Nykyajan " jättisuuret" valmistujaislahjat ( esim. YO)
Juttelin yhden tutun kanssa, jolla on suht iso suku. On jo yli 3-kymppinen ( kuten minäkin), mutta tällä hetkellä hoitovapaalla. Ovat kuulemma menossa käymään neljissä tai viisissä YO-juhlissa viikonloppuna. Sanoi, että viime vuonna olivat käyneet jonkun miehen serkun juhlissa tms ja hän oli antanut ruusun ja 30 euroa. Oli sitten poika kuulemma kuiskutellut jollekin, että " vaan kolme kypää tuli..." . Siis haloo. Nyt tämä nainen kuulemma on menossa taas jonnekin miehensä ison suvuun juhliin ja ovat siis jotain serkun lapsia/ serkkuja yms, jonka kanssa eivät ole kovinkaan aktiivisesti tekemisissä. Pähkäili sitten, että hirveä rahanmeno, kun pitää antaa se 20-30 euroa yhdelle + esim. ruusu. Siinä saa sitten hoiovapaalainen kaivaa kuvettaan ihan kunnolla.
Mistä nämä nykyajan nuorison vaatimukset oikein sikiää? En käsitä. Ymmärrän, että jos erittäin hyvin toimeentulevat tai lähisukulaiset/ kummit tms antavat esim. 50-200 euroa tilanteesta riiippuen. Mutta mun mielostä on järkkyä, että " pitäis" antaa joku 30 euroa, jos 20 on liian vähän. Itse pääsin ylioppilaaksi vajaa 20 v sitten ja silloin oli ihan normaalia, että kaukaisemmat antoivat " vain" kukan tai sitten esim. 50 mk. Jos joltain sai 200 mk, ni se oli jo olevinaan isompikin lahja.
Mä en aio mennä mukaan tähän kilpavarusteluun tai miksi tätä nyt sanois. Itse sain viime vuonna kutsun jonnekin serkun lapsen tms ( jonka kanssa en tekemisissä varsinaisesti) juhliin ja vein " vain" kukan ja kuohuviinipullon. Mun mielestä kukin antakoon varojensa ja tilanteensa mukaan. Ei se paljoa naurata jos " pitää" käydä esim. miehen serkun lasten neljissä juhlissa ( yhdet on kaksoset ja kummallkein tietty pitää viedä) ja sitten siinä lähistöllä asuu vielä 2 muuta sukulaispentua. Lisäksi kuulemma vielä naapurustossakin olivat pyytäneet kahville ( asuvat rivarissa) ja sinnekin pitäis viedä muistaminen. Ihan kivahan se on muistaa enkä ole pihi, mutta musitakaa nyt juhlien järjestäjät ja vanhemmatkin, että jos vaikka on viidet juhlat samana päivänä ja kaikkiin vie 30 euroa + viiden euron ruusun, ni se on 175 euroa..... Varsinkin kun tästä sitten alkaa juhlasesonki, jossa isosukuisilla saattaa olla useita rippijuhlia, häitä yms..
Kommentit (39)
Onneksi ei oel yksiäkään juhlia tiedossa tälle kesälle! Eipä olisi todellakaan vara vielä edes sitä 50 e...
Oli todella mukava lähteä opiskelemaan pesämunan kanssa. Saattoi ostaa tietokoneen, uudet silmälasit ja muuta tarpeellista. Mitä olisin tehnyt 20 parilla kivoja hopeakorviksia tai kymmenellä maljakolla...?
Rahalahja on ylioppilaalle todella hyvä. Ja 20 euroa todella sopiva summa!
Ei pidä sitäkään aliarvioida, ihan sopiva raha
Tuo on ilmeisesti sitten liian pieni lahja. Olisi kai täytynyt alkaa säästämään jo alkuvuodesta kotihoidontuesta, että saan parin kuun päästä antaa enemmän rahaa :/
Kyllähän se 20 euroakin on parempi kuin ei mitään! Tyynyliinatkin muuten maksavat vähemmän!! Ja jos käy monta vierasta ja kaikki tuovat vähintään se 20 e niin kyllä siitä jo kiva summa kertyy!
Kamalan ahneita ihmisiä! YÖK!
Ainakaan rippilapset eivät osaa arvostaa vielä ko. lahjoja ollenkaan. Itse vien kuitenkin rippijuhliin lahjaksi korun tms ( vaikka rahaa tietty haluisivat), koska niitä koruja sitten harvemmin enää saa vanhemmalla iällä lahjaksi. Ja vanhempana osaa arvostaa niitä korulahjoja, mitä ei muuten olis. Monilla se raha menee sitten pussikaljaan tms merkkifarkkuihin. Ei se enää aikuisena lämmitä.
