Alkoholisoitunut isovanhempi - välit kokonaan poikki?

Äitisi kanssa tapaatte teillä tai puistossa/rannalla/kaupungilla, isääsi ei kannata tavata koskaan.

Minunkin isäni on alkoholisti. Kun lapseni olivat pienempiä/vauvoja, emme juurikaan olleet tekemisissä. Kyllä minä soittelin hänelle välillä ja yritin sopia kyläilyjä, jotka vaihtelevasti onnistuivat. Mentiin käymään jos ei ollut juonut, jos oli, sen tiesi siitä ettei vastannut puhelimeen.

Kaksi vuotta sitten hän raitistui, ja on ikään kuin kirinyt takaisin menetettyjä vuosiaan lapsenlastensa kanssa. Nykyään kyläilee meillä päivittäin, käyttää lapsia milloin missäkin, hakee koulusta tai vie sinne, rakentaa lapsille erilaisia asioita ulkoleikkeihin (tehnyt mm kiikun, keinulaudan, köysiradan).

Isäni ei ikinä ole vihainen tai törkeä humalassa, lapsuudesta muistan kun isällä oli putki päällä, niin hän vaan vetäytyi Kirjasto huoneeseen pimeään yksin tissuttelemaan kunnes meni nukkumaan.

Sinuna kehottaisin äitiäni käymään meillä, tai jos heille menette niin olkaa ulkona jos isä ryyppää sisällä. Voihan olla, että sinunkin isäsi vielä raitistuu.

Itse en osaa olla alkoholistille vihainen siitä, ettei pysty lopettamaan edes lasten takia. Ei syöpääkään sairastava tuosta vain voi päättää parantua.

Mun äiti oli alkoholisti. Eihän sen kanssa paljoakaan voinut tekemisissä pienten lasten kanssa olla, vaikka ei humalassa ollutkaan aggressiivinen tms. Siinä vaiheesa laitoin sitten välit poikki, kun ilmoitti, että mun lapset ovat pilanneet hänen lomansa. Loma oli siis sellainen, että hän halusi, että lähdetään yhdessä mökille, ja meidän sitten vaan piti laittaa häneltä se korkki kiinni, kun horjui meidän puolivuotias sylissä pitkin pihaa. Itsellään ei ole ajokorttia ja lähimpään kauppaan oli 35km matkaa, Alkoon melkein 60km. Koska lapset olivat hänen elämnsä pilanneet, en katsonut, että heidän on siten hyvä enää toisiaan tavata. Muutama kuukausi tämän jälkeen äiti sitten kuolikin, viinan takia.Mutta ap:lle: ei sulla ole vaihtoehtoja, välit poikki vaan, niin ikävää kun se onkin.

No pitää punnita miten paljon isovanhemmista on rasitusta. Rankkaa on myös olla ilman isovanhempia

. Mulla omat vanhemmat on vaikeimmat, isällä paha persoonallisuushäiriö (paljon vakavampi kuin narsisti, joku psykopaatin tasoinen) eli on täysin raivohullu ja väkivaltainen, aggressiivinen ja kilahtaa ilman mitään jarrua tai suodatinta mitättömistä asioista. Oikeasti vaarallinen, on käynyt tuntemattomien kimppuun jos ovat tehneet jotain ”väärää”. En voi olla tekemisissä, ja ikävä kyllä isä kontroloi äitiä eikä päästä äitiä tapaamaan minua yksin.

Appikset sit viinasieppoja, tätä en huomannut aikanaan kun alettiin seurustelemaan miehen kanssa. Mopo karkasi näillä kun jäivät eläkkeelle, ja sen jälkeen tilanne on ollut vaikea eikö tapaamiset oikein onnistu.

Nyt kun meillä ei kummatkaan isovanhemmat osallistu perheemme elämään (eivät jaksa pitää yhteyttä eikä käydä, molemmilla omat ongelmansa) niin siitäpä seuraa hankaluuksia. Neuvola inttää asiasta joka kerta, uhkasi jo tehdä lasunkin kun on miin ”vaarallista” olla ilman tukiverkkoa ja kyllähän nyt lasten kuuluu olla yhteyksissä isovanhenpiin jne.

Lisäksi on useaan kertaan painostettu sopimaan riidat mun vanhempiin - siis eivät tajua että tämä ei ole mikää pikku riita, vaan että siellä on erittäin suuri riski joutua pahoinpitelyn kohteeksi.

Olen ratkaissut tän niin että tavataan näitä vähennän vaarallisia 2 krt vuoteen vähön aikaa kerrallaan. Ja neuvolaan kerron että joo joo välit on kunnossa.

Tsemppiä ap!

Vaikea tilanne tuo on. Itse varmasti katkaisisin välit. Lakkaisin käymästä. Jos joku kyselisi, vastaisin rehellisesti että ko henkilön alkoholin käyttö on riistäytynyt käsistä eikä lapsille tee hyvää nähdä sellaista käytöstä.

Neuvolassa kertoisin ympäripyöreästi ”jotakin”, liian rehellinen ei siinä laitoksessa kannata olla. Ja onhan teillä ilmeisesti miehenpuoleiset isovanhemmat normaaleja?

Kannattaa punnita, onko tämän ihmisen seurasta perheellenne enemmän haittaa kuin hyötyä, ja toimia sen mukaan.

Jos meillä olisi perheessämme tuo tilanne, en tosiaankaan jäisi katselemaan tai altistaisi lapsiani sille. Itse olen lapsena joutunut oleilemaan alkoholistin seurassa, ja vieläkin näin aikuisena koen traumatisoituneeni siitä jollakin tasolla.