Ensitreffit Alttarilla Official 2019

Nämä osallistujat eivät osta "sikaa säkissä" ulkonäönkään suhteen vaan heille näytetään kuvia mahdollisista ehdokkaista. Näille annetaan sitten pisteitä. Eihän se kuva tietenkään kaikkea kerro, mutta luulisi karsivan mahdottomat valinnat. Esim. ei kaljua miestä sille joka ei ehdottomasti kaljusta pidä jne.

Moni ei myöskään tajua kuinka hyvin tämä ohjelma on tuottanut ns. pysyviä pareja. Jokaiselta kaudelta on tullut yksi (siis kolmasosa pareista) ja lisäksi muutama on jatkanut ohjelman jälkeen n. vuoden. Vaikeuskerroin huomioon ottaen tulos on hämmästyttävän hyvä.  Kyllä ne asiantuntijat jotain tietävät. Monessa muussa vastaavassa ohjelmassa onnistuminen lähenee nollaa (mm. bachelor/lorette). Maajussille morsiankaan ei ole toiminut kovin hyvin vaikka siinä maajussi on itse saanut valita ehdokkaat isosta joukosta. Ja ne halukkaat ovat nähneet pitkät esitykset maajusseista ennen kuin ovat kirjeen lähettäneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katjan ongelma on varmaan se, ettei hän koe Ollia laisinkaan seksuaalisesti kiinnostavaksi. Onko noilla parien muodostavilla ollut kuvia heistä ollenkaan?

Katja on ’Kauppislainen’(ulkonäöltään) - eli aina melko huoliteltu ja vaatetyyli tuota lakkia myöten kauppakorkealainen. - pompulapää-Olli pyöreine silmälaseineen taas perus-ikiopiskelija-vihreä-humanisti (Tiedän, etteivät nämä pidä paikkansa faktuaalisesti. Nyt puhun vain ulkonäöstä!)

Katja on kaukana kauppislaisesta, siihe tyyliin mieltyy tänä päivänä enemmän irtoripset, paljon meikkiä, koruja ja blingiä. Katjan tyyli taas on aika väritön ja unisex. Itse en välttämättä olisi osannut olettaa hänen suuntautuneisuuttaankaan ensivaikutelman perusteella. Ollin näköisiä nörtähtäviä pitkätukkia näkee myös vaikka it-puolella, eikä näistä moni välttämättä ole mikään viherihminen.

Mielestäni pitkä tukka on miehellä on ok, josta se on siisti, mutta nuttura ei sovi miehelle. En vaan pääse siitä yli, se tekee liian feminiinisen vaikutelman. O on myös ihmisenä liian tosikko omaan makuun. Peukuta, jos ottaisit Ollin tyyppisen miehen, pitkätukan nutturalla, alapeukku jos ei ole omaan makuun.

Nyt tulee ulkonäkömieltymyspuheita, varoitus!

Katselin uusintana kohtaa, jossa Olli ja Katja istuivat ravintolassa syömässä tai juomassa, Olli osittain selin lähempänä kameraa. Mun silmääni Katja näytti todella rotevalta ja isolta suhteessa Olliin, joka siinä lähempänä kameraa näytti melkoisen sirolta, pieneltä ja hennolta.  Vetovoima on todellakin katsojan silmässä, mutta primitiivinen vaistoni sanoo, että Olli ei ole fyysisesti riittävä Katjalle. Olli vaikuttaisi Katjan hyväksyvän siinä asiassa. 

Musta jotkut Ollin kommentit vaikuttavat kummallisen katkerilta, joissain on semmoista selittelyn makua, jonka yhdistän pätemisetarpeeseen ja huonoon itsetuntoon. Monesti hän aloittaa selittävällä kommentilla.

Esim. eka jaksossa hän kertoi harrastuksistaan ja heti kärkeen sanoi, että hällä on tällaisia älyllisempiä harrastuksia (tms.) kuten...

Tulleessaan lähtöselvitysautomaatille hän sanoi ensin, että ei olekaan käyttänyt tällaista pitkään aikaan ja sitten alkoi käyttää. Ikäänkuin halusi kertoa Katjalle, että älä pidä mua tyhmänä, jos ei heti suju. Eli puolustus ja perustelut heti kärkeen, jos jotain menisi mönkään.

Vihkimisjaksossa hän sanoi jotenkin näin: "En yleensä ole ulkonäkökeskeinen ihminen, mutta..... Katja miellyttää" tms. Eka lause on aivan typerää perustelua ja puolustelua, oman poikkeuksellisen henkevyyden korostamista tai anteeksipyyntö pinnallisuudesta. Totta kai tulevan aviopuolison ulkonäköä katsoo, ja hyvä, jos miellyttää! 

Ja tämä kysymys, että "minkä arvosanan annat kodilleni". Minusta tämä ei ole kivaa small talkia vaan asettaa vieraan vaikeaan asemaan. Toisaalta voisi tulla käsitys, että Olli ei piittaa arvostelusta, mutta toisaalta tulee fiilis, että hän haluaisi kehuja. Oma koti on oman maun mukaan sisustettu, arvosanan kysyminen toiselta on aika kummallista. Kysymys esim. siinä muodossa, että "luuletko, että viihtyisit täällä?" olis ok.

Ja sitten tämä Ollin näkemys, että hän on pohdiskelevampi kuin Katja, vähän tökki. Katja voi pohdiskella asioita omassa mielessään, Olli näkyy olevan sellainen ulospäin jauhaja. Musta tämä kommentti Ollilta oli jotenkin epäkunnioittava ja oletuksia tekevä; aivan, kuin hän tietäisi, mitä Katjan päässä liikkuu. 

Mitä enemmän olen sarjaa nähnyt, sitä enemmän pidän Ollia näennäisnokkelana pätemisentarpeisena tyyppinä, jonka katkeruus näyttää lisääntyvän. Mulla tulee tällaisten kanssa samantyyppinen reaktio kuin Katjalla. 

Katjan näkemystä en tiedä, mutta monille reilusti liikuntaa harrastaville ihmisille sellainen tyyppi, jonka kiinnostuksenkohteet ovat (vain) älyllisiä (lue: ei kuntoilua) ja olemuskin on hieman ryhditön ja plösö, muttei (vielä) ylipainoinen,  vähän tökkii. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Matala arvosana kämpästä voi sikäli satuttaa, että jos siitä on pyritty tekemään omannäköinen ja viihtyisä, niin tulet käytännössä kommentoineeksi toisen luomusta. Kämpässä on kuitenkin monta asiaa, joihin on päässyt itse keksimään ratkaisunsa.

Ymmärrettävää. Mutta samasta syystä toinen voi kokea, että ei vain voi kehua kämppää, jossa ei tosiasiassa itse ikimaailmassa haluaisi asua. Varsinkin kun on tarkoitus parisuhdetta olla rakentamassa. Ainakin itse olisin tästä syystä rehellinen tässä asiassa, vaikka olisikin riski että toinen siitä loukkaantuu. Jos nimittäin suhde jatkuisi niin pitkälle että oltaisiin kohta etsimässä yhteistä kämppää, ja siinä vaiheessa sitten totuus paljastuisi, niin kumppanini kokisi takuulla tulleensa petetyksi jos olisin esittänyt että hänen asuntonsa on mielestäni kiva ja kehuttava.

