BIG Brother 2019 —Official—
No niin, aloitellaas odottaminen, tällä viikolla jysähtää! Mitä odotatte uudelta BB:ltä?
Kommentit (90773)
Tarina loukkaantui, kun muut eivät jaksaneet jauhaa hänen tunteistaan, koska asia oli jo käsitelty. Yritti jauhaa vielä Krisusta ja miten Krisu teki väärin Tarinan persoonaa kohtaan. Eevis, Kevin, Milla ja Tupu juttelivat hyväntuulisesti, Anu ja Mira tekivät palapeliä. Sanoivat että annetaan olla jo ja tehdään nyt tätä. Tarina meni keittiöön itkemään. Täysin käsittämätön ihminen. Äärimmäisen itsekäs, huomionkipeä ja täysin kyvytön toimimaan ryhmässä.
Krisu puhuu rumasti ja kiroilee älyttömän paljon.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan selvä että kaikkien pitäs nukkua makuuhuoneessa, sehän tässä BB:ssä on ideana että kaikkia pitää sietää. Ei siellä olohuoneessa sänkyjä ole.
Olen pettynyt ettei töhnäistä lemmenparia rangaista mistään.
Ei siinä muu auttaisi kuin se, että muut vittuilisivat niille mahdollisimman paljon ja laittaisivat ne kuriin, esim niin että puolet tulisi aina nukkumaan olohuoneeseen ja seuraisivat panosessiota silmä kovana. TAI JOTAIN.
Ite kaipaan yöllisiä sikarikerhoja. Mutta Jukka toistuvasti pyytää, että voistekste mennä vaikka keittiöön kokoontumaan, että me voidaan olla tässä (olkkarissa). Krisu "pomona" taas, että joo me mennään nukkumaan.
Mä olisin ajat sitten jo latassut, että teilläkin on sängyt! Silläkin riskillä, että jouduin sitten olemaan siinä naimisessa mukana... :(
Naikoot ihmiset, mutta käytöstavat ja säännöt huomioon ottaen. Alkaako ne sitten paneskelemaan siellä täpötäydessä makkarissa? Villehän avaa kyllä suunsa silloin.
Vierailija kirjoitti:
" Emme halua asukkaiden örveltävän kännissä koko aikaa, vaan vastata oman sielunsa ja ruumiinsa kunnossa sanomisistaan ja tekemisistään – ainakin suurimman osan ajasta.”
Yksittäiset bileet = koko aika. Tämä selvä.
Ville yrittää kautta rantain vihjailla Krisulle että täältä kaikki lähtee kasvaneina ihmisinä ulos kun Krisulle ei kukaan uskalla suoraan suoraan kuten ei Tarinallekaan. Krisu haaveilee edelleen ulos lähtemisestä ja läyhää, Tarina läyhää keittiössä, on nää kaksi surkuhupaisaa tyyppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, mites Ville ei nyt ala huutaa Väistäkää! ja töniä porukkaa pois edestä laittaakseen ruoka-aineet nopeasti jääkaappiin. Taisi se kiukku kohdistuakin vain Millaan eikä ollutkana huoli ruokatarvikkeista.
Krisu tiuskii koko ajan toisille törkeästi kiroillen, mutta se ei haittaa, Ville tiuskaisi kerran joskus viikko sitten, niin sitä jaksetaan vieläkin muistella? Reilua?
En ole nähnyt kertaakaan Krisun tönivän jotain tehtäväänsä suorittavaa ihmistä ja huutavan väistymään, että hän pääsee tekemään sen itse paremmin.
Krisun tyyli nyt vaan on kiroilla ja olla suora, näen päivittäin nuoria aikuisia, jotka puhuvat toisilleen tyyliin Painu vit tuun ja vit tuuks siinä mulkkaat ja mitäs ho rot jne. Se nyt vaan on tyyli ja tapa, voidaan olla montaa mieltä millainen, mutta käyttäjiensä keskuudessa ihan normaali. Konteksti ratkaisee, ei se kuinka monta kertaa tiuskii. Ville toimi tökerösti täysin tarpeettomasti ja epätyypillisesti, mikä korosti entisestään Millalle tarkoitettua nöyryytystä.
Joo, saatan minäkin kavereiden kanssa puhua noin, mutta siinä on se ero, että se on vastavuoroista. Talossa en ole nähnyt kenenkään sanovan Krisulle samalla tavalla takaisin, joten siitä voi päätellä, ettei tuollainen heittely ole muille luontaista ja järkevä ihminen sopeutuu siihen, eikä oleta muiden sopeutuvan junttiuteensa.
Krisu on sellainen persoona joka sanelee säännöt ja joka ei ole kiinnostunut siitä, mitä muut hänestä ajattelee.
