1v koko ajan kiinni äidissä

Aika harva 1v viihtyy pidempiä aikoja itsekseen, vaan tosiaan vaatii seuraa ja viihdytystä.

Ihan normaali vaihe lapsella. Kyllä se menee aikanaan ohi.

Poikkeavaa tuossa ap:n kertomassa on se, ettei 1-v ole kiinni lahkeessa 24/7. Niinhän ne yleensä on. 

Sitä se vanhemmuus on. 

Se on vaihe. Kutsuin omiani apinalapsiksi tuossa vaiheessa. Kiipeilivät ja takertuivat kuin marakatit.

Hän on vielä niin pieni, sinä olet hänelle tuki ja turva, kaikki.

Menee ohi. Meillä siinä 1v 6kk ikäisenä oli jo paljon helpottanut. 2-vuotiaana on jo kokonaan ohi. Helpotti sekin, että menin töihin kun lapsi oli lähes 2v ja lapsen iskä alkoi olemaan enemmän lapsen kanssa. En enää ollutkaan se ykkönen.

Aiemmin en tosiaan saanut syödäkään rauhassa. Ja hirveä huuto jos joku muu kylvetti, vaihtoi vaipat, syötti yms. Nyt ei ole mitään sellaista.

Mitä te vanhemmat tiedätte äitiydestä ennen lapsen saamista. Alkaa olla aika huoletuttavaa tämä lapsen normaalin kasvun ja kehityksen ihmettely.

Lapsi muodostaa elämänsä tärkeintä pohjaa, kiintymyssuhdetta, jolla on suuri merkitys hänen tulevaisuuden kannalta. Anna hyvä ihminen sitä syliä aina kun pystyt. Siten hönellä on joskus mahdollisuus jossain vaiheessa turvallisesti erkaantua. Hän alkaa käsittää että hän ei olekaan kanssasi yhtä vaan erillinen.

Koita jaksaa

Ennen raskautumista olisi todella hyvä lukea edes yksi hyvä kirja lapsen kasvusta ja kehityksestä. Ja ihan ajatuksella.

Myönnän kyllä että omat tietoni vanhemmuudesta ovat todella suppeat ja tiedot karttuvat lapsen kehityksen mukaan. Esikoinen kyseessä eikä lähipiirissä lapsia. Asun lisäksi maassa jossa puolet lapsista aloittaa päiväkodin jo 3kk iässä, joten omaa kotiinjäämistä "näin ison lapsen kanssa" ovat monet kummastelleet. Ehkä siitä syystä minulle on tullut olo että kyllä nyt pitäisi jo osata viihtyä itsekseen..

Mutta joo, eli pitää siis vain kestää.. Vastamelukuulolleet päähän jos pitää tehdä omia hommia, muuten roikotetaan sylissä ja tissillä. Ok. On tää äitiys kyllä välillä niin perseestä.

Vierailija kirjoitti:

Myönnän kyllä että omat tietoni vanhemmuudesta ovat todella suppeat ja tiedot karttuvat lapsen kehityksen mukaan. Esikoinen kyseessä eikä lähipiirissä lapsia. Asun lisäksi maassa jossa puolet lapsista aloittaa päiväkodin jo 3kk iässä, joten omaa kotiinjäämistä "näin ison lapsen kanssa" ovat monet kummastelleet. Ehkä siitä syystä minulle on tullut olo että kyllä nyt pitäisi jo osata viihtyä itsekseen..

Mutta joo, eli pitää siis vain kestää.. Vastamelukuulolleet päähän jos pitää tehdä omia hommia, muuten roikotetaan sylissä ja tissillä. Ok. On tää äitiys kyllä välillä niin perseestä.

Voin lohduttaa että tulet muistelemaan kaiholla tuotakin aikaa.

T. Teinien äiti

Sitä itsenäisyyttä on hyvä opettaa melko pienestä pitäen. Tuon ikäinen kyllä ymmärtää kun selittää että äidillä menee nyt hermo ja sun täytyy olla yksin. Tuon takiahan leikkikehässä on kalterit. Oma jaksamisesi on nyt tärkeintä, jos lapsi ei nyt ymmärrä niin vanhempana hän sitten ymmärtää kun kerrot kuinka rasittava hän pienenä oli.

En tiedä, paljonko ja millaisia ne sun omat hommat ovat ja kauanko niihin menee aikaa, mutta jos ollenkaan mahdollista, niin otat sen taaperon mukaan touhuihin. Ei tuo vaihe iäisyyksiä kestä, eli kannattaa myös opetella nauttimaan sen oman lapsen seurasta, niin ei äitiyskään niin persiiltä enää ehkä tunnukaan.

Ap, sinulla on lapsi, joka tietää, mitä tahtoo. Nuorimmainen oli sellainen ja on pärjännyt hyvin elämässään, kun toimii edelleen tahtonsa mukaisesti. Rankkaa kyllä välillä läheisille.

Ai niin ja itse laitoin keittiön alalaatikkoon kaikenlaista pientä vehjettä ja vimpainta ja lapsi tyhjensi sen onnellisena lattialle kun minä tein jotain siinä keittiössä. Sai aina hetkeksi rauhan.

T. Teinien äiti

Vierailija kirjoitti:

Aika harva 1v viihtyy pidempiä aikoja itsekseen, vaan tosiaan vaatii seuraa ja viihdytystä.

Höpö höpö, olette itse opettaneet sen siihen että aina pitää olla joku muu läsnä. Me aloitettiin jo sitteri iässä se että on itsekseen lyhyitä aikoja ja 1v leikki jo itsekseen ja 2v. ihan täysin kun vain sanoi että nyt ei ehdi leikkimään. Puuhasi omiaan nukkejen ja palikoiden kanssa.

Tietenkin leikittiin yhdessä, mutta kun piti tehdä muutakin niin kyllä tuo helpotti.

Joskus oli juttu majavan metsästäjä naisesta, jonka lapsi alle 2v osasi olla hiiren hiljaa tunteja ja leikkiä omia leikkejään kun äiti metsästi majavia. Tämä siis ihan muutama vuosi sitten, eli kyllä se on opettamisesta kiinni.

Meillä kuopus oli ihan samanlainen pikkuapina. Voi miten kaiholla nyt muistelen niitä aikoja kun hän on jo koululainen. Anna lapselle syliä ja aikaa, olet hänelle tärkeintä maailmassa ja viimeistään kaksivuotiaana alkaa helpottaa.