Lapsettomat vs. Äidit

Se on vain täällä palstalla. Ei mulla ole tällaista mun lapsettomien ystävien ja työkavereiden kanssa.

Ei ne lapsettomat ole pahimpia vaan toiset äidit. "Kaikki liioittelevat äitiyden rankkuutta. Meidän Nico-Petteri nukkuu kaikki yöt ihan vauvasta asti. En voi ymmärtää miten joidenkin lapset muka heräilevät öisin, johtuu aivan varmasti jutusta X :)".

Ei äitiyskään ole kaikille samanlaista. Kukaan ei tykkää omien kokemusten vähättelystä ja oman elämäntilanteen korottamisesta jalustalle. Minulla on lapseton ystävä, joka kärsii pahasta unettomuudesta. Itselläni on helppo lapsi, jota en koe lainkaan raskaana. Voin sanoa, että pidän omaa elämäntilannettani paljon kevyempänä, mutta en ole niin ylimielinen, että yleistäisin oman kokemukseni muihin äiteihin.

Etkö itsekkin jo kyllästy samoihin tarinoihin, joita pyörittelet.

No jos vähättelee toisen väsymystä niin tietenkin se ärsyttää.

Vierailija kirjoitti:

Ei äitiyskään ole kaikille samanlaista. Kukaan ei tykkää omien kokemusten vähättelystä ja oman elämäntilanteen korottamisesta jalustalle. Minulla on lapseton ystävä, joka kärsii pahasta unettomuudesta. Itselläni on helppo lapsi, jota en koe lainkaan raskaana. Voin sanoa, että pidän omaa elämäntilannettani paljon kevyempänä, mutta en ole niin ylimielinen, että yleistäisin oman kokemukseni muihin äiteihin.

Jep. Vastaava kokemus sekä omasta että ystävän tilanteesta. Tämä ystävä on myös iäkkään läheisensä omaishoitaja, joten olisin todella törkeä jos nostaisin omat vauvavalvomiseni jalustalle hänen kanssaan. Kuten muuten yksi hänen sisaruksistaan tekee.

Ei voi kenellekkään sanoa että ”et ole kokenut tällaista väsymystä/rakkautta/yms. Koska et sinä voi tietää toisen kokemuksesta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi kenellekkään sanoa että ”et ole kokenut tällaista väsymystä/rakkautta/yms. Koska et sinä voi tietää toisen kokemuksesta mitään.

Mutta voi sanoa ettei toinen tiedä millaista on äitiys jos ei ole sitä kokenut. Turha sitä on vängätä että varmasti tiedän, kun et tiedä.

Alkaako tämä sama jänkäys täälläkin. Käsittämätöntä...

Onhan se niin, että ei voi tietää, millaista on rakkaus lapsiin tai kuinka viimeiseen pisaraan sitä jaksaa sinnitellä syystä tai toisesta vaikeassa tilanteessa, kun on vastuussa niistä pienistä ihmisistä.

Mutta. Esim. itselläni on pitkäaikaissairas sisarus, joka on viime vuodet sinnitellyt työelämässä viimeisillä voimillaan. Kyllä tämä mun elämä kahden ns. helpon lapsen kanssa on hyvin paljon helpompaa ihan kaikista näkökulmista.

Koska kukaan ei jaksa (missään asiassa) sitä itsensä jalustalle nostamista. Sorry!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei voi kenellekkään sanoa että ”et ole kokenut tällaista väsymystä/rakkautta/yms. Koska et sinä voi tietää toisen kokemuksesta mitään.

Mutta voi sanoa ettei toinen tiedä millaista on äitiys jos ei ole sitä kokenut. Turha sitä on vängätä että varmasti tiedän, kun et tiedä.

Ei tiedäkään. Mutta yhtä lailla toinen on voinut kokea jotain yhtä merkittävää josta sinä et tiedä mitään.

Myöskin rakkauden kokemuksen suuruutta on vaikea vertailla. Jollekin rakkaus lapseen on suurinta mitä on kokenut. Toisella voi olla kyky tuntea suurta rakkautta ilman äidiksi tuloa.

