Tunnetko ihmisen joka ei käy suihkussa usein ?
Olen kuullut, että tuollaisia saastoja oli suomessakin 60-luvulla.
Itse asustelen Bangkok :issa ja suihkussa on käytävä 3-6 kertaa vuorokaudessa.
Toisaalta täällä on harvoin yölläkään alle 30 C ja ilmankosteus 90 + %
Kommentit (72)
Turhaa ja epäterveellistä se itsensä jynssääminen. Monet erämaissa asuneet ihmisetkin ovat todenneet, että peseytymättömyys on pitänyt terveempänä, kun ihon suojana on ollut luontainen rasvakerros, mikä on vähentänyt tautien tarttimista. Vähän sama asioa kuin kaloilla oleva limakerros, joka suojaa niitä taudeilta. Itse käyn suihkussa 2-4 päivän välein, tilanteesta riippuen. Eipä ole koskaan huomautettu hajuista tai epäsiisteydestä.
Vierailija kirjoitti:
Jospa ilmastotalkoot alotettaisiin siitä että turha veden läträäminen kiellettäisiin. Lika ei tapa.
Ei, ei! Puhtaus on puoli ruokaa. Siinä suihku lotisi kuuskytluvulla kun niin ankeasti elettiin, että oli vain yksi kylpyhuone perheessä. Meidänkin perheen neljä henkeä kun suihkutteli aamuisin kahdeksan kertaa, ei siinä vedentuloa katkaistu lainkaan. Onneksi Bangkokissakin vettä riittää sen verran ettei siellä suomalaisen haista tarvi!
Vierailija kirjoitti:
Minulla ainakin vagina ja kainalot haisee jo 8 tunnin työpäivän jälkeen.
En usko, että yksikään nainen jättää suihkun väliin päiväksi.
Ja peseytyessäsi suihkutat vettä vaginaan? Laitatko myös pesuainetta?
Vierailija kirjoitti:
Minulla sauna ja suihku, mutta suihkussa en käy kuin saunomisen yhteydessä. Saunassa käyn noin 2 viikon välein.
En haise ja en kerro tuttaville, että näin harvoin käyn pesulla. Joa ihminen käy päivittäin suihkussa, niin hänen ihonsa alkaa työntämään eritteitä ja alkaa haisemaan, jos ei käy joka päivä suihkussa. Tuskin kukaan voisi tunnistaa minun harvoin pesulla käymistäni. En toimi näin "säästääkseni" luontoa, olen vain laiska ja selviydyn hyvin näin.
Provo !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ainakin vagina ja kainalot haisee jo 8 tunnin työpäivän jälkeen.
En usko, että yksikään nainen jättää suihkun väliin päiväksi.
Ja peseytyessäsi suihkutat vettä vaginaan? Laitatko myös pesuainetta?
En laita vesi riittää.
m36. kirjoitti:
Turhaa ja epäterveellistä se itsensä jynssääminen. Monet erämaissa asuneet ihmisetkin ovat todenneet, että peseytymättömyys on pitänyt terveempänä, kun ihon suojana on ollut luontainen rasvakerros, mikä on vähentänyt tautien tarttimista. Vähän sama asioa kuin kaloilla oleva limakerros, joka suojaa niitä taudeilta. Itse käyn suihkussa 2-4 päivän välein, tilanteesta riippuen. Eipä ole koskaan huomautettu hajuista tai epäsiisteydestä.
Erämaassa on vähän eri kuin Stockmannilla.
Töissä kommentoin eräälle nuorelle naiselle, että kiva uusi väri hiuksissa. Olivat siis mielestäni nätisti vaalennetut, mutta vastasi pesseensä eilen hiukset. En kehdannut tiedustella kuinka harvoin ne oikein pesee, koska ihan väri selkeästi muuttunut, hyh.
2 kertää päivässä minimi. Tästä ei keskustella. Kyllä haistan kaupassa ne ketkä ei peseydy päivittäin.
Minä! Minulla on atopiaan taipuva iho ja todella kuivat hiukset, en hikoile juuri ollenkaan. Silti pesen alapään 1-2 kertaa päivässä ja kainalot putsaan alkoholilla. Hiukset pesetän kerran viikossa.
Eilen kävin pitkästä aikaa suihkussa ja sääret olivat kuin pakanamaan kartta, kun en muistanut heti rasvata.
Minä käyn suihkussa kun siltä tuntuu. Ainakin kerran päivässä on pakko päästä.
Mahtaa noilla kolme kertaa viikossa kävijöillä paikat haista kun eritteet muhivat seksin jälkeen päiväkausia.
Vai onko seksiäkin vain kerran tai kolmasti viikossa ?
