Vahinkolapsen saaneet keskustelussa lapsuudenunelmia miettivät ovat kuulema lapsellisia. Ovatko tahattomasti lapsettomat sellaisia, kun hirttäytyvät lapsuudenunelmaan perheestä?

Vain lapsi on oikea unelma muu haihattelua.

Ihmiset luulee, että heidän onnensa on muidenkin onni. Siksihän lapsettomuus ja kaikki muukin "erikoinen" ärsyttää kun ei ymmärretä, mistä paloista se toinen on tehty. Että miksi se ei nyt ole mulle kateellinen, kun mulla on näitä "saavutuksia". Hirveintä on, jos joku sellainen jolla nämä "saavutukset" on, sanoo että ne on merkityksettömiä ja typeriä, ja haluaa jotain ihan muuta. Siinähän vie pohjan sellaisen ihmisen elämältä, joka ei ole koskaan ajatellut itse.

On typerää jäädä pohtimaan jotain "unelmaa" eikä osata sopeutua. Lapsettomuus on yksi näistä, on typerää hirttäytyä unelmaan perheestä. Eteenpäin ja uusia unelmia.

Enemmän kyllä ihmetyttää joidenkin ihmisten, oli lapsia tai ei, joustamattomuus. Minä olen vuonna 1987 päättänyt, että maailman ympäri on purjehdittava. 32 vuotta myöhemmin en edelleenkään ole purjehtinut missään, koska rahaa ei ole, töitä ei ole tai en saa vapaata, on koira/kissa/lapset/puoliso jne.

Sitten sitä ollaan katkeria maailmalle ja kateellisia kavereille, jotka toteuttavat unelmiaan.

Normaali ihminen osaa sopeutua. Ok, maailman ympäri en pääse, kävisikö Turun saaristo ja ehkä myöhemmin Tukholma?

Tämä hirttosilmukka kiristyy kaulan ympärillä vuosi vuodelta. Olisi armollisempaa että olisi ollut aina mahdoton saada lapsia lääketieteellisestä syystä. Ei tästä unelmasta voi päästää irti koska se tulee osalta jo ihmisen perimästä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä hirttosilmukka kiristyy kaulan ympärillä vuosi vuodelta. Olisi armollisempaa että olisi ollut aina mahdoton saada lapsia lääketieteellisestä syystä. Ei tästä unelmasta voi päästää irti koska se tulee osalta jo ihmisen perimästä.

No höpönlöpön tule. Se tulee samalla tavalla kun muutkin unelmat: lapsena miettii sitä perhettä mikä on isona, kyselee kavereilta "mikä sun tytön nimeksi tulee mun tulee Mirjami" ja sitten miettii että "sitku mä oon 25 ni mul on Mirjami ja mies ja sitte se rakastaa mua se Mirjami ja mä oon äiti"

Sitten kun uskallat miettiä että sitten kun oon 40v ja mä oon onnellinen yksin tai miehen kanssa, teen sitä ja tätä, niin siitäkin tulee sun "perimää".

Nimim kokemusta on. Unelmasi lapsesta ei ole yhtään sen erityisempi kuin mikään muukaan pitkäkestoinen unelma.

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kyllä ihmetyttää joidenkin ihmisten, oli lapsia tai ei, joustamattomuus. Minä olen vuonna 1987 päättänyt, että maailman ympäri on purjehdittava. 32 vuotta myöhemmin en edelleenkään ole purjehtinut missään, koska rahaa ei ole, töitä ei ole tai en saa vapaata, on koira/kissa/lapset/puoliso jne.

Sitten sitä ollaan katkeria maailmalle ja kateellisia kavereille, jotka toteuttavat unelmiaan.

Normaali ihminen osaa sopeutua. Ok, maailman ympäri en pääse, kävisikö Turun saaristo ja ehkä myöhemmin Tukholma?

Eikö toisaalta keskiluokka kuuluta unelmien perään? Viiteryhmäsi edellyttää, että lähdet niitä tavoittelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kyllä ihmetyttää joidenkin ihmisten, oli lapsia tai ei, joustamattomuus. Minä olen vuonna 1987 päättänyt, että maailman ympäri on purjehdittava. 32 vuotta myöhemmin en edelleenkään ole purjehtinut missään, koska rahaa ei ole, töitä ei ole tai en saa vapaata, on koira/kissa/lapset/puoliso jne.

Sitten sitä ollaan katkeria maailmalle ja kateellisia kavereille, jotka toteuttavat unelmiaan.

Normaali ihminen osaa sopeutua. Ok, maailman ympäri en pääse, kävisikö Turun saaristo ja ehkä myöhemmin Tukholma?

Eikö toisaalta keskiluokka kuuluta unelmien perään? Viiteryhmäsi edellyttää, että lähdet niitä tavoittelemaan.

