Miksi ihmiset eivät ymmärrä miten hirveää yksinäisyys voi olla?

Jos ei itse ole kokenut niin ei voi ymmärtää. Minua rassaa myös usein miten epäpidetty olen. Ei haluta treffata kuin kerran, jätetään täysin huomiotta ja haukutaan selän takana sekä päin naamaa. Sietämätöntä.

Samat fiilikset, paitsi että mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Myrkyllisten ja omaan seuraan sopimattomien tyyppien kanssa omakin mieli mustuu. Koettu on, ei tehnyt hyvää mielenterveydelle. Kaikki hankalat ihmiset olen heivannut elämästäni pois, ja paremmin menee minulla nyt kuin silloin kun sellaisten ihmisten kanssa pyöriessä. Pitäisi vain löytää se oma porukka, tai vaikka edes yksi ystävä mutta sellainen on vaikeaa näin aikuisiällä. Kaikilla tuntuu olevan ne omat kaveriporukkansa, ei niihin oikein pääse sisälle.

Ehdottomasti mieluummin yksin kuin väärien ihmisten seurassa.

Kyllä moni sen varmaan ymmärtää tai voi kuvitella. Minkä ne ihmiset kuitenkaan sinun yksinäisyydellesi voivat? Ei heillä myöskään ole velvollisuutta ryhtyä kenellekään seuraa pitämään.

Se että joku ei halua treffata ei tarkoita sitä että olet "epäpidetty". Kyse on yhdestä ihmisestä, ei siitä että olet muitten mielestäkin "epäpidetty". Ihminen joka haukkuu päin naamaa osoittaa oman tyhmyytensä. Ole onnellinen ettei sentyylinen ihminen kiinnostu. Usein monilla on omat kaveriporukat ja sitten on kaikenmaailman "treffailijoita", jotka eivät oikeasti etsikkään kaveria, treffailevat jatkuvasti uusia. Etsi harrastusten piiristä kaveria.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä moni sen varmaan ymmärtää tai voi kuvitella. Minkä ne ihmiset kuitenkaan sinun yksinäisyydellesi voivat? Ei heillä myöskään ole velvollisuutta ryhtyä kenellekään seuraa pitämään.

Niin tai näin, kun olin yksinäinen, olisin toivonut ihmisten kuitenkin myöntävän, että yksinäisyys voisi olla minulle edes jossain määrin muuta kuin yksinomaan positiivinen ja neutraali kokemus. Jos siis kommentoivat koko asiaa. 

Olen 34v nainen ja erittäin yksinäinen avioliitossa.

Ei se suhdekaan takaa mitään. Ystäviä ei enää myöskään ole.

 

Vierailija kirjoitti:

Samat fiilikset, paitsi että mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Myrkyllisten ja omaan seuraan sopimattomien tyyppien kanssa omakin mieli mustuu. Koettu on, ei tehnyt hyvää mielenterveydelle. Kaikki hankalat ihmiset olen heivannut elämästäni pois, ja paremmin menee minulla nyt kuin silloin kun sellaisten ihmisten kanssa pyöriessä. Pitäisi vain löytää se oma porukka, tai vaikka edes yksi ystävä mutta sellainen on vaikeaa näin aikuisiällä. Kaikilla tuntuu olevan ne omat kaveriporukkansa, ei niihin oikein pääse sisälle.

Kaveriporukoihin on vaikea päästä sisälle, koska kaikkien porukkaan kuuluvien pitäisi haluta uusi tulija mukaansa. Ei riitä, että yksi tai kaksi porukkaan kuuluvaa haluaa. Uuden tulijan pitää myös sopia porukkaan siten, ettei porukan yhdessäolemisen perusteet muutu. Ts uuden tulijan pitäisi olla kiinnostunut just niistä samoista jutuista kuin muutkin porukasta ja mitä porukka yhdessä tekee.  Lisäksi uusi tulija hankaloittaa aikataulujen yhteensovittamista entisestään, koska ihmisillä on työt, opiskelut, puolisot, lapset sekä mohdolliset muut ystävät ja kaverit.

Ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi vaikka ympärillä olisi kuinka ihmisiä. Yksinäisyys on sisäsyntyinen tunne. Opettele pitämään itsestäsi, kohenna itsetuntoasi, tule toimeen ennen kaikkea itsesi kanssa. Sen jälkeen et tunne enää itseäsi yksinäiseksi. Varmaankin kaipaat tai haluat jonkinlaista itsetunnon vahvistusta. Olet aivan yhtä tärkeä ihminen kuin kaikki muutkin. Todennäköisesti sinua kunnioitetaan kun kaikenmaailman mölöt ei tunge seuraasi.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei itse ole kokenut niin ei voi ymmärtää. Minua rassaa myös usein miten epäpidetty olen. Ei haluta treffata kuin kerran, jätetään täysin huomiotta ja haukutaan selän takana sekä päin naamaa. Sietämätöntä.

