Lue keskustelun säännöt.
Miten eroon parandoidisesta (?) tunteesta
Olisinpa yksin
05.09.2019 |
No niin, en uskalla puhua tästä missään, täällä anonyymisti on helppoa. Heti alkuun: tämä ei ole provo, vaan vähän epätoivoinen pieni avunpyyntö ehkä.
Olen n. kolmekymppinen työssäkäyvä nainen. Elän jotakuinkin normaalia elämää, jonkin verran on kamppailua ahdistuksen kanssa ja käyn siitä terapiassa. Siellä en ole uskaltanut vielä puhua tästä, vaikka erään toisen tähän liittyvän asian olen jo ottanu esiin.
En ole varma onko paranoidinen tässä kohtaa oikea sana, mutta jonkinlaisia vainoharhaisia ajatuksia, tai ennemmin tunnetta, minulla on ja tunnistan sen selkeästi. En kuule tai näe asioita, joita ei oikeasti ole, eli en hallusinoi ja tiedän, että tunteeni on väärässä. Tunnen hyvin tarkkaan, kuinka minua (muka) tarkkaillaan ja en koskaan tunne olevani yksin. Tunne on vahva. Tällä hetkellä makaan sängyllä ja tunnen, että olohuoneessa näköyhteyden päässä on ihmisiä, vaikka olen yksin ja tiedän, ettei siellä ole ketään. Ihmiset ovat aina tuttuja: perheenjäseniä, entisiä koulu- tai opiskelukavereita tai nykyisiä tai entisiä työkavereita yms. Töissä he eivät ole läsnä, mutta en sielläkään yksin ollessa ole yksin, vaan tunnen, kuinka olemattomien kameroiden kautta minua seurataan, nämä samat ihmiset siis. Kameroita tai seuraajia ei oikeasti ole, tiedän ja tiedostan sen, mutta tunnen näin silti.
Olen aktiivisesti yrittänyt eroon tästä ehkä vähän pakkoajatusmaisesta (tai ehkä pakkotunnemainen olisi oikea kuvaus) harhaluulosta. Tunnen oloni hulluksi ja tunteesta eroon pääseminen on todella vaikeaa. Kotona usein pysähdyn, hengitän, katson ympärilleni ja totean, että kyllä, olen todella yksin, mutta tunne ei häviä. Monesti vaihdan häveliäästi vaatteet piilossa, pidän oman kivan huomaamattomasti peiton alla jne.
Tunne varmasti kumpuaa osin yksinäisestä lapsuudesta, jolloin mielikuvituksella oli paljon tilaa leikeissä ja arjessa. Nyt sitä ei kuitenkaan tarvisi ja koen tunteen jopa hieman ahdistavana, etenkin, koska en saakaan sitä pois.
Haluaisin vain joskus tuntea oikeasti olevani ihan yksin.
Kommentit (11)
Suosittelen ottamaan asian esiin seuraavalla kerralla terapiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäinen ajatukseni kertomastasi on, että avaisitko lisää siitä mitä elämässäsi tapahtuu silloin kun olet ihmisten kanssa tekemisissä. Itselläni on tapahtunut sitä, että jos feikkaan paljon ihmisten ilmoilla tai jotenkin tukahdutan ajatuksiani, yksinoloon saattaa heijastua kaikki ne tunteet jotka ihmisten kanssa ollessani tukahdutan. Tämä on ihan kamalaa, mutta mihinkäs ne tunteet toisaalta menisivät jos niitä ei käsittele.
Kannattaa kertoa. Pienellä annoksella antipsykoottia oire voisi helpottua. En tarkoita että olisit psykoottinen, sinulla on selvästi todellisuudentaju tallella koska tunnistat oireesi paranoiaksi. Antipsykootti voisi myös rauhoittaa ahdistusta. Oireesi ovat tosi yleisiä, eikä niitä tarvitse hävetä, tai pelätä että sinua pidettäisiin hulluna niiden vuoksi.
Juttelisin aiheesta terapeutille. Ymmärrän tosin huolesi, koska itsekin halusin antaa itsestäni hieman silotellun kuvan terapeutilleni aluksi, niin että kerroin vain päälimmäisistä ongelmistani. Ajan kanssa olen päässyt avaamaan myös ahdistavampia asioita siellä takana, kuten itsetuhoisia ajatuksia yms. Niistä puhuminen on pelottavaa, mutta kannattaa muistaa että terapeutille nämä asiat ovat ihan arkisia :)
Hei,
Ap täällä. Ensiksi anteeksi, että ehdin vastata vasta nyt ja kiitos kivoista viesteistä. Pelkään hullun leimaa ja oli iso askel kertoa tästä edes täällä anonyymisti. Pelkäsin myös trollivastauksia ja naureskelua.