Negatiivisuuteen on turha hirttäytyä. Siksi tahaton lapsettomuuskin tulisi karistaa aika nopeasti eikä itkeä turhien unelmien perään kuin joku pikkulapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kyllä ihmetyttää joidenkin ihmisten, oli lapsia tai ei, joustamattomuus. Minä olen vuonna 1987 päättänyt, että maailman ympäri on purjehdittava. 32 vuotta myöhemmin en edelleenkään ole purjehtinut missään, koska rahaa ei ole, töitä ei ole tai en saa vapaata, on koira/kissa/lapset/puoliso jne.

Sitten sitä ollaan katkeria maailmalle ja kateellisia kavereille, jotka toteuttavat unelmiaan.

Normaali ihminen osaa sopeutua. Ok, maailman ympäri en pääse, kävisikö Turun saaristo ja ehkä myöhemmin Tukholma?

Eikö toisaalta keskiluokka kuuluta unelmien perään? Viiteryhmäsi edellyttää, että lähdet niitä tavoittelemaan.

Negatiivisuuteen on turha hirttäytyä. Siksi tahaton lapsettomuuskin tulisi karistaa aika nopeasti eikä itkeä turhien unelmien perään kuin joku pikkulapsi.

Vaikea sitä on karistaa kun näkee tutut kaupassa lapsineen. Joillakin on jo lapsenlapsiakin. Mietin miltä tuntuu olla osa sukupolvien ketjua kun tulee isoäidiksi/isäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kyllä ihmetyttää joidenkin ihmisten, oli lapsia tai ei, joustamattomuus. Minä olen vuonna 1987 päättänyt, että maailman ympäri on purjehdittava. 32 vuotta myöhemmin en edelleenkään ole purjehtinut missään, koska rahaa ei ole, töitä ei ole tai en saa vapaata, on koira/kissa/lapset/puoliso jne.

Sitten sitä ollaan katkeria maailmalle ja kateellisia kavereille, jotka toteuttavat unelmiaan.

Normaali ihminen osaa sopeutua. Ok, maailman ympäri en pääse, kävisikö Turun saaristo ja ehkä myöhemmin Tukholma?

Eikö toisaalta keskiluokka kuuluta unelmien perään? Viiteryhmäsi edellyttää, että lähdet niitä tavoittelemaan.

Negatiivisuuteen on turha hirttäytyä. Siksi tahaton lapsettomuuskin tulisi karistaa aika nopeasti eikä itkeä turhien unelmien perään kuin joku pikkulapsi.

Vaikea sitä on karistaa kun näkee tutut kaupassa lapsineen. Joillakin on jo lapsenlapsiakin. Mietin miltä tuntuu olla osa sukupolvien ketjua kun tulee isoäidiksi/isäksi.

Adoptoi. Ryhdy tukiperheeksi. Ole resilientti ja adaptoidu. Ei tuo ole tervettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kyllä ihmetyttää joidenkin ihmisten, oli lapsia tai ei, joustamattomuus. Minä olen vuonna 1987 päättänyt, että maailman ympäri on purjehdittava. 32 vuotta myöhemmin en edelleenkään ole purjehtinut missään, koska rahaa ei ole, töitä ei ole tai en saa vapaata, on koira/kissa/lapset/puoliso jne.

Sitten sitä ollaan katkeria maailmalle ja kateellisia kavereille, jotka toteuttavat unelmiaan.

Normaali ihminen osaa sopeutua. Ok, maailman ympäri en pääse, kävisikö Turun saaristo ja ehkä myöhemmin Tukholma?

Eikö toisaalta keskiluokka kuuluta unelmien perään? Viiteryhmäsi edellyttää, että lähdet niitä tavoittelemaan.

Negatiivisuuteen on turha hirttäytyä. Siksi tahaton lapsettomuuskin tulisi karistaa aika nopeasti eikä itkeä turhien unelmien perään kuin joku pikkulapsi.

Vaikea sitä on karistaa kun näkee tutut kaupassa lapsineen. Joillakin on jo lapsenlapsiakin. Mietin miltä tuntuu olla osa sukupolvien ketjua kun tulee isoäidiksi/isäksi.

Minä olen vuonna 1987 päättänyt, että lapsia osaatava. 32 vuotta myöhemmin en edelleenkään ole saanut, koska xy ja z. Sitten sitä ollaan katkeria maailmalle ja kateellisia kavereille, jotka toteuttavat unelmiaan. Normaali ihminen osaa sopeutua. Ok, en saa omia lapsia, kävisikö adoptoidut tai perhehoitolapset?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kyllä ihmetyttää joidenkin ihmisten, oli lapsia tai ei, joustamattomuus. Minä olen vuonna 1987 päättänyt, että maailman ympäri on purjehdittava. 32 vuotta myöhemmin en edelleenkään ole purjehtinut missään, koska rahaa ei ole, töitä ei ole tai en saa vapaata, on koira/kissa/lapset/puoliso jne.