Aloittajan lapsettomuuskokemus taitaa rajoittua nuoruusvuosiin, jolloin elämä vielä kantaa eikä lapsettomuuden vuoksi ole sosiaalisessa paitsiossa, sillä aikaa myöten lapsettomuus tekee ihmisestä tietyllä tavalla syrjäytyneen, ei ole yksinkertaisesti niitä juttuja joita voisi jakaa muiden kanssa. Väsymyksestä puhuminen sitten oma lukunsa, jokainen pystyy käsittämään millaista on olla väsynyt aamulla herätessä, se ei ole sosiaalinen häpeä. 

Mun mielestä äitiys ei ole ollut rankkaa. Mutta totta kai se on kasvattanut pinnaa, henkistä kanttia ja opettanut aikatauluttamaan arjen ja opettanut kyvyn asettamaan toisen tarpeet omien edelle. Eli vaikka väsyttäisi niin ulos on joskus vaan lähdettävä. Koti on siivottava. Ei vielä mitään mikä olis mahdotonta, mutta ihan eri tasolla mennään kuin lapsettomana ollessa, jolloin elämä oli tosi kevyttä ja vapaata. En myöskään väitä, etteikö jonkun lapsettoman elämä voi olla rankkaa. Kokemukset on subjektiivisia ja meillä ihmisillä on äärimmäisen erilaiset voimavarat. Toiset saavat 5 lasta, tekevät haasteellista asiantuntija työtä ja juoksevat maratoneja viikottain. Toiset eivät moista arkea voisi edes kuvitella omalle kohdalle.

Tuosta rakkaudesta olen ehdottomasti samaa mieltä, sitä rakkautta ja sitä tunnetta vaan ei voi käsittää ennen kuin on se oma lapsi. Eikä se rakkaus ole samanlaista mitä kokee omia vanhempiaan tai omaa miestään kohti. Kaikki toki ovat omalla tavallaan äärettömän tärkeitä rakkauden muotoja.

Tottakai kokemus on ihan omanlaisensa. Voi siis sanoa esim. että omalla kohdalla väsymys on erilaista.

Imetyksen aikaan hormonit monilla vaikuttavat väsyttävästi ja auttavat nukahtamaan nopeammin joten joku voi kokea väsymyksen silloin aivan lamauttavana.

Itse olen aina kärsinyt nukahtamisvaikeuksista joten itse koin imetyshormonien nukuttavan vaikutuksen ihanana, vihdoin pystyin nukahtamaan helposti ja sain nukuttua tarpeeksi.

Lapsettomuus on kyllä hyvin erilaista nuorena ja keski-ikäisenä. Keski-ikäisenä siihen on ainakin itselle tullut myös hoivavastuuta iäkkäistä vanhemmista, nuorempana oli huollettomampaa. Eli aika monilla kai iän myötä vastuut ja velvollisuudet lisääntyy.

Raskausaikaisesta väsymyksestä tiedän jotain kolme keskenmenoa kokeneena. Omalla kohdalla ne olivat kuitenkin kevyempiä kuin masennusväsymys oli.

Tässä ja monessa muussa asiassa olisi tosiaan hyvä muistaa että ei ole olemassa sellaista yleistä lapsettoman ihmisen elämää jota kaikki lapsettomat elävät eikö myöskään yleistä äitiyttä, jota kaikki äidit kokisivat. Kuten ei varmaan ole myöskään esim. yleistä rekkakuskiuden olemusta jota kaikki rekkakuskit edustavat.

Lisäksi on aika hönttiä ajatella että se lapseton pysyisi samanlaisena vuodesta toiseen, äiti tai isä ei tiedä millaista on olla 50-vuotias lapseton, jos on saanut lapsen vaikka 30-vuotiaana. Vanhemmuus muuttaa ihmistä, mutta niin tekee myös aika, vaikkakin tietysti eri tavalla. Lapsettomat jatkavat omalla polullaan elämässä, eivät jää töröttämään siihen samaan elämänvaiheeseen ja jamaan missä olivat silloin vaikkapa justiin 30-veenä. Tätä on joskus joidenkin ihmisten ollut vaikea ymmärtää.

