BIG Brother 2019 —Official—
No niin, aloitellaas odottaminen, tällä viikolla jysähtää! Mitä odotatte uudelta BB:ltä?
Kommentit (90773)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se selviytyjät-psykologi Laku voisi ottaa tuon Tarinan keskusteluun kanssaan nyt pk-huoneeseen. Puhua tälle järkeä. Kertoa, että myös Krisulla on ihmisoikeudet. Myös Krisulla on oikeus ilmaista itseään omalla tavallaan. Ihmisiä ei kuulu pakottaa olemaan sellaisia kuin Tarina haluaisi heidän olevan. Myös Tarinan tulisi ottaa huomioon nikotiinikielto kun vaatii muitakin joka sekunti huomioimaan itsensä.
Kaikilla on oikeus olla ihmisiä omalla tavallaan. Krisu ei ole tehnyt mitään rikollista tai solvannut muita halventavasti. Hänen tyylinsä on roisi ja fraasinsa räikeitä ja kiroilee kauheasti, mutta se ei ole rikos. Hänet on valittu taloon erikoisen persoonansa vuoksi. Tarina on äärimmäisen itsekeskeinen ihminen, ja vaikuttaa kuin olisi aina saanut tahtonsa läpi aivan kaikessa.
Krisu loukkasi Tarinaa. On ilkeää sanoa tunteiden vallassa olevalle ihmiselle, että hänen tunteissaan on jotain väärää. On parempi, että saa itse jälkikäteen oivaltaa, että on ylireagoinut johonkin. Tunteiden tuomitseminen osoittaa todella alistavaa suhtautumista toiseen ihmiseen. On varmaan jo unohtunut mistä asiasta Tarina alunperin sanoi Kristianille. Paljon isompi juttu on se, miten Krisu itketti Tarinaa. Kertoo Krisusta tosi paljon. Se että Tarinassakin on jotain vikaa, ei sitä muuta.
"Kaikilla on oikeus olla ihmisiä omalla tavallaan." Niin, myös Tarinalla. Se että antaa toiselle ihmiselle palautetta jostain, ei tarkoita että olisi viemässä tältä oikeuden olla omanlaisensa ihminen. Muutenhan kukaan ei voisi ikinä sanoa toisille mitään kritiikkiä. Ihmisen tunteiden halveksiminen kuitenkin on julmaa.
Luettelet Krisun tekemiä ikäviä asioita puolustellen, että ne eivät haittaa, koska ei ole tehnyt rikosta. Ei Tarinakaan ole.
Mutta kaikki ihmiset eivät olekaan mukavia ja kivoja. Ja vaikka olisivat, kaikki eivät tykkää kaikista. Esim. Emma inhosi Tarinaa, vaikka Tarina ei tehnyt hänelle mitään pahaa. Jotkut ovat ilkeitä, jotkut ovat vastenmielisiä. Se on elämää. Eikä se muutu, vaikka Tarina haluaisi. Minäkin haluaisin.
Tarina ei tee mitään rikollista. Mutta hän painostaa kaikkia olemaan sellaisia kuin hän haluaisi. Miksi hän ei voi antaa toisten olla ja antaa tilaa, ottaa huomioon esim. nikotiinikielto. Eikö hän tiennyt, että BB-talossa on räikeitä persoonia.
Kaikki ihmiset eivät ole mukavia, mutta jokainen asettaa kuitenkin itse rajat minkä yli toiset eivät saa mennä. Jos sulle on ok, että sua haukutaan vittu idiootiksi kun et totellut jotakin ikävää tyyppiä, niin se on sinun asiasi, jos joku toinen taas ei moista omalla kohdallaan hyväksy, on hänellä täysi oikeus siihen.
Ei se nyt niinkään mene, että ikävät tyypit saa olla niin ikäviä kuin ikinä haluavat ja muiden pitäisi vaan kestää se. Se ei mene niin parisuhteessa, se ei mene niin työpaikalla, ei harrastuksissa ei yhtään missään. BB-talo nyt on tuollainen ihmiskoe, että siellä valitettavasti pitää kestää enemmän ja sen vuoksi vähän käykin sääliksi Tarina ja toivon että pääsee tuolta pois ensi sunnuntaina, ei tule muuten kestämään, olen hyvin samanlainen persoona monelta osin, ja olisin kyllä ihan rikki jos olisin tuolla Krisun vihan kohteena.
Tällä hetkellä Tarinan kohtalo ahdistaa kovastikkin ja haluaisin tuon kidutuksen loppuvan. Sitten on mielenkiintoista katsoa, miten muilla alkaa menemään Krisun kanssa, nimittäin en usko, että hänen ulosantinsa parempaan suuntaan menee, mitä enemmän saa valtaa sitä dominoivammaksi muuttuu. Suorastaan kiehtovaa miten moni antaa sen vain tapahtua.
Minäkin olen kova analysoimaan ja äärimmäisen herkkä. Vihaan ilkeitä sanoja ja piittaamattomuutta. Mutta minusta varsinkin minun herkkänä ihmisenä pitää ymmärtää myös muita, kun heillä on stressiä ja vaikeaa (esim. nikotiinikielto tms). Antaa muille silloin tilaa eikä läähättää niskaan pahimpina toisen hetkinä ja vyöryttää omaa tunnelastiani niskaan.
Eikä missään olosuhteissa ole oikein pakottaa muita olemaan kuin minä haluan. Muillakin on oikeuksia vaikken heidän tyylistään tykkääkään tai vaikka se jopa loukkaisi minua. Ja jos menee BB-taloon, pitäisi aikuisen ihmisen ymmärtää talon luonne.
