Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Muistisairas mummu alkanut haukkua pappaa törkeästi, pappa ei jaksaisi enää omaishoitajana

Vierailija
31.08.2019 |

Pappa ei enää kehtaa viedä mummua ihmisten ilmoille ja siitä mummu masentuu vaan lisää. On mm. kaupassa haukkunut pappaa impotentiksi ja apteekissa huutanut kovaan ääneen että myykää tuolle viagraa kun ei sillä ole ky*pä seissyt kahteenkymmeneen vuoteen.

Papan tekemät ruuat heittää seinään tai papan päälle jos siinä on jotain "vikaa" esim. keitossa persilja väärällä puolen lautasta. Ei anna papan nukkua vaan öisin laulaa, viheltelee ja huutaa. Ulko-ovi on pakko pitää takalukossa tai mummu saattaa juosta alasti ulos tai mennä soittelemaan naapureiden ovikelloa syyttäen pappaa milloin mistäkin. Viimeksi valehteli naapurille että pappa on rikkonut hänen silmälasinsa ja vääntänyt käden sijoiltaan. Oli siis itse kaatunut portaissa. Naapuri soitti poliisit.

Pappa saattaa soittaa minulle tai siskolle kaksi- kolme kertaa päivässä itkien, ettei enää jaksa. Hän on varovasti kysellyt minulta ja siskoltani josko joku meistä voisi alkaa omaishoitajaksi. Minulla on kuitenkin työt ja siskolla useampi lapsi. Olisiko tässä tilanteessa väärin laittaa mummu hoitokotiin?

Kommentit (21)

Vierailija
1/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt mummo hoitokotiin nopeasti, muuten pappa kuukahtaa ensin.

Vierailija
2/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ei ole väärin! Eri asia sitten, suostuuko se pappa siihen, jos haluaa että läheinen hoitaisi.

Nyt apua ja tukea papalle, ennen kuin uupuu lopullisesti!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totta kai kiirellisenä tapauksena hoitokotiin. 

Miten edes voit kysyä tuollaista? 

Vipinää! Eli jopa sosiaalitoimen päivystykseen ja asiat rullaamaan. Toihan on aivan kestämätön tilanne vaarillesi. 

Vierailija
4/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainoa ja paras vaihtoehto kaikille on laittaa mummo hoitokotiin.

Vierailija
5/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa vahvasti siltä, että mummo on vaaraksi itselleen ja muille. Varatkaa pikaisesti aika lääkärin vastaanotolle ja ottakaa yhteys sosiaalitoimeen kuten jo joku neuvoikin.

Vierailija
6/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei muuta kuin mummo piikille, säästyy kaikkien aikaa ja rahaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi tsemppiä hirveästi teille kaikille! Säälittää pappa, nyt on tilanne sellainen ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin hoitokoti. Ei se ole kenellekään eduksi, että hoitaja uupuu hoidettavasta.

Vierailija
8/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ainoa ja paras vaihtoehto kaikille on laittaa mummo hoitokotiin.

Kyllä, mutta sinne ei niin vain "laiteta" ketään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lääkärin kautta, koska SAS-työryhmä vaatii terveysselvittelyt

Vierailija
10/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei muuta kuin mummo piikille, säästyy kaikkien aikaa ja rahaa.

Näinhän se on. Kuitenkaan ei ole perustettu lääkäriasemaa, josta voisi tilata puolisolleen lopetuksen :D

Mutta ainahan tämä muori voisi kaatua kotonaan ikävästi. Sehän olisi kaikkien etu. Itselleenkin. Noloa kuolla rivona, alasti rapussa juoksevana hulluna ja vain kuormittaa toisia. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nyt mummo hoitokotiin nopeasti, muuten pappa kuukahtaa ensin.

Monesti nuo muistisairaudet voivat muuttaa ihmisen luonnetta outoon suuntaan ja aivan arkipäiväiset asiat kuten kahvinkeittimen käyttö tulee vaikeaksi. Muistisairaalla ihmisellä katoaa vähitellen myös tietynlainen ajantaju kuten mitä eiien, tänään tai huomenna tarkoittaa, tai jos ulkona on erityisen kylmä tai kuuma, niin miten kannattaisi pukeutua.

Kun kyseessä on vanha aviopari, niin on varmasti vaikea nähdä toisen muuttuvan erilaiseksi ihmiseksi sairauden takia.

Vierailija
12/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ihan samanlaista. Mutta kun se meidän mummeli ei suostu menemään mihinkään hoitokotiin eikä hänen tahtonsa yli pysty kävelemään. On hyvin vaikea tehdä ihmisen tahdon vaastaisia hoitopäätöksiä. Voitte uskoa, että olemme yrittäneet vuosien ajan. Olemme olleet yhreydessä kaikkiin mahdollisiin tahoihin, on järjestetty lukuisia hoitokokouksia jne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos mummo pääsisi pikaisesti lah-jaksolle, papan loman ajaksi niin voisi päästä nopeammin vakkaripaikalle hoitoon, kun voitaisiin todeta vaikeahoitoisuus. Ottakaa yhteys heti mummon asioita hoitavaan sossuun.

