Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Sain kostoni

Vierailija
13.08.2019 |

Mies petti aikoinaan minua naisen kanssa jonka tunnen, heillä oli mys yhteydenpitoa keskenään pitkäänkin pettämisen yhteydessä. Tunsin myös tämän pettävän naisen miehen ja kerroin hänellekin mitä nämä kaksi hääräävät. Mä olin vihainen ja tämä petetty naisen mies toki myös, mutta antoi anteeksi. Ei puhunut muuta juurikaan silloin ja mua kiukutti, että hän vain kieltää kaiken ja uskoo selityksiä.

Tuli tässä yks ilta, jolloin näin tämän pettävän naisen miehen. Hän kertoi, että aikovat erota. Kertoi, että naisensa on pettänyt häntä paljon ja aina hän on antanut anteeksi. Kuitenkin kai sousivat ja huopasivat suhteensa kanssa ja olivat kai jo kuitenkin päättäneet jatkaa taas kunnes tuli viimeinen niitti kun nainen jäi rysän päältä kiinni vaikka juuri oli vannottu, että yritetään vielä.

Anteeks vaan kauheesti, mutta olen tän naisen takia todella vahingoniloinen!! Siitäs sai petturiakka. Sain pienen kostoni, tekemättä itse mitään kostotoimenpiteitä. Mies vihdoin sisuuntui ja heitti naisen pihalle. Miestä käy vähän sääliksi kuitenkin.

Kommentit (31)

Vierailija
1/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä! Mutta en sanoisi ettet mitenkään osallistunut kostotoimenpiteisiin, kun kerran käräytit eukkonsa miehelle. Kyllä sekin sattunut on.

Vierailija
2/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olipa tosiaan huvittava "kosto".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei se kauheelta kostolta kuulosta, jos se pettävä nainen on ennenkin jäänyt kiinni ja sit lopulta saa pakit. Varmaan osasi odottaa sitä ltsekin, eikä kauheesti satuta, kun ei varmaan miehestään kovin välittänyt.

Lisäksi en tiedä tai tunne yhtäkään ihmistä, jotka olisivat kostamisellaan jotenkin oikeasti saanut itselleen paremman mielen tai vapautuneen fiiliksen ym.

Ihan samaa vihaa lietsovat päivästä toiseen, eikä ne koston ja vihanpurkaukset saa muuta aikaan, kun lisää vihaa.

En ikinä oo nähnyt, että se vihan lietsoja oiskin sit seuraana päivänä onnellinen ja tyytyväinen.

Vierailija
4/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kai sentään saan tuntea niinkuin tunnen. En mä tätä kellekään päin naamaa sano. Tulipahan vaan edes vähän parempi mieli, että Karma!!

Vierailija
5/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älkää pahaa pahalla koostako, vaan rukoilkaa vihamiestenne puolesta.

Vierailija
6/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Karma nyt voi olla lähempänä oikeaa ilmaisua kuin kosto :D

Mutta en tiedä, mahtaako tämä tuntua siltä naisesta juuri miltään? Vaikuttaa sellaiselta, joka selviää aina kaikessa eteenpäin. Mutta nauti, pienestä hetkestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kai tämä nainen on niin krooninen pettäjä jo, ettei oikein varmaan tiedä itsekään mitä haluaa. Sivulliset tässä on kärsineet ja ottaneet osumaa. No, nyt taitaa olla hänen vuoronsa sitten kun ei ole itse vielä lähtenyt. Veikkaanpa, että nyt vaan huomaa, että mies on tosissaan kun heitti hänet ulos ja kohta nainen pahimmassa tapauksessa on vonkumassa miehelleen takaisin. Toivottavasti mies EI ota!! 

Vierailija
8/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä haluaisin keskustella tästä aiheesta kun en voi missään oikeen huudella tästä. Mites muilla on käynyt tämmösissä pettämiskuvioissa? Olitteko kostonhimoisia, kostitteko? Erositteko.. ihan mitä tahansa. Miten pettäminen selvisi jne..

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis ookkoo sää viä sen pettäjämiehen kanssa 😄

Vierailija
10/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Exä petti mua jouluaattona exänsä kans. Olin epäillyt jo pitkään, mutta nuohan osaa selittää itsensä pois mistä vaan.

Kertoi itse sit puhelimessa turvallisen matkan päässä musta. Totesin vaan "kiitos", suljin puhelimen ja hain kamani pois hänen asunnoltaan.

Tiedän, että paras "kosto" hänelle oli, että jatkoin elämääni enkä ilmoitellut yhtään mitään itsestäni. Oli mun kanssa jo suhteessa sairaalloisen mustasukkainen, ja kun jotain kautta eron jälkeen kuuli että mulla oli uus niin esitti kun mä olisin pettänyt sitä vaikka itse vaihtoi lennosta uuteen :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö sun pitäis olla miehellesi vihainen? Vai oliko se viaton uhri, jonka nainen vietteli?

Vierailija
12/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä mä olin miehellekin vihainen. Tästä aikaa muutama vuosi. Mies ei tätä ennen pettänyt ja edelleenkin on pahoillaan eikä ole vastaavia temppuja tehnyt. Luottamusta rakennetaan, edelleen. Siksi onkin vaikea uskoa, että noiden toisten suhteesta tulisi enää koskaan mitään kun tää nainen on niin "krooninen" jo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tä? Onko ap vielä miehensä kanssa?!?

Vierailija
14/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nythän ap:n pitäisi pelätä, että miehensä menee tän petturinaisen kaa yhteen......ja tiedoksi, tulette rakentamaan luottamusta loppuelämänne. Tuon tasoisen pettämisen jälkeen (panemista + yhteydenpitoa) luottamus EI KOSKAAN PALAUDU. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taas näitä psykopatian avauksia.

Miksi et vaikka menisi lame sinun weenie lääkitykselle sinun tekopyhän "psykopatian" tilalle?

Vierailija
16/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nythän ap:n pitäisi pelätä, että miehensä menee tän petturinaisen kaa yhteen......ja tiedoksi, tulette rakentamaan luottamusta loppuelämänne. Tuon tasoisen pettämisen jälkeen (panemista + yhteydenpitoa) luottamus EI KOSKAAN PALAUDU. 

Jep. Saattaa se karma nyt kolauttaa Ap:tä kun oli niin kostonhimoinen.

Vierailija
17/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap saa jatkaa miehensä kanssa mutta muut eivät vastaavassa tilanteessa saa jatkaa puolisoidensa kanssa, tai ap tulee ja kostaa.

Olet ilkeä ja itsekäs, ei ihmekään jos miehesi pettää.

Vierailija
18/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nauttisin myös, jos olisin ap. Mutta olenkin vain ihminen.

Vierailija
19/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihanaa pettäjät Ihanaa.

Vierailija
20/31 |
13.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tossa ollu koston hiventäkään mukana, kun et itse liittynyt eroon.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän viisi