Itseasiassa liveä seuranneena voin kertoa, että mm. Tupu on antanut ihan samalla mitalla tai tavalla takaisin vit tuineen päivineen. Myös Eevis, Jukka, Milla ja Hemmi ainakin on vastanneet Krisulle aivan samalla tyylillä. Mielensäpahoittajat taas vauhdissa.
Mikä pointtisi on? Että kaikille voi puhua samalla tavalla kuin kavereille?
Osa talossa taitaa tuolla paremman miellyttämisen taidon kuin IRL. Talossa on paljon vakavampaa suhtautua johonkin kielteisesti. Siellä kannattaa olla vähän kaikkien kaveri. Esittää vähintään.
Jännä, kun itse en ole onnistunut juuri koskaan loukkaamaan ketään niin, että se olisi tullut itselleni täytenä yllätyksenä. Jos olen loukannut, vaikka en ole tarkoittanut, niin olen edes vähän tajunnut, että mistä väärin ymmärtäminen olisi voinut johtua.
Tuo ei johdu sinun paremmuudestasi vaan siitä porukasta jonka kanssa olet hengaillut. Itse opiskelin esimerkiksi sivuaineena yhtä humanistista alaa ja siellä luennoilla ja ryhmätöissä joutui tekemisiin näiden tarinan kaltaisten ihmisten kanssa. Aikaisemmin olin törmännyt näihin lähinnä esimerkiksi fb:n rennossa feminismi -ryhmässä. Et ymmärräkään kuinka yhtä väärää sanavalintaa voidaan pitää käytännössä henkisenä väkivaltana ja rastojen pitäminen on käytännössä varkaus. Lopetin käymästä puoliksi vapaaethoisissa pienryhmätöissä noiden ihmisten takia kun sain tarpeeksi palautetta loukkaavasta kielenkäytöstäni kun en esimerkiksi käyttänyt cis-etuliitettä mikä loukkaa transihmisiä. Tarinan ja kevinin seuraamisesta nousee nämä parin vuoden takaiset traumat esiin, onneksi vaihdoin alaa.
Et sanonut paljon esimerkkejä, joista sinulle on loukkaannuttu, vaan otit esille jonkin ääriesimerkin, joka ei vastaa talon ihmisiä ja tapahtumia. Kuitenkin yrität yhdistää saman naurettavuuden heihin.
Et kerro millaisessa tilanteessa olet jättänyt cis-alkuliitteen pois. Onko kysessä ollut keskustelu, jossa on puhuttu eri sukupuolista ja cis-liite olisi sopinut siihen tilanteeseen? Et myöskään kerro, että jos sinut on ymmärretty väärin, oletko edes yrittänyt korjata väärinkäsitystä vai alkanut suorilta syyttelemään väärin reagoimisesta. Silloin muut voisivat luulla, että olet sitä mieltä kuin vaikutut olevan ja heitä syyttelemällä puolustelet kyseistä mielipidettä.
Et kerro, että oletko missään vaiheessa muuttanut käytöstäsi siitä huolimatta, että siitä on sanonut sinulle monen monta kertaa ja olet saanut samankaltaista palautetta käytöksestäsi jatkuvasti.
Jos tilanteissa, joissa olet, on paljon loukkaantujia, kannattaa miettiä, että miksi niitä on niin paljon juuri siellä, missä itsekin olet.
C# kuuluu musiikin termmistöön eikä sikinsokinsukupuolisten työkalupakkiin.
DC2:ssa on näytetty nyt jo tooodella pitkään Kristianin taukoamatonta valitusta ja kiroilua. Tarinaa on haukkunut oikein antaumuksella, lisäksi ahdistusta tuntuu vaihteeksi aiheuttavan alkoholin puute. Hokee noita samoja juttuja aivan koko ajan. Useamman kerran myös valituksensa lomassa sanonut, että haluaa v*ttuun talosta. Meni sinne kuulemma v*ttu pitämään hauskaa, ja näyttää nyt ottavan tosi koville kun asiat eivät menekään hänen haluamallaan tavalla. Kirosanojen tulvalle ei näy loppua.
Muakin ärsyttää Tarina todella paljon, mutta Krisu on alkanut ärsyttää melkein enemmän. En tiedä, olenko ikinä nähnyt missään noin negatiivista ihmistä. Mun puolesta hän saisi lähteä sinne Kallioon kaljalle vaikka heti, kun talossa kerran on niin hirveää. Minusta Krisu on talon pahin mielensäpahoittaja, koko ajan kitisemässä jostain. Oli jo ennen nikotiinikieltoa.
Kukaan ei puhu persoonasta
=
Persoonaa loukattiin
Viime kerralla Tarinan pelasti häädöltä ainoastaan se Emman sokeri deittailu valtamedioiden uutisointi.
Vierailija kirjoitti:
Krisu puhuu rumasti ja kiroilee älyttömän paljon.