Katsoin juuri ensimmäisen jakson BB:tä tällä kaudella ja heti alkoi ärsyttämään toi akkojen draama tuolla. Mitä toi yksi nainen vinkuu ja itkee koko ajan, ihmiset ei saisi olla hänen kanssaan viissiin eri mieltä kun "minusta tuntuu...minä minä minä"
Tommonen joku Tarina oli toi nimeltään....
miten jaksatte katsoa tommosta vinkumista päivästä toiseen?
Eevikseltä on lähteny hiusrajalta kaikki hiukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Krisu sanoi äsken että kolmen kanssa ei tule toimeen talossa, kuka on kolmas Tarinan ja Kevinin lisäksi?
Onko jo lähtenyt Emma?
Varmaankin Anu. Ainakin eilen heillä oli aikamoisen oudontuntoinen "vitsailu" makkarissa.
Anu siis kuittaili ihan pokerinaamalla Krisulle. Krisun piereskelyyn se liittyi ja näytti että Anua tosissaan ällötti Krisu kun taas Milla vaan leikkisästi käski Krisua viemään itsensä ja peittonsa ulos tuulettumaan😂
Eevis on suorastaan viehättävä verrattuna Tarinaan. Tarina on täysin pimeä. Ei siedä erilaisuutta, eikä kestä hetkeäkään ellei asiat pyöri hänen ympärillään. Lietsoo pahaa ilmapiiriä. Pyrkii kontrolloimaan kaikkia. Ihan painajainen koko ihminen missä tahansa yhteisössä.
Tärinä on raskas ihminen. Niinkuin korisikin mutta silti olisin mielummin Kisun kanssa. Olisi edes huumoria. 😂
Vierailija kirjoitti:
Ettekö te oo huomannut että Eevikselläkin on hiuslisäkkeitä? Äsken makkarissa näki selvästi.
kalju sillä ainakin on.
Kiroilukielto loppukaudeksi, kiitos. Ja kolmesta rikkomuksesta ulos talosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Krisu sanoi äsken että kolmen kanssa ei tule toimeen talossa, kuka on kolmas Tarinan ja Kevinin lisäksi?
Onko jo lähtenyt Emma?
Varmaankin Anu. Ainakin eilen heillä oli aikamoisen oudontuntoinen "vitsailu" makkarissa.
Anu siis kuittaili ihan pokerinaamalla Krisulle. Krisun piereskelyyn se liittyi ja näytti että Anua tosissaan ällötti Krisu kun taas Milla vaan leikkisästi käski Krisua viemään itsensä ja peittonsa ulos tuulettumaan😂
Saattaisi kuitenkin olla Milla. Ainakin Krisu tänään sanoi Anulle, että toivottavasti et pahastunut siitä palapelihommasta, koska tykkään susta ja toivon ettet loukkaantunut.
Millan kanssa niillä on jatkuvasti ruokadraamaa, kun Milla on vegaani ja gluteenitonkin vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kristianin ja helmerin paini tuolla :D
Ei se mikään paini ollu, Krisu hyökkäsi säikyttämään Hemmin ja Anun terassilla.
Mitäköhän sää oot kattonut? Anu ja Krisu oli tupakantuskissaan terassilla, ja Helmeri hyppäs piloillaan painimaan Krisun kanssa (mikä lohduttikin Krisua näköjään aika tavalla).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Krisu sanoi äsken että kolmen kanssa ei tule toimeen talossa, kuka on kolmas Tarinan ja Kevinin lisäksi?
Onko jo lähtenyt Emma?
Varmaankin Anu. Ainakin eilen heillä oli aikamoisen oudontuntoinen "vitsailu" makkarissa.
Anu siis kuittaili ihan pokerinaamalla Krisulle. Krisun piereskelyyn se liittyi ja näytti että Anua tosissaan ällötti Krisu kun taas Milla vaan leikkisästi käski Krisua viemään itsensä ja peittonsa ulos tuulettumaan😂
Siis oikeasti Milla sanoi että meinasi oksentaa Krisun peiton hajun haistettuaan ja vaati että Krisu vie sen ulos ja kielsi tuomasta vielä takaisin kun Krisu mietti sen hakemista.
Krisun ja Millan välillä tuntuu oikeasti olevan jonkinlaista kemiaa aina silloin tällöin.
Ville saaranaa opetuslapsille ja kaksi nymfoo nyökkäilee ja samaan aikaa Jukka hieroo pillua!!
Vierailija kirjoitti:
Tuo Krisun uhkailu on vähän pelottavaa. Sanoi hakkaavansa kaikki. Ei tuommosta yleensä päästellä suusta edes leikillään.
Nii aattele, mitä jos se seuraavaksi sanoo että tulee hakkaa sut eikä kukaan reagoi siihenkään. Hui!
Kyllä elämä vielä tärinää opettaa.... toivottavasti.🙄
Vierailija kirjoitti:
Kysyikö nuo Villeltä Kainista ja Abelista vai menikö vain itse kertomaan?
Näköjään kysyivät.
Nämä koostelähetykset pitäisi lopettaa kokonaan. Tuotanto pystyy päättämään minkälaisen kokonaiskuvan haluavat asukkaista antaa.
Varovainen kun on niin ei nimetä. Ei joudu äänestykseen.
Tarina ja Krisu on äänestyksessä tällä viikolla sekä joku muukin.
Ei se mikään paini ollu, Krisu hyökkäsi säikyttämään Hemmin ja Anun terassilla.