Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Sain kostoni

Vierailija
13.08.2019 |

Mies petti aikoinaan minua naisen kanssa jonka tunnen, heillä oli mys yhteydenpitoa keskenään pitkäänkin pettämisen yhteydessä. Tunsin myös tämän pettävän naisen miehen ja kerroin hänellekin mitä nämä kaksi hääräävät. Mä olin vihainen ja tämä petetty naisen mies toki myös, mutta antoi anteeksi. Ei puhunut muuta juurikaan silloin ja mua kiukutti, että hän vain kieltää kaiken ja uskoo selityksiä.

Tuli tässä yks ilta, jolloin näin tämän pettävän naisen miehen. Hän kertoi, että aikovat erota. Kertoi, että naisensa on pettänyt häntä paljon ja aina hän on antanut anteeksi. Kuitenkin kai sousivat ja huopasivat suhteensa kanssa ja olivat kai jo kuitenkin päättäneet jatkaa taas kunnes tuli viimeinen niitti kun nainen jäi rysän päältä kiinni vaikka juuri oli vannottu, että yritetään vielä.

Anteeks vaan kauheesti, mutta olen tän naisen takia todella vahingoniloinen!! Siitäs sai petturiakka. Sain pienen kostoni, tekemättä itse mitään kostotoimenpiteitä. Mies vihdoin sisuuntui ja heitti naisen pihalle. Miestä käy vähän sääliksi kuitenkin.

Kommentit (31)

Vierailija
21/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Älkää pahaa pahalla koostako, vaan rukoilkaa vihamiestenne puolesta.

VMP.

Vierailija
22/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kai sentään saan tuntea niinkuin tunnen. En mä tätä kellekään päin naamaa sano. Tulipahan vaan edes vähän parempi mieli, että Karma!!

Totta kai. Ei tuo kyl kosto ollut.

Koin aikoinaan vähän samaa. Olin (liian pitkään) huonossa suhteesaa törpön miehen kanssa. Siis näitä "ihminen on sinkku kunnes sanoo tahdon" ihmisiä. Ero lopulta tuli, jatkun säälittävänä sinkkuna ja mies löysi uuden melko pian. Muutaman vuoden olivat tosi tiiviisti yhdessä, niinkuin the bestest relationship evö.

Sit muija ilmoitti et hällä on toinen, muuttaa tän luo eli heippahei (kuulin tän yhteisiltä tutuilta). Mies hajos ihan täysin, katosi elämältä suunta jne. Meinasin syöttää takas mulle sanomansa sanat tuosta "ihminen on sinkku" mut maltoin mieleni...

Ihan v**** hyvä fiilis siitä kuitenkin tuli viikoiksi. Ja sen päivän parhaat naurut kun asiasta kuulin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pettääjän tie voi olla onnellinen, mutta myös hyvin raskas.

Vierailija
24/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai sentään saan tuntea niinkuin tunnen. En mä tätä kellekään päin naamaa sano. Tulipahan vaan edes vähän parempi mieli, että Karma!!

Totta kai. Ei tuo kyl kosto ollut.

Koin aikoinaan vähän samaa. Olin (liian pitkään) huonossa suhteesaa törpön miehen kanssa. Siis näitä "ihminen on sinkku kunnes sanoo tahdon" ihmisiä. Ero lopulta tuli, jatkun säälittävänä sinkkuna ja mies löysi uuden melko pian. Muutaman vuoden olivat tosi tiiviisti yhdessä, niinkuin the bestest relationship evö.

Sit muija ilmoitti et hällä on toinen, muuttaa tän luo eli heippahei (kuulin tän yhteisiltä tutuilta). Mies hajos ihan täysin, katosi elämältä suunta jne. Meinasin syöttää takas mulle sanomansa sanat tuosta "ihminen on sinkku" mut maltoin mieleni...

Ihan v**** hyvä fiilis siitä kuitenkin tuli viikoiksi. Ja sen päivän parhaat naurut kun asiasta kuulin

Joo, en kyllä ymmärrä miksi tässä toiset niin jeesustelee. Ihmisiä ollaan ja monet tunteet kuuluu ihmisen elämään.

