IS: 57 entistä kansanedustajaa nosti sopeutumisrahaa elokuussa – joukossa kaikki sinisten entiset ministerit
Aktiivimallia ajanut ja työttömiä kyykyttänyt puolue näyttää nyt todelliset kasvonsa. Toisaalta pettiväthän he äänestäjänsä jo kertaalleen.. Sanat ei riitä "ylistämään" näitä pellejä.
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, miksi ei nostaisi sopeutumisrahaa.
Nostathan sinäkin työttömyyskorvausta, asumistukea, ja tarvittaessa myös toimeentulotukea.Kansanedustajat olivat töissä Suomen valtiolla, ja joutuivat työttömiksi, kun työt loppuivat. Miksi he eivät voisi saada " työttömyysrahaa" aivan kuin sinäkin?
Työttömyyskorvaukset muilla kansalaisilla on vastikkeelisia ja vaativat aktiivista työnhakua. Sopeutumisrahan eteen ei tarvi tehdä yhtään mitään. Ei ole aktiivimallileukkauksia eikä pelkoa karensseista.
Ja Toukokin saa opiskella ilman pelkoa, että työkkäri katkaisee työttömyyskorvauksen. Itse olin kaksi kuukautta työttömänä ja jouduin tekemään selvityksen työkkärille jopa kaksi sunnuntaita kestävästä aikuisopiston tietokonekurssista, joka ei olisi mitenkään haitannut mahdollista työllistymistäni, vaan päinvastoin lisäsi mahdollisuuksiani työllistymiseen. En edes uskaltanut ajatella tutkintoon johtavaan koulutukseen hakeutumista, koska olisin voinut jäädä täysin ilman tuloja. Sitä riskiä en voinut ottaa, koska oli perhe elätettävänä.
Työttömät jotka puntaroivat vapaa-aikaansa versus työstä saatavaan 8e tuntipalkkoihin, ovat suurimmalta osin kapitalistisesti ajattelevia.
Sosialistiset työväenluokan ihmiset sitten menevät töihin, koska työ itsessään on arvo heille.
Heidät on kasvatettu vasemmistolaisesti.
Kapitalisti puntaroi onko kannattavampaa jäädä kotiin, kun töistä saatava summa on samaa veronmaksajien rahaa ja heikkoa ostovoimaa tulevaisuudessa. Siksi kapitalisti jää mieluummin kotiin odottelemaan parempaa työtarjousta.
Vierailija kirjoitti:
Kiitti persut. Hienoja ihmisiä äänestitte tuonne. Teitähän ei kukaan varoittanut noista kertaakaan edes av:lla... eipä vissiin...
Joo, olisi pitänyt äänestää mielummin äärivasemmistoliittoa tai muita punavihersekopäitä?

Näinhän se on että vasurit ne tätä maata pitää ryhdissä.
Kapitalisteille ei kelpaa heikko palkka ja ovat loisia.

Olisi ehkä pitänyt äänestää. Me suomalaiset olemme arvoiltamme vasemmalle kallellaan.
Ei tänne kukaan halua oikeaa oikeistoa ja näkeehän sen ettei yksikään puolue ole oikeasti oikeistolainen arvoiltaan ja päätöksiltään.
Kaikki ovat eräänlaisia SDP-muunnoksia.
Vierailija kirjoitti:
No, miksi ei nostaisi sopeutumisrahaa.
Nostathan sinäkin työttömyyskorvausta, asumistukea, ja tarvittaessa myös toimeentulotukea.Kansanedustajat olivat töissä Suomen valtiolla, ja joutuivat työttömiksi, kun työt loppuivat. Miksi he eivät voisi saada " työttömyysrahaa" aivan kuin sinäkin?
Eläkööt hekin työmarkkinatuella, kyllä, pelkällä työmarkkinatuella! Jos jäisin työttömäksi niin sen minäkin saisin, EN asumistukea, tt-tuesta puhumattakaan 😤. Heille samat säännöt, säästöt ja omistusasunnot pitäisi heilläkin vaikuttaa tuen määrään. Tavallinen pulliainen joka sattuu naimisissa olemaan töissä käyvän puolison kanssa ei todellakaan saa mitään toimeentulotukea.
Vierailija kirjoitti:
Työttömät jotka puntaroivat vapaa-aikaansa versus työstä saatavaan 8e tuntipalkkoihin, ovat suurimmalta osin kapitalistisesti ajattelevia.
Sosialistiset työväenluokan ihmiset sitten menevät töihin, koska työ itsessään on arvo heille.
Heidät on kasvatettu vasemmistolaisesti.
Kapitalisti puntaroi onko kannattavampaa jäädä kotiin, kun töistä saatava summa on samaa veronmaksajien rahaa ja heikkoa ostovoimaa tulevaisuudessa. Siksi kapitalisti jää mieluummin kotiin odottelemaan parempaa työtarjousta.
Juuri näin. Työväenluokan ihminen menee aina töihin vaikka se ei taloudellisesti kannattaisikaan koska se on sosiaalista luonteeltaan.
Eliitti miettii että onko hänen kannattavaa tuhlata kallista aikaansa työpaikkaan, joka tarjoaa heikkoa ostovoimaa.
Sellainen on kapitalistinen elitti ja loinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömät jotka puntaroivat vapaa-aikaansa versus työstä saatavaan 8e tuntipalkkoihin, ovat suurimmalta osin kapitalistisesti ajattelevia.
Sosialistiset työväenluokan ihmiset sitten menevät töihin, koska työ itsessään on arvo heille.
Heidät on kasvatettu vasemmistolaisesti.
Kapitalisti puntaroi onko kannattavampaa jäädä kotiin, kun töistä saatava summa on samaa veronmaksajien rahaa ja heikkoa ostovoimaa tulevaisuudessa. Siksi kapitalisti jää mieluummin kotiin odottelemaan parempaa työtarjousta.
Näinhän se on että vasurit ne tätä maata pitää ryhdissä.
Kapitalisteille ei kelpaa heikko palkka ja ovat loisia.
Näin se valitettavasti on. Myönnän.

3/5
Aika moni nostaa. Taso taitaa olla liian korkea ja kesto liian pitkä, kun ei kannusta työnhakuun.
Vasurit eli työväenluokka eli ne jotka tekee töitä liian matalalla palkalla tässä maassa on ne jotka pitää tämän maan pystyssä ja ryhdissä.
Ne jotka pohtii että eivät viitsi tehdä töitä, kun on liian matalat palkat on oikeistolaista markkinatalousajattelua.
He odottelevat parempaa tarjousta ja pitävät tarjottavaa hintaa liian pienenä arvolleen. Tämä amerikkalaista ihannetta elävä eliitti loisii työväenluokan kustannuksella elättinä.
Vasurit ne vaan elättää näitä joille ei hommat maistu!
Tuet ja eläkkeet kyllä kelpaa mutta ei tuet!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitti persut. Hienoja ihmisiä äänestitte tuonne. Teitähän ei kukaan varoittanut noista kertaakaan edes av:lla... eipä vissiin...
Joo, olisi pitänyt äänestää mielummin äärivasemmistoliittoa tai muita punavihersekopäitä?
Sulle ei ole olemassa muita kuin soinilaiset ja sitten vihreiden "sekopäät" ja "äärivasemmistolaiset"?
Kerropas mitä puoluetta itse äänestät, niin katsotaan löytyykö siitä puolueesta vuosikausia tai jopa vuosikymmeniä sopeutumiseläkettä nauttineita turhakkeita.