Puuhapuisto Veijari
Kokeilen onnistunko täältä saamaan tietoa minkälainen paikka kyseinen on?
kannattaako vuokrata mökki,läheiseltä leirintäalueelta?
+ ja -
Kommentit (5)
Lapset olivat silloin 4 ja 1 vuotiaat. Osittain hiukan kulunut, mutta siisti ja hyvin hoidettu paikka. Pienemmille lapsille ihan riittävä, isommista en osaa sanoa. Eläimiä oli sopivasti ja kaunista luontoa (aivan mahtava rotko, jonka pohjalla virtasi puro). Pomppulinnaa, trampoliinia, erilaisia polkuveneitä ja kanootteja jne.
Väkeä oli käydessämme ihan sopivasti. Ei tullut ahdistusta liiasta väentungoksesta eikä tarvinnut odotella vuoroa. Muistaakseni kävimme alkukesästä.
Kannattaa otaa omat eväät mukaan (grillauspaikkoja on). Ravintolassa tarjolla oli vain perinteisiä grilliannoksia.
Koko päiviä kului kyllä, että varatkaa aikaa!
oli kalastusallas ja se että saadun saaliin sai ostaa kotiavietäväksi.
Majoitukseen en osaa auttaa, koska yövyimme kavereidemme luona. Jos olisi yövytty muualla olisimme olleet varmaan kaksi päivää (lippu voimassa kaksi peräkkäistä päivää)
ei ole kallis aikuiset 9¿, 3-14v ja eläkeläiset 7¿, 0-2v ilmaiseksi
samalla lipulla/rannekkeella pääsee kahtena päivänä peräkkäin.
sijaitsee siinä aivan vieressä (muutama kilometri) ja siellä ainakin on monenmoista mökkiä vuokrattavana, jos ei telttailu tai asuntovaunuilu inspiroi. Ei ainakaan ennen (5v sitten) ollut mitenkään ylihinnoiteltu. Saarijärven keskustassahan sitten olisi hotellikin, mutta matkaa veijariin kyllä sitten on jotain 15km?! arviolta....
itse olen käynyt siellä viimeksi muutama vuosi sitten ennen lapseni syntymää pelaamassa minigolfia ja tulihan siellä muutenkin kierrettyä.mielestäni ihan kiva paikka ja siellä pääsee hyvin rattaillakin liikkumaan,kun valitsee vaan sen reitin.paljon siellä oli lapsiperheitä liikenteessä....
itse aion viedä kesällä reilun vuoden ikäisen tyttöni sinne ihmettelemään. asun 5kilometrin päässä puistosta,joten yöpymisjutuista en osaa sanoa.
käväiseppä www.veijari.net sivuilla,sieltä löydät paljon tietoa