Mulla sama enkä vieläkään ole keksinyt että mikä syy. Olen ihan normaalin näköinen, työssäkäyvä, oman elantonsa tienaava, keskituloinen, piensijoittaja, omistusasunnossa asuva, yksityisautoileva ja pyöräilevä, loma- ja työmatkusteleva, harrastava, naimisissa oleva, kahden lapsen äiti. En kuitenkaan ole ottanut asiaa ongelmaksi vaan nautin työstäni, elämästäni, perheestäni ja vapaa-ajastani. Perhe mulla siis on mutta muuten mulla ei ole oikein koskaan ollut ystäviä, ei edes kouluaikoina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samat fiilikset, paitsi että mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Myrkyllisten ja omaan seuraan sopimattomien tyyppien kanssa omakin mieli mustuu. Koettu on, ei tehnyt hyvää mielenterveydelle. Kaikki hankalat ihmiset olen heivannut elämästäni pois, ja paremmin menee minulla nyt kuin silloin kun sellaisten ihmisten kanssa pyöriessä. Pitäisi vain löytää se oma porukka, tai vaikka edes yksi ystävä mutta sellainen on vaikeaa näin aikuisiällä. Kaikilla tuntuu olevan ne omat kaveriporukkansa, ei niihin oikein pääse sisälle.

Kaveriporukoihin on vaikea päästä sisälle, koska kaikkien porukkaan kuuluvien pitäisi haluta uusi tulija mukaansa. Ei riitä, että yksi tai kaksi porukkaan kuuluvaa haluaa. Uuden tulijan pitää myös sopia porukkaan siten, ettei porukan yhdessäolemisen perusteet muutu. Ts uuden tulijan pitäisi olla kiinnostunut just niistä samoista jutuista kuin muutkin porukasta ja mitä porukka yhdessä tekee.  Lisäksi uusi tulija hankaloittaa aikataulujen yhteensovittamista entisestään, koska ihmisillä on työt, opiskelut, puolisot, lapset sekä mohdolliset muut ystävät ja kaverit.

Juu. Suomalaiset ovat tosi huonoja sosiaalisissa suhteissaan. Mustasukkaisia ja yhdenmukaista käytöstä odottavia. 

Kaikki ei koe yksinäisyyttä niin pahana. Itse kaipaan todella harvoin seuraa, nautin eniten kun ei ole ihmisiä ympärillä. Itselleni yksin oleminen on siis pääsääntöisesti pelkästään positiivinen asia.

Minä olen kaikille reilu, ja minusta pidetään kaikkialla. Tosin viihdyn enemmän omissa oloissani. En siis ole yksinäinen yksin, sillä onhan minulla aina minut, siihen voin myös luottaa että minä hoidan omat asiani hyvin. Parisuhdekkin on mahdollinen, mutta vain sellaisen ihmisen kanssa joka arvostaa itseään , eikä ripusta omaa onnellisuuttaan minun harteilleni. Tälläista naista ei ole nyt tullut ilman yrittämistä vastaankaan, niin olen yksin jos ei ilmaannu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samat fiilikset, paitsi että mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Myrkyllisten ja omaan seuraan sopimattomien tyyppien kanssa omakin mieli mustuu. Koettu on, ei tehnyt hyvää mielenterveydelle. Kaikki hankalat ihmiset olen heivannut elämästäni pois, ja paremmin menee minulla nyt kuin silloin kun sellaisten ihmisten kanssa pyöriessä. Pitäisi vain löytää se oma porukka, tai vaikka edes yksi ystävä mutta sellainen on vaikeaa näin aikuisiällä. Kaikilla tuntuu olevan ne omat kaveriporukkansa, ei niihin oikein pääse sisälle.

Kaveriporukoihin on vaikea päästä sisälle, koska kaikkien porukkaan kuuluvien pitäisi haluta uusi tulija mukaansa. Ei riitä, että yksi tai kaksi porukkaan kuuluvaa haluaa. Uuden tulijan pitää myös sopia porukkaan siten, ettei porukan yhdessäolemisen perusteet muutu. Ts uuden tulijan pitäisi olla kiinnostunut just niistä samoista jutuista kuin muutkin porukasta ja mitä porukka yhdessä tekee.  Lisäksi uusi tulija hankaloittaa aikataulujen yhteensovittamista entisestään, koska ihmisillä on työt, opiskelut, puolisot, lapset sekä mohdolliset muut ystävät ja kaverit.

