Lue keskustelun säännöt.
Kuinka kauan ihminen kestää yksinäisyyttä?
18.08.2019 |
Yksinäisyyden kokemushan on yksilöllinen. Esim. joku jolla kymmeniä ystäviä ja perhe yms. voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Mutta jos nyt kuvitellaan tilanne, että ei oikeasti ole ketään ja tuntee vielä itsensä yksinäiseksi. Jokainen joka tietää mistä puhun niin tietää myös kuinka pahalta se oikeasti tuntuu. Kuinka kauan sitä voi kestää? Vaikuttaako ikä asiaan?
Kommentit (40)
Thomas Silverstein: A Life of 24-Hour Isolation
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäisyys on mielentila ja mielessä sen voi käsitellä. Yksin oleminen on taas tosiasia ja sitä ei voi muuttaa ennen kuin se muuttuu.
Ihmisiä pitäisi jo kannustaa peruskoulussa olemaan enemmän yksi ja jättäämään muut ihmiset rauhaan. Harva tuntuu ymmärtävän miten raskasta ja kuluttavaa kanssakäyminen toisten kanssa oikeasti on.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä pitäisi jo kannustaa peruskoulussa olemaan enemmän yksi ja jättäämään muut ihmiset rauhaan. Harva tuntuu ymmärtävän miten raskasta ja kuluttavaa kanssakäyminen toisten kanssa oikeasti on.
Tää. Pitäisi olla vähemmän ryhmätöitä ja enemmä yksilötyötä.
Vierailija kirjoitti:
Vastaajat eivät taida ihan käsittää yksin olemisen ja yksinäisyyden eroa...
Samaa mieltä. Englannissa on näppärästi sanat solitude ja loneliness, jotka ovat erittäin selkeät. Suomessa yksinäisyyttä on käytetty harmillisen paljon sekaisin molemmissa merkityksessä. Hiljakkoin on sentään alkanut törmätä siihen että tämä ero yleensä halutaan ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP vois jo pikkuhiljaa opetella olemaan yksin jos ei sitä vielä kestä. Niin moni muukin aikuinen on joutunut tekemään.
Yksin oleminen vaikuttaa muistiin ja kognitiivisiin kykyihin. Tämä vaikka täyttäisi ristikoita, opiskelisi kieliä ja karttoja ja jotain muuta uutta kehittävää. Vuorovaikutuksen puute päivittäisessä arjessa vaikuttaa, koska aivojen niitä osia ei käytetä, eivätkä ne harjaannu. Tietysti ihmiset ovat yksilöitä ja jollain toimii aivot terävästi vaikka olisi hautautunut vuosikymmeniksi maan alle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harvoin kohtaan sellaista sielun kaveria tai jonka kanssa huumori on samanlaista ja kun kohtaan niin se häipyy.
Ihmisen pitää olla ensin yksin ja oppia tuntemaan itsensä niin että voi olla kaksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä pääni alkaa sekoilemaan aika äkkiä. Naapuri yritti jutella, huomasin että sen puheen kuuntelu oli jo vaikeaa ja halusin vain eroon. Aamulla heräsin ja näin seinällä kuvion,sitä ei hetken päästä ollut. En tiedä miltä keskustelu pidempään läheisen tai ei niin läheisen kanssa oikeastaan enää tuntuu. Itkin juuri kun näin pilvet taivaalla. Olivat niin kauniita.
Yllättävä olo että pakko saada kontakti toiseen ihmiseen tuntuu aiheuttavan ärtymistä. Olen turhautunut.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen pitää olla ensin yksin ja oppia tuntemaan itsensä niin että voi olla kaksin.
Ihan täyttä höpöhöpöä ja yksinäisen ihmisen syyllistämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksin oleminen vaikuttaa muistiin ja kognitiivisiin kykyihin. Tämä vaikka täyttäisi ristikoita, opiskelisi kieliä ja karttoja ja jotain muuta uutta kehittävää. Vuorovaikutuksen puute päivittäisessä arjessa vaikuttaa, koska aivojen niitä osia ei käytetä, eivätkä ne harjaannu. Tietysti ihmiset ovat yksilöitä ja jollain toimii aivot terävästi vaikka olisi hautautunut vuosikymmeniksi maan alle.
Tämä on totta minun kohdallani. Pääsin viime syksynä ihmisten pariin kuntouttavan työtoiminnan (piti googlettaa tuo työtoiminta sana, kun en muistanut) kautta ja kun jouduin puhumaan muiden kanssa, niin oli se vaikeaa. Työttömyyttä, yksinäisyyttä ja mt-ongelmia takana n. 15 vuotta.
Nykyään välillä änkytän, en muista sanoja (kuten työtoiminta), en osaa aina muodostaa selkeitä lauseita ja mm. sanajärjestys on joskus outo. Monet varmaan luulee, että valehtelen tai keksin asioita, kun minulla on tapana katsoa ylöspäin viistoon jutellessani, hapuilen sanoja ja kerrontani on hidasta. Tuo ylöspäin katsominen on sellainen kiintopiste ja se auttaa keskittymään. Ja ihan kuin löytäisin sanat katonrajasta. :D
Myös sanon asioita välillä töksähtelevästi, kun ei minulla ole sosiaalisia taitoja kehittynyt kunnolla koskaan. Ja kurkkuni tulee nopeasti käheäksi ja kipeäksi nykyään, koska en ole tottunut näin paljon puhumaan, mitä nyt kuntouttavassa joudun muutamana päivänä viikossa tekemään.
