Alaikäisenä ryyppääminen oli elämäni paras asia, mutta nyt aikuisena sosiaalinen elämäni on kuollut

Kuustoistakesäsenä elin elämäni parasta aikaa. Kylän nuoret kerääntyivät säännöllisesti puistoon juomaan. Alkoholin vaikutuksen alaisena myös minä, ujo ja hiljainen nuori, rohkaistuin puhumaan tuntemattomille ja sain uusia kavereita. Löysin myös poikaystävän – ja myöhemmin toisenkin. Pieni humala vei huolet mennessään. Nauroimme, juttelimme ja teimme kaikkea hauskaa. Kuuluin kuitenkin suht järkeviin porukoihin, eli kukaan ei ollut ikinä sairaalassa vatsahuuhtelussa, hyppinyt katoilta tai vetänyt toisia turpaan.

No miten on elämän laita nyt parikymppisenä opiskelijana? Kaikki sosiaalinen elämä tapahtuu nykyään yökerhossa. Siis ihan kaikki! Kukaan ei enää pidä illanviettoja kotonaan (olen itsekin yrittänyt kutsua porukkaa luokseni, mutta aina on hinku viimeistään parin tunnin päästä lähteä yökerhoon), kukaan ei enää lähde piknikille tai puistonpenkille juomaan ja juttelemaan syvällisiä. Viralliset opiskelijabileet on yökerhoissa, ja jos bileitä ei ole, yökerhoon lähdetään muuten vaan.

No miksen lähde yökerhoon mukaan? En vain ymmärrä, miten ihmiset viihtyy siellä! Opiskelujen aluksi lähdin mukaan, koska halusin tietysti kavereita. Jee, sain meluvamman ja ikuisen tinnituksen. Baareissa on musat aina niin kovalla, ettei kuule edes omia ajatuksiaan. En ymmärrä, mitä sosiaalista siinä on, ettei pysty edes juttelemaan, koska ei kuule toisten puhetta. Tanssiminen toki varmasti houkuttaa osaa kävijöistä, mutta itse en ole ikinä ollut tanssimisen perään. En vain osaa liikkua smoothisti rytmin mukana. Ja miten opiskelijoilla on tähän varaa?? Kotona/puistossa kännit riipaisee helposti 20 €:lla, mutta baarissa tuolla rahalla saa pahimmillaan kaksi drinkkiä. Käytännössä baarireissu sisältää kuukauden ruokabudjetin tuhlauksen, pitkiä(vessa)jonoja ja mökötystä yksin hiljaa nurkassa, jos ei tanssista pidä.

Kiitos, kun sain avautua.