Vierailija kirjoitti:
Minä! Minulla on atopiaan taipuva iho ja todella kuivat hiukset, en hikoile juuri ollenkaan. Silti pesen alapään 1-2 kertaa päivässä ja kainalot putsaan alkoholilla. Hiukset pesetän kerran viikossa.
Eilen kävin pitkästä aikaa suihkussa ja sääret olivat kuin pakanamaan kartta, kun en muistanut heti rasvata.
Syö oikeaa ruokaa ja ota ravinnosta riittävästi rasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ainakin vagina ja kainalot haisee jo 8 tunnin työpäivän jälkeen.
En usko, että yksikään nainen jättää suihkun väliin päiväksi.
No sussa on joku vika. Ei mulla pimpsa eikä kainalot todellakaan haise vaikken kävisi vuorokauteen suihkussa, saatikka kahdeksassa tunnissa.
Vierailija kirjoitti:
2 kertää päivässä minimi. Tästä ei keskustella. Kyllä haistan kaupassa ne ketkä ei peseydy päivittäin.
Joopa joo taas. Jos käyn suihkussa maanantai- iltana, sinä et taatusti tiistaina haista kaupassa etten ole käynyt suihkussa. Voi ristus näitä.
Mielenterveysongelma ja suihkussakäymättömyys haisee samalta.
Muistan kuinka maaseudulla oli voi olla vieläkin taloja joissa oli talvella hirvittävä ominaishaju.
Yleensä aikamiespoika/jat olivat sisällä pakkasilla.
Tunnen pari hippiperhettä, joissa peseydytään kerran tai pari viikossa eikä silloinkaan pesuaineiden kanssa, Ja vaatteet pestään haaleassa vedessä pesupähkinöillä. Kyllähän sen haistaa kun joku heistä on samassa huoneessa. Ei se ole samanlainen kuin oikeasti likaisen spurgun haju, mutta poikkeaa selvästi nykypäivän haisemattomasta normista.
Itse käyn suihkussa/saunassa kerran päivässä, olisi varmasti varaa vähän vähentää mutta siihen olen tottunut.
Aamulla ja illalla seksin jälkeen, siis kahdesti kun töissä ei suihkuun pääse.
Vierailija kirjoitti:
m36. kirjoitti:
Turhaa ja epäterveellistä se itsensä jynssääminen. Monet erämaissa asuneet ihmisetkin ovat todenneet, että peseytymättömyys on pitänyt terveempänä, kun ihon suojana on ollut luontainen rasvakerros, mikä on vähentänyt tautien tarttimista. Vähän sama asioa kuin kaloilla oleva limakerros, joka suojaa niitä taudeilta. Itse käyn suihkussa 2-4 päivän välein, tilanteesta riippuen. Eipä ole koskaan huomautettu hajuista tai epäsiisteydestä.
Erämaassa on vähän eri kuin Stockmannilla.
Nimenomaan! Stockmannilla altistuu taudeille paljon enemmän kuin erämaassa, eli vielä suuremmalla syyllä kannattaa se typerä jynssääminen jättää vähemmälle.
Eksä ei käynyt suihkussa kertaakaan sen 9 kk aikana, jonka yhdessä asuimme. En vieläkään tiedä miksi. Myöskään hampaitaan ei pessyt eikä deodoranttia käyttänyt, koska omasta mielestään ja muiden vinkeistä huolimatta "ei haissut", ja kaikkien negatiiviset kommentit oli vain porvarillista kuraa. Ammatiltaan yliopiston opettaja. Huh.
Itse en selviä päivääkään ilman suihkua/pesua. Viime talvena oli aika paha tikki, kun lämmin vesi oli poikki koko kerrostalosta melkein kolme viikkoa. Silti joka päivä lämmitin monta tuntia hellalla ja vedenkeittimessä tarpeeksi vettä ämpäriin, että sain itseni ja hiukset puhtaaksi. Koska ihan oikeasti nyt. :D
Lukioaikojen parhaan kaverin vanhemmat eivät myöskään hygieniaa harrastaneet. Kuulemma vaihtoivat petivaatteet kolmen vuoden välein, suihkusta tai pesusta ei tietoakaan. Peti meni vaihtoon, kun valkoiset tyynyt muuttuivat ruskeiksi. Ystävä ei kehdannut kutsua omia vanhempiaan edes omiin YO-juhliinsa.
Joka päivä käyn suihkussa, kainaloni haisevat vahvalle hielle. Kassitkin hikoilee.
Ei ole seksielämää, enkä harrata urheilua, niin eipä tarvi huolehtia hirveästi hygieniastakaan. Pari kertaa viikossa suihkussa.