Sitten sitä ollaan katkeria maailmalle ja kateellisia kavereille, jotka toteuttavat unelmiaan.

Normaali ihminen osaa sopeutua. Ok, maailman ympäri en pääse, kävisikö Turun saaristo ja ehkä myöhemmin Tukholma?

Eikö toisaalta keskiluokka kuuluta unelmien perään? Viiteryhmäsi edellyttää, että lähdet niitä tavoittelemaan.

Negatiivisuuteen on turha hirttäytyä. Siksi tahaton lapsettomuuskin tulisi karistaa aika nopeasti eikä itkeä turhien unelmien perään kuin joku pikkulapsi.

Vaikea sitä on karistaa kun näkee tutut kaupassa lapsineen. Joillakin on jo lapsenlapsiakin. Mietin miltä tuntuu olla osa sukupolvien ketjua kun tulee isoäidiksi/isäksi.

Monet äidit eivät ikinä tule isoäidiksi eikä isät isoisiksi. Minusta sellaisesta haaveileminen suureen ääneen on epäreilua lapsia kohtaan. Ei heidän tehtävä ole toteuttaa vanhempiensa toiveita ja unelmia. 

Mitähän ap nyt oikein selität? :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kyllä ihmetyttää joidenkin ihmisten, oli lapsia tai ei, joustamattomuus. Minä olen vuonna 1987 päättänyt, että maailman ympäri on purjehdittava. 32 vuotta myöhemmin en edelleenkään ole purjehtinut missään, koska rahaa ei ole, töitä ei ole tai en saa vapaata, on koira/kissa/lapset/puoliso jne.

Sitten sitä ollaan katkeria maailmalle ja kateellisia kavereille, jotka toteuttavat unelmiaan.

Normaali ihminen osaa sopeutua. Ok, maailman ympäri en pääse, kävisikö Turun saaristo ja ehkä myöhemmin Tukholma?

Eikö toisaalta keskiluokka kuuluta unelmien perään? Viiteryhmäsi edellyttää, että lähdet niitä tavoittelemaan.

Negatiivisuuteen on turha hirttäytyä. Siksi tahaton lapsettomuuskin tulisi karistaa aika nopeasti eikä itkeä turhien unelmien perään kuin joku pikkulapsi.

Vaikea sitä on karistaa kun näkee tutut kaupassa lapsineen. Joillakin on jo lapsenlapsiakin. Mietin miltä tuntuu olla osa sukupolvien ketjua kun tulee isoäidiksi/isäksi.

Monet äidit eivät ikinä tule isoäidiksi eikä isät isoisiksi. Minusta sellaisesta haaveileminen suureen ääneen on epäreilua lapsia kohtaan. Ei heidän tehtävä ole toteuttaa vanhempiensa toiveita ja unelmia. 

Ei se ole epäreilua vaan elämän tosiasioiden kertomista. Muista että hyvinvointivaltio ei ole ollut kuin muutaman kymmenen vuotta. Sitä ei välttämättä ole enää silloin kun nyt lapsettomat ovat yli 70 vuotiaita. Ja saattavat ruveta tarvitsemaan ulkopuolista apua vanhuuden tuomien vaivojen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Mitähän ap nyt oikein selität? :D

Eräässä ketjussa nainen harmitteli toteutumattomia unelmiaan, jotka vahinkolapsi teki siis tyhjiksi. Moni äiti kilpaa sanaili, kuinka vanhoihin unelmiin kiinni jääminen on lapsellista ja typerää. Aloin miettiä, olisiko heidän mielestään sellaisen ihmisen unelmat typeriä, jotka olisivat halunneet perheen? Että olisivatko he tulleet sanomaan, kuinka lapsellista ja typerää on olla osaamatta sopeutua, ja kuinka aikuinen on resilientti eikä haihattele vanhoja unelmiaan noin.

Mitä luulet?

No, kyllä lapsen haluaminen on aika syvällä ihmisen geeneissä, lisääntyminen on mille tahansa lajille aika olennainen selviytymiskriteeri. Vasta hyvin lyhyen aikaa lapsettomuudesta on tullut mahdollista - ehkäisyhän yleistyi ja kävi varmaksi vasta 1960-luvulla pillerien myötä. Sitä ennen lapsia hankittiin aina, jos naimisissa oltiin, eikä sitä kyseenalaistettu.

Joten kyllä se on unelmana vähän toisen kokoluokan juttu kuin vaikkapa purjehtiminen maailman ympäri. Mitenkään tietysti jälkimmäistä mollaamatta! Purjehtimiselle voi keksiä ajan kanssa vaihtoehdon tai sen voi pyrkiä toteuttamaan, mutta omaa biologista lasta ei voi pakottaa syntymään, jos hedelmöityshoidot eivät vaan millään onnistu. Adoptiolastakaan ei kyllä niin vaan hankita. Enemmänkin vertaisin tuota pettymyksenä siihen, ettei löydä millään itselleen rakasta, vaan on todella yksinäinen.

