Laske ja kerro kuinka monta lasten kirjaa teiltä löytyy! Näin juuri mainoksen jossa sanottiin että vain kolmasosa vanhemmista lukee ääneen lapsilleen!
En tiedä voiko tuo muka olla totta, että vain kolmasosa lukisi lapsilleen vai oliko teksti vain mainoskikka.
Kertokaa montako lasten kirjaa teiltä löytyy ja kuinka usein luette lapsillenne?
Jos on kirjastosta lainattuja niin laskekaa nekin mukaan ! :)
Kommentit (52)
Ei niitä enää ole kuin muutama, myyty kaikki pois siinä vaiheessa, kun lapsi kasvoi. Mutta paljon on luettu aikanaan.
En voi laskea, sillä kaikki eivät mahdu kotona esille, joten osa on varastossa laatikoissa.
Vierailija kirjoitti:
Niitä on niin paljon ja eri huoneissa, että en kyllä jaksa laskea.
Ja luen joka päivä. Mutta valitettavasti uskon, että tuo on totta. Esim. nuoremman lapseni päiväkotiryhmässä tuntuu, että muiden lasten agendana on lähinnä riehunta, eivät oikein osaa jutella mistään. Ja mistä mä tämän tiedän? No, siitä, että vuorotellen ryhmän hoitajat aina ylistävät lastani, hänen mielikuvitustaan, yleistietojaan ja kykyä pohtia asioita. Voin vakuuttaa, että lapseni ei ole mitenkään erityisen välkky, vaikka hän varmasti ihan fiksu onkin, mutta ympäröivään lapsipopulaatioon verrattuna hän ilmeisesti sitten erottuu niin paljon, että jopa loistaa älyllään.
No kun katsoo ympärilleen niin kaikilla lapsilla 1-vuotiaasta alkaen on nenä tabletissa tai kännykässä. Oikeasti kammottavaa seurata, miten bussissakin äidit ja isät selaa zombina kännykkää pieni zombilapsi oman vanhemmalta saadun vanhan kännykän kanssa rattaissa.
En ole laskenut, ei niitä montaa ole. Olen lukenut itse tuhansia kirjoja ja lukenut lapsille joka päivä. Lapset eivät silti nyt teineinä lue kirjoja. Parhaani tein, mut ei riittänyt. Harmittaa, koska itse rakastan lukemista ja koen, että lapset menettävät paljon.
Kymmenittäin, eri huoneissa ja eri kerroksissa.. Yläkerrassa on pieni kirjahylly josta esikoinen valitsee joka ilta iltasatukirjat. Lastenhuoneessa taitaa olla enemmänkin kuvakirjoja, läppäkirjoja jne joita luetaan päivisin. Surullista jos tosiaan on perheitä joissa ei lapsille lueta ääneen🙁
Vierailija kirjoitti:
En ole laskenut, ei niitä montaa ole. Olen lukenut itse tuhansia kirjoja ja lukenut lapsille joka päivä. Lapset eivät silti nyt teineinä lue kirjoja. Parhaani tein, mut ei riittänyt. Harmittaa, koska itse rakastan lukemista ja koen, että lapset menettävät paljon.
Oletko kokeillut tarjota teineille äänikirjasovellusta? Tuntuu, että ne ovat jonkin verran pop teinien parissa.
Kirjaston lastenkirjoja ei enää ole yhtäkään. Omia lastenkirjoja löytyy ehkä n.30, osa kirjoista on jo myyty tai lahjoitettu eteenpäin. Nykyisin lapsille luetaan ehkäpari-kolme kertaa viikossa, enimmäkseen kuitenkin nuorten kirjoja.
Satoja on vieläkin, vaikka lapset ovat jo 17 ja 19. Olen lahjoittanut vähemmän kiinnostavia kassikaupalla eteenpäin, silti on tuossa kirjahyllyssä kuusi hyllyä täynnä, joten koska iso osa on aika ohuita, niitä voi olla toista tuhattakin.
Luin lapsille aina yläkouluun saakka aivan valtavasti. Kaikki kuviteltavissa olevat lastenkirjaklassikot, samoin uudemmat sarjat ja paljon myös fantasiakirjoja. Olen lukenut lapsille ääneen mm. kaikki Dahlin kirjat, muumipeikko-kirjat, Töpöhännät, Narniat, kaikki Harry Potterit, Tarun sormusten herrasta, Runotyttö-kirjat, Kunnaksen kirjat, Nopoloiden kirjat, Carl Barksin kaikki klassikot, Uspenskin lastenkirjat...
Ja arvaapa ap mitä. Kumpikaan teini ei nykyään lue. Tykkäsivät kyllä lapsena kuunnella, mutta ei se mikään tae siitä ole, että lukeminen maittaa isompana.
Me miehen kanssa kyllä luemme paljon itse.
On niitä enemmän kuin sata. Minulla ei ole lapsia, mutta olen säilyttänyt omat lapsuudenaikaiset kirjani.
Joo, ihan kauheaa, kun ihmiset lukevat kirjoja tabletilla ja kännykällä! Kyllä paperista lukeminen on parempaa lukemista. Ja oikein oikeaa lukemista on vain lukea inkunaabeleita.
32 ja sitten vielä kirjaston kirjoja 8. Lapsi oppi lukemaan jo vuosia sitten, mutta edelleen luen hänelle iltasadun.
Vierailija kirjoitti:
En ole laskenut, ei niitä montaa ole. Olen lukenut itse tuhansia kirjoja ja lukenut lapsille joka päivä. Lapset eivät silti nyt teineinä lue kirjoja. Parhaani tein, mut ei riittänyt. Harmittaa, koska itse rakastan lukemista ja koen, että lapset menettävät paljon.
Eivät ole ainakaan menettäneet niitä lapsuuden lukukokemuksia. Varmasti ne ovat jättäneet lapsiin pysyvät jäljet kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
No kun katsoo ympärilleen niin kaikilla lapsilla 1-vuotiaasta alkaen on nenä tabletissa tai kännykässä. Oikeasti kammottavaa seurata, miten bussissakin äidit ja isät selaa zombina kännykkää pieni zombilapsi oman vanhemmalta saadun vanhan kännykän kanssa rattaissa.
Tämä johtuu myös siitä, että te rakkaat kanssamatkustajat ette kestä yhtään lapsen kitinää. Se lapsi on helppo vaimentaa kännykällä ja moni vanhempi ei halua, että koko bussi tuijottaa jos lapsi huutaa. Tätä se on lapsia vihaavassa maassa.
Totta näyttää olevan kun ei yhtäkään vastausta aloitukseeni :'D
Ap