Juu. Suomalaiset ovat tosi huonoja sosiaalisissa suhteissaan. Mustasukkaisia ja yhdenmukaista käytöstä odottavia. 

Yhdenmukainen käytös on juuri se, mikä pitää porukan kasassa. Jos sitä ei ole, porukka ei ole kovin tiivis ( = siihen tulee ja siitä lähtee ihmisiä ja kukaan ei ole kovin sitoutunut kuulumaan ko porukkaan tai osallistumaan porukan järjestämiin juttuihin) tai jopa hajoaa. Sitoutumattomuus ilmenee mm siten, että osallistutaan johonkin yhteiseen juttuun vain, jos ei satu olemaan parempaakaan tekemistä kyseisenä ajankohtana. Kun tätä tapahtuu useamman kerran, kukaan ei viitsi enää järjestää yhtään mitään.

Et ole keksinyt mikä syy koska mitään syytä ei olekkaan. Se että ei ole kavereita ei tarkoita sitä että jossain olisi nyt jotain vikaa. Ainakin se että ei ole "vääriä" kavereita kertoo että sinut ainakin jätetään rauhaan. Yleensä aikuisilla ihmisillä on omat kaverinsa ja touhunsa, ihmiset ovat monet sen verran itsekeskeisiä etteivät edes ajattele, että kenellä nyt on kavereita ja kenellä. Eihän kukaan tiedä miten kenelläkin kavereita on.

Kauan olet ollut yksin? Jos jaksat olla 5v yksin omassa asunnossa niin sen jälkeen yksinäisyys helpottaa ja et enään kaipaa muita ihmisiä koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä moni sen varmaan ymmärtää tai voi kuvitella. Minkä ne ihmiset kuitenkaan sinun yksinäisyydellesi voivat? Ei heillä myöskään ole velvollisuutta ryhtyä kenellekään seuraa pitämään.

Täsmälleen näin. Ja oikeasti minäkään en ole edes kiinnostunut miettimään muiden yksinäisyyksiä, sillä en voi sille mitään. En halua pelastaa yhtään outoa tyyppiä ja alkaa kaveeraamaan heidän kanssaan väen väkisillä. Sääliystävillä ei tee mitään.

Minulla on ollut aina ystäviä ja ystävystyn helposti. Ystäväni ovat aivan upeita ihania ihmisiä, joilla kaikilla on erilaiset elämäntarinat. Yksikään heistä ei ole mikään raskas kiviriippa minulle, vaan he ovat aikuisia eri ikäisiä ihmisiä, joilla on lämmin sydän.

Jos jollakin ei ole ystäviä, niin hän ei ole edes yrittänyt löytää sellaisia. Hän ei ole varmasti edes antanut mahdollisuutta muille, vaan he vain rypevät siinä yksinäisyydessään ihan ilokseen.

Se että on yksinäinen ei tarkoits että olisi "outo tyyppi". Kiusaajan ja leimaajan kirjoittelua.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ei koe yksinäisyyttä niin pahana. Itse kaipaan todella harvoin seuraa, nautin eniten kun ei ole ihmisiä ympärillä. Itselleni yksin oleminen on siis pääsääntöisesti pelkästään positiivinen asia.

Sama täällä. Joillekin tuntuu olevan vaikea käsittää, että toiset todella viihtyvät yksin. Joskus olen tuntenut huonoa omaatuntoa, kun yksinäinen on pyrkinyt seuraani ja halunnut tutustua, mutten ole pystynyt antamaan hänelle tarvitsemaansa. Voin kyllä silloin tällöin tavata, esim. kerran viikossa, mutta usein se ei sitten toiselle tunnu riittävän. Lopulta ihmissuhde on muuttunut liian kuluttavaksi. Varmaan sanomattakin selvää, että aikanaan oli yhtä tuskaa kuulua tiiviisiin kaveriporukoihin, joiden kanssa olisi pitänyt hengata lähes joka ilta.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi vaikka ympärillä olisi kuinka ihmisiä. Yksinäisyys on sisäsyntyinen tunne. Opettele pitämään itsestäsi, kohenna itsetuntoasi, tule toimeen ennen kaikkea itsesi kanssa. Sen jälkeen et tunne enää itseäsi yksinäiseksi. Varmaankin kaipaat tai haluat jonkinlaista itsetunnon vahvistusta. Olet aivan yhtä tärkeä ihminen kuin kaikki muutkin. Todennäköisesti sinua kunnioitetaan kun kaikenmaailman mölöt ei tunge seuraasi.

Ihminen voi kyllä myös tuntea olonsa yksinäiseksi muiden keskellä, mutta kyseessä on täysin eri asia kuin olla kokonaan ilman ihmiskontakteja. Kokonaan yksin oleminen on ihmiselle alkukantainen hätätila.