No siinä vaiheessa tunnettaisiin jo paremmin ja suhde on sillä tasolla, että muut asiat merkitsevät paljon enemmän kuin se, että toinen on alussa ollut "liian" kohtelias. Kyllä jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, ettei se ole epärehellisyyttä, vaan on täysin normaalia minkä tahansa suhteen alkuvaiheessa, että ei loukata toista turhanpäiväisillä asioilla, varsinkin kun nyt on kyse ihan peruskäytöstavoista.

Katja antoi Ollin asunnolle arvosanan 7,5.

Sen jälkeen Olli maksoi samalla mitalla ja antoi Katjan asunnolle vain tyydyttävän arvosanan. Ei voinut antaa kiitettävää, koska taseen varat ja velat olisivat menneet epätasapainoon.

Katja kertoi Ollille ahdistuksestaan eli epävarmuudestaan siitä, voiko heistä tulla mitään.

Sen jälkeen Olli maksoi samalla mitalla ja toisteli Katjalle päivällisellä, että ei tässä hänenkään puoleltaan mikään ole varmaa vaan ihan samassa tilanteessa ollaan. Tase balanssissa.

Kamerallekin Olli kertoi "rahoituskuvioista". Katja on hänelle velkaa, ja se kismittää kilttiä miestä. Niin kauan kuin saatavia Katjalta on perimättä, Olli varoo antamasta itsekään mitään.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kun on penätty, että miksei Katja voi edes näytellä kiinnostunutta tuon ohjelman ajan. Itse varmaan tekisin

En huomannutkaan, että Katja teilasi Ollin asunnon. Mitä hän siis siitä sanoi?

Antoi arvosanaksi (!) seiska puoli ja kulki nyrpeänä Ollin perässä. Arvosteli biojäteastian puuttumista. Ei ensimmäistäkään myönteistä kommenttia.

Katja on vähän lukossa.

Eihän tuossa olisi mitään arvosanaa kuulunut antaa vaan jotain tyyliin ”ihan kiva poikamiesasunto”, ”ikkunat vois olla isommat niin tulisi enempi valoa” tms. Toisen kodin arvottaminen millään arvosanalla on melko kornia.

Pitää muistaa, että Katja vain vastasi kysymykseen. Olli kysymyksellään asetti Katjan tilanteeseen, jossa hänen oli pakko sanoa jokin arvosana. Ollin kysymys oli yhtä ongelmallinen kuin Katjan vastaus.

Totta on että arvosanan kyseleminen on vähän kiusallista ja asettaa toisen hankalaan tilanteeseen. Mutta silti: Ihmisen ei ole pakko vastata, vaikka häneltä kysytään jotain. Ei O asettanut K:ta tilanteeseen, jossa on pakko sanoa arvosana. Jokainen meistä itse asettaa omat rajansa ja on tietyssä mielessä aikuismaista omista rajoista kiinni pitämistä, jos jättää vastaamatta liian kiusallisiin kysymyksiin. 

On totta että ei ole pakko vastata, mutta yhtä lailla ei ole pakko tuollaista kysyäkään. Siis vastuu tilanteen sujumisesta siten kuin sujui oli sekä Ollilla että Katjalla. Miksi silti ainoastaan Katjan käytöstä arvostellaan ja kummastellaan?

Itse en ole arvostellut heistä kumpaakaan, mutta yritän arvata syytä miksi joku arvostelee vain Katjaa. Hmm. Arvosanan kysyminen ei ole varsinaisesti töykeää eikä epäkohteliasta vaan se enemmänkin mielestäni kielii huonosta itsetunnosta (kun kaipaa muilta hyväksyntää/kehuja). Huonon arvosanan sanominen toisen kodista taas on epäkohteliasta tai töykeää. Ihmisten on varmaan helpompi empatiseerata huonoitsetuntoista käytöstä kuin epäkohteliasta käytöstä. 

Osut varmaan oikeaan siinä, että tuota arvosanan kysymistä ei yleisesti pidetä yhtä huonona käytöksenä kuin kysymykseen rehellisesti vastaamista. Itse olen tästä eri mieltä kuin valtaväestö, ja pidän sitäkin epäkohteliaana ja huonona käytöksenä, että odottaa toisen ihmisen kannattelevan omaa huonoa itsetuntoaan.

Olli olisi kysymyksen sijaan voinut vaikka kertoa Katjalle, miksi on valinnut kyseisen asunnon kodikseen ja mistä asioista hän itse siellä erityisesti pitää ja miksi. Katja olisi voinut tähän sitten reagoida kertomalla omista mieltymyksistään ja siitä, missä jutuissa on samoilla linjoilla, missä ei, ja miksi. Tästä olisi syntynyt rakentava keskustelu jossa osapuolet olisivat oppineet tuntemaan toisiaan. Mutta kun Olli esitti tuollaisen "anna arvosana" -kysymyksen, hän ikään kuin pakotti Katjan joko ilmaisemaan samanmielisyyttä tai sitten olemaan töykeä. Se on (hienovaraista, lievää) manipulointia, koska yleinen oletus on, että ihmiset eivät kehtaa antaa huonoa arvosanaa. Ei siis itse asiassa yhtään kivaa käytöstä myöskään Ollilta, mutta tämän tyylinen manipulointi kuitenkin jää monilta huomaamatta, eikä sitä siksi pidetä edes mainitsemisen arvoisena, vaikka siitä tulee toiselle osapuolelle epämiellyttävä olo.

Kyllä on vaikeaa. Tämän tyyppisiin kysymyksiin kuuluu vastata kuten amerikkalaisten ”hoe are you” kysymyksiin. Tietenkin, niihin vastataan 10 tai kiva tai tms. Nämä eivät ole mitään rehellistä pohdintaa vaan ihan vaan small talkia.

Tulet jonkun kotiin. Silloin joko sinä sanot jotain positiivista tai jos jostain syystä et saa sanottua ja toinen joutuu sinua auttamaan ja kysyy sinun puolesta, niin siihen kuuluu vastata ” hyvin, hienoa, kiva” jne. Vaikka sinusta korjattavaa olisi vaikka missä.

Tämä ei ole manipulointia vain käytöstapoja.

Kyse ei ole kehtaamisesta, vaan ihmiset ymmärtävät olla sanomatta negatiivisia asioita toiselle, vaikka joku tekisin jonkun väärän kysymyksen, jonka vastaus on negatiivinen. Kaksi väärää ei tee oikeaa, joten jos joku kysyy vääriä asioita, niin siihen ei tarvitse vastata taas vääriin, vaan sen voi paikata löytämällä jotain positiivista. Koska varmasti siinäkin asunnossa oli jotain kivaa.

Tämä.

