Nykymiehistä ei ole perheenpääksi
Väitän, että moni avioliitto/parisuhde kaatuu siihen, että suomalaisista miehistä suuri osa on tahdottomia tossuja, jotka eivät osaa huolehtia edes omista asioistaan saati kantaa vastuuta perheestä. Tällaisessa tilanteessa nainen joutuu tahtomattaan ottamaan sen perheen "pomon" roolin ja ellei se ole naiselle luonteva rooli, aiheuttaa se hänelle suurta stressiä, mikä purkautuu nalkuttamisena ja uhriutumisena. Tossu-mies ei myöskään kiihota, mikä tappaa seksielämän. Yhdessä ollaan lähinnä lasten ja tuttuuden ja turvallisuuden takia. Miehen ja naisen välinen romanttinen parisuhde ja erilaisuuden luoma kipinä puuttuu. Moni nainen nauttii perinteisestä naisen roolista eli kodin- ja lastenhoidosta, mutta koska moni on ymmärtänyt tasa-arvon väärin, tuollaista naisen elämänvalintaa halveksitaan. Eikä moni voi edes halutessaan tehdä tuota valintaa, koska mies olettaa, että nainen sekä tuo leivän pöytään että hoitaa huushollin ja lapset. Tasa-arvo on kokonaisuudessaan kyllä hyvä asia, mutta toisaalta perinteisten naisten töiden arvostus on romahtanut. Vain kodin ulkopuolella tehty työ on muka oikeaa arvokasta työtä. Ja ennen kuin kukaan ehtii arvostella minua kouluttamattomaksi nolifeksi: Olen korkeakoulutettu ja vaativassa työssä, mutta teen lyhyempää työviikkoa, jotta saisin olla myös kotona ja hoitaa rauhassa kodin askareita, joista oikeasti nautin silloin, kun on aikaa ja energiaa niitä hoitaa. Mieheni ei voisi olla tyytyväisempi.
Kommentit (62)
Jos ei mies osaa reikäisten kalsariensa tilalle uusia hankkia, miten hän mihinkään vaativampaankaan pystyisi?
On naisen tehtävä huolehtia lapsesta silloin kun mies juo olutta sohvalla. Ja sopivan kaukana ettei huuto kuulu.
Vierailija kirjoitti:
On naisen tehtävä huolehtia lapsesta silloin kun mies juo olutta sohvalla. Ja sopivan kaukana ettei huuto kuulu.
Tämä juuri on realiteetti monessa suomalaisperheessä. Nainen tulee uupuneena töistä kotiin, jossa odottaa kaaos ja mies sen kun makaa sohvalla tv:tä katsoen kaljatölkki kädessä. Kaikki maksetaan tasan puoliksi, vaikka nainen hoitaa töidensä lisäksi kodin lähes yksin. Kodin lisäksi huollettavana on usein myös uusavuton mies, joka ei muista maksaa omia laskujaan tai varata hammaslääkäriaikaa ilman vaimon muistutusta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
On naisen tehtävä huolehtia lapsesta silloin kun mies juo olutta sohvalla. Ja sopivan kaukana ettei huuto kuulu.
Nimenomaan !
Kuka helvetti nyt haluaisi edes vapaaehtoisesti suomalaisen "naisen" kanssa kakaroita edes hankkia ???! Ja nyt ei puhuta isäksi huijatuista, vajukeista yms. jotka ovat joko tyhmyyttään tai huijaamalla pakotettu isäksi. Nyt puhutaan normaaleista, töissä käyvistä ja asiansa hoitavista miehistä. Juuri niistä joilla ei ole mitään muuta kuin menetettävää siinä kun tekee suomalaisen epänaisen kanssa kakaran, ja luoja paratkoon, jopa useamman.
Avioeroja tulee tasan niin kauan kun joidenkin on pakko mennä naimisiin ääliöiden kanssa. Nolointa on se jos kumppani tiedetään alusta asti ihan mahdottomaksi, mutta kuvitellaan avioliiton olevan joku maaginen asia joka saa hänet muuttumaan.
Olen ollut miehen kanssa 15 vuotta ja yksi lapsi. Vaikka liitto päättyi, se ei todellakaan tullut tuollaisista syistä mistä sinä kirjoitat. Nyt minulla on toinen mies, eikä hänkään ole tuollainen. En sitten tiedä millainen empiirinen tutkimusmateriaali sinulla ap on ollut käytössäsi väitteittesi tueksi (pelkästään tämä palsta ehkä, joista on trolleja about 80% ehkä?? )
Sukupuoliroolit ovat muuttuneet rajusti ja siinä on syy miksi enään ei ole miehekkäitä miehiä.
