Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Voiko viisikymppisenä elämä olla kevyttä ja huoletonta?
13.08.2019 |
Näin viime yönä unta jossa oli keveys jonka olin jo unohtanut että miltä se tuntuu. Onko tässä iässä enää mahdollista saavuttaa samaa oloa kuin oli nuorena? Kun menin herättyäni olohuoneeseen mies oli ensimmäistä kertaa varmaankin viiteen vuoteen itse siivonnut miesluolansa sohvan nurkasta. Ei roskia, lehtiä, romua, tyynyksi mytättyjä torkkupeittoja. Itketti. Unessa asuin toisessa paikassa eikä ollut miestä ja kun sen tiedostin juuri ennen heräämistä, tuli se ihana, jo unohtumaan päässyt keveys. Mutta mietin onko se kuitenkaan niin yksinkertaista oikeassa elämässä.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Mieheni kuoli keski-iässä ja jäin noin 30 vuoden yhteisen elämän jälkeen äkillisesti yksin. Muutaman vuoden palvoin hänen muistoaan, mutta nyt koen olevani aika lailla nuoruuteni keveydessä.Minulla on yhä huolia ja taloudellisia haasteita ja kuitenkin koen oloni välillä häpeämättömän kepeäksi. Muutin ulkonäköni ja elintapani ja päästin irti vaimon roolista. Mieheni oli monella tapaa mukava ihminen, älykäs ja monipuolinen, mutta minulle ei vaan sovi nyhjöttää miehen kanssa samassa asunnossa olipa se asunto kuinka iso tahansa ja elintaso hyvä.
En tiedä voiko miehiä syyttää siitä, että elämä tuntuu aika ajoin raskaalta, mutta mitä kuuntelen ystäviäni ja heidän avioelämäänsä en jaksaisi sitä yhtään.
Miehet ovat mukavia ja herkullisia, mutta vain säännöstellen. Vähän samaan tapaan kuin belgialainen suklaa: se on hyvää ja tuhtia, mutta vain pala kerrallaan. Sitten voi lähteä vaikka lenkille ja nauttia omasta vapaudestaan kevein askelin.
Kiitos tästä vastauksesta. Jo tieto että se on mahdollista helpottaa. Eikä mies ole omassa elämässäni ainoa syy joka norsun alle jäämisen tunteen aiheuttaa, vaan yksi monista. Tuo aamuinen näky olohuoneessa tai pikemminkin sen puute vain sai tämän puolen asiaa nousemaan pintaan. Toisaalta kirjoitat että muita huolia on jäljellä mutta keveyden tunne on saavutettu silti yhden palikan yhtälöstä muututtua. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia teillä ei sitten ole?
Teinien kanssa elämisestä on usein kepeys kaukana.
Minulla ei ole enää miestä, mutta aikuiset lapset tarjoavat aina huolehtimisen ainesta.
En tiedä, onko oma persoonani raskasmielinen, vai otanko liian herkästi toisten murheet omikseni.
Luulen kaipaavani kumppania arkielämään, mutta saattaisi tulla katastrofi.
Parempi varmasti olisi pitää erilliset kodit, ja tosiaan nauttia kumppanuutta vain pieni pala kerrallaan.
Mun elämäni ei ole koskaan ollut kovin kevyttä, enkä usko, että siitä sellaista tuleekaan. Olen huolehtijaluonne. Jos omassa elämässä ei ole oikeita murheita, alan surra bangladeshin tulvia ja sitä perhosta, joka aiheuttaa kaikki hirmumyrsyt siipienheiluttelullaan.