Luulisi ihmisillä olevan jo kotikasvatuksen tuloksena hyviä käytöstapoja, joita soveltamalla voi etsiä sen positiivisen, ja nostaa sen esiin. Jos joku esittelee minulle uuden paidan, joka ei mielestäni sovi hänelle, voin kuitenkin sanoa, että "kiva paita". Paitahan voi olla kiva vaikka se ei sopisikaan kantajalleen. Jos paidan omistaja on iloinen uudesta paidastaan, miksi minä pilaisin iloa sanomalla, että minun silmää kokonaisuus ei miellytä? Ihan vastaavasti K olisi voinut todellakin sanoa jotain "ihan kiva, mukavan paljon viherkasveja, tai ompa iso parveke" tai ihan mitä vaan. Ja jättää siten positiivisen fiiliksen tilanteesta.

Mutta kuten varmasti huomattua elämässä ylipäätään, kaikilla ei ole tilannetajua samalla tavalla.

Koko ohjelman idea on juuri siinä, että tämä otetaan vakavasti. Mennään siis ihan virallisesti ja juridisesti pätevästi, oikeasti ja heti naimisiin. Pidetään myös ihan oikeat häät sukulaisineen ja ystävineen. Tässä on todellakin tarkoitus olla tosimielellä mukana eikä leikkimässä. Onnistuminen ei tässä formaatissa suinkaan ole prosentin luokkaa, vaan, ainakin Suomessa, 33,33%. Se on  huikea luku tämäntyyppiseen ohjelmaan.[/quote]

33,3%? Eihän noista pareista ole vissiin kun muutama yhdessä, muut on eronneet. Eikö avioliiton tarkoitus ole olla yhdessä siihen kunnes kuolema erottaa. Ja tämä kausi on vaikka kuinka mones ja pareja ollut reippaasti. Onnistuminen on varmaan max 20%"eli todella huono, jos normisti noin puolet naimisiin menneistä eroaa ja 50% pysyy yhdessä.[/quote]

Olet väärässä. Jokaisella kaudella kolme paria ja jokaiselta kaudelta yksi pari edelleen yhdessä, osalla lapsiakin. Onnistuminen todella hyvä muihin vastaaviin ohjelmiin verrattuna. Tuotantokausia on ollut viisi. Edelleen jatkaa Esa ja Viola, Sari ja Antti, Tiina ja Samuel, Johanna ja Markus, Sini ja Vesa. Lisäksi ainakin kaksi paria on jatkanut ohjelman jälkeen mutta eronnut myöhemmin. Missä kohtaa laskin väärin, todistustaakka on nyt sinulla.

Vierailija kirjoitti:

Huomasiko kukaan 😯? Itse tuli katsottua häämatkajaksobniin sivusilmällä, että en huomannut, Katja siirsi vaivihkaa sormuksen toiseen käteen.

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/fa93aa62-badf-4882-8860-eb6f79…

Voisiko selitys olla niin yksinkertainen, että Katja on ortodoksi? Totuutta en siis tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Katja antoi Ollin asunnolle arvosanan 7,5.

Sen jälkeen Olli maksoi samalla mitalla ja antoi Katjan asunnolle vain tyydyttävän arvosanan. Ei voinut antaa kiitettävää, koska taseen varat ja velat olisivat menneet epätasapainoon.

Katja kertoi Ollille ahdistuksestaan eli epävarmuudestaan siitä, voiko heistä tulla mitään.

Sen jälkeen Olli maksoi samalla mitalla ja toisteli Katjalle päivällisellä, että ei tässä hänenkään puoleltaan mikään ole varmaa vaan ihan samassa tilanteessa ollaan. Tase balanssissa.

Kamerallekin Olli kertoi "rahoituskuvioista". Katja on hänelle velkaa, ja se kismittää kilttiä miestä. Niin kauan kuin saatavia Katjalta on perimättä, Olli varoo antamasta itsekään mitään.

 

Nyt en kommentoi muuhun kuin siihen, että itsestään on myös vaikea mitään antaa, jos toinen ei ole halukas vastaanottamaan. Hankala asetelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Matala arvosana kämpästä voi sikäli satuttaa, että jos siitä on pyritty tekemään omannäköinen ja viihtyisä, niin tulet käytännössä kommentoineeksi toisen luomusta. Kämpässä on kuitenkin monta asiaa, joihin on päässyt itse keksimään ratkaisunsa.

Ymmärrettävää. Mutta samasta syystä toinen voi kokea, että ei vain voi kehua kämppää, jossa ei tosiasiassa itse ikimaailmassa haluaisi asua. Varsinkin kun on tarkoitus parisuhdetta olla rakentamassa. Ainakin itse olisin tästä syystä rehellinen tässä asiassa, vaikka olisikin riski että toinen siitä loukkaantuu. Jos nimittäin suhde jatkuisi niin pitkälle että oltaisiin kohta etsimässä yhteistä kämppää, ja siinä vaiheessa sitten totuus paljastuisi, niin kumppanini kokisi takuulla tulleensa petetyksi jos olisin esittänyt että hänen asuntonsa on mielestäni kiva ja kehuttava.

No siinä vaiheessa tunnettaisiin jo paremmin ja suhde on sillä tasolla, että muut asiat merkitsevät paljon enemmän kuin se, että toinen on alussa ollut "liian" kohtelias. Kyllä jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, ettei se ole epärehellisyyttä, vaan on täysin normaalia minkä tahansa suhteen alkuvaiheessa, että ei loukata toista turhanpäiväisillä asioilla, varsinkin kun nyt on kyse ihan peruskäytöstavoista.

Ihmisillä on erilaisia tyylejä tutustua toiseen. Oma tyylini on sellainen, että kuuntelen alusta asti hyvin tarkkaavaisesti kaikkea, mitä toinen kertoo itsestään ja mieltymyksistään, ja muodostan tältä pohjalta kuvan henkilöstä. Jos hän sitten myöhemmin onkin jostain tärkeästä asiasta eri mieltä kuin alussa kertoi, hämmennyn ja koen, että tutustumisen eteen tekemäni ponnistelu on mennyt hukkaan. En vain ymmärrä sitä että itsestä luodaan kohteliaisuuden nimissä todellisuutta vastaamaton kuva, koska itse arvostan totuutta ja rehellisyyttä yli kaiken, ja lasken hyvin paljon niiden varaan.

Olen kerran päätynyt parisuhteeseen tällaisen "kohteliaan" miehen kanssa, joka paljastui suhteen edetessä niin erilaiseksi alussa luomaansa kuvaan nähden, että en halunnut olla enää yhdessäkään sen jälkeen kun totuus tuli ilmi. Meillä kun ei ollut tosiasiassa oikein mitään yhteistä! Vaikka tässä vastapuolen tunteita varjelevassa kohteliaisuudessa on se hyvä puoli että sen avulla voi välttyä konflikteilta, niin huonona puolena on kaikki se ikävä, mitä epärehellisyydestä yleensäkin on tapana seurata.

Siis eri tyyleissä on omat hyvät ja huonot puolensa. Katjalla ja Ollilla on erilaiset tyylit ja odotukset kommunikaatiosta, joten on ymmärrettävää että heillä on vaivautunut olo toistensa seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nuo osallistujat ottavat tämän niin vakavasti? Tämähän on viihdeohjelma. Sitä ollaan lähdetty mukaan ihan hassuun formaattiin ja kyllähän he, fiksut, aikuiset, sivistyneet ihmiset tietävät, että parisuhteen onnistumismahdollisuus on prosentin luokkaa.