Mies ei saa olla enään mies vaan hänen pitää olla samanlainen kuin nainen koska muuten se olisi epätasa-arvoa. Nykyään voimme sanoa että sukupuolten ainoa eroavaisuus on ulkonäkö.
Isän ja äidin eroavaisuun on se että isä siittää ja äiti imettää sekä synnyttää.
Moni kammoksuu sukupuolineutraalisuutta mutta todellisuudessa me elämme jo todella sukupuolineutraalisessa yhteiskunnassa tämän todistaa se että jos kysyn teiltä että mitä on miehisyys entä mitä on naiseus(?) jos ulkonäköön liittyviä asioita tähän kysymykseen ei saa vastata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On naisen tehtävä huolehtia lapsesta silloin kun mies juo olutta sohvalla. Ja sopivan kaukana ettei huuto kuulu.
Tämä juuri on realiteetti monessa suomalaisperheessä. Nainen tulee uupuneena töistä kotiin, jossa odottaa kaaos ja mies sen kun makaa sohvalla tv:tä katsoen kaljatölkki kädessä. Kaikki maksetaan tasan puoliksi, vaikka nainen hoitaa töidensä lisäksi kodin lähes yksin. Kodin lisäksi huollettavana on usein myös uusavuton mies, joka ei muista maksaa omia laskujaan tai varata hammaslääkäriaikaa ilman vaimon muistutusta.
Ap
Kuka teitä pakottaa ottamaan niitä kaljamahaisia kaljankittaajia?
Vakka on kantensa löytänyt. Oma mieheni on urheilullinen, ei käytä alkoholia ja vaikkei siivoa niin palkkaa kyllä siivoojan 2 kertaa kuussa laittamaan asunnon tiptop-kuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Sukupuoliroolit ovat muuttuneet rajusti ja siinä on syy miksi enään ei ole miehekkäitä miehiä.
Mies ei saa olla enään mies vaan hänen pitää olla samanlainen kuin nainen koska muuten se olisi epätasa-arvoa. Nykyään voimme sanoa että sukupuolten ainoa eroavaisuus on ulkonäkö.
Isän ja äidin eroavaisuun on se että isä siittää ja äiti imettää sekä synnyttää.
Moni kammoksuu sukupuolineutraalisuutta mutta todellisuudessa me elämme jo todella sukupuolineutraalisessa yhteiskunnassa tämän todistaa se että jos kysyn teiltä että mitä on miehisyys entä mitä on naiseus(?) jos ulkonäköön liittyviä asioita tähän kysymykseen ei saa vastata.
Lisäisin, että naisten ja miesten väliset ulkonäköerotkin ovat katoamassa. Kohta kaikki ovat samaa harmaata massaa.
Ap
Tässä ketjussa: Elämänkoululaiset naiset valittavat kun valitsivat elämänkoululaisen miehen. Sitten luulevat että jokaikinen maailman mies on yhtä matalatasoinen henkisesti ja fyysisesti kuin heidän Homer Simpson.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupuoliroolit ovat muuttuneet rajusti ja siinä on syy miksi enään ei ole miehekkäitä miehiä.
Mies ei saa olla enään mies vaan hänen pitää olla samanlainen kuin nainen koska muuten se olisi epätasa-arvoa. Nykyään voimme sanoa että sukupuolten ainoa eroavaisuus on ulkonäkö.
Isän ja äidin eroavaisuun on se että isä siittää ja äiti imettää sekä synnyttää.
Moni kammoksuu sukupuolineutraalisuutta mutta todellisuudessa me elämme jo todella sukupuolineutraalisessa yhteiskunnassa tämän todistaa se että jos kysyn teiltä että mitä on miehisyys entä mitä on naiseus(?) jos ulkonäköön liittyviä asioita tähän kysymykseen ei saa vastata.Lisäisin, että naisten ja miesten väliset ulkonäköerotkin ovat katoamassa. Kohta kaikki ovat samaa harmaata massaa.
Ap
Kyllä niitä hyvännäköisiä miehiä vielä on olemassa joilla on lihasta, pituutta ja maskuliiniset kasvot, nämä saavat esim. Tinderissä käsittämättömän paljon matcheja naisilta (puhutaan tuhansista per kuukausi). Näiden kuvilla tehtyjä tinder-testejä on Youtube pullollaan.