Mä en sietäis sekuntiakaan tuommoista käytöstä itseäni kohtaan. Antaisin hillerin kiimoissaan huutaa, mutta en lähtisi mitään keskusteluja käymään tuommoisen ihmisen kanssa.
Eevis sanoi Tarinalle juuri saman jutun kuin Krisukin täysin ymmärrettävästi. Krisu vaan pahoittaa muiden mieliä tolla järjettömällä öyhötyksellään.
Mikä helvetti tuolla Tarinalla on ? Taas ulvoo.Ensin kuulemma meditoi ulkona ja hyvä olo.Sitten päättävät purkaa pelin Anun kanssa ja koko soppa sekaisin.Menisi nyt helvetti kokoamaan sitä peliä Anun kanssa ja eikä odota ,että joku paijaa ja sanoo voi sinua ......!!! On kyllä kaiken näköistä hiihtäjää näkynyt ,mutta tuo nainen on kyllä niin poikkeus.
Vierailija kirjoitti:
DC2:ssa on näytetty nyt jo tooodella pitkään Kristianin taukoamatonta valitusta ja kiroilua. Tarinaa on haukkunut oikein antaumuksella, lisäksi ahdistusta tuntuu vaihteeksi aiheuttavan alkoholin puute. Hokee noita samoja juttuja aivan koko ajan. Useamman kerran myös valituksensa lomassa sanonut, että haluaa v*ttuun talosta. Meni sinne kuulemma v*ttu pitämään hauskaa, ja näyttää nyt ottavan tosi koville kun asiat eivät menekään hänen haluamallaan tavalla. Kirosanojen tulvalle ei näy loppua.
Muakin ärsyttää Tarina todella paljon, mutta Krisu on alkanut ärsyttää melkein enemmän. En tiedä, olenko ikinä nähnyt missään noin negatiivista ihmistä. Mun puolesta hän saisi lähteä sinne Kallioon kaljalle vaikka heti, kun talossa kerran on niin hirveää. Minusta Krisu on talon pahin mielensäpahoittaja, koko ajan kitisemässä jostain. Oli jo ennen nikotiinikieltoa.
AMEN. Ja Krisu tuolla ottaa esiin samat vanhat asiat uudestaan ja uudestaan, vatvoo vanhoja mielensä pahoittamisia.
Kyllä se niin on ennenmuinoinkin ollut, että jos johtaja puuttuu, kylä laittaa yhdessä ne kuriin jotka rikkovat sääntöjä. Minusta muiden pitäisi laittaa panopari kuriin, kun bb ei laita.
Ehkä ne sitä odottavat "ylhäällä", mutta nämä nössöt on liian korrekteja. Mirassa ja krisussa olisi potkua kurinpitotoimiin, muut ovat vähän saamattomampia.
Jaaha Tarina jauhaa p*skaa Krisusta Eevikselle keittiössä. Ihan häiriintynyt tyyppi. Kokoajan kylvää riitaa ja luo huonoa ilmapiiriä.
Vierailija kirjoitti:
Säälittää muuten se tatuoija, on siinä hetki mennyt.
:D
Eevis osaa puhua taas hyvin. Ilmeisesti aihe ku aihe niin osaa keskustella kuten Jukalle myönsikin.
Vierailija kirjoitti:
Krisu puhuu rumasti ja kiroilee älyttömän paljon.
Kato mitä kolmoselta menee?
Tarina edustaa aika yleistä kiusaajatyyppiä. Jankuttaa, jankuttaa, jankuttaa, kunnes toinen hermostuu ja sitten jankuttaja voikin itkeä, kun häntä kiusataan.
Eevis ei usko, että Krisulla on vaikutusvaltaa talossa. Eevis kuitenkin sanoo, että ihmiset ovat Krisun ympärillä vähän hiljaa, koska varovat häntä, kun tämä on sellainen kiihtyvä henkilö. Eikö tuo juuri ole valtaa, että saa muut varpailleen ja siksi toimimaan itseä miellyttävällä tavalla?
Vaikea kuvitella Kevin suuttuneena ja pystyisikö se edes huutamaan vihaisesti, puhumattakaan että laulamaan, kuulostaisi varmaan m-a-nummiselta. Samaan aikaan olisi varmaan sekä vaivaannuttavaa että hyvin helppoa olla Keevinin kanssa, koska sillä on koko ajan päällä jokin ihmeellinen tunnetila joka ei ole oikein mikään tuntemistani. Jokin ihmeellisen neutraali mutta ymmärtävä ja lohduttava. Ei hän tosin tunteettomaltakaan vaikuta. Ulkonäön perusteella voisi kuvitella hitaahkoki uneksija- ummikoksi mutta puheittensa perusteella hän näyttää olevan aika skarppi ja sanavalmis. Ehkä siedettävimpiä puhetyylejä Iskämiehen ja Helmerin ohella, niin ja Timo uutisäänen.