Aion ottaa asian puheeksi terapiassa, en vielä tiedä koska tai miten. Heti, kun löytyy rohkeutta kuitenkin ja sitä tässä kerään. Olen harkinnut kirjettä, jolloin saisin asian jäsenneltyä hyvin ja asiasta olisi helpompi kertoa, kun ei tarvisi puhuen kertoa. Ilmaisen itseäni myös huomattavasti paremmin kirjoittamalla kuin puhumalla. Myös puolisolle aion kertoa heti, kun uskallan. Se on vielä pelottavampaa, vaikka uskon hänen ottavan asian hyvin.
3: pyrin olemaan oma itseni, mutta arvotan tunteeni ja mielipiteeni muiden alapuolelle. Välillä myös mietin, että olenko oikeasti oma itseni, vai vedänkö aina oman rooliasun päälle työpaikalle, kavereille jne. Huomaan yksinollessani kehittäväni keskusteluja näiden "muiden seuralaisten" kanssa ja purkavani päivän asioita "heidän" kanssaan. Olen aina ollut aika yksinäinen, joten se on varmaan myös osa sitä. Ei ole hirveästi ketään, kelle kertoa asioita.
4: ajatus lääkkeestä kuulostaa hurjalta, mutta on totta puhuen käynyt mielessäni. Ahdistukseen minulla ei ole säännöllistä lääkitystä, koska pärjään sen kanssa ilman, mutta tähän voisin harkita lievää antipsykoottista lääkettä. Ja ahdistuksen helpottuminen siinä sivussa olisi tietenkin plussaa.
5: kiitos kannustuksesta. Siloittelevan kuvan olen itsekin huomannut antavani, vaikka olen yrittänyt ja halunnut olla niin avoin kaikesta kuin voin. Hassua, mutta jotenkin myös pelkään leimautumista terapeutin silmissä, vaikka hän on juuri se, jonka kohdalla sitä ei tarvitsisi miettiä. Ja terapian aloittaessani tiesin, että on pakko jossain kohtaa kaivella vanhoja haavoja ja kertoa muita vaikeita asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapeuttia ei tarvitse tämän asian kanssa pelätä, jos muuten olet kokenut hänet hyväksi. Aloita vaikka niin, että sinulla on yksi juttu, josta on tosi vaikea puhua mutta olisi tärkeää. Ja vaikka mitä pelkäät diinä. Terapeutti auttaa sinua eteenpäin. Uskon että tuohon kyllä löytyy apu ja mieto lääkitys.. Tällaiset harha-aistimukset eivät ole niin harvinaisia kuin luulisi.
Minulla on ollut jossain vaiheessa psykoterapiaa hieman samanlaisia tunnekokemuksia ja minulla ne osoittautuivat traumatakaumiksi. Lapsen kokemuksiksi, jotka tulivat pikkuhiljaa tuolla tavalla esiin. Puhu ihmeessä terapeutille, voitte työstää yhdessä niitä tunteita ja muistoja, mitkä tuon "oireen" aiheuttaa. Oireet kyllä häviävät kun ne käydään läpi. Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa skitsofrenialta, kannattaa ottaa tosissaan heti seuraavana terapia kertana puheeksi. Noi oireet ovat nykyään hyvin hoidettavissa lääkkeillä. On hyvä, että erotat mikä on totta ja mikä ei, mutta jos et hoida itseäsi, voi tilanne vaan pahentua ja johtaa psykoosiin.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kertoa. Pienellä annoksella antipsykoottia oire voisi helpottua. En tarkoita että olisit psykoottinen, sinulla on selvästi todellisuudentaju tallella koska tunnistat oireesi paranoiaksi. Antipsykootti voisi myös rauhoittaa ahdistusta. Oireesi ovat tosi yleisiä, eikä niitä tarvitse hävetä, tai pelätä että sinua pidettäisiin hulluna niiden vuoksi.
Olen kuullut, että on ollut joillain tämänsuuntaista skitsoilua ja saanut avun, kun on unettomuuteen määrätty Ketipinoria. Mieli on tästä tasaantunut ja uni on sikeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap täällä taas hei.
Asiasta kirjoittaminen selvästi auttoi, koska olen ollut aloituksen lähettämisen jälkeen ilman tätä tunnetta. Aion toki silti ottaa asian käsittelyyn terapiassa.
7: kiitos, tämä auttoi. Noin voisin yrittää puhua asiasta. Hyvä myös kuulla, ettei tällainen ole niin harvinaista kuin luulisi.
8: tämä kävisi minunkin kohdallani järkeen. Kiitos tsempeistä.
9: pidän itse skitsofreniaa epätodennäköisenä, vaikken ammattilainen millään tavalla olekaan. Kävin vielä lukemassa terveyskirjaston artikkelin skitsofreniasta enkä tunnistanut siitä itseäni tai oireitani.
10: Ketipinoria minulla on ollut. Jo 1/4 tabletti teki seuravana päivänä niin pohjattoman masentuneen olon, että lääkäri totesi parhaaksi lopettaa lääke välittömästi.
Otsikossa on kirjotusvirhe, sori. Paranoidisesta*.