Varsinaiseen aiheeseen vastaus: Jaksan yksinäisyyttä suht hyvin, vaikka nykyään kaipaankin jo yhä enemmän ja enemmän kumppania tai muuta seuraa elämääni. Tuntuu välillä ahdistavalta, kun aina joutuu olemaan yksin, mutta taas välillä nautin, kun ei tarvitse kenestäkään välittää. Kaskipiippuinen juttu kohdallani.
Myytinmurtajat lol. Aloitan kohta viikon mittaisen lomani. Todennäköisesti vietän tämän loman yksinäni. Veikkaan, että ainoa sosiaalinen kontaktini on kaupan kassa. Jos syntymälahjaksi on annettu rumat kasvot, niin yksinhän sitä elämä on vietettävä.
M33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäisyyteen liittyvy minusta joitain paradoseja. Itselleni ei ole yllätys, että yksinäisyyttä aiheuttava tekijä on tukimuksessa pidey yksin asumista, mutta myös isommissa talouksissa koetaan yksinäisyyttä, johon syynä voi olla yksinhuoltajuus. Lapsettomuus on myös yksi yksinäisyyden aiheuttajista. Tutkimuksesta selviää myös se, että ansiotyö ja koulutus ovat yksinäisyyttä vähentäviä tekijöitä.
Sen sijaan yllättävämpää oli se, että ne, jotka asuivat suurkaupungeissa ja haja-asutusalueilla kokivat enemmän yksinäisyyttä kun taas pienemmissä kaupungeissa ja taajamissa asuvat - Ei liene yllätys, että toisesta kulttuureista tulevat voivat kokea yksinäisyyttä, Kulttuurinen yksinäisyys luo tunteen ulkopuolelle jäämisestä. - - .
Yksinäisyys minusta kyllä varmasti voi olla myös tietoisesti tehty valinta, joka voi olla vapauttavaa ja tavoiteltavaa. Mutta kuen edellä on jo huomauetu, niin luulen, että moni yksinäisyyden valitsija siihen tieosiesi pyrkivälle olsi paljon jo se, että saattaisi toimia ja ai yleisemmin olla, ainakin välillä yksin. Yksinäisyys ei kuitenkaan minusta tarkoia yksi-yheen samaa kuin sosiaalinen eristäytyneisyys...
Minun puolisoni (jonka täytyy olla joku Asperger tai vähän vielä autistin suuntaan jotain) sietäisi yksinäisyyttä vaikka pimeässä arkussa Vuosikymmenet.
Eikä tekisi heikkoa.
Ihmisseuran puute aiheuttaa ihmisille väistämättä ihan aitoa kipua, tunnetason kärsimystä. Se ei liity kulttuuriin, se on yksi ihan koko ihmislajin perusominaisuus. Jos joku ei kärsi ihmisseuran puutteesta niin se johtuu jommastakummasta näistä:
1. Hän on jo niin kieroon kasvanut ettei hän huomaa tunnekärsimyksiään.
2. Hänellä on synnynnäisesti erittäin poikkeukselliset aivot joten hän ei pysty tuntemaan yksinäisyyttä. Ihan niinkuin psykopaatti ei pysty tuntemaan empatiaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei tunnu yhtään pahalta, koska en ole läheisriippuvainen.
Minusta yksinäisyys sai aikaan läheisriippuvaisen. Normaalisti olen ollut ihan mielelläni yksinkin, mutta joku raja meni yli. No, nyt olen parantunut.
Vierailija kirjoitti:
Yksin oleminen vaikuttaa muistiin ja kognitiivisiin kykyihin. Tämä vaikka täyttäisi ristikoita, opiskelisi kieliä ja karttoja ja jotain muuta uutta kehittävää. Vuorovaikutuksen puute päivittäisessä arjessa vaikuttaa, koska aivojen niitä osia ei käytetä, eivätkä ne harjaannu. Tietysti ihmiset ovat yksilöitä ja jollain toimii aivot terävästi vaikka olisi hautautunut vuosikymmeniksi maan alle.
Juuri näin. Ei yksin oleminen tarkoita että täytyy olla passiivinen ameba. Harrastuksia voi olla vaikka kuinka paljon. Vain yhteydet ihmisiin on vähemmistönä.
Eli sellainen ihminen on extrovertti.
Vinkkinä voin kertoa että youtubesta löytyy hyviä kursseja vaikka mihin.
Esim filosofia Ecghart Tolle
Monet viihtyvät yksi ja useimmat ihmiset tarvitsevat sitä omaa aikaa ja omaa tilaa palautuaksee sosiaalisen kanssakäymisen aiheuttamasta henkisestä rasituksesta. Tilanteet joissa joutuu olemaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa ovat kenelle tahansa kuluttavia. Yksinoloa ei siis pidä hävetä, enemmänkin pitisi kysyä ja kyseenalaista miksi ihmeessä joku haluaa olla fyysisesti tekemisissä muiden ihmisten kanssa.