Millainen ihminen pettää?
Toki helppoja vastauksia on että narsisti tai sellainen joka ei muuten vaan välitä kuin itsestään. Mutta kuitenkin sellaisetkin ihmiset jotka aidosti ymmärtävät tekojensa seuraukset ja saattavat katua sitä lopun elämäänsä saattavat pettää. Miksi joillekin niin tapahtuu?
Kommentit (90)
Kirjallisuuden mukaan ihminen, jolla on hyvä itsetunto ei petä. Eli siis ihminen jonka itsetunto arvostus itseään kohtaan ei ole kohdillaan pettää.
Kontrolloiva, mustasukkainen ja omistushaluinen pettää itse lähes aina.
Keskenkasvuinen, itsekäs paska pettää.
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi Tero Turusta.
Kertoisitko enemmän Terosta, esim. että minkä ikäinen tällä hetkellä ja millä kirjaimella sukunimi alkaa. Toki, jos muitakin, joilla kokemuksia petetyksi tulemisesta ko. henkilön toimesta, voivat myös kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Jos mies rakastuu toiseen naiseen, niin silloin unohtuu puoliso ja kaikki lupaukset uskollisuudesta.
Näinhän se toimii naisenkin rakastuessa.
Minä olen pettäjä. Tiedän että teen väärin, mutta olen päättänyt olla välittämättä siitä. Minulla on isoja tunne-elämän ongelmia sekä olematon impulssikontrolli.
Miehet joita olen pettänyt ovat mielestäni tehneet minua kohtaan väärin. On ollut haukkumista, flirttailua muille, sairaalloista mustasukkaisuutta vaikka itse tuijottavat päivät pitkät muita naisia. Näin olen oikeuttanut mielessäni tekoni. Pysyn suhteissa yleensä rahallisen hyödyn vuoksi. Tiedän olevani sairas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies rakastuu toiseen naiseen, niin silloin unohtuu puoliso ja kaikki lupaukset uskollisuudesta.
Samoin jos nainen rakastuu toiseen mieheen.
Taas joku syyllisti naisen. Nainen ei petä. Miehet ainoastaan.
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikki pettää niin miehet kuin naisetkin
Minkälaisessa porukassa sä oikein pyörit?
Tää on täysin ymmärrettävää, mutta miksi ei voi erota? Äläkä sano ”lapset”, koska lapsille tuollaisen parisuhteen mallin antaminen on sitä pettämistäkin enemmän väärin.