Lue keskustelun säännöt.
Ystävä ehdotti että hankkisimme yhdessä vauvan.
30.08.2019 |
Ja ihmetyksekseni täytyy myöntää että ajatus kiehtoo hieman. Olemme tunteneet 20 vuotta ja näemme viikottain. Tunnen hänet erittäin hyvin ja hän minut. Olemme kumpikin muutamaa vuotta vaille nelikymppisiä, joten minun kohdallani aika on käymässä vähiin.
Kaikki yksityiskohdat ovat vielä täysin auki.
Ajattelin nyt viikonloppuna käydä tätä asiaa lävitse päässäni ja olisi ihana kuulla myös muiden mielipiteitä ja ajatuksia asiasta.
Kommentit (66)
Minulla on kaksi lasta ystäväni kanssa.
Kumppanuusvanhemmuus toimii, ilmeisen paremmin kuin perinteinen parisuhdevanhemmuus.
Jatkuvasti kuulee eroista, pettämisistä mitkä vaikuttaa lapsiin. Kumppanuusvanhemmuudessa ei voi pettää toista eikä kummallakaan ole odotuksia parisuhteen ylläpitämisestä. Ei ole ongelmaa puuttuvasta seksistä, ei ilkeistä anopeista eikä pakollisista sukulaiskyläilyistä. Lisäksi jos jommalle kummalle meistä tulee ero puolisoidemme kanssa, lapset eivät menetä kumpaakaan vanhempaansa vaan arki jatkuu samanlaisena.
Lapset ovat puolet ajasta minun ja vaimoni luona, puolet ajasta ystäväni ja hänen miehensä luona. Elatusmaksua ei ole, vaan suuremmat hankinnat maksamme puoliksi.
Näistä asioista voi myös keskustella huomattavasti paremmassa hengessä kuin perinteisessä kahden kodin, eli erotilanteessa. Koskaan ei ole ollut mitään riitoja. Ystäväni kanssa olemme olleet ystäviä 30 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luomusti vai mukilla?
Uteliaisuudesta, miten muki-menetelmä käytännössä toimii?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette ole parisuhteessa?
Koska olemme kiinnostuneet samasta sukupuolesta. Ap
Oletko provo, vai miksi kerrot asioista kierrellen ja kaarrellen ja paljastat oleellisia yksityiskohtia vain tipoittain?
Sinä olet siis nainen, niinkö? Tuo ystävä on mies, niinkö? Toinen teistä tai molemmat on homo/lepso, niinkö? Ja tästä johtuen lapsia ei ole tullut / ei tule ilman eri sopimusta.
Lapsesta on suuri koko elämän kattava vastuu, eikä sellaisen hankinta hetken päähänpistosta ole järkevää.
En koe tarpeelliseksi laittaa koko elämäämme avoimeksi tänne. Minä olen nainen ja ystävä on mies. En olisi kertonut edes tuota että olemme kiinnostuneet samasta sukupuolesta ellen olisi kokenut sitä tarpeelliseksi sen vuoksi etteivät ihmiset ehdota meille koko ajan parisuhdetta. Pyysin täältä voin pohdinta-apua ja sitä olen saanut, kiitos siitä.
Ja en ole puhunut mitään "hetken päähänpistosta". Kyllä, ehdotuksena tämä on vielä tuore, mutta tästä on lähdössä vasta käyntiin ajatusprosessi, emme ole tosiaankaan samantien muumimukin kanssa touhuamassa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi lasta ystäväni kanssa.
Kumppanuusvanhemmuus toimii, ilmeisen paremmin kuin perinteinen parisuhdevanhemmuus.Jatkuvasti kuulee eroista, pettämisistä mitkä vaikuttaa lapsiin. Kumppanuusvanhemmuudessa ei voi pettää toista eikä kummallakaan ole odotuksia parisuhteen ylläpitämisestä. Ei ole ongelmaa puuttuvasta seksistä, ei ilkeistä anopeista eikä pakollisista sukulaiskyläilyistä. Lisäksi jos jommalle kummalle meistä tulee ero puolisoidemme kanssa, lapset eivät menetä kumpaakaan vanhempaansa vaan arki jatkuu samanlaisena.