Miksei vaan olla mukana ohjelmassa, sovitusti, olla ystävällinen tuolle kumppanille ja ohjelman lopussa sitten antaa ystävälliset pakit? En tajua, en, miksi stressata tällaisesta?! Tästä pääsee pois ja elämä jatkuu.

Koko ohjelman idea on juuri siinä, että tämä otetaan vakavasti. Mennään siis ihan virallisesti ja juridisesti pätevästi, oikeasti ja heti naimisiin. Pidetään myös ihan oikeat häät sukulaisineen ja ystävineen. Tässä on todellakin tarkoitus olla tosimielellä mukana eikä leikkimässä. Onnistuminen ei tässä formaatissa suinkaan ole prosentin luokkaa, vaan, ainakin Suomessa, 33,33%. Se on  huikea luku tämäntyyppiseen ohjelmaan.

33,3%? Eihän noista pareista ole vissiin kun muutama yhdessä, muut on eronneet. Eikö avioliiton tarkoitus ole olla yhdessä siihen kunnes kuolema erottaa. Ja tämä kausi on vaikka kuinka mones ja pareja ollut reippaasti. Onnistuminen on varmaan max 20%"eli todella huono, jos normisti noin puolet naimisiin menneistä eroaa ja 50% pysyy yhdessä.

Tämän ohjelman onnistumisprosentti 33,33% koskee suhteen kestävyyttä ensitreffeillä tavatun henkilön kanssa. Et voi verrata tätä ohjelman ulkopuolella solmittujen avioliittojen onnistumisprosenttiin, vaan pitäisi verrata ohjelman ulkopuolella tapahtuneiden ensitreffien onnistumiseen niin hyvin, että pari päätyy naimisiin ja myös pysyy naimisissa (ainakin joitakin vuosia).

Kun vertailu tehdään oikein, ohjelman onnistumisprosentti on aivan ylivoimainen. Minulla ei ole tilastotietoja siitä, kuinka monet ensitreffit Suomessa johtavat useampivuotiseen avioliittoon, mutta jos mietin omia ensitreffejäni elämäni ajalta, niin kohdallani tuo prosenttiluku on toistaiseksi pyöreä nolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Matala arvosana kämpästä voi sikäli satuttaa, että jos siitä on pyritty tekemään omannäköinen ja viihtyisä, niin tulet käytännössä kommentoineeksi toisen luomusta. Kämpässä on kuitenkin monta asiaa, joihin on päässyt itse keksimään ratkaisunsa.

Ymmärrettävää. Mutta samasta syystä toinen voi kokea, että ei vain voi kehua kämppää, jossa ei tosiasiassa itse ikimaailmassa haluaisi asua. Varsinkin kun on tarkoitus parisuhdetta olla rakentamassa. Ainakin itse olisin tästä syystä rehellinen tässä asiassa, vaikka olisikin riski että toinen siitä loukkaantuu. Jos nimittäin suhde jatkuisi niin pitkälle että oltaisiin kohta etsimässä yhteistä kämppää, ja siinä vaiheessa sitten totuus paljastuisi, niin kumppanini kokisi takuulla tulleensa petetyksi jos olisin esittänyt että hänen asuntonsa on mielestäni kiva ja kehuttava.

No siinä vaiheessa tunnettaisiin jo paremmin ja suhde on sillä tasolla, että muut asiat merkitsevät paljon enemmän kuin se, että toinen on alussa ollut "liian" kohtelias. Kyllä jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, ettei se ole epärehellisyyttä, vaan on täysin normaalia minkä tahansa suhteen alkuvaiheessa, että ei loukata toista turhanpäiväisillä asioilla, varsinkin kun nyt on kyse ihan peruskäytöstavoista.

Ihmisillä on erilaisia tyylejä tutustua toiseen. Oma tyylini on sellainen, että kuuntelen alusta asti hyvin tarkkaavaisesti kaikkea, mitä toinen kertoo itsestään ja mieltymyksistään, ja muodostan tältä pohjalta kuvan henkilöstä. Jos hän sitten myöhemmin onkin jostain tärkeästä asiasta eri mieltä kuin alussa kertoi, hämmennyn ja koen, että tutustumisen eteen tekemäni ponnistelu on mennyt hukkaan. En vain ymmärrä sitä että itsestä luodaan kohteliaisuuden nimissä todellisuutta vastaamaton kuva, koska itse arvostan totuutta ja rehellisyyttä yli kaiken, ja lasken hyvin paljon niiden varaan.

Olen kerran päätynyt parisuhteeseen tällaisen "kohteliaan" miehen kanssa, joka paljastui suhteen edetessä niin erilaiseksi alussa luomaansa kuvaan nähden, että en halunnut olla enää yhdessäkään sen jälkeen kun totuus tuli ilmi. Meillä kun ei ollut tosiasiassa oikein mitään yhteistä! Vaikka tässä vastapuolen tunteita varjelevassa kohteliaisuudessa on se hyvä puoli että sen avulla voi välttyä konflikteilta, niin huonona puolena on kaikki se ikävä, mitä epärehellisyydestä yleensäkin on tapana seurata.

Siis eri tyyleissä on omat hyvät ja huonot puolensa. Katjalla ja Ollilla on erilaiset tyylit ja odotukset kommunikaatiosta, joten on ymmärrettävää että heillä on vaivautunut olo toistensa seurassa.

No minä ainakin erotan liiallisen myötäilyn ja epärehellisyyden siitä kohteliaisuudesta. Tärkeissä asioissa ei kannata kaunistella totuutta, tietyissä asioissa siitä ei ole haittaa eikä se vääristä kuvaa ihmisen persoonasta ja mieltymyksistä. Varmasti esim. asuntoihin liittyvistä mieltymyksistä tulee jatkossa keskusteltua sen verran, ettei ketään haittaa, vaikka toinen olisi ensikäynnillään antanut positiivisemman/kohteliaamman arvion, tai edes kiinnittänyt jotain positiivista huomiota ympäristöönsä. Itse arvostan luonnollisesti rehellisyyttä myös yli kaiken, mutta inhorealistisessa rehellisyydessä ja itseilmaisussa on ongelmansa, erityisesti näin haastavista lähtökohdista starttaavan suhteenluomisen alkuvaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasiko kukaan 😯? Itse tuli katsottua häämatkajaksobniin sivusilmällä, että en huomannut, Katja siirsi vaivihkaa sormuksen toiseen käteen.

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/fa93aa62-badf-4882-8860-eb6f79…

Voisiko selitys olla niin yksinkertainen, että Katja on ortodoksi? Totuutta en siis tiedä.

tai voi olla vasen nimetön turposti ja sormus alkoi ahdistaa (nimim. kokemusta on) ja siirsi siksi oikeaan. Syy voi olla ihan todella triviaali

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Matala arvosana kämpästä voi sikäli satuttaa, että jos siitä on pyritty tekemään omannäköinen ja viihtyisä, niin tulet käytännössä kommentoineeksi toisen luomusta. Kämpässä on kuitenkin monta asiaa, joihin on päässyt itse keksimään ratkaisunsa.