Ja toisaalta se tietysti on niin kuten ketjussa on jo todettu, kenenkään pettymyksen tunnetta ei pidä vähätellä. Aina unelmista irti päästäminen on jonkinasteinen luopumisprosesso, ja on ihan yksilöllistä, miten helposti se kullekin onnistuu. Kaikki eivät kykene rationalisoimaan elämäänsä helposti, ja pääsemään eroon pettymyksestä ja surusta nopeasti. Näin se on, on kyse mistä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

No, kyllä lapsen haluaminen on aika syvällä ihmisen geeneissä, lisääntyminen on mille tahansa lajille aika olennainen selviytymiskriteeri. Vasta hyvin lyhyen aikaa lapsettomuudesta on tullut mahdollista - ehkäisyhän yleistyi ja kävi varmaksi vasta 1960-luvulla pillerien myötä. Sitä ennen lapsia hankittiin aina, jos naimisissa oltiin, eikä sitä kyseenalaistettu.

Joten kyllä se on unelmana vähän toisen kokoluokan juttu kuin vaikkapa purjehtiminen maailman ympäri. Mitenkään tietysti jälkimmäistä mollaamatta! Purjehtimiselle voi keksiä ajan kanssa vaihtoehdon tai sen voi pyrkiä toteuttamaan, mutta omaa biologista lasta ei voi pakottaa syntymään, jos hedelmöityshoidot eivät vaan millään onnistu. Adoptiolastakaan ei kyllä niin vaan hankita. Enemmänkin vertaisin tuota pettymyksenä siihen, ettei löydä millään itselleen rakasta, vaan on todella yksinäinen.

Ja toisaalta se tietysti on niin kuten ketjussa on jo todettu, kenenkään pettymyksen tunnetta ei pidä vähätellä. Aina unelmista irti päästäminen on jonkinasteinen luopumisprosesso, ja on ihan yksilöllistä, miten helposti se kullekin onnistuu. Kaikki eivät kykene rationalisoimaan elämäänsä helposti, ja pääsemään eroon pettymyksestä ja surusta nopeasti. Näin se on, on kyse mistä tahansa.

Seksin harrastaminen ja se, että syntyvään lapseen rakastuu on geeneissä. Lasten haluamista ei ole lasten tulemiseen KOSKAAN tarvittu, koska niitä on tullut - on halunnut tai ei. Koska seksiä on haluttu, ei aina molempien puolelta mutta miehen halu on riittänyt. Sitten synnytys pistää hormonipiikin aivoihin ja syntyvä lapsi oli ihana.

Lapsia on tullut, on niitä haluttu tai ei.

Vierailija kirjoitti:

No, kyllä lapsen haluaminen on aika syvällä ihmisen geeneissä, lisääntyminen on mille tahansa lajille aika olennainen selviytymiskriteeri. Vasta hyvin lyhyen aikaa lapsettomuudesta on tullut mahdollista - ehkäisyhän yleistyi ja kävi varmaksi vasta 1960-luvulla pillerien myötä. Sitä ennen lapsia hankittiin aina, jos naimisissa oltiin, eikä sitä kyseenalaistettu.

Joten kyllä se on unelmana vähän toisen kokoluokan juttu kuin vaikkapa purjehtiminen maailman ympäri. Mitenkään tietysti jälkimmäistä mollaamatta! Purjehtimiselle voi keksiä ajan kanssa vaihtoehdon tai sen voi pyrkiä toteuttamaan, mutta omaa biologista lasta ei voi pakottaa syntymään, jos hedelmöityshoidot eivät vaan millään onnistu. Adoptiolastakaan ei kyllä niin vaan hankita. Enemmänkin vertaisin tuota pettymyksenä siihen, ettei löydä millään itselleen rakasta, vaan on todella yksinäinen.

Ja toisaalta se tietysti on niin kuten ketjussa on jo todettu, kenenkään pettymyksen tunnetta ei pidä vähätellä. Aina unelmista irti päästäminen on jonkinasteinen luopumisprosesso, ja on ihan yksilöllistä, miten helposti se kullekin onnistuu. Kaikki eivät kykene rationalisoimaan elämäänsä helposti, ja pääsemään eroon pettymyksestä ja surusta nopeasti. Näin se on, on kyse mistä tahansa.

Myös ennen on ollut tahatonta lapsettomuutta eikä ollut edes lapsettomuushoitoja, joista olisi ollut apua. Tahattomasta lapsettomuudestahan tässä ketjussa puhuttiin eikä mistään vapaaehtoisesta.