Lue keskustelun säännöt.
Jotenkin elämäni on mennyt tällaiseksi
31.08.2019 |
En käy missään muualla kuin lähikaupassa, töissä ja vanhemmillani. Edes lähikaupungissa en ole viimevuosina käynyt kuin auton pakosta katsastamassa. Vapaa-ajan joko lusmuan kotona tai sitten käyn jonkinmoisen lenkin heittämässä. Olen etääntynyt vähistäkin ystävistäni ja elelen käytännössä erakkona. Ja hassuinta, ettei se oikeastaan edes haittaa. Jotenkn oudolta vain tuntuu ne ajat nuoruudessa, kun kotoa piti päästä aina johonkin tai "levee pää" ja kavereidenkin kanssa tuli mentyä. Mitenköhän se sitten tällaiseksi muuttui, onkohan yleistäkin kun ikää tulee? Jonkinlaista pettymystä kanssaihmisiin kenties ja todennut, että oma seura paras?
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Töissä käynti on jo aika hyvin pois erakoitumisesta. Kai siellä edes jotain ihmisiä on?
Siellähän sitä erakoituu, kun ei ole lukuisten joukossa ketään kaveria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koen suurta pettymystä ja ahdistusta etten ole suosittu ja suurisukuinen.
Vierailija kirjoitti:
Sama, käyn lähes vain kaupoilla, koulussa/töissä ja sitten kotiin.. en keksi mihin muualle sitä edes menisi.
N23
Sama, tätä jatkunut valtaosan elämästäni. Tuntuu etten jaksa enää, ei ole mitään iloa, syytä...
N40+
Mulla ihan samanlaista, ja se on mielestäin ihan ok. Kaikkea hyvää sulle!
Mies +50v
Vierailija kirjoitti:
Jaahas, kommenttini meni hyväksyntään, mikähän sana siinä oli kielletty, en tajua. Ihan asiallista tekstiä laitoin. Saa nähdä julkaistaanko. Suomen systeemi on kyllä jotenkin aivan järjetön tässä nettikommentoinnin tarkkailussa.
Pistä sanoihin, sanojen sisään välimerkkejä niin s.ensuuria hoitavien b.ottien algoritmit eivät tunnista ki.ellettyjä sanoja.
Sivusta tämä,kivaa jatkoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaahas, kommenttini meni hyväksyntään, mikähän sana siinä oli kielletty, en tajua. Ihan asiallista tekstiä laitoin. Saa nähdä julkaistaanko. Suomen systeemi on kyllä jotenkin aivan järjetön tässä nettikommentoinnin tarkkailussa.
Eli ei ilmeisesti julkaistu?
Hyväksyntään meno = kommentti meni roskikseen.
Jos menee hyväksyntään, voi painaa edellistä ja teksti on yhä siellä ja sitä voi muokata ennen uudelleen lähettämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisten syrjäytymisestä puhutaan jostain syystä paljon vähemmän kuin miesten-.
Miksiköhän?
Alottajalle ja muille kommentoijille, neuvoni.
Muistakaa että tuosta suosta on mahdollista nousta.
Ahdistuksesi ja yksinäisyytesi koskee tämän hetken tilannetta.
Jos haluat löytää samanhenkisiä ystäviä niin sinun täytyy etsiä niitä. (olettaen että haluat löytää ystäviä etkä ole tyytyväinen nykytilanteeseen) Ystävyydessä, kestävässä ja tavoittelemisen arvoisessa, sielujen sympatia syntyy yleensä samankaltaisuudesta.
Kouluaikoina nuo syntyvät helpoiten sen viitekehyksen takia, että olette molemmat opiskelijoita, muutenkin tapaat uusia ihmisiä jatkuvasti, joten on todennäköistä että joku tai jotkut noista ihmisistä myös muodostuvat ystäviksi ennen pitkää. Mutta ei mitään ole menetetty opintojen jälkeenkään. Aina on työ, harrastusporukat, facebook-ryhmät, sukulaisten tuttavat, naapurit jne.
Verkkoja pitää heitellä ympäriinsä, jos haluaa että johonkin niistä tulee ennen pitkää "saalista" ystävien muodossa.
Minä olen introvertti, mutta olen silti onnistunut löytämään muutaman hyvän ystävän. Helppoa se ei ollut, itse siinä sai tehdä töitä ja pakottaa itsensä tutustumaan ja ennen kaikkea ylläpitämään ystävyyssuhteita, mutta nykyisin olemme näiden ystävien kanssa todella läheisiä.
Pari ystävistäni on ulospäinsuuntautuneempia kuin minä, pari taas enemmän samankaltaisia kuin minäkin, eli sosiaaliset jutut tuottavat tuskaa. Mutta sitten meidän onkin helpompi mennä kaikenlaisiin tilaisuuksiin ja esim.juhliin kun tiedämme että paikalta löytyy vertaistukea. Kaikkien näiden ihmisten kanssa meillä on vahva, luja side toisiimme, kunnioitamme toisiamme ja luotamme toisiimme täysin. Myöskin samanlainen huumorintaju auttaa paljon ja myös helpottaa toisen ihmisen ymmärtämistä . Kun vaikeuksille nauretaan yhdessä niin ne eivät tunnu enää yhtään niin pahoilta.
Neuvoni sinulle kuuluu ; juttele kaikille vastaantuleville ihmisille jotka vaikuttavat ystävällisiltä ja kiinnostavilta. Kaikista ei tule sydänystävää mutta ehkä yhdestä tulee.
<3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistäköhän löytyisi veloja?
Olen 35 ja lapseton, kaikkien ystävien aika menee kodista ja muksuista huolehtimiseen, töidensä lisäksi. Mistä löytyisi sellaisia ihmisiä, etupäässä naisia, joilla olisi vapaampi työ ja enemmän aikaa ystävyyssuhteille?
Suosittelen Anthony DeMellon kirjaa Havahtuminen.
Sen luettuanne ymmärrätte, ettette tarvitse niitä toisia ihmisiä mihinkään itsenne takia. Opitte arvostamaan elämäänne sellaisenaan. Opitte rakastamaan jokaista, myös itseänne. Koko korkeus
Jaahas, kommenttini meni hyväksyntään, mikähän sana siinä oli kielletty, en tajua. Ihan asiallista tekstiä laitoin. Saa nähdä julkaistaanko. Suomen systeemi on kyllä jotenkin aivan järjetön tässä nettikommentoinnin tarkkailussa.