Ymmärrettävää. Mutta samasta syystä toinen voi kokea, että ei vain voi kehua kämppää, jossa ei tosiasiassa itse ikimaailmassa haluaisi asua. Varsinkin kun on tarkoitus parisuhdetta olla rakentamassa. Ainakin itse olisin tästä syystä rehellinen tässä asiassa, vaikka olisikin riski että toinen siitä loukkaantuu. Jos nimittäin suhde jatkuisi niin pitkälle että oltaisiin kohta etsimässä yhteistä kämppää, ja siinä vaiheessa sitten totuus paljastuisi, niin kumppanini kokisi takuulla tulleensa petetyksi jos olisin esittänyt että hänen asuntonsa on mielestäni kiva ja kehuttava.

No siinä vaiheessa tunnettaisiin jo paremmin ja suhde on sillä tasolla, että muut asiat merkitsevät paljon enemmän kuin se, että toinen on alussa ollut "liian" kohtelias. Kyllä jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, ettei se ole epärehellisyyttä, vaan on täysin normaalia minkä tahansa suhteen alkuvaiheessa, että ei loukata toista turhanpäiväisillä asioilla, varsinkin kun nyt on kyse ihan peruskäytöstavoista.

Ihmisillä on erilaisia tyylejä tutustua toiseen. Oma tyylini on sellainen, että kuuntelen alusta asti hyvin tarkkaavaisesti kaikkea, mitä toinen kertoo itsestään ja mieltymyksistään, ja muodostan tältä pohjalta kuvan henkilöstä. Jos hän sitten myöhemmin onkin jostain tärkeästä asiasta eri mieltä kuin alussa kertoi, hämmennyn ja koen, että tutustumisen eteen tekemäni ponnistelu on mennyt hukkaan. En vain ymmärrä sitä että itsestä luodaan kohteliaisuuden nimissä todellisuutta vastaamaton kuva, koska itse arvostan totuutta ja rehellisyyttä yli kaiken, ja lasken hyvin paljon niiden varaan.

Olen kerran päätynyt parisuhteeseen tällaisen "kohteliaan" miehen kanssa, joka paljastui suhteen edetessä niin erilaiseksi alussa luomaansa kuvaan nähden, että en halunnut olla enää yhdessäkään sen jälkeen kun totuus tuli ilmi. Meillä kun ei ollut tosiasiassa oikein mitään yhteistä! Vaikka tässä vastapuolen tunteita varjelevassa kohteliaisuudessa on se hyvä puoli että sen avulla voi välttyä konflikteilta, niin huonona puolena on kaikki se ikävä, mitä epärehellisyydestä yleensäkin on tapana seurata.

Siis eri tyyleissä on omat hyvät ja huonot puolensa. Katjalla ja Ollilla on erilaiset tyylit ja odotukset kommunikaatiosta, joten on ymmärrettävää että heillä on vaivautunut olo toistensa seurassa.

No minä ainakin erotan liiallisen myötäilyn ja epärehellisyyden siitä kohteliaisuudesta. Tärkeissä asioissa ei kannata kaunistella totuutta, tietyissä asioissa siitä ei ole haittaa eikä se vääristä kuvaa ihmisen persoonasta ja mieltymyksistä. Varmasti esim. asuntoihin liittyvistä mieltymyksistä tulee jatkossa keskusteltua sen verran, ettei ketään haittaa, vaikka toinen olisi ensikäynnillään antanut positiivisemman/kohteliaamman arvion, tai edes kiinnittänyt jotain positiivista huomiota ympäristöönsä. Itse arvostan luonnollisesti rehellisyyttä myös yli kaiken, mutta inhorealistisessa rehellisyydessä ja itseilmaisussa on ongelmansa, erityisesti näin haastavista lähtökohdista starttaavan suhteenluomisen alkuvaiheessa.

Erottaako Olli?

Kysyisitkö itse arvosanaa kämpästäsi, jos olisit Ollin asemassa vastaavassa tilanteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nuo osallistujat ottavat tämän niin vakavasti? Tämähän on viihdeohjelma. Sitä ollaan lähdetty mukaan ihan hassuun formaattiin ja kyllähän he, fiksut, aikuiset, sivistyneet ihmiset tietävät, että parisuhteen onnistumismahdollisuus on prosentin luokkaa.

Miksei vaan olla mukana ohjelmassa, sovitusti, olla ystävällinen tuolle kumppanille ja ohjelman lopussa sitten antaa ystävälliset pakit? En tajua, en, miksi stressata tällaisesta?! Tästä pääsee pois ja elämä jatkuu.

Koko ohjelman idea on juuri siinä, että tämä otetaan vakavasti. Mennään siis ihan virallisesti ja juridisesti pätevästi, oikeasti ja heti naimisiin. Pidetään myös ihan oikeat häät sukulaisineen ja ystävineen. Tässä on todellakin tarkoitus olla tosimielellä mukana eikä leikkimässä. Onnistuminen ei tässä formaatissa suinkaan ole prosentin luokkaa, vaan, ainakin Suomessa, 33,33%. Se on  huikea luku tämäntyyppiseen ohjelmaan.

33,3%? Eihän noista pareista ole vissiin kun muutama yhdessä, muut on eronneet. Eikö avioliiton tarkoitus ole olla yhdessä siihen kunnes kuolema erottaa. Ja tämä kausi on vaikka kuinka mones ja pareja ollut reippaasti. Onnistuminen on varmaan max 20%"eli todella huono, jos normisti noin puolet naimisiin menneistä eroaa ja 50% pysyy yhdessä.

Tämän ohjelman onnistumisprosentti 33,33% koskee suhteen kestävyyttä ensitreffeillä tavatun henkilön kanssa. Et voi verrata tätä ohjelman ulkopuolella solmittujen avioliittojen onnistumisprosenttiin, vaan pitäisi verrata ohjelman ulkopuolella tapahtuneiden ensitreffien onnistumiseen niin hyvin, että pari päätyy naimisiin ja myös pysyy naimisissa (ainakin joitakin vuosia).

Kun vertailu tehdään oikein, ohjelman onnistumisprosentti on aivan ylivoimainen. Minulla ei ole tilastotietoja siitä, kuinka monet ensitreffit Suomessa johtavat useampivuotiseen avioliittoon, mutta jos mietin omia ensitreffejäni elämäni ajalta, niin kohdallani tuo prosenttiluku on toistaiseksi pyöreä nolla.

33,3% on mielestäni huono, sillä ainakin omassa elämässä ensitteffit on johtanut aina 100% seurusteluun. Se on vähän miten asiaa katsoo. Toiset ilmeisesti löytää paremmin kumppanin. Onhan sitten näitä ikisinkkuja, jotka etsii koko ikänsä kumppania, esim. Ohjelman Mari oli mielestäni sitä tyyppiä joka etsii ikuisesti. Hämmästyisin jos kuulisin, että on vakiintunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Matala arvosana kämpästä voi sikäli satuttaa, että jos siitä on pyritty tekemään omannäköinen ja viihtyisä, niin tulet käytännössä kommentoineeksi toisen luomusta. Kämpässä on kuitenkin monta asiaa, joihin on päässyt itse keksimään ratkaisunsa.