Vierailija
14/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Papalla omaishoitajan tuki pois ja tarpeeksi muuta tukea kotiin tai mummo hoitolaitokseen. On myös mahdollista määrätä mummolle rauhoittavia ja unilääkkeitä. Onko se moraalisesti oikein, luultavasti on. Sekä mummolle, että muille on paljon ylevämpää , että mummo on vähän pöllyssä ja rauhallisempi, kuin "nolaa" itsensä yhteisössä. Yhteisö ei ole ymmärtäväinen, vaikka mitä väittäisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikea paikka mummolle on hoitokoti. Viekää silti mummo ensin lääkärille, aivan varmasti lääkityksessä on jotain pielessä. 

Vierailija
16/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu, tuossa täytyy sitten tehdä rajuja päätöksiä. Ihmistä ei voi pakottaa muuttamaan pois omasta kodistaan, mutta pappa voi muuttaa pois. Tämän jälkeen huomataan, että mummukkahan ei pärjääkään edes täysien kotihoidon apujen turvin- ja saa paikan palvelutalosta. 

Niin kauan kun pappa siellä asuu ja hoitaa, niin ei tule paikkaa saamaan.

Vierailija
17/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä ihan samanlaista. Mutta kun se meidän mummeli ei suostu menemään mihinkään hoitokotiin eikä hänen tahtonsa yli pysty kävelemään. On hyvin vaikea tehdä ihmisen tahdon vaastaisia hoitopäätöksiä. Voitte uskoa, että olemme yrittäneet vuosien ajan. Olemme olleet yhreydessä kaikkiin mahdollisiin tahoihin, on järjestetty lukuisia hoitokokouksia jne.

Mummo on ilmeisesti järjissään? Koska meillä pappa käyttäytyy hyvin ja hoitaa pihan ja puutarhan mutta on muistisairas. Lääkäri on kirjoittanut paperin ja papan tajdinnylinkävelläön. Eli hänen asioitaan hoidetaan ja kaikki paperit ja raha- asiat nähdään ja korjaillaan, jos on tarve. Aika hyvin pappa pystyy hoitamaan asioita itse, vaikka ei edes puhelinta enää osaa käyttää.

Ainoa mikä.ketuttaa, ja n se että firmat käyttävät hyväkseen. Uudet silmälasit maksoi tonnin, vaikka olivat ihan perus lasit. Pyysin erittelyn, niin ihan tavalliset ohuet vähän vanhanaikaiset kehyksetkin maksoi monta sataa. Eikä laskuun kuulunut tarkastusta. Se oli ihan erikseen.

Vierailija
18/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kohta ovat molemmat hoitokodissa, tai jompi kumpi hautuumaalla.  Tämä oli todellinen vaara erään sukulaisen kohdalla, kun toinen puoliso ei enää tuntenut toista vaan oli päättänyt tappaa tuon vieraan ihmisen, joka oli tullut nukkumaan hänen sänkyynsä. Siinä vaiheessa perheen lapset puuttuivat asiaan.

Onko mummo ollut edes intervallihoidossa? Pitäisi olla, että pappa saisi välillä levähtää ja mummon lääkitys olisi kohdallaan. Tulisi myös hoitoisuus arvioitua. Intervallihoidon jälkeen on helpompi saada pysyvä hoitopaikka vaikka vaan kylmästi ilmoittamalla, että nyt ei enää haeta kotiin. Niin me teimme, eikä kenelläkään ollut siihen mitään sanomista. Se oli kuitenkin parempi vaihtoehto kuin terveyskeskuksen vuodeosaston kautta.

Mummon lääkitys pitäisi tarkistaa. On olemassa käytöshäiriöihin lääkkeitä, ja toiseksi vaikka VTI saattaa aiheuttaa rivoja puheita. Nyt kannattaisi varata  sinulle itsellesi aika muistihoitajalle tai geriatrille, jolle kävisit ensin kertomassa tilanteen. Sen jälkeen vasta aika mummolle.

17:n papalle kannattaisi hakea edunvalvonta, niin saisi ainakin törkeimpiä hyväksikäyttöjä kuriin.

Vierailija
19/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mummo hoitokotiin, niin helpottaa. Meidän pappa sairastui Alzheimerin tautiin ja mummo yritti hoitaa papan kotona, pappa muuttui sairauden edetessä aggressiiviseksi ja pahoinpiteli mummoa, siinä vaiheessa mummonikin oli myönnettävä ettei pärjää enään ja pappa sai laitospaikan.

Vierailija
20/21 |
31.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yleislääkärin kautta lähete geriatrian poliklinikalle, sieltä lausunto (neuropsykologi tutkii ja testaa). Lääkitys varmaan pielessä. Lisäksi kuulostaa siltä, että terveyskeskuksen päivystyksen kautta voisi päästä osastolle, siellä palaveri kotiutushoitajan kanssa, paikka vetämään vanhainkotiin. Kestämätön tilanne paapalle.

On omakohtaista kokemusta omien vanhempieni kautta, toinen sairastui alzhaimeriin ja toinen sai pahan aivoverenvuodon, joka muutti persoonallisuutta ja laski toimintakyvyn.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yksi viisi