Mies ei voi lisääntyä, adoptio ei ole vaihtoehto

jos miehelläsi on miespuolisia sukulaisia, niin voit ehdottaa että visik joku hänen sukulaisensa auttaa lapsen saannissa. tietenkin miehestäsi tulisi virallinen huoltaja, vaikkei olisikaan oikea isä.

Etköhän itse parhaiten keksi sisältöä elämääsi. (Vaikka kalasteletkin täältä lupaa pettämiseen...)

Vierailija kirjoitti:

Jätä se sika

Tuossa on perää. Mikäli lapsi ja lisääntyminen on sinulle niin tärkeä asia, niin kannattaa miettiä miehen laittamista vaihtoon. Toisaalta jos sinulla on mielenterveysongelmia, ehkä näin on parempi.

Ottakaa koira.

Oletteko eläinihmisiä? Kissa, koira?

Ette ole kuulleet inseminaatiosta luovuttajan siittiöillä?

Toisaalta voi olla hyvä, että kun toinen on steriili ja toinen seko, niin lapsia ei hankita.

Miksi ette käytä luovutettuja siittiöitä?

Jos sinussa ei ole lapsensaannin estävää vikaa, miksi ette käytä lahjoitettuja siittiöitä? Vai eikö miehesi kestä ajatusta, että lapsi ei olisi biologisesti hänen?

Adoptiolapsia on Suomessa hyvin vähän mutta sijaisperheistä puolestaan on pulaa. Harkitkaa sitä, jos ette ole vielä harkinneet.

Minulla on yksi lapsi, josta olen suunnattoman onnellinen ja kiitollinen. Kuitenkin, jos asiaa katsotaan tekemisen ja elämän sisällön tms kautta, niin eihän niitä lapsuusvuosia kovin paljon ole. Vain ihan pieni lapsi on vanhemmilleen "elämän koko sisältö" ja siitä hän alkaa itsenäistyä niin, että vuosi vuodelta vapautuu aikaa ja energiaa ihan muille asioille. Oma lapseni oli 1,5 vuotias kun menin osa-aikatyöhön ja 3-vuotias, kun aloin osa-aikatyön ohella opiskella yliopistossa. Kun hän muutti kotoa pois, olin vasta 43-vuotias eikä minulla silloinkaan ollut tunnetta, että nyt elämästä puuttuu sisältöä tai jotain.

En halua ollenkaan vähätellä lapsettomuuden surua, päinvastoin, se on varmasti kova paikka ja vaatii vielä paljon surutyötä.

Käyttäjä30121 kirjoitti:

Jos sinussa ei ole lapsensaannin estävää vikaa, miksi ette käytä lahjoitettuja siittiöitä? Vai eikö miehesi kestä ajatusta, että lapsi ei olisi biologisesti hänen?

Adoptiolapsia on Suomessa hyvin vähän mutta sijaisperheistä puolestaan on pulaa. Harkitkaa sitä, jos ette ole vielä harkinneet.

Kyllä, tämä on miehelle oikeastaan kynnyskysymys. Jos lapsi tulisi, olisi sen oltava biologisesti hänenkin. 

Sijaisperheenäkin pitäisi olla puhtaat paperit, mitä mielenterveysongelmiin tulee, eikä minulla valitettavasti ole.

Ap

Käyttäjä30121 kirjoitti:

Jos sinussa ei ole lapsensaannin estävää vikaa, miksi ette käytä lahjoitettuja siittiöitä? Vai eikö miehesi kestä ajatusta, että lapsi ei olisi biologisesti hänen?

Adoptiolapsia on Suomessa hyvin vähän mutta sijaisperheistä puolestaan on pulaa. Harkitkaa sitä, jos ette ole vielä harkinneet.

Ai mielenterveysongelmainen sijaisäidiksi?