Ymmärrettävää. Mutta samasta syystä toinen voi kokea, että ei vain voi kehua kämppää, jossa ei tosiasiassa itse ikimaailmassa haluaisi asua. Varsinkin kun on tarkoitus parisuhdetta olla rakentamassa. Ainakin itse olisin tästä syystä rehellinen tässä asiassa, vaikka olisikin riski että toinen siitä loukkaantuu. Jos nimittäin suhde jatkuisi niin pitkälle että oltaisiin kohta etsimässä yhteistä kämppää, ja siinä vaiheessa sitten totuus paljastuisi, niin kumppanini kokisi takuulla tulleensa petetyksi jos olisin esittänyt että hänen asuntonsa on mielestäni kiva ja kehuttava.

No siinä vaiheessa tunnettaisiin jo paremmin ja suhde on sillä tasolla, että muut asiat merkitsevät paljon enemmän kuin se, että toinen on alussa ollut "liian" kohtelias. Kyllä jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, ettei se ole epärehellisyyttä, vaan on täysin normaalia minkä tahansa suhteen alkuvaiheessa, että ei loukata toista turhanpäiväisillä asioilla, varsinkin kun nyt on kyse ihan peruskäytöstavoista.

Ihmisillä on erilaisia tyylejä tutustua toiseen. Oma tyylini on sellainen, että kuuntelen alusta asti hyvin tarkkaavaisesti kaikkea, mitä toinen kertoo itsestään ja mieltymyksistään, ja muodostan tältä pohjalta kuvan henkilöstä. Jos hän sitten myöhemmin onkin jostain tärkeästä asiasta eri mieltä kuin alussa kertoi, hämmennyn ja koen, että tutustumisen eteen tekemäni ponnistelu on mennyt hukkaan. En vain ymmärrä sitä että itsestä luodaan kohteliaisuuden nimissä todellisuutta vastaamaton kuva, koska itse arvostan totuutta ja rehellisyyttä yli kaiken, ja lasken hyvin paljon niiden varaan.

Olen kerran päätynyt parisuhteeseen tällaisen "kohteliaan" miehen kanssa, joka paljastui suhteen edetessä niin erilaiseksi alussa luomaansa kuvaan nähden, että en halunnut olla enää yhdessäkään sen jälkeen kun totuus tuli ilmi. Meillä kun ei ollut tosiasiassa oikein mitään yhteistä! Vaikka tässä vastapuolen tunteita varjelevassa kohteliaisuudessa on se hyvä puoli että sen avulla voi välttyä konflikteilta, niin huonona puolena on kaikki se ikävä, mitä epärehellisyydestä yleensäkin on tapana seurata.

Siis eri tyyleissä on omat hyvät ja huonot puolensa. Katjalla ja Ollilla on erilaiset tyylit ja odotukset kommunikaatiosta, joten on ymmärrettävää että heillä on vaivautunut olo toistensa seurassa.

No minä ainakin erotan liiallisen myötäilyn ja epärehellisyyden siitä kohteliaisuudesta. Tärkeissä asioissa ei kannata kaunistella totuutta, tietyissä asioissa siitä ei ole haittaa eikä se vääristä kuvaa ihmisen persoonasta ja mieltymyksistä. Varmasti esim. asuntoihin liittyvistä mieltymyksistä tulee jatkossa keskusteltua sen verran, ettei ketään haittaa, vaikka toinen olisi ensikäynnillään antanut positiivisemman/kohteliaamman arvion, tai edes kiinnittänyt jotain positiivista huomiota ympäristöönsä. Itse arvostan luonnollisesti rehellisyyttä myös yli kaiken, mutta inhorealistisessa rehellisyydessä ja itseilmaisussa on ongelmansa, erityisesti näin haastavista lähtökohdista starttaavan suhteenluomisen alkuvaiheessa.

Minun(kin) silmiin liiallinen myötäily ja epärehellisyys on tosi kaukana kohteliaisuudesta. Ei siinä ole mitään epärehellistä, että "omiin silmiin vähän tylsän asunnon" parhaat puolet nostaisi esiin kohteliaana. Vaikka asunto olisi miten tylsä, siellä voi olla ihana sohva. Tai kiva matto.  Tässä on vähän kyse siitä, miten asioita katsoo. Haluaako olla inhorealisti vai katsooko maailmaa positiivisen kautta. Joku viisas joskus sanoi, että "rehellisyys ilman rakkautta on julmuutta". Se on ihan totta. En arvosta pelkkää rehellisyyttä ollenkaan korkealle, jos se rehellisyys ei ole rakkaudellista ja huomaavaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Matala arvosana kämpästä voi sikäli satuttaa, että jos siitä on pyritty tekemään omannäköinen ja viihtyisä, niin tulet käytännössä kommentoineeksi toisen luomusta. Kämpässä on kuitenkin monta asiaa, joihin on päässyt itse keksimään ratkaisunsa.

Ymmärrettävää. Mutta samasta syystä toinen voi kokea, että ei vain voi kehua kämppää, jossa ei tosiasiassa itse ikimaailmassa haluaisi asua. Varsinkin kun on tarkoitus parisuhdetta olla rakentamassa. Ainakin itse olisin tästä syystä rehellinen tässä asiassa, vaikka olisikin riski että toinen siitä loukkaantuu. Jos nimittäin suhde jatkuisi niin pitkälle että oltaisiin kohta etsimässä yhteistä kämppää, ja siinä vaiheessa sitten totuus paljastuisi, niin kumppanini kokisi takuulla tulleensa petetyksi jos olisin esittänyt että hänen asuntonsa on mielestäni kiva ja kehuttava.

No siinä vaiheessa tunnettaisiin jo paremmin ja suhde on sillä tasolla, että muut asiat merkitsevät paljon enemmän kuin se, että toinen on alussa ollut "liian" kohtelias. Kyllä jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, ettei se ole epärehellisyyttä, vaan on täysin normaalia minkä tahansa suhteen alkuvaiheessa, että ei loukata toista turhanpäiväisillä asioilla, varsinkin kun nyt on kyse ihan peruskäytöstavoista.

Ihmisillä on erilaisia tyylejä tutustua toiseen. Oma tyylini on sellainen, että kuuntelen alusta asti hyvin tarkkaavaisesti kaikkea, mitä toinen kertoo itsestään ja mieltymyksistään, ja muodostan tältä pohjalta kuvan henkilöstä. Jos hän sitten myöhemmin onkin jostain tärkeästä asiasta eri mieltä kuin alussa kertoi, hämmennyn ja koen, että tutustumisen eteen tekemäni ponnistelu on mennyt hukkaan. En vain ymmärrä sitä että itsestä luodaan kohteliaisuuden nimissä todellisuutta vastaamaton kuva, koska itse arvostan totuutta ja rehellisyyttä yli kaiken, ja lasken hyvin paljon niiden varaan.

Olen kerran päätynyt parisuhteeseen tällaisen "kohteliaan" miehen kanssa, joka paljastui suhteen edetessä niin erilaiseksi alussa luomaansa kuvaan nähden, että en halunnut olla enää yhdessäkään sen jälkeen kun totuus tuli ilmi. Meillä kun ei ollut tosiasiassa oikein mitään yhteistä! Vaikka tässä vastapuolen tunteita varjelevassa kohteliaisuudessa on se hyvä puoli että sen avulla voi välttyä konflikteilta, niin huonona puolena on kaikki se ikävä, mitä epärehellisyydestä yleensäkin on tapana seurata.