Lapset ovat puolet ajasta minun ja vaimoni luona, puolet ajasta ystäväni ja hänen miehensä luona. Elatusmaksua ei ole, vaan suuremmat hankinnat maksamme puoliksi.
Näistä asioista voi myös keskustella huomattavasti paremmassa hengessä kuin perinteisessä kahden kodin, eli erotilanteessa. Koskaan ei ole ollut mitään riitoja. Ystäväni kanssa olemme olleet ystäviä 30 vuotta.
Kiitos viestistäsi! Miten vauvojen alkuajat sujuivat? Asuitteko missään kohtaa yhdessä? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuisitteko yhdessä?
Hän totesi että haluaisi että viettäisimme ainakin ensimmäiset kuukaudet saman katon alla jotta saisin toipua rauhassa ja hän voisi olla mahdollisimman paljon apuna. Mitään ei olla vielä tarkemmin puhuttu, kunhan vain ajatuksia heitelty. Ap
Aloituksen luettuani ajattelin ilman muuta, että Ap on mies.
Varsinkin, kun ap mainitsi lastenhankinnalla olevan kiire ikänsä puolesta.
Läheiseni teki juuri näin. Isä tapaa säännöllisesti ja on lapselle läheinen ja tärkeä, ja lähipiirissä lapset kokevat avioeroja, mutta tämän lapsen ei sellaista tarvitse kokea eikä pelätä. Lapsella äitinsä sukunimi, jos sillä snh:lle on jotain merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna mennä vaan, kyllä veronmaksajat mielellään elättää teidätkin. Makkoile vaan lintukodossasi se on sinun oikeus. Työssäkäyvät ei laske tuntejaan toteuttaakseen unelmasi.
Vierailija kirjoitti:
Anna mennä vaan, kyllä veronmaksajat mielellään elättää teidätkin. Makkoile vaan lintukodossasi se on sinun oikeus. Työssäkäyvät ei laske tuntejaan toteuttaakseen unelmasi.
Lääkkeet!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi lasta ystäväni kanssa.
Kumppanuusvanhemmuus toimii, ilmeisen paremmin kuin perinteinen parisuhdevanhemmuus.Jatkuvasti kuulee eroista, pettämisistä mitkä vaikuttaa lapsiin. Kumppanuusvanhemmuudessa ei voi pettää toista eikä kummallakaan ole odotuksia parisuhteen ylläpitämisestä. Ei ole ongelmaa puuttuvasta seksistä, ei ilkeistä anopeista eikä pakollisista sukulaiskyläilyistä. Lisäksi jos jommalle kummalle meistä tulee ero puolisoidemme kanssa, lapset eivät menetä kumpaakaan vanhempaansa vaan arki jatkuu samanlaisena.
Lapset ovat puolet ajasta minun ja vaimoni luona, puolet ajasta ystäväni ja hänen miehensä luona. Elatusmaksua ei ole, vaan suuremmat hankinnat maksamme puoliksi.
Näistä asioista voi myös keskustella huomattavasti paremmassa hengessä kuin perinteisessä kahden kodin, eli erotilanteessa. Koskaan ei ole ollut mitään riitoja. Ystäväni kanssa olemme olleet ystäviä 30 vuotta.Kiitos viestistäsi! Miten vauvojen alkuajat sujuivat? Asuitteko missään kohtaa yhdessä? Ap
Ei mitään, oli kerrankin jotain järkevää sanottavaa tällekin palstalle.
Meillä oli kokoajan omat asunnot, mutta ensimmäisen lapsen odotusaikana käytännössä asuimme yhdessä. Olin todella kivulias joten ystäväni auttoi todella paljon arkisissa asioissa.
Toisen lapsen odotusaika oli hieman erilainen, koska kumpikin olimme tavanneet puolisomme. Silti nähtiin lähes päivittäin ja meistä neljästä tulikin tiivis porukka. Vitsailimme toisiamme vauvatiimiksi.
Alkuun molemmat lapset ovat olleet pääsääntöisesti minun kanssani, luonnollisesti koska vain minä olen voinut imettää. Ystäväni kuitenkin näki vauvoja lähes joka päivä ja oli usein yötäkin, nosti vauvaa rinnalle ja hoiti vaipanvaihtoja.