Aika karua. Mies kieltää teiltä molemmilta vanhemmuuden koska "lapsen olisi oltava biologisesti hänenkin". Viestistäsi saa kuitenkin sen käsityksen että miehesi olisi suostuvainen adoptoimaan jos sinulla ei olisi mielenterveysongelmataustaa. Miten hän silloin kestäisi yhtään paremmin sen että lapsi ei ole biologisesti hänen? Miehesi kuulostaa epäreilulta. Olen tosi pahoillani puolestasi että lapsihaaveesi jää täyttymättä.

Minulla on lähipiirissäni pariskunta, joilla sama tilanne, vaikkakaan mielenterveysongelmia ei heillä ole vaan muista syistä jättivät adoption ja luovutetut siittiöt pois laskuista.

He ovat tavallaan sijaisvanhempia meidän lapsillemme, olin hieman arka asian suhteen kun tämä miespuolinen ystäväni aikanaan otti esille saisivatko "käyttää lapsiamme korvikkeena", miltä se mahtaa tästä lapsettomaksi jäävästä vaimostaan tuntua jos muiden lapset pyörii nurkissa, mutta järjestely on toiminut kaikille osapuolille todella hyvin: heillä on elämässään lapsia joiden kanssa tehdä kaikkea kivaa ja jotka rakastavat heitä, meille vapaat iltapäivät ja viikonloput ovat oikein tervetulleita ja lapset ovat aina innoissaan kun kummit kyselevät yökylään ja haluavat viedä huvipuistoon ja retkeilemään jne., eikä varmasti extrapari turvallisia aikuisia elämässä ole pahitteeksi yhdellekään lapselle. Vietämme usein myös lomia yhdessä koko porukalla.

Onko teillä kummilapsia tai muuten lähipiirissä lapsiperheitä? Tuntuisiko hyvältä vaihtoehdolta ottaa aktiivisempaa roolia heidän elämässään? Eihän se sama asia tietenkään ole, mutta joskus voi toimia erittäinkin hyvin.

Sellaista se on, jos on kovin jyrkkä. Silloin jää ilman asioita tässä elämässä.

Minunkaan mieheni ei voinut eikä voi koskaan saada biologisia lapsia. Mutta eipä haittaa, kun lahjasiittiöitä on olemassa. Meillä on kaksoset, tyttö ja poika.

Koira on kuin pieni vauva.

Vierailija kirjoitti:

Aika karua. Mies kieltää teiltä molemmilta vanhemmuuden koska "lapsen olisi oltava biologisesti hänenkin". Viestistäsi saa kuitenkin sen käsityksen että miehesi olisi suostuvainen adoptoimaan jos sinulla ei olisi mielenterveysongelmataustaa. Miten hän silloin kestäisi yhtään paremmin sen että lapsi ei ole biologisesti hänen? Miehesi kuulostaa epäreilulta. Olen tosi pahoillani puolestasi että lapsihaaveesi jää täyttymättä.

Parempi että mies kertoo sen avoimesti etukäteen jos kokee ettei pystyisi olemaan hyvä isä muille kuin biologisille lapsille. Olen itse lapsettomuudesta kärsivä nainen, mutta en ainakaan vielä ole nähnyt adoption olevan sellainen vaihtoehto johon kallistuisin. Haaveenani olisi katsoa lastani ja nähdä hänessä omia sekä rakkaan mieheni piirteitä, jotenkin epäröin pystyisinkö rakastamaan adoptoitua lasta samalla tavalla kuin geneettisesti omaa.

Luulisi, että nykypäivänä sen äijän genomi saataisiin työnnettyä munasoluun, oli muutoin steriili taikka ei.

Siis eikö miehellä ole lainkaan siittiöitä..? Miten hän on 100% steriili? Mä olen luullut että nykytekniikalla onnistuu vaikka ja mikä. Joku kivespussin kudoksesta otettu hommakin.. mitä lie siittiön esiasteita tai jotain.. niin silläkin saa naisen labrassa hedelmöitettyä.