Siis eri tyyleissä on omat hyvät ja huonot puolensa. Katjalla ja Ollilla on erilaiset tyylit ja odotukset kommunikaatiosta, joten on ymmärrettävää että heillä on vaivautunut olo toistensa seurassa.

No minä ainakin erotan liiallisen myötäilyn ja epärehellisyyden siitä kohteliaisuudesta. Tärkeissä asioissa ei kannata kaunistella totuutta, tietyissä asioissa siitä ei ole haittaa eikä se vääristä kuvaa ihmisen persoonasta ja mieltymyksistä. Varmasti esim. asuntoihin liittyvistä mieltymyksistä tulee jatkossa keskusteltua sen verran, ettei ketään haittaa, vaikka toinen olisi ensikäynnillään antanut positiivisemman/kohteliaamman arvion, tai edes kiinnittänyt jotain positiivista huomiota ympäristöönsä. Itse arvostan luonnollisesti rehellisyyttä myös yli kaiken, mutta inhorealistisessa rehellisyydessä ja itseilmaisussa on ongelmansa, erityisesti näin haastavista lähtökohdista starttaavan suhteenluomisen alkuvaiheessa.

Erottaako Olli?

Kysyisitkö itse arvosanaa kämpästäsi, jos olisit Ollin asemassa vastaavassa tilanteessa?

En kysyisi, mutta mielelläni toki kuulisin jotain positiivista kuin katselisin esim. tyytymätöntä naamaa. Jos naamasta näkee mielipiteen, kuten ehkä Olli näki, niin silloin on tietenkin ihan sama mitä sieltä suusta tulee. Ehkä Olli on siis myös jonkin sortin masokisti kun kysyi arvosanaa, koska varmaan tiesi, ettei kovin positiivista arviota ole tiedossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nuo osallistujat ottavat tämän niin vakavasti? Tämähän on viihdeohjelma. Sitä ollaan lähdetty mukaan ihan hassuun formaattiin ja kyllähän he, fiksut, aikuiset, sivistyneet ihmiset tietävät, että parisuhteen onnistumismahdollisuus on prosentin luokkaa.

Miksei vaan olla mukana ohjelmassa, sovitusti, olla ystävällinen tuolle kumppanille ja ohjelman lopussa sitten antaa ystävälliset pakit? En tajua, en, miksi stressata tällaisesta?! Tästä pääsee pois ja elämä jatkuu.

Koko ohjelman idea on juuri siinä, että tämä otetaan vakavasti. Mennään siis ihan virallisesti ja juridisesti pätevästi, oikeasti ja heti naimisiin. Pidetään myös ihan oikeat häät sukulaisineen ja ystävineen. Tässä on todellakin tarkoitus olla tosimielellä mukana eikä leikkimässä. Onnistuminen ei tässä formaatissa suinkaan ole prosentin luokkaa, vaan, ainakin Suomessa, 33,33%. Se on  huikea luku tämäntyyppiseen ohjelmaan.

33,3%? Eihän noista pareista ole vissiin kun muutama yhdessä, muut on eronneet. Eikö avioliiton tarkoitus ole olla yhdessä siihen kunnes kuolema erottaa. Ja tämä kausi on vaikka kuinka mones ja pareja ollut reippaasti. Onnistuminen on varmaan max 20%"eli todella huono, jos normisti noin puolet naimisiin menneistä eroaa ja 50% pysyy yhdessä.

Tämän ohjelman onnistumisprosentti 33,33% koskee suhteen kestävyyttä ensitreffeillä tavatun henkilön kanssa. Et voi verrata tätä ohjelman ulkopuolella solmittujen avioliittojen onnistumisprosenttiin, vaan pitäisi verrata ohjelman ulkopuolella tapahtuneiden ensitreffien onnistumiseen niin hyvin, että pari päätyy naimisiin ja myös pysyy naimisissa (ainakin joitakin vuosia).

Kun vertailu tehdään oikein, ohjelman onnistumisprosentti on aivan ylivoimainen. Minulla ei ole tilastotietoja siitä, kuinka monet ensitreffit Suomessa johtavat useampivuotiseen avioliittoon, mutta jos mietin omia ensitreffejäni elämäni ajalta, niin kohdallani tuo prosenttiluku on toistaiseksi pyöreä nolla.

Itse asiassa muuttaisin tätä vertailua vielä niin, että onnistumisiksi lasketaan ohjelman ulkopuolella myös sellaiset vakavat suhteet, joissa on asuttu yhdessä useampi vuosi, vaikka ei olisikaan oltu naimisissa. Avioliittostatus kun ei välttämättä ratkaise suhteen vakavuutta. Tässä ohjelmassa sillä on tärkeä funktio, koska epäilemättä naimisiinmeno saa parit sitoutumaan paremmin toisiinsa siitä huolimatta että he eivät tunne vielä ollenkaan toisiaan, mutta ohjelman ulkopuolella on myös pareja, jotka ovat yhtä vakavasti sitoutuneita, vaikka eivät olekaan avioliitossa.

Tältä pohjalta voin laskea oman tähänastisen onnistumisprosenttini. Olen ollut kaksi kertaa useamman vuoden jatkuneessa avoliitossa. Ensitreffeillä olen ollut 29 kertaa. Onnistumisen todennäköisyys on siis ollut alle 7%.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Matala arvosana kämpästä voi sikäli satuttaa, että jos siitä on pyritty tekemään omannäköinen ja viihtyisä, niin tulet käytännössä kommentoineeksi toisen luomusta. Kämpässä on kuitenkin monta asiaa, joihin on päässyt itse keksimään ratkaisunsa.

Ymmärrettävää. Mutta samasta syystä toinen voi kokea, että ei vain voi kehua kämppää, jossa ei tosiasiassa itse ikimaailmassa haluaisi asua. Varsinkin kun on tarkoitus parisuhdetta olla rakentamassa. Ainakin itse olisin tästä syystä rehellinen tässä asiassa, vaikka olisikin riski että toinen siitä loukkaantuu. Jos nimittäin suhde jatkuisi niin pitkälle että oltaisiin kohta etsimässä yhteistä kämppää, ja siinä vaiheessa sitten totuus paljastuisi, niin kumppanini kokisi takuulla tulleensa petetyksi jos olisin esittänyt että hänen asuntonsa on mielestäni kiva ja kehuttava.

No siinä vaiheessa tunnettaisiin jo paremmin ja suhde on sillä tasolla, että muut asiat merkitsevät paljon enemmän kuin se, että toinen on alussa ollut "liian" kohtelias. Kyllä jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, ettei se ole epärehellisyyttä, vaan on täysin normaalia minkä tahansa suhteen alkuvaiheessa, että ei loukata toista turhanpäiväisillä asioilla, varsinkin kun nyt on kyse ihan peruskäytöstavoista.