Vähän isompana aloitimme totuttamaan lapsia ystäväni kotiin niin, että minä olin mukana.
Nyt lapset ovat jo 7 ja 9 vuotiaita ja ovat sujuvasti viikko-viikko toisen luona.
Toki, läheisestä ystävyydestä johtuen lapset "joutuvat" kestämään toistakin vanhempaansa myös toisen viikolla.
Olemme parhaan ystäväni kanssa monesti todenneet, että näin olisi pitänyt toimia. Iso kuormittava osuus pikkulapsiarjesda on parisuhteen heikkeneminen ja riidat kotitöistä. Kuitenkin vastuun jakaminen kahden aikuisen kesken on kaiken a ja o oman jaksamisen kannalta. Olisi ollut aikamoinen assetti jakaa vanhemmuus ilman paineita romanttisesta rakkaudesta tai yksin jäämisestä. Go for it!
T. Jätetty äiti-ihminen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistelen jo 20 vuotta sitten erään silloisen työkaverini tyttären hankkineen lapsen ystävämiehen kanssa. Lapsi oli kuulemma pääosin äidillään, mutta mies ja hänen naisystävänsä ottivat lapsen aina sopimuksen mukaan. Tukena äidillä oli myös omia sukulaisia joten turvaverkkoa löytyi. Ei kai nämä nyt niin kovin harvinaisia ole joten miksipä ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi lasta ystäväni kanssa.
Kumppanuusvanhemmuus toimii, ilmeisen paremmin kuin perinteinen parisuhdevanhemmuus.Jatkuvasti kuulee eroista, pettämisistä mitkä vaikuttaa lapsiin. Kumppanuusvanhemmuudessa ei voi pettää toista eikä kummallakaan ole odotuksia parisuhteen ylläpitämisestä. Ei ole ongelmaa puuttuvasta seksistä, ei ilkeistä anopeista eikä pakollisista sukulaiskyläilyistä. Lisäksi jos jommalle kummalle meistä tulee ero puolisoidemme kanssa, lapset eivät menetä kumpaakaan vanhempaansa vaan arki jatkuu samanlaisena.
Lapset ovat puolet ajasta minun ja vaimoni luona, puolet ajasta ystäväni ja hänen miehensä luona. Elatusmaksua ei ole, vaan suuremmat hankinnat maksamme puoliksi.
Näistä asioista voi myös keskustella huomattavasti paremmassa hengessä kuin perinteisessä kahden kodin, eli erotilanteessa. Koskaan ei ole ollut mitään riitoja. Ystäväni kanssa olemme olleet ystäviä 30 vuotta.Kiitos viestistäsi! Miten vauvojen alkuajat sujuivat? Asuitteko missään kohtaa yhdessä? Ap
Ei mitään, oli kerrankin jotain järkevää sanottavaa tällekin palstalle.
Meillä oli kokoajan omat asunnot, mutta ensimmäisen lapsen odotusaikana käytännössä asuimme yhdessä. Olin todella kivulias joten ystäväni auttoi todella paljon arkisissa asioissa.
Toisen lapsen odotusaika oli hieman erilainen, koska kumpikin olimme tavanneet puolisomme. Silti nähtiin lähes päivittäin ja meistä neljästä tulikin tiivis porukka. Vitsailimme toisiamme vauvatiimiksi.Alkuun molemmat lapset ovat olleet pääsääntöisesti minun kanssani, luonnollisesti koska vain minä olen voinut imettää. Ystäväni kuitenkin näki vauvoja lähes joka päivä ja oli usein yötäkin, nosti vauvaa rinnalle ja hoiti vaipanvaihtoja.
Vähän isompana aloitimme totuttamaan lapsia ystäväni kotiin niin, että minä olin mukana.
Nyt lapset ovat jo 7 ja 9 vuotiaita ja ovat sujuvasti viikko-viikko toisen luona.Toki, läheisestä ystävyydestä johtuen lapset "joutuvat" kestämään toistakin vanhempaansa myös toisen viikolla.