On varmasti asioita mitä et voi tuntea ennen lasta, mutta mua huvittaa se, että ihan oikeasti väännetään jostain tutkimustuloksista, että niitä ei vois muka ymmärtää koska ei ole äiti tai ne ei pidä paikkaansa, kosks just sulla ei pidä.

Mä en tykkää tästä vastakkainasettelusta ja toisen kokemusten vähättelystä.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä äitiys ei ole ollut rankkaa. Mutta totta kai se on kasvattanut pinnaa, henkistä kanttia ja opettanut aikatauluttamaan arjen ja opettanut kyvyn asettamaan toisen tarpeet omien edelle. Eli vaikka väsyttäisi niin ulos on joskus vaan lähdettävä. Koti on siivottava. Ei vielä mitään mikä olis mahdotonta, mutta ihan eri tasolla mennään kuin lapsettomana ollessa, jolloin elämä oli tosi kevyttä ja vapaata. En myöskään väitä, etteikö jonkun lapsettoman elämä voi olla rankkaa. Kokemukset on subjektiivisia ja meillä ihmisillä on äärimmäisen erilaiset voimavarat. Toiset saavat 5 lasta, tekevät haasteellista asiantuntija työtä ja juoksevat maratoneja viikottain. Toiset eivät moista arkea voisi edes kuvitella omalle kohdalle.

Tuosta rakkaudesta olen ehdottomasti samaa mieltä, sitä rakkautta ja sitä tunnetta vaan ei voi käsittää ennen kuin on se oma lapsi. Eikä se rakkaus ole samanlaista mitä kokee omia vanhempiaan tai omaa miestään kohti. Kaikki toki ovat omalla tavallaan äärettömän tärkeitä rakkauden muotoja.

Mä olen aina rakastanut miestäni enemmän kuin lastani. Lastakin toki valtavasti. Mutta niin me ihmiset ollaan tässäkin asiassa erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä äitiys ei ole ollut rankkaa. Mutta totta kai se on kasvattanut pinnaa, henkistä kanttia ja opettanut aikatauluttamaan arjen ja opettanut kyvyn asettamaan toisen tarpeet omien edelle. Eli vaikka väsyttäisi niin ulos on joskus vaan lähdettävä. Koti on siivottava. Ei vielä mitään mikä olis mahdotonta, mutta ihan eri tasolla mennään kuin lapsettomana ollessa, jolloin elämä oli tosi kevyttä ja vapaata. En myöskään väitä, etteikö jonkun lapsettoman elämä voi olla rankkaa. Kokemukset on subjektiivisia ja meillä ihmisillä on äärimmäisen erilaiset voimavarat. Toiset saavat 5 lasta, tekevät haasteellista asiantuntija työtä ja juoksevat maratoneja viikottain. Toiset eivät moista arkea voisi edes kuvitella omalle kohdalle.

Tuosta rakkaudesta olen ehdottomasti samaa mieltä, sitä rakkautta ja sitä tunnetta vaan ei voi käsittää ennen kuin on se oma lapsi. Eikä se rakkaus ole samanlaista mitä kokee omia vanhempiaan tai omaa miestään kohti. Kaikki toki ovat omalla tavallaan äärettömän tärkeitä rakkauden muotoja.

Mä olen aina rakastanut miestäni enemmän kuin lastani. Lastakin toki valtavasti. Mutta niin me ihmiset ollaan tässäkin asiassa erilaisia.

Mielenkiintoista. Mä en tiedä onko kyse välttämättä enemmän rakastamisesta, mutta se tunne on jotain ihan muuta kuin mitä olen aiemmin kokenut. Mun mielestä eri rakkauden muodot on niin erilaisia, että niitä on vaikeaa laittaa järjestykseen, siten, että tietäisin ketä rakastan eniten. Rakastan läheisiäni vain eri tavalla.