Vai sanoiko hedelmällisyyteen erikoistunut lääkäri, että MITÄÄN ei ole tehtävissä, ei edes kannata yrittää mitään?

Mä vaihtaisin miestä. Miehesi ei kuulosta kovin kypsältä. Oletko siis itse nyt kunnossa ja mt-ongelmat taakse jääneitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika karua. Mies kieltää teiltä molemmilta vanhemmuuden koska "lapsen olisi oltava biologisesti hänenkin". Viestistäsi saa kuitenkin sen käsityksen että miehesi olisi suostuvainen adoptoimaan jos sinulla ei olisi mielenterveysongelmataustaa. Miten hän silloin kestäisi yhtään paremmin sen että lapsi ei ole biologisesti hänen? Miehesi kuulostaa epäreilulta. Olen tosi pahoillani puolestasi että lapsihaaveesi jää täyttymättä.

Parempi että mies kertoo sen avoimesti etukäteen jos kokee ettei pystyisi olemaan hyvä isä muille kuin biologisille lapsille. Olen itse lapsettomuudesta kärsivä nainen, mutta en ainakaan vielä ole nähnyt adoption olevan sellainen vaihtoehto johon kallistuisin. Haaveenani olisi katsoa lastani ja nähdä hänessä omia sekä rakkaan mieheni piirteitä, jotenkin epäröin pystyisinkö rakastamaan adoptoitua lasta samalla tavalla kuin geneettisesti omaa.

Ymmärrän itse paremmin sen, että ei haluta adoptoida, kuin sen että ei haluta käyttää luovutettuja siittiöitä. Jos ymmärrän oikein tämä on ap:n mukaan hänen miehensä kanta: miehen mielestä adoptoida voisi, mutta ei käyttää luovutettuja siittiöitä jolloin mahdollinen lapsi olisi biologisesti puolison mutta ei hänen omansa. Toki on hyvä että mies ilmaisee mielipiteensä ja jokaisella toki on omat mielipiteet joiden mukaan menee. Itselleni vaan tuntuu oudolta tämä kuvio että adoptiolapsi olisi ok mutta ei luovutetuilla siittiöillä saatu. Onko mies avannut miksi ajattelee näin?

Itsekin olen pitkään lasta toivonut ja yrittänyt. Meille lahjoitettujen munasolujen tai siittiöiden käyttö on täysin ok jos se on tarpeen, vaikka toki ensisijaisesti toivomme lasta joka saisi alkunsa omistamme. Mutta se on tottakai meidän henkilökohtainen toiveemme ja mielipiteemme, joka pätee vain meihin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yksi lapsi, josta olen suunnattoman onnellinen ja kiitollinen. Kuitenkin, jos asiaa katsotaan tekemisen ja elämän sisällön tms kautta, niin eihän niitä lapsuusvuosia kovin paljon ole. Vain ihan pieni lapsi on vanhemmilleen "elämän koko sisältö" ja siitä hän alkaa itsenäistyä niin, että vuosi vuodelta vapautuu aikaa ja energiaa ihan muille asioille. Oma lapseni oli 1,5 vuotias kun menin osa-aikatyöhön ja 3-vuotias, kun aloin osa-aikatyön ohella opiskella yliopistossa. Kun hän muutti kotoa pois, olin vasta 43-vuotias eikä minulla silloinkaan ollut tunnetta, että nyt elämästä puuttuu sisältöä tai jotain.

Ymmärsitköhän nyt oikein lukemaasi aloitusta? Ap sanoo, että mökkeillään, matkustellaan jne. mutta jotain puuttuu koska lapsettomuus. Eli tekemistä kyllä on. Johon sinä vastaat, että sinulla on lapsi (kyllä, yhä lapsen aikuistuttua ja poismuutettua et ole muuttunut lapsettomaksi) eikä ikinä ole ollut elämässä tunnetta että jotain puuttuu.

Huhuu...