Mutta jos sulla on joskus ollut kevyt elämä (eikä kyse ole vain muistojen kultaamasta kuvitelmasta) voit varmasti saada sellaisen nytkin.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni kuoli keski-iässä ja jäin noin 30 vuoden yhteisen elämän jälkeen äkillisesti yksin. Muutaman vuoden palvoin hänen muistoaan, mutta nyt koen olevani aika lailla nuoruuteni keveydessä.Minulla on yhä huolia ja taloudellisia haasteita ja kuitenkin koen oloni välillä häpeämättömän kepeäksi. Muutin ulkonäköni ja elintapani ja päästin irti vaimon roolista. Mieheni oli monella tapaa mukava ihminen, älykäs ja monipuolinen, mutta minulle ei vaan sovi nyhjöttää miehen kanssa samassa asunnossa olipa se asunto kuinka iso tahansa ja elintaso hyvä.
En tiedä voiko miehiä syyttää siitä, että elämä tuntuu aika ajoin raskaalta, mutta mitä kuuntelen ystäviäni ja heidän avioelämäänsä en jaksaisi sitä yhtään.
Miehet ovat mukavia ja herkullisia, mutta vain säännöstellen. Vähän samaan tapaan kuin belgialainen suklaa: se on hyvää ja tuhtia, mutta vain pala kerrallaan. Sitten voi lähteä vaikka lenkille ja nauttia omasta vapaudestaan kevein askelin.
Kirjoitat kyllä hyvin. Juuri noin se on miesten kanssa. Pitäisi ainakin asua eri asunnoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen 53, ja elämäni on onnellista ja kevyttä. Töissä on turvallista ja tasaista, parisuhde on vakiintunut mukavaan yhteiseloon, lapsi on jo aikuinen ja sillä on kaikki hyvin. Elämä on taloudellisesti turvattua, olen vapaa tekemään lähes mitä haluan.
Kyllä on kohta aikuisia lapsia. Toki heistäkin on huolta jatkuvasti mutta ei onneksi toistaiseksi murhetta. Muutenkin kohta siirtyvät omaan elämään. Sitä juuri mietinkin että onko tässä iässä ylipäänsä enää mahdollista olla huoleton. Onko vain toivottava että heräisi edes silloin tällöin uneen menneisyydestä. On liikaa asioita joilla on liikaa painoarvoa elämässä. Kuten lapset. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, elämä on juuri nyt parasta. Lapsilla hyvät opiskelupaikat ja rahaa jää nyt itselle enemmän. On mukavaa, että työssä saa olla niin pitkään kuin haluaa, eikä tarvitse rynnätä päiväkotiin lapsia hakemaan. Voi harrastaa vaikka joka päivä. Seksielämä on herännyt uuteen kukoistukseen, kun saa olla miehen kanssa kahdestaan kotona. Esim. viime viikonloppu meni lähes kokonaan sängyssä.
En ole vielä viisikymppinen, mutta 45 vuotias kuitenkin ja elämä on oikein ihanaa ja keveätä. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 20 vuotta ja meillä on kolme ihanaa teiniä. Teinien kanssa ei ole mitään ongelmia, he ovat upeita järkeviä ja saman huumorintajun omaavia nuoria kuin mekin. Juttelemme mieheni kanssa paljon ja ihan kaikesta. Viikonloppunakin meillä meni pari tuntia aamupalalla, kun söimme ja juttelimme. Seksiä on ainakin kolme kertaa viikossa ja läheisyyttä löytyy.
Asumme omassa nätissä talossamme kauniin luonnon keskellä, velkaa ei ole ollut enää vuosiin, matkustelemme, harrastamme ja vietämme hyvää aikaa, molemmilla on hyvät työpaikat, joihin on aina mukava mennä, meidän vanhemmat ovat hyväkuntoisia alle kahdeksankymppisiä senioreita ja kaikki asiat ovat mainiosti.
