Olen ollut vessassa jo 1,5 tuntia. En uskalla tulla pois.
Onneksi on kännykkä mukana.
Kämpässä pörrää ampiainen ja lähdin sitä karkuun tänne vessaan. Kammoksun noita pistiäisiä.
Kommentit (36)
Minäkin olin loukussa viikko sitten. Jouduin soittamaan miehelle paskahuussista että kiirehtii kaupasta kotiin. :D
Sen lisäksi että pelkään niitä, niin olen myös allerginen ampiaisille.
Siis se ampiainen kyttää sinua just siinä oven ulkopuolella ja syö sinut eläviltään, varo.
Mitäs sanosit ,jos orava olisi teillä kiipeilemässä, meil rivarissa ne voi tulla sisälle ,jos liikaa tutustutaan.
Parisen vk. sitten näin kaksi noin 30 v. naista jonkun työpaikan tupakkipaikalla kahdestaan, jotka molemmat hysteerisesti pelkäsivät pienen pientä ampiaista. Molemmat "ölisivät ja ulisivat" vuorotellen aina kun havaitsivat sen pörräävän ympärillään. Toisen kauhistunut käytös vain vahvisti aina sen toisenkin kauhua ja lopuksi ampiainen oli jo ainoa, joka hallitsi tilanteen. Sitten se kai kyllästyi pelotteluun ja lensi pois.
Ymmärrän. Itse vietin kaksi tuntia vessassa, kun ulkopuolella oli hämähäkki. Ukko tuli töistä ja pelasti vapisevan akkansa.
Kun menet ulos ni älä huido tai hermoile. ole rauhallinen. Ampiainen ei lähtökohtaisesti pistä ellei koe itseään uhatuksi. On etsimässä ruokaa. Mistä tuli sisään, jos ikkuna tai ovi auki ni on voinut jo mennä ulos.
Itselleni kävi ihan samalla tavalla. Olin tulossa töistä kotiin ja näin ulkona ampiaisen. Lukittauduin loppuviikoksi vessaani. Oli kauheaa. Enää en ulos mene.
Swat joukot vaan potkasemaan ovi sisään ja rynnärillä tulitus - tosin olen ampiaisen puolella.
Minäkin olen tänään ollut piilossa vessassa! Jouduin aamukahvinkin juomaan osittain siellä. Asuntooni lensi nokkosperhonen. Pelkään isoja perhosia. Se lepatteli aikansa sisällä ja lensi itsestään ulos.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Äläpä mitään. Hetki sitten täällä oli tilanne päällä! Parvekkeelle tuli lintu ja kissa sai sen suuhunsa! Lintu pelastui, mutta yksi maljakko särkyi.
Vaikuttaakohan nää kosteat ja kuumat säät, että tulee sisään ties mitä olioita. Enkä nyt tarkoita juoppoja ukkeleita :D Mutta illalla kun pitää ikkunaa auki, on pian kummallisen näköisiä hyönteisiä pörräämässä valon ympärillä. Ihan kaupunkialueella ylemmässä kerroksessa.
Kun on ampiainen kämpässä, haluan kyllä tietää missä se on ja yritän johdattaa sitä ulos. Olen pari kertaa meinannut astua maassa olevan ampiaisen päälle, onneksi huomasin ajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vahva, rohkea aikuinen.
Olisitko itse vahva aikuinen, jos löytäisit vaikka punkin pureutuneena ihoosi etkä voisi tietää, tuleeko siitä borrelioosia vai ei?
Vierailija kirjoitti:
:DDDD Mä ajattelin otsikosta, että siellä riehuu joku juoppo :DDDD
Juoposta selviää yleensä puhumalla, mutta mitä teet sinne tänne säntäilevälle hämähäkille?
Vierailija kirjoitti:
Women. The superior gender
Ikävä pilata ylemmyydentuntosi, mutta miehiltä löytyy ihan yhtä järjettömiä pelkoja. Veljeni on lapsesta asti pelännyt ihan hysteerisesti perhosia. Vielä nykyäänkin kun kesäisin grillaillaan ulkona, niin johan aikuista raavasta miestä viedään jos perhonen lepattelee lähelle.
Olet fyysisesti ainakin 1000x sitä suurempi. Menet vaan rohkeasti pistoksen tielle ja annat kauhujen tulla ja olla. Kyllä se ampiainen ikkunasta lähtee kohti valoa.