Eikä ollut mistään pihistelijöistä kyse. Kuten joku sanoi, lahja on onnentoivotus. On mennyt nuoriso kovin materialistiseksi, jos pitää alkaa nyrpistelemään ilmaiselle rahalle. On musta kyllä tuokin toivomus, että saisi pelkkää rahaa, vähän itsekäs, koska eihän lahjalle pitäisi voida asettaa mitään ehtoja! Vaikken itsekään haluaisi mitään mariskooleja sukulaisilta, lahja on sellainen asia, jonka tulisi lähteä antajan sydämestä.
varmaa monetko korvikset tai kalvosinnapit juhlittava saa... Mieluummin sitten se 20¿, pienistäkin puroista kertyy iso joki!
" jos pihit sitten sitä tai tätä" . Ei se ole kuulkaa piheydestä kysymys. Minä antaisin varmasti kunnon lahjan, jos tienaisin vaikka 5000-100000 kuussa. Mutta jos saa kotihoidontukea esim. 400 käteen, ni onko se piheyttä, jos ei halua antaa esim. lahjaksi siitä 200 euroa ? Tajuatte sen sitten, kun itse joudutte elättämään lapsia ja maksamaan kulunne.
juuri jotain halpoja hopeakoruja joita en ikinä pitänyt. sekä joiltakin 20 mk, rahat menivät karkkiin yms.
Yo-lahjaksi sain rahaa ja ne käytettiin ajokorttiin lisäksi jotain koristejuttuja jotka on muistoina.
Myöhemmin valmistuin ammattiin ja pienissä juhlissa sain ystäviltä yhteislahjana kultaisen ranneketjun ja sukulaisilta vähän rahaa. Käytin koruja paljon olivat nätit. Rahoilla ostin Arabian kahviastiaston.
että on sen verran arvot kohdallaan, ettei tuhahtele 20-30 rahalahjoille tai tyynyliinoille. Mitä näiden " 50 euroa pienempää rahaa ei kehtaa viedä- äitien" lapsista mahtaa tulla?
Nuoret ansaistevat kesätöillään about 5 euroa tunti, joten osaavat kyllä arvostaa sitä 20 euron rahaa, joka on mielestäni sekin jo suuri summa etenkin jonkun kaukaisen sukulaisen tai naapurin antamana. Useimamt ylioppilaat tietävät jo mitä työnteko on ja montako tuntia minkäkin rahan eteen on tehtävä työtä. Kun sitä rahaa itse ansaitsee, sen arvo nousee kummaasti...
Toisilla vaan ei ole varaa antaa kaikille esim. 50 euroa ja miksi pitäisi antaa?
Kiittämättömiä on nykyajan nuoret, kun lahjan määrästäkin valitetaan.
Itse antaisin 20-30 euroa, jos ei ole ihan lähisukulainen kyseessä.
Itse sain ylppärilahjaksi mm. itsetehdyn taulun (ei ihan makuuni, mutta ihana silti), pussilakanoita, astioita... Kaikille on tullut käyttöä ja kaikki ovat tarpeellisia.
Monilla se raha kuulemma menee lähinnä merkkivaatteisiin tai kurkusta alas...
Mutta tosiaan, kyllä rahan arvo vain jotenkin on muuttunut kovasti viime vuosina... Itse sain vuonna -99 yo-lahjaksi rahalahjoja 100-500mk arvosta ja muistan että kyllä 100mk tuntui silloin ihan isolta rahalta.
Vierailija:
Juttelin yhden tutun kanssa, jolla on suht iso suku. On jo yli 3-kymppinen ( kuten minäkin), mutta tällä hetkellä hoitovapaalla. Ovat kuulemma menossa käymään neljissä tai viisissä YO-juhlissa viikonloppuna. Sanoi, että viime vuonna olivat käyneet jonkun miehen serkun juhlissa tms ja hän oli antanut ruusun ja 30 euroa. Oli sitten poika kuulemma kuiskutellut jollekin, että " vaan kolme kypää tuli..." . Siis haloo.
että tuon eurouudistuksen myötä rahan arvo on romahtanut vielä lisää.
Onhan monelle nykyajan 20 euroa vähän samaa kuin ennen oli 20 markkaa, puhutaan kaksikymppisestä...
suurinta osaa ei kiinnosta tippaakaan se, että joku tuo vain 20¿, sillä niitä vieraita on useita. Ja loppusummaksi kertyy useimmilla todella mahtava määrä " ylimääräistä' " rahaa. Ja sillä on väliä.
Ainakaan naispuoliset nuoret eivät välttämättä ole kovinkaan ilahtuneita juomalasipaketista tai pussilakanasetistä, sillä kaikki mun tuntemat nuoret naiset ovat halunneet valita oman mielensä mukaisen sisustuksen tulevaan omaan asuntoonsa... rahalla taas saa hankittua sitten mieleisensä.