Mukava kuulla että kaikki on sujunut hyvin. Miten lasten hoitokuviot sujuivat vähän isompana? Olivatko he päiväkodissa vai hoitiko toinen vanhempi kotona?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Les bojen tapana on mennä hedelmöityshoitoihin, ei ottaa isää tuttavista. Tämä tuleva kaveri-isähän joutuu maksamaan elatusmaksutkin, ei se pelkästään muumimukituotokseen jää.
”Joutuu maksamaan” jos hän itse ehdotti vauvaa?? Silloinhan haluaa tietysti maksaa osansa lapsen elatuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi lasta ystäväni kanssa.
Kumppanuusvanhemmuus toimii, ilmeisen paremmin kuin perinteinen parisuhdevanhemmuus.Jatkuvasti kuulee eroista, pettämisistä mitkä vaikuttaa lapsiin. Kumppanuusvanhemmuudessa ei voi pettää toista eikä kummallakaan ole odotuksia parisuhteen ylläpitämisestä. Ei ole ongelmaa puuttuvasta seksistä, ei ilkeistä anopeista eikä pakollisista sukulaiskyläilyistä. Lisäksi jos jommalle kummalle meistä tulee ero puolisoidemme kanssa, lapset eivät menetä kumpaakaan vanhempaansa vaan arki jatkuu samanlaisena.
Lapset ovat puolet ajasta minun ja vaimoni luona, puolet ajasta ystäväni ja hänen miehensä luona. Elatusmaksua ei ole, vaan suuremmat hankinnat maksamme puoliksi.
Näistä asioista voi myös keskustella huomattavasti paremmassa hengessä kuin perinteisessä kahden kodin, eli erotilanteessa. Koskaan ei ole ollut mitään riitoja. Ystäväni kanssa olemme olleet ystäviä 30 vuotta.Kiitos viestistäsi! Miten vauvojen alkuajat sujuivat? Asuitteko missään kohtaa yhdessä? Ap
Ei mitään, oli kerrankin jotain järkevää sanottavaa tällekin palstalle.
Meillä oli kokoajan omat asunnot, mutta ensimmäisen lapsen odotusaikana käytännössä asuimme yhdessä. Olin todella kivulias joten ystäväni auttoi todella paljon arkisissa asioissa.
Toisen lapsen odotusaika oli hieman erilainen, koska kumpikin olimme tavanneet puolisomme. Silti nähtiin lähes päivittäin ja meistä neljästä tulikin tiivis porukka. Vitsailimme toisiamme vauvatiimiksi.Alkuun molemmat lapset ovat olleet pääsääntöisesti minun kanssani, luonnollisesti koska vain minä olen voinut imettää. Ystäväni kuitenkin näki vauvoja lähes joka päivä ja oli usein yötäkin, nosti vauvaa rinnalle ja hoiti vaipanvaihtoja.
Vähän isompana aloitimme totuttamaan lapsia ystäväni kotiin niin, että minä olin mukana.
Nyt lapset ovat jo 7 ja 9 vuotiaita ja ovat sujuvasti viikko-viikko toisen luona.Toki, läheisestä ystävyydestä johtuen lapset "joutuvat" kestämään toistakin vanhempaansa myös toisen viikolla.
Mukava kuulla että kaikki on sujunut hyvin. Miten lasten hoitokuviot sujuivat vähän isompana? Olivatko he päiväkodissa vai hoitiko toinen vanhempi kotona?
Ap
Molemmat lapsemme ovat menneet noin kahden vuoden iässä päiväkotiin. Minä olin ensimmäisen kanssa kotona pidempään, ystäväni toisen. Järjestimme tämän niin että minä olen ensimmäisen lapsen lähivanhempi ja ystäväni toisen. Molemmista on kuitenkin yhteishuoltajuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi lasta ystäväni kanssa.
