopulta? Miten kaikki meni? ap
Eivät eronneet, ovat yhdessä edelleen (lähestyn itse kolmeakymmentä). Asuvat pääasiassa eri kerroksissa ja viettävät erillistä elämää saman katon alla. Jeesus tietää, miksi.
-13
Saanko kysyä, millaista on sinun oma elämä nyt? Oletko parisuhteessa tms? Mua kovasti kiinnostaa ihan oman elämäntilanteen takia, mutta myös ammattini puolesta. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten mielestäkin varmaan ihana rakastava ilmapiiri vanhempien välillä.
Tämä on tällaista itsepetosta, jota eroa suunnittelevat uskottelevat itselleen ja muille. Oikeasti lapset eivät yleensä juurikaan kiinnitä huomiota vanhempiensa suhteen tilaan, ellei se ole jatkuvaa äänekästä tappelua tms. Ero sen sijaan tuntuu lapsen elämässä hyvin konkreettisella tavalla, ja lähes aina elämänlaatua heikentävästi. Yleensä lapset viimeiseen asti toivovat vanhempiensa pysyvän yhdessä. Ja ovat siinä aivan oikeassa.
Minä taas toivoin vanhempieni eroa vuosien ajan, alkaen ehkä 7-vuotiaasta. Ei ollut väkivaltaa tai alkoholismia, ihan vaan kylmä ja rakkaudeton ilmapiiri (joka ei kohdistunut minuun kylläkään). Eli en allekirjoita väitettä.
Erosivatko he lopulta? Miten kaikki meni? ap
Eivät eronneet, ovat yhdessä edelleen (lähestyn itse kolmeakymmentä). Asuvat pääasiassa eri kerroksissa ja viettävät erillistä elämää saman katon alla. Jeesus tietää, miksi.
-13
Saanko kysyä, millaista on sinun oma elämä nyt? Oletko parisuhteessa tms? Mua kovasti kiinnostaa ihan oman elämäntilanteen takia, mutta myös ammattini puolesta. ap
Olen avoliitossa, ja vieläpä onnellisessa sellaisessa. Koen ehkä niin, että itse ainakin tiedän millaisessa suhteessa en koskaan suostuisi olemaan. Olen nähnyt millaista helvettiä se on koko perheelle, jos vanhemmat eivät tule toimeen.
Lapsuuteni oli siis pääasiassa onnellinen, sain paljon rakkautta ja kaiken mitä ikinä keksin tarvita tai pyytää. Kotona oli siistiä, ruoka oli hyvää ja matkusteltiin paljon. Kesät vietettiin mökillä. Mutta kyllä sitä kaikkea kalvoi se helvetin kylmyys, vaikka ei se lapsuuttani pilannut kuitenkaan.
-13
Ei kukaan lapsi toivo vanhempiensa olevan onnettomia ja vain hänen takiaan yhdessä. Jos se on eronneiden puolustuspuhetta, että lapset kärsivät vanhempiensa kylmästä liitosta, niin ihan yhtälailla se on itsensä huijaamista ajatella että perhe kannattaa pitää koossa hinnalla millä hyvänsä ja että se olisi lapsille aina parasta. Uskalluksen puutetta se suurimmaksi osaksi on, lapsia on vaan kätevää käyttää tekosyynä ja kiillottaa samalla sädekehäänsä kuinka ydinperhe on se ainoa tie tarjota lapsilleen muka tasapainoinen elämä.
Mitäs sitten kun ne lapset ovat lähteneet kotoa? Silloinkin vielä meinaatte sinnitellä yhdessä väkisin ”lasten takia”?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten mielestäkin varmaan ihana rakastava ilmapiiri vanhempien välillä.
Tämä on tällaista itsepetosta, jota eroa suunnittelevat uskottelevat itselleen ja muille. Oikeasti lapset eivät yleensä juurikaan kiinnitä huomiota vanhempiensa suhteen tilaan, ellei se ole jatkuvaa äänekästä tappelua tms. Ero sen sijaan tuntuu lapsen elämässä hyvin konkreettisella tavalla, ja lähes aina elämänlaatua heikentävästi. Yleensä lapset viimeiseen asti toivovat vanhempiensa pysyvän yhdessä. Ja ovat siinä aivan oikeassa.
Minä taas toivoin vanhempieni eroa vuosien ajan, alkaen ehkä 7-vuotiaasta. Ei ollut väkivaltaa tai alkoholismia, ihan vaan kylmä ja rakkaudeton ilmapiiri (joka ei kohdistunut minuun kylläkään). Eli en allekirjoita väitettä.
Erosivatko he lopulta? Miten kaikki meni? ap
Eivät eronneet, ovat yhdessä edelleen (lähestyn itse kolmeakymmentä). Asuvat pääasiassa eri kerroksissa ja viettävät erillistä elämää saman katon alla. Jeesus tietää, miksi.
-13
Saanko kysyä, millaista on sinun oma elämä nyt? Oletko parisuhteessa tms? Mua kovasti kiinnostaa ihan oman elämäntilanteen takia, mutta myös ammattini puolesta. ap
Olen avoliitossa, ja vieläpä onnellisessa sellaisessa. Koen ehkä niin, että itse ainakin tiedän millaisessa suhteessa en koskaan suostuisi olemaan. Olen nähnyt millaista helvettiä se on koko perheelle, jos vanhemmat eivät tule toimeen.
Lapsuuteni oli siis pääasiassa onnellinen, sain paljon rakkautta ja kaiken mitä ikinä keksin tarvita tai pyytää. Kotona oli siistiä, ruoka oli hyvää ja matkusteltiin paljon. Kesät vietettiin mökillä. Mutta kyllä sitä kaikkea kalvoi se helvetin kylmyys, vaikka ei se lapsuuttani pilannut kuitenkaan.
-13
Kiitos vastauksesta. Ihanaa, että sulla on kaikki kohdillaan. Koen, että meillä on juuri noin kuin sulla on ollut lapsuudessasi; mitään ei oikeastaan puutu, molemmat rakastaa lapsia hirmuisen paljon, heidän kanssaan ja heidän eteen tehdään paljon asioita, molemmilla on hyvä suhde kumpaankin lapseen. Aikuisten välit vaan ovat mitä ovat. Alunperin oltiin aivan väärät toisillemme, mutta eihän tätä katua voi koska meillä on kaksi ihanaa lasta. Voisin ihan hyvin kuvitella meidät elämään seuraavat 20-30 vuotta kahdessa eri kerroksessa...Paitsi, jos nyt muutan suuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan lapsi toivo vanhempiensa olevan onnettomia ja vain hänen takiaan yhdessä. Jos se on eronneiden puolustuspuhetta, että lapset kärsivät vanhempiensa kylmästä liitosta, niin ihan yhtälailla se on itsensä huijaamista ajatella että perhe kannattaa pitää koossa hinnalla millä hyvänsä ja että se olisi lapsille aina parasta. Uskalluksen puutetta se suurimmaksi osaksi on, lapsia on vaan kätevää käyttää tekosyynä ja kiillottaa samalla sädekehäänsä kuinka ydinperhe on se ainoa tie tarjota lapsilleen muka tasapainoinen elämä.
Mitäs sitten kun ne lapset ovat lähteneet kotoa? Silloinkin vielä meinaatte sinnitellä yhdessä väkisin ”lasten takia”?
Tämän ajatuksen ulostin miehelleni...että kumpikaan lapsista ei myöhemmin tule kiittämään siitä, että heidän takiaan jatkettiin. Aikamoinen painolasti viattomille ihmisille. ap
up