Luetellaan "yläluokkaisia" asioita
Kommentit (463)
Koulutus: On ihan sallittua ja hauska kuriositeetti että jollakulla suvun vesoista ei ole yliopistotutkintoa, mutta valtaosalla sellainen on.
Omistusasuminen: Vuokralla asutaan korkeintaan ulkomailla lyhyen aikaa, kotoa muutetaan isovanhemmilta perittyyn asuntoon.
Tyyli: Laadukkaita ja vähäeleisiä vaatteita, ei todellakaan mitään kissankokoisia heppalogoja rintapielessä.
Pariutuminen: Puoliso löytyy lopulta lähes aina omasta joukosta, vaikka villeinä opiskeluaikoina voi toki tapailla montaakin työväenluokkaista taidelukion kasvattia. Kun avioliittoon on saatu lapsia, ei kovin helposti erota, vaan saatetaan päätyä mielikuvituksellisiin avoimiin ratkaisuihin, ettei kulissit vain kaadu.
Ajatella että aatelisetkin seuraavat av: tä! Johan pomppasi!🤪😜 Aika hellyttävää!
Mulle tulee yläluokkaisuudesta mieleen vain Englannin kuninkaalliset, hevos- ja koiraharrastus, lintujen metsästys, tweed, pidättyväisyys, skottiruudut, maasturit, linnat ja kartanot.
Olenkohan mä seurannut liikaa brittikuninkaallisia?😂
Hevosen/hevosten omistaminen, golffaus tositarkoituksella, purjehtiminen, purjeveneen omistaminen. Paljon vapaa-aikaa. Korkeakoulutus koko suvulla. Ei pakko tehdä mitään 8-4 ansiotyötä. Hoikkuus, terveys ja hyvinvointi huokuu ihmisestä.
Vierailija kirjoitti:
Oma hevostalli sukukartanon mailla. Esi-isät selvillä keskiajalle asti.
Minun esi-isät på svärdsidan ovat selvillä vuoteen 1460.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole puhdasta yläluokkaa enää, luokkaerot liudentuvat kovaa vauhtia monin paikoin.
Tietty hienostuneisuus ja koreilemattomuus yhtä aikaa sekä runsaasti valinnanmahdollisuuksia elämässä kyllä omassa mielessäni jotenkin viittaavat yläluokkaisuuteen (etuoikeutettuun asemaan ja sen hyväksymiseen itselleen omanarvontuntoisena).
Olet niin väärässä.
Perintökorut. Ei isoja lihaksia. Huolettomuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma hevostalli sukukartanon mailla. Esi-isät selvillä keskiajalle asti.
Minun esi-isät på svärdsidan ovat selvillä vuoteen 1460.
Yksittäinen sukuhaara voi olla selvillä vaikka kuinka kauas mutta se tekee vain pienen pienen osan esivanhemmista. Pelkästään 10 sukupolvea taaksepäin ihmisellä on siinä polvessa jo yli 1000 esivanhempaa. Seuraavassa polvessa jo yli 2000 jne. Yksittäisen esi-isän merkitys kutistuu häviävän pieneksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei niin, mutta ylenkatsovat somea kuitenkin.
Tämä on ihan älytön kommentti. Mistä ihmeestä kukaan edes tulee keksinernsä mitään niin kummallista?
Olen se aiemminkin kommentoinut aatelinen ja melko someriippuvainen. Nykyään roikun av:llakin ihan hirveästi. Täältä on vaikea irrottautua, todella addiktoiva paikka ja olen alkanut jopa huolestua siitä, etten saa tätä someriippuvaisuutta katkaistua.
No, eivät osallistu esim. Facen "kellä on paras ..."-tempauksiin ja niin edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
metsästysaseet vitriinissä
Sorry, mutta kukaan ei säilytä aseita vitriinissä, eikä niitä saiskaan. Niitä varten pitää olla kiinnipultattu lukittava asekaappi.
Jos asekaapin omapaino on 150 kg tai yli, niin ei tarvitse pultata kiinni.
Vuosikortti konserttisaliin, vakituinen oopperassa käynti.
Ulkomaalainen puoliso ja ehdottomasti naimisissa, se kertoo varakkuudesta jos mikään.
Sekasyöjä kirjoitti:
Pihvikarjan kasvatus. Sitä harrastaa niin brittien siniveriset kuin Suomenkin miljardöörit Antti Herlin etunenässä.
Kukahan miljardööri tuolla Kainuun Saarikylässä asuu, kun siellä laiduntaa upea lihakarja. Mustia suuria, vasikat joukossa. En meinannut uskoa silmiäni, kun ensimmäisen kerran näin.
Niin, ennen muinoin sanomalehti oli tarpeen silittää jotta muste kiinnittyi eikä tarttunut sormiin luettaessa. En tiedä onko se enää nykyisin tarpeen. Lehtipaperi ja musteet ovat kehittyneet.
Vierailija kirjoitti:
Ulkomaalainen puoliso ja ehdottomasti naimisissa, se kertoo varakkuudesta jos mikään.
Tuo naimisissaolo ei ole mikään ehto enää nykyaikana.
Vierailija kirjoitti:
Hevosen/hevosten omistaminen, golffaus tositarkoituksella, purjehtiminen, purjeveneen omistaminen. Paljon vapaa-aikaa. Korkeakoulutus koko suvulla. Ei pakko tehdä mitään 8-4 ansiotyötä. Hoikkuus, terveys ja hyvinvointi huokuu ihmisestä.
8-4 hah 8 -16. Aina se suvussa on yksi musta lammas vähintään. Purjeveneitä omistaa ihan tavan tallaajatkin. Sekä pelaa golfia. Hevosen omistaaksern ei tarvi olla rikas ja varsinkin maadeudulla löytyy talli ja heinät omasta takaa.
Halveksimme ihmisiä jotka yrittävät tehdä rahaa lapsilla tai vanhuksilla!
Vierailija kirjoitti:
Sekasyöjä kirjoitti:
Pihvikarjan kasvatus. Sitä harrastaa niin brittien siniveriset kuin Suomenkin miljardöörit Antti Herlin etunenässä.
Kukahan miljardööri tuolla Kainuun Saarikylässä asuu, kun siellä laiduntaa upea lihakarja. Mustia suuria, vasikat joukossa. En meinannut uskoa silmiäni, kun ensimmäisen kerran näin.
Herlinit on ihan oma lukunsa ja Antti H miljardööri
Useampi kaupunkipalatsi merkittävissä eurooppalaisissa kaupungeissa. Kalusteet hankittu jo 1600-1700-luvuilla.