Kumppanuusvanhemmuus toimii, ilmeisen paremmin kuin perinteinen parisuhdevanhemmuus.Jatkuvasti kuulee eroista, pettämisistä mitkä vaikuttaa lapsiin. Kumppanuusvanhemmuudessa ei voi pettää toista eikä kummallakaan ole odotuksia parisuhteen ylläpitämisestä. Ei ole ongelmaa puuttuvasta seksistä, ei ilkeistä anopeista eikä pakollisista sukulaiskyläilyistä. Lisäksi jos jommalle kummalle meistä tulee ero puolisoidemme kanssa, lapset eivät menetä kumpaakaan vanhempaansa vaan arki jatkuu samanlaisena.
Lapset ovat puolet ajasta minun ja vaimoni luona, puolet ajasta ystäväni ja hänen miehensä luona. Elatusmaksua ei ole, vaan suuremmat hankinnat maksamme puoliksi.
Näistä asioista voi myös keskustella huomattavasti paremmassa hengessä kuin perinteisessä kahden kodin, eli erotilanteessa. Koskaan ei ole ollut mitään riitoja. Ystäväni kanssa olemme olleet ystäviä 30 vuotta.
Mitä olen nähnyt niin lapset kärsivät eniten ja saavat eniten traumoja vanhempien kamalasta repivästä riitaisesta suhteesta. Tasapainoisten aikuisten kumppanuusvanhemmuus on hieno juttu kun ei tarvitse tapella rahasta eikä olla toisten pillissä kiinni kokko aikaa. Lapset stressaantuvat ja alkavat huolta kantamaan aikuisten huonoista väleistä ja siten koko lapsuus on pilalla.
Jos käytte kaikki lapsen huoltajuuteen ja hyvinvoitiin liittyvät kysymykset läpi sovussa jo ennen lapsen syntymää vs. eroavien vanhempien tapa käydä ne läpi riidoissa vasta lapsen syntymän jälkeen, niin olette jo yhden askelen edellä. Asumisjärjestelyt on varmaan se, mitä kannattaa miettiä tarkkaan. Onko teidän mahdollista asua kämppiksinä pidempäänkin kuin muutama ensimmäinen kuukausi? Ja jatkossakin lähekkäin, jopa naapureina?
Kuulostaa hyvältä, minustakin sopimusvanhemmuus kuulostaa kerrassaan loistavalta tavalta järjestää vanhemmuus.
T. vanhempien jatkuvista huutoriidoista 10 vuotta kärsinyt lapsi, viimein omillaan.
Miten nuo uudet kumppanit suhtautuvat lapsiin? Mietin tuota yhden vastaajan tilannetta jossa toisen lapsen raskausaikana ”kumpikin ystävistä oli jo uuden kumppaninsa kanssa”. Siis ??? Hienoa mutta vaikeaa ymmärtää että puolisolle on aivan ok että se oma kumppani hankkiikin yhtäkkiä lapsen jonkun ystävänsä kanssa. Toki tilanne lienee erilainen jos kumpikin pari on samaa sukupuolta keskenään (kahden miehen pari ja kahden naisen pari) eli niitä lapsia ei voisi tehdä keskenään oman kumppaninsa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Jos käytte kaikki lapsen huoltajuuteen ja hyvinvoitiin liittyvät kysymykset läpi sovussa jo ennen lapsen syntymää vs. eroavien vanhempien tapa käydä ne läpi riidoissa vasta lapsen syntymän jälkeen, niin olette jo yhden askelen edellä. Asumisjärjestelyt on varmaan se, mitä kannattaa miettiä tarkkaan. Onko teidän mahdollista asua kämppiksinä pidempäänkin kuin muutama ensimmäinen kuukausi? Ja jatkossakin lähekkäin, jopa naapureina?
Tässä vaiheessa kun kaikki on vielä täysin auki niin varmasti tuokin on varteenotettava vaihtoehto. Olemme aikanaan asuneet yhdessä ja kaikki sujui ongelmitta.
Tänään juuri asiasta keskustellessamme tulimme puolivitsillä siihen tulokseen että jos tähän alamme, niin paras asumisratkaisu olisi rakentaa yhteinen paritalo. Ap
Ap, miten kestätte jos toinen alkaakin seurustelemaan? Mitä luultavimmin lapsesi elämään tulee muitakin todella läheisiä aikuisia jossain vaiheessa mukaan...
Eikös nämä lähes kaikki asiat muutenkin tue esiin?