Minkä takia kiihotan miehiä niin paljon?
Olen omasta mielestäni ihan tavallinen. Normaalipainoinen, enemmän pyöreä kuin hoikka, painoindeksi 22.
Puolipitkät vaaleat hiukset ja söpöt kasvot, mutta ei mitenkään erityisen kauniit. Aika tavalliset.
Miesystäväni sanoo, ettei ole koskaan kiihottunut kenestäkään muusta yhtä paljon kuin minusta. Samaa sanoi myös ex-miesystäväni. Ja tällaisia saman tyylisiä juttuja olen kuullut muualtakin.
Minkä takia jotkut naiset kiihottavat erityisesti, vaikkei he eivät ole ulkonälööisesti mitään erikoisia?
Kommentit (44)
Jotkut vain ovat. Ei sille voi mitään. Iän myötä tuo asia korjaantuu.
Vierailija kirjoitti:
Yksi hirveä panomies yritti iskeä mua joskus strippiklubilla (en jaksa kertoa, miten päädyin sinne.) Hän kävi hieromaan minun jalkaani ja yhtäkkiä tokaisi, että olen kiimaisin nainen, jonka on ikinä tavannut. Minä siihen, että mitä?
Hän jatkoi, että vaimonsa on kiihkein. Mutta myös hullun raivokas. (Hän oli tummahipiäinen helmi päiväntasaajalta. )
Kysyin, että miksi tiedät, että olen sellainen kun arvelet? No, miten jalkasi menee kananlihalle koskettaessa.
Ehhehhee.
oot pimee
Toisissa ihmisissä on vaan tietyt jutut niin täsmälleen kohdallaan kuin olla voi. Voi muistuttaa esimerkiksi jostain kiihottavasta asiasta jonka ovat kokeneet juuri seksuaalisen heräämisen aikoihin. Elekieli, karisma, kasvonpiirteet, leikkimielisyys jne jne. Itselleni mm. laulaja Irina on jostain syystä juuri tällainen. Ääni, viekottelevaisuus yms vain osuu juuri oikeaan kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut vain ovat. Ei sille voi mitään. Iän myötä tuo asia korjaantuu.
No mikä se joku on? Yritä analysoida
Ehkä sinä et ole naama vääränä kulkeva kaikesta valittava akka kuten monet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut vain ovat. Ei sille voi mitään. Iän myötä tuo asia korjaantuu.
No mikä se joku on? Yritä analysoida
Tuoksu.
Nuorekkuus on kiihottavaa monesta miehestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi hirveä panomies yritti iskeä mua joskus strippiklubilla (en jaksa kertoa, miten päädyin sinne.) Hän kävi hieromaan minun jalkaani ja yhtäkkiä tokaisi, että olen kiimaisin nainen, jonka on ikinä tavannut. Minä siihen, että mitä?
Hän jatkoi, että vaimonsa on kiihkein. Mutta myös hullun raivokas. (Hän oli tummahipiäinen helmi päiväntasaajalta. )
Kysyin, että miksi tiedät, että olen sellainen kun arvelet? No, miten jalkasi menee kananlihalle koskettaessa.
Ehhehhee.oot pimee
En yhtään. Jos se mies olikin oikeassa 🙄 Näytti kyllä, että sillä on ollut naisia joka junaan. Kuulemma vaimonsa oli ihan hullu, kävi päälle ja heitteli tavaroita mustasukkaisuuksissaan. Sillä miehellä oli vielä joku ns. jalkavaimokin. Outo kuvio.
Luulekko, että laskisin näin ronskisti läppää, ellei tässä itäisi totuuden siemen?
Mulla on samaa. Erään instrumentin opettaja ei voinut siitä syystä enää opettaa minua. Autokoulun opettaja joutui ristimään jalat autossa kun opetti minua..
Tässä pari esimerkkiä. Hyvin outoa koska yleensä olen se huomaamattomin nainen.

Jos oletkin ns. aina valmis? 🙄 Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä, jotta tajuaa tuon.

Minulla oli tuo sama!
Jouduin jättämään erään kurssin opiskeluaikana kesken, koska miesopettaja kiihottui minusta liikaa. Tämä on tosi. Siitä opetuksesta ei vaan tullut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samaa. Erään instrumentin opettaja ei voinut siitä syystä enää opettaa minua. Autokoulun opettaja joutui ristimään jalat autossa kun opetti minua..
Tässä pari esimerkkiä. Hyvin outoa koska yleensä olen se huomaamattomin nainen.
Jos oletkin ns. aina valmis? 🙄 Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä, jotta tajuaa tuon.
valmis mihin? seksiin?

Kyllä mulla useampi kuukausi menee että oon valmis

Mulla menee minuutti.
Flirttailu ja pilke silmäkulmassa saa miehet sekaisin.
Helppo nainen täällä kyselee, että miksi on helppo ..
Huoh ;(
Sinccis