Vierailija
25/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun käy sääliksi tässäkin jutussa eniten aloittajaa toiseksi pettäjän miestä. Heille se pettäminen vaikuttaa suuremmalle ongelmalle kuin pettäjälle.

Vierailija
26/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä kosto tässä nyt oli?

Kyllähän se mimmi kerjäs eroa, kun vieraissa ravas. Hän halusi sitä. Ei vaan itse osannut erota, mies teki sen päätöksen puolesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse hän itselleen eron petasi, mutta kyllä se aina helpottaa kun näkee että joku sisuuntuu - tässä tapauksessa mies. Et sinänsä ole kostonhimoinen, vaan oikeustajusi vaati jotain muutosta heidän suhteessa. Ilmeisesti sinun ja miehesi suhteessa muutoksia tehtiin ja luottamusta rakennettiin uudelleen.

Tuttavapiirissä samanlainen leväperäinen nainen, mutta tuon naisen avioliitto on vielä koossa. Nainen itse sanoi, ettei uskalla aviomiestä jättää. Kun ei hänen miehensä osaisi olla yksin. Siinä joku kyllä sanoi, että ei sen miehen kauan tarvitsisi yksin olla. Sitä kommenttia tuo nainen ehkä kerjäsikin ja röyhisteli rintaansa kun on sellainen kaiken anteeksiantava kulta kotona joka muillekin kelpaisi. Odotan vielä jotain karman toimenpiteitä tapahtuvaksi. Pahinta olisi, että ehkä karma kouraisee sitten heidän lastensa kautta niin että äiti näkee pahat tekonsa lastensa samanlaisena petollisena käyttäytymisenä.

Vierailija
28/31 |
02.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuinka päin se epäonni nyt menikään, kun ap joutuu roikkumaan pettäjämiehessään, toinen nainen taas vapautui parisuhdekahleista ja saa hypätä kenen kanssa haluaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/31 |
02.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Karma nyt voi olla lähempänä oikeaa ilmaisua kuin kosto :D

Mutta en tiedä, mahtaako tämä tuntua siltä naisesta juuri miltään? Vaikuttaa sellaiselta, joka selviää aina kaikessa eteenpäin. Mutta nauti, pienestä hetkestä.

ÖÖÖÖööööööö........ Karma liittyy kylläkin hindulaisessa uskonnossa sielunvaellukseen, ts. henkilö seuraavassa elämässä syntyy alempaan kastiin tai joksikin alkeemmisemmaksi olennoksi ja on siten kauempana valaistumisesta. Tai vastaavasti jos on elänyt hyvin niin saattaa syntyä parempaan kastiin.

Elikkäs jos aamulla pomo huutaa sinulle kun laskit jälleen kerran kassan väärin ja sitten iltapäivällä liukastuu banaanin kuoreen EI todellakaan ole mitään karmaan liittyvää.

Vierailija
30/31 |
02.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Odotan vielä jotain karman toimenpiteitä tapahtuvaksi. Pahinta olisi, että ehkä karma kouraisee sitten heidän lastensa kautta niin että äiti näkee pahat tekonsa lastensa samanlaisena petollisena käyttäytymisenä.

Karma kouraisee sitä kautta että syntyy johonkin alempaan kastiin tai vaikka siaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/31 |
02.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Älkää pahaa pahalla koostako, vaan rukoilkaa vihamiestenne puolesta.

Joo, voimme toivoa että kiusaajat oikeamielisesti ymmärtäisivät tekojensa todellisen luonteen, ja katuisivat ja häpeäisivät. Esim narsistien kohdalla se ei kuitenkaan voi toimia, kun ymmärrys katumuksesta puuttuu. Narsisti on kuin koira, joka söi lemmikkimarsun eikä tajua miksi hänelle ollaan vihaisia.

Voi vain toivoa että kiusaajanarsistille tapahtuisi jotain, ettei hän enää voisi jatkaa pahantekoaan. Se ei kuitenkaan olisi hänen etu, mutta estäisi ettei enää vahingoita muita. Eli kun toivon hänelle "jotain", se rukous on hänen uhriensa takia. On pahuutta mitä ei voi sallia.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi yksi