Kenen elämän parasta aikaa oli yläaste/lukio?

Ei kai kukaan.

Kyllä se tavallaan oli, juuri sen huolettomuutensa ja stressittömyytensä takia. Oli tiivis kaveriporukka, tärkeät harrastukset, eikä huolen häivää mistään. Niin, ja kaikki tuntui joltakin, kun sen koki ensi kertaa.

Ei nykyelämässäkään valittamista ole. On rahaa ja materiaa jne. Mutta onhan tämä keski-ikäisen elämä aika valjua verrattuna nuoruuden hurjuuteen. Mikään ei oikeastaan sinänsä tunnu enää miltään, koska kaikkea on jo tehty ja nähty.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se tavallaan oli, juuri sen huolettomuutensa ja stressittömyytensä takia. Oli tiivis kaveriporukka, tärkeät harrastukset, eikä huolen häivää mistään. Niin, ja kaikki tuntui joltakin, kun sen koki ensi kertaa.

Ei nykyelämässäkään valittamista ole. On rahaa ja materiaa jne. Mutta onhan tämä keski-ikäisen elämä aika valjua verrattuna nuoruuden hurjuuteen. Mikään ei oikeastaan sinänsä tunnu enää miltään, koska kaikkea on jo tehty ja nähty.

Panemistakin?

Yläasteella kokeilin rajoja, minulla oli usein todella hauskaa. Olin kyllä hankala nuori ja aiheutin monille harmaita hiuksia.

Lukio aikoina olin masentunut ja ahdistunut. Nyt kolmekymppisenä on elämä ihanaa. En ikinä olisi uskonut, että voisin saada elämässä kaiken minkä halusinkin tai ylipäätään olla onnellinen. Uskon, että elämä on parempaa mitä vanhemmaksi tulee.

Yläasteikä oli ahdistavaa nuoruuden tuskaa, mutta lukio oli paljon hauskempaa. Kun amissit lähti pois, niin oli paljon parempi meininki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se tavallaan oli, juuri sen huolettomuutensa ja stressittömyytensä takia. Oli tiivis kaveriporukka, tärkeät harrastukset, eikä huolen häivää mistään. Niin, ja kaikki tuntui joltakin, kun sen koki ensi kertaa.

Ei nykyelämässäkään valittamista ole. On rahaa ja materiaa jne. Mutta onhan tämä keski-ikäisen elämä aika valjua verrattuna nuoruuden hurjuuteen. Mikään ei oikeastaan sinänsä tunnu enää miltään, koska kaikkea on jo tehty ja nähty.

Panemistakin?

No varsinkin sitä. On koettu pitkät suhteet ja pätkäsuhteet. Fantasioista kaikki toteuttamiskelpoiset on jo käyty läpi, parhaat moneen kertaan. Kumppaneita on ollut sen verran, ettei kaikkia muista nimeltä. Kaikilta ei välttämättä nimeä tullut edes kysyneeksi. Nyt alkaa olla semmoinen seesteinen olo seksinkin suhteen, ettei tarvi enää väkipakolla yrittää, jos ei huvita. Ilman ei ole jääty ja muistoja riittää hautaan asti. Kaikesta tästä huolimatta se lapsuus/nuoruus tuntuu kuitenkin kultaisemmalta ajalta. Viattomalta. Aikuisena maailman raadollisuus on liian ilmeistä, lapsena sitä ei vielä niin tiedostanut.

Yläaste oli elämäni pahimpia aikoja. Vähän kavereita, paljon koulukiusattuna olemista.

Lukioaika oli parempi.

Amisaika oli hauskaa aikaa. Sain paljon uusia kavereita ja pääsin pois kotoa. 

Kurko kirjoitti:

Yläasteikä oli ahdistavaa nuoruuden tuskaa, mutta lukio oli paljon hauskempaa. Kun amissit lähti pois, niin oli paljon parempi meininki.

 

Mitäs olet hikinen nörtti.

Lukioaika oli kieltämättä parasta tähän mennessä. 

Ei ainakaan mitään minun elämässä yläaste-ja lukioaika ollut mukavaa. Kaikki ahdisti ja tuntui pahalta. Nyt saan elää sellaista elämää kuin haluan.

Yläaste- ja lukioiässä oli sekä hyvät, että huonot puolensa. Hyvää oli kaverit, biletys ja tytöt. Toisessa vaakakupissa oli ainainen rahapula ja se, että inhosin koulunkäyntiä syvästi. Vanhempien luona asuminenkin sapetti ankarasti.

En vieläkään ymmärrä, miten olen jaksanut opiskella noin 18 vuotta. No, lukion jälkeen on ollut mukavampaa, mutta kyllä tämä työnteko ja siitä saatu palkka on ihan parasta.

Vaikka kaikki oli elämässä suht OK, niin se epävarmuus itsestä, vouhottaminen ja kaikki turha vatvominen on jääny mieleen voimakkaasti niiltä ajoilta. Kun haettiin omaa paikkaa ja asemaa ja piti olla sitä ja tätä, eikä läheskään aina vain se, mikä on, kelvannut itselle. Aika julmia ja lapsellisia oli kaikki muutkin ja paljon ikävääkin sattui. En haluiaisi palata enää niihin vuosiin. Paremmat vuodet tulivat vasta paljon myöhemmin.

Yläaste ikä oli pahinta aikaa mitä olen ikinä elämässäni kokenut. Olin kiusattu ja ystäviä ei ollut. Olin todella ahdistunut, masentunut ja sosiaalisten tilanteiden pelko oli suurta, kiusaaminen vain vahvisti sitä. Nyt yli 25 ikäisenä voin jo paljon paremmin mutta kyllä tuo nuoruus ja aikuisuus meni itseni korjaamiseen, vahvistamiseen ja päivistä selviytymiseen. Kyllä aikuisena on mukavempaa. Tuntuu että olen itse enemmän asioista kontrollista ja tuntuu hyvältä. Ei tarvitse katsella ilkeiden ihmisten naamojakaan jos ei huvita. Työtä voi vaihtaa ja opiskelupaikassa uskallan raittaa rajat jos joku yrittää talloa päälle.