Ihmisillä on erilaisia tyylejä tutustua toiseen. Oma tyylini on sellainen, että kuuntelen alusta asti hyvin tarkkaavaisesti kaikkea, mitä toinen kertoo itsestään ja mieltymyksistään, ja muodostan tältä pohjalta kuvan henkilöstä. Jos hän sitten myöhemmin onkin jostain tärkeästä asiasta eri mieltä kuin alussa kertoi, hämmennyn ja koen, että tutustumisen eteen tekemäni ponnistelu on mennyt hukkaan. En vain ymmärrä sitä että itsestä luodaan kohteliaisuuden nimissä todellisuutta vastaamaton kuva, koska itse arvostan totuutta ja rehellisyyttä yli kaiken, ja lasken hyvin paljon niiden varaan.

Olen kerran päätynyt parisuhteeseen tällaisen "kohteliaan" miehen kanssa, joka paljastui suhteen edetessä niin erilaiseksi alussa luomaansa kuvaan nähden, että en halunnut olla enää yhdessäkään sen jälkeen kun totuus tuli ilmi. Meillä kun ei ollut tosiasiassa oikein mitään yhteistä! Vaikka tässä vastapuolen tunteita varjelevassa kohteliaisuudessa on se hyvä puoli että sen avulla voi välttyä konflikteilta, niin huonona puolena on kaikki se ikävä, mitä epärehellisyydestä yleensäkin on tapana seurata.

Siis eri tyyleissä on omat hyvät ja huonot puolensa. Katjalla ja Ollilla on erilaiset tyylit ja odotukset kommunikaatiosta, joten on ymmärrettävää että heillä on vaivautunut olo toistensa seurassa.

No minä ainakin erotan liiallisen myötäilyn ja epärehellisyyden siitä kohteliaisuudesta. Tärkeissä asioissa ei kannata kaunistella totuutta, tietyissä asioissa siitä ei ole haittaa eikä se vääristä kuvaa ihmisen persoonasta ja mieltymyksistä. Varmasti esim. asuntoihin liittyvistä mieltymyksistä tulee jatkossa keskusteltua sen verran, ettei ketään haittaa, vaikka toinen olisi ensikäynnillään antanut positiivisemman/kohteliaamman arvion, tai edes kiinnittänyt jotain positiivista huomiota ympäristöönsä. Itse arvostan luonnollisesti rehellisyyttä myös yli kaiken, mutta inhorealistisessa rehellisyydessä ja itseilmaisussa on ongelmansa, erityisesti näin haastavista lähtökohdista starttaavan suhteenluomisen alkuvaiheessa.

Erottaako Olli?

Kysyisitkö itse arvosanaa kämpästäsi, jos olisit Ollin asemassa vastaavassa tilanteessa?

En kysyisi, mutta mielelläni toki kuulisin jotain positiivista kuin katselisin esim. tyytymätöntä naamaa. Jos naamasta näkee mielipiteen, kuten ehkä Olli näki, niin silloin on tietenkin ihan sama mitä sieltä suusta tulee. Ehkä Olli on siis myös jonkin sortin masokisti kun kysyi arvosanaa, koska varmaan tiesi, ettei kovin positiivista arviota ole tiedossa.

Aivan, eli kummallakin olisi parannettavaa sosiaalisissa taidoissa. Katjan epämiellyttävä käytös on silmiinpistävämpää ("overt"), mikä ei poista sitä tosiasiaa että myös Olli käyttäytyy epämiellyttävästi ("covert"). (Mitähän nuo termit voisivat olla suomeksi?)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nuo osallistujat ottavat tämän niin vakavasti? Tämähän on viihdeohjelma. Sitä ollaan lähdetty mukaan ihan hassuun formaattiin ja kyllähän he, fiksut, aikuiset, sivistyneet ihmiset tietävät, että parisuhteen onnistumismahdollisuus on prosentin luokkaa.

Miksei vaan olla mukana ohjelmassa, sovitusti, olla ystävällinen tuolle kumppanille ja ohjelman lopussa sitten antaa ystävälliset pakit? En tajua, en, miksi stressata tällaisesta?! Tästä pääsee pois ja elämä jatkuu.

Koko ohjelman idea on juuri siinä, että tämä otetaan vakavasti. Mennään siis ihan virallisesti ja juridisesti pätevästi, oikeasti ja heti naimisiin. Pidetään myös ihan oikeat häät sukulaisineen ja ystävineen. Tässä on todellakin tarkoitus olla tosimielellä mukana eikä leikkimässä. Onnistuminen ei tässä formaatissa suinkaan ole prosentin luokkaa, vaan, ainakin Suomessa, 33,33%. Se on  huikea luku tämäntyyppiseen ohjelmaan.

33,3%? Eihän noista pareista ole vissiin kun muutama yhdessä, muut on eronneet. Eikö avioliiton tarkoitus ole olla yhdessä siihen kunnes kuolema erottaa. Ja tämä kausi on vaikka kuinka mones ja pareja ollut reippaasti. Onnistuminen on varmaan max 20%"eli todella huono, jos normisti noin puolet naimisiin menneistä eroaa ja 50% pysyy yhdessä.

Tämän ohjelman onnistumisprosentti 33,33% koskee suhteen kestävyyttä ensitreffeillä tavatun henkilön kanssa. Et voi verrata tätä ohjelman ulkopuolella solmittujen avioliittojen onnistumisprosenttiin, vaan pitäisi verrata ohjelman ulkopuolella tapahtuneiden ensitreffien onnistumiseen niin hyvin, että pari päätyy naimisiin ja myös pysyy naimisissa (ainakin joitakin vuosia).

Kun vertailu tehdään oikein, ohjelman onnistumisprosentti on aivan ylivoimainen. Minulla ei ole tilastotietoja siitä, kuinka monet ensitreffit Suomessa johtavat useampivuotiseen avioliittoon, mutta jos mietin omia ensitreffejäni elämäni ajalta, niin kohdallani tuo prosenttiluku on toistaiseksi pyöreä nolla.

33,3% on mielestäni huono, sillä ainakin omassa elämässä ensitteffit on johtanut aina 100% seurusteluun. Se on vähän miten asiaa katsoo. Toiset ilmeisesti löytää paremmin kumppanin. Onhan sitten näitä ikisinkkuja, jotka etsii koko ikänsä kumppania, esim. Ohjelman Mari oli mielestäni sitä tyyppiä joka etsii ikuisesti. Hämmästyisin jos kuulisin, että on vakiintunut.

Kuinka monet ensitreffisi ovat johtaneet monen vuoden yhdessäasumiseen? Itse laskin omalta kohdaltani, että 7%.

Korkea älykkyys ei välttämättä tuo mukanaan tunneälyä, sosiaalisia/parisuhdetaitoja, empaattisuutta, kohteliasta käytöstä, heittäytymisen taitoa toiseen tutustuttaessa ja taitoa rakentaa positiivista henkeä ja hyvää tunnelmaa.

Jos kaikkea analysoi kuivan älykkäästi niin ilo ja rakkaus voi jäädä puuttumaan elämästä. Nyt joku tässä sarjassa vaikuttaa tunnekylmältä, armottomalta ja kontrolloivalta. Voihan olla että paineet ja väsymys näkyvät noin eikä anna ihan oikeaa kuvaa itsestään.