Naisten outo käytös baarissa
Kävin noin kuukausi sitten yhdessä baarissa ja siellä oli tanssilattialla kaksi parikymppistä naista tanssimassa yhdessä.
Pääsin pussaamaan toista huulille ja kaulaan ja hän hinkkasi takapuoltaan etumustani vasten. Kuitenkin tuo nainen myös suuteli tätä naispuolista kaveriaan samalla useita kertoja huulille.
Pian hän kuitenkin kiinnitti huomionsa ihan toiseen mieheen eikä huomannut enää minua. Näin, kun tämä nainen ja tuo mies suutelivat. Kuitenkin nuo kaksi naista poistuivat valomerkin aikaan baarista ilman, että kumpikaan olisi lähtenyt kenenkään miehen matkaan.
Kävin viime viikonloppuna taas samassa baarissa ja huomasin jälleen nuo samat kaksi yhdessä liikkeellä olevaa naista. Huomasin myös, kuinka pari miestä yritti kiinnittää heidän huomionsa itseensä ja päästä tanssimaan heidän kanssaan. Kuitenkaan nuo naiset eivät reagoineet tai lämmenneet noille miehille lainkaan, vaan jatkoivat tanssimista keskenään. En nähnyt heidän tanssivan kenenkään miehen kanssa koko iltana ja epäilen heidän lähteneen taaskin kotiin ilman miestä.
Mikähän selittäisi noiden naisten erikoiselta vaikuttavan käytöksen?
Kommentit (14)
Vierailija kirjoitti:
Haluaa huomiota mutta ei halua panna ketään jyväjemmaria. Oletan siis että tämä on jossain perähikiän kyläbaarissa tapahtunut?
Baareissa käy kahdenlaisia naisia: Naisia, jotka haluaa huomiota ja naisia, jotka haluaa huomiota JA petipuuhia.
Aivan. Miehiin pätee taas tämä: Baareissa käy yhdenlaisia miehiä, niitä jotka haluaa petipuuhia.
Halusivat kokea olevansa rohkeita ja seksuaalisia, mutta eivät ole valmiita menemään sen pidemmälle. Ihan normaalia. Tuntuu että miehet ovst sen sijaan hirveän tosissaan aina ryhtymässä puuhiin oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Haluaa huomiota mutta ei halua panna ketään jyväjemmaria. Oletan siis että tämä on jossain perähikiän kyläbaarissa tapahtunut?
Baareissa käy kahdenlaisia naisia: Naisia, jotka haluaa huomiota ja naisia, jotka haluaa huomiota JA petipuuhia.
Kyllä tämä tapahtui suomalaisittain isossa kaupungissa.
AP
Tuossa ei ole sitten yhtään mitään erikoista. Ovat vähän pöhnässä, pitämässä kevyttä hauskaa. Eivät etsimässä seksiä ensinkään, mutta pieni seksuaalinen kiusoittelu tuntuu mukavalta.
Outo käytös? Maailman tavallisen vähän juovuksissa olevan naisen käytöstä. Itse en ole koskaan harrastanut yhden yön suhdetta / baarista panemaan lähtemistä enkä aio harrastaakaan. Seksi mulle sen verran vakava asia etten luota kännissä harkintakykyyni. Mutta kun kiimainen kerran juotuani olen, tulee pussailtua ja kosketeltua ja tuollaista muuta.
Vierailija kirjoitti:
Miksköhän naiset on tollasia kusipäitä?
AP
Miten niin? Eivät he ole siellä miesten viihdykkeeksi, vaan omaksi ilokseen.
Vierailija kirjoitti:
Miksköhän naiset on tollasia kusipäitä?
AP
Kaikkien naisten pitää antaa ap:lle, jos sattuu katse kohtaamaan ja kehot koskettamaan tanssilattialla. Muuten ovat kusipäitä.
Tämä selvä.
Vierailija kirjoitti:
AP
Miten niin? Eivät he ole siellä miesten viihdykkeeksi, vaan omaksi ilokseen.
Olet väärässä. Naiset ovat siellä ainoastaan miehiä varten. Kun nainen astuu sisään yökerhon ovesta, hän luopuu henkilökohtaisesta itsemääräämisoikeudestaan ja se siirtyy paikan miesasiakkaille. Eikö teitä muka aina pyydetä allekirjoittamaan tällainen lomake narikassa sisään mennessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP
Miten niin? Eivät he ole siellä miesten viihdykkeeksi, vaan omaksi ilokseen.
Olet väärässä. Naiset ovat siellä ainoastaan miehiä varten. Kun nainen astuu sisään yökerhon ovesta, hän luopuu henkilökohtaisesta itsemääräämisoikeudestaan ja se siirtyy paikan miesasiakkaille. Eikö teitä muka aina pyydetä allekirjoittamaan tällainen lomake narikassa sisään mennessä? No ei missään enää sellaisia ole, kun sen on joutunut jo allekirjoittamaan poliisilaitoksella, että ylipäätään saa lähteä kotoaan minnekään. Ennen oli tosiaan noin, että yökerhon tai baarin ovella jaettiin niitä lappuja, mutta se oli ennen se. Nyt on se muovinen lupakortti, voimassa pari vuotta kerrallaan. Onneksi sen voi uusia ekan kerran jälkeen netissä.

No ei missään enää sellaisia ole, kun sen on joutunut jo allekirjoittamaan poliisilaitoksella, että ylipäätään saa lähteä kotoaan minnekään. Ennen oli tosiaan noin, että yökerhon tai baarin ovella jaettiin niitä lappuja, mutta se oli ennen se. Nyt on se muovinen lupakortti, voimassa pari vuotta kerrallaan. Onneksi sen voi uusia ekan kerran jälkeen netissä.
Pahus, mun kortti on päässyt vanhenemaan, pitää muistaa uusia se pikimmiten!