Heitä on kyllä kieltämättä todella vähän, ehkä prosentti pari kaikista miehistä, mutta se johtuu myös pitkälti siitä että monet noista ominaisuuksista ovat geneettisiä (hyvännäköiset kasvot, pituus) eikä niitä treenata missään salilla.
Valitettavasti tuossa on perää, mutta ei miehet ole ainoita syyllisisiä. Naisistakin on tullut maskuliinisia esittäjiä
mies51v
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti tuossa on perää, mutta ei miehet ole ainoita syyllisisiä. Naisistakin on tullut maskuliinisia esittäjiä
mies51v
Tämä on totta. Monesta naisesta puuttuu se naisellinen lempeys ja pehmeys. Leikitään prinsessaa kaikkien tekohärpäkkeiden kanssa ja kiroillaan ja rääytään humalassa - todella kaukana naisellisuudesta mielestäni.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupuoliroolit ovat muuttuneet rajusti ja siinä on syy miksi enään ei ole miehekkäitä miehiä.
Mies ei saa olla enään mies vaan hänen pitää olla samanlainen kuin nainen koska muuten se olisi epätasa-arvoa. Nykyään voimme sanoa että sukupuolten ainoa eroavaisuus on ulkonäkö.
Isän ja äidin eroavaisuun on se että isä siittää ja äiti imettää sekä synnyttää.
Moni kammoksuu sukupuolineutraalisuutta mutta todellisuudessa me elämme jo todella sukupuolineutraalisessa yhteiskunnassa tämän todistaa se että jos kysyn teiltä että mitä on miehisyys entä mitä on naiseus(?) jos ulkonäköön liittyviä asioita tähän kysymykseen ei saa vastata.Lisäisin, että naisten ja miesten väliset ulkonäköerotkin ovat katoamassa. Kohta kaikki ovat samaa harmaata massaa.
Ap
Ulkonäköerot myös katoavat mutta ne katoavat erittäin hitaasti(ne ei katoa muutamassa vuodessa vaan siihen menee satoja vuosia aikaa). Nykyään on paljon hentoja miehiä kun taas on myös paljon vahvoja naisia.
Miesten karvoitus on myös vähentynyt huomattavasti.
Myös moni mies meikkaa nykyään sekä moni mies on kiinnostunut muodista nykyään.
Veikkaisin että ulkonäkö keskeisyys johtuu aika pitkälti nykyään siitä että se on ainoa tapa tuoda naiseutta/miehisyyttä esille.
Evoluutio on evoluutio emmekä voi sille mitään =)
Mitäs tapahtuu, jos mies alkaa olemaan perheen pää? Siinä vaiheessa nainen pakkaa tavaransa ja katoaa näkymättömiin - etsiäkseen uuden pompoteltavan (miehen).
Minua kiinnostaisi tietää mitä tarkoitetaan konkreettisesti sillä väitteellä, jonka usein kuulee, (tässäkin ketjussa mainittiin) että nykyisin mies ei saa olla mies?
"Olen korkeakoulutettu ja vaativassa työssä"
😂
Monta vuotta minä etsin naista perheenpääksi, mutta ei sellaisia naisia ole olemassa. Minä kyllä tienaan ihan riittävästi rahaa, hoidan pyykit, ruoanlaiton ja siivouksenkin, ja minulle kelpaisi sellainen nainen, joka toimisi perhekunnan pomona. En haluaisi olla kaikkien asioiden päätöksentekijä, mutta sellaisen miehen kaikki naiset haluavat, ja siihen rooliin minut aina työnnetään.
Miksi kaikki naiset haluavat vahvan, päättäväisen miehen, jolle nainen saa alistua? Missä se paljonpuhuttu tasa-arvo viipyy?
Vierailija kirjoitti:
Mitäs tapahtuu, jos mies alkaa olemaan perheen pää? Siinä vaiheessa nainen pakkaa tavaransa ja katoaa näkymättömiin - etsiäkseen uuden pompoteltavan (miehen).
Väitän, että harva nainen haluaa pompoteltavaa nössömiestä. Se, että mies on viime kädessä se perheen korkein auktoriteetti vie naisen harteilta pois paljon stressiä ja vastuuta. Hyvää johtajaurosta nainen haluaa miellyttää ihan luonnostaan, jolloin miehen ei todellakaan tarvitse komennella naista. Itse asiassa komentaminen kertoo todellisen auktoriteetin puutteesta.
Ap
Jo oot kuplan itelles puhaltanu.
Ei kuvaa ainakaan mua mitenkään noi sun jutut.