Muistisairas mummu alkanut haukkua pappaa törkeästi, pappa ei jaksaisi enää omaishoitajana
Pappa ei enää kehtaa viedä mummua ihmisten ilmoille ja siitä mummu masentuu vaan lisää. On mm. kaupassa haukkunut pappaa impotentiksi ja apteekissa huutanut kovaan ääneen että myykää tuolle viagraa kun ei sillä ole ky*pä seissyt kahteenkymmeneen vuoteen.
Papan tekemät ruuat heittää seinään tai papan päälle jos siinä on jotain "vikaa" esim. keitossa persilja väärällä puolen lautasta. Ei anna papan nukkua vaan öisin laulaa, viheltelee ja huutaa. Ulko-ovi on pakko pitää takalukossa tai mummu saattaa juosta alasti ulos tai mennä soittelemaan naapureiden ovikelloa syyttäen pappaa milloin mistäkin. Viimeksi valehteli naapurille että pappa on rikkonut hänen silmälasinsa ja vääntänyt käden sijoiltaan. Oli siis itse kaatunut portaissa. Naapuri soitti poliisit.
Pappa saattaa soittaa minulle tai siskolle kaksi- kolme kertaa päivässä itkien, ettei enää jaksa. Hän on varovasti kysellyt minulta ja siskoltani josko joku meistä voisi alkaa omaishoitajaksi. Minulla on kuitenkin työt ja siskolla useampi lapsi. Olisiko tässä tilanteessa väärin laittaa mummu hoitokotiin?
Eihän tilanne tietenkään voi tuollaisena jatkua. Papan oma terveys (myös mielenterveys) menee tuossa.
On hirveä tilanne, kun ihmisen persoona on jo kadonnut sairauden seurauksena, vaikka ihminen onkin vielä hengissä. Jos itse sairastun joskus vastaavasti, niin eutanasia on toivottavasti jo mahdollinen. En haluaisi olla enää olemassa vain taakaksi muille, sillä elämää tuollainen ei enää ole. Tämä siis koskee vain itseäni, tietenkään näin ei voi kenestäkään toisesta sanoa.