Jokainen on oman onnensa seppä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä luulin olevani vuosia onnellinen, kunnes mies päätti vaihtaa lennosta toiseen. Nyt kun aikaa on jo kulunut, niin olen huomannut, että vasta nyt, ilman miestä elämäni todella on onnellista ja kepeää. Jälkikäteen olen paljonkin ajatellut, että minulla oli mieslapsi, joka ei ottanut vastuuta mistään koko pitkän yhteiselomme aikana. Nyt kun saan elää ja olla ihan niinkuin haluan, eikä tarvitse siivota muiden sotkuja, niin kyllä nyt vasta huomaan, kuinka helppoa elämä on nyt. Lapsetkin ovat jo aikuisia, niin nyt on kaikki aika vain itselleni ja omaan hyvinvointiin. Sen verran on jo ikää ja menneestä viisastuneena en enää koskaan ottaisi itselleni mitään miestä asuinkumppaniksi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kohta aikuisia lapsia. Toki heistäkin on huolta jatkuvasti mutta ei onneksi toistaiseksi murhetta. Muutenkin kohta siirtyvät omaan elämään. Sitä juuri mietinkin että onko tässä iässä ylipäänsä enää mahdollista olla huoleton. Onko vain toivottava että heräisi edes silloin tällöin uneen menneisyydestä. On liikaa asioita joilla on liikaa painoarvoa elämässä. Kuten lapset. Ap
Tämä on mielenkiintoinen virke.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä viisikymppinen, mutta 45 vuotias kuitenkin ja elämä on oikein ihanaa ja keveätä. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 20 vuotta ja meillä on kolme ihanaa teiniä. Teinien kanssa ei ole mitään ongelmia, he ovat upeita järkeviä ja saman huumorintajun omaavia nuoria kuin mekin. Juttelemme mieheni kanssa paljon ja ihan kaikesta. Viikonloppunakin meillä meni pari tuntia aamupalalla, kun söimme ja juttelimme. Seksiä on ainakin kolme kertaa viikossa ja läheisyyttä löytyy.
Asumme omassa nätissä talossamme kauniin luonnon keskellä, velkaa ei ole ollut enää vuosiin, matkustelemme, harrastamme ja vietämme hyvää aikaa, molemmilla on hyvät työpaikat, joihin on aina mukava mennä, meidän vanhemmat ovat hyväkuntoisia alle kahdeksankymppisiä senioreita ja kaikki asiat ovat mainiosti.
Jokainen on oman onnensa seppä.
Hieno teksti ja sitten tuo viimeinen lause.
Mä olen 54, elän yksin ja tulenkin varmasti elämään. Lapsi on pian aikuinen eikä ole juuri aiheuttanut murehtimista mitä nyt normaalia 'voi kun sille ei tapahtuisi mitään pahaa' - ajattelua. En varmasti sopisi enää elämään kenenkään kanssa yhdessä koska omat tapani ovat 'omituiset', enkä varmaan jaksaisi edes alkaa tutustua kehenkään ja tämän läheisiin. Käytän aikani niinkuin haluan. Ja kyllä, olo voi tuntua kevyeltä tässäkin iässä. Tiettyjä asioita ei enää murehdi, kelpaamista, ulkonäköä. Itsetunto on korkealla. Tottakai huonoja hetkiäkin tulee. Mutta on jo oppinut että ne menee ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä voi ehkä olla kevyttä, jos teet työksesi työtä, jossa et ole vastuussa muiden hengestä ja terveydestä, jos teet työtä, jossa,on selkeät työajat ja vapaa-ajallasi olet täysin irti työstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kohta aikuisia lapsia. Toki heistäkin on huolta jatkuvasti mutta ei onneksi toistaiseksi murhetta. Muutenkin kohta siirtyvät omaan elämään. Sitä juuri mietinkin että onko tässä iässä ylipäänsä enää mahdollista olla huoleton. Onko vain toivottava että heräisi edes silloin tällöin uneen menneisyydestä. On liikaa asioita joilla on liikaa painoarvoa elämässä. Kuten lapset. Ap
Tämä on mielenkiintoinen virke.
No harva ihminen varmasti pystyy elämään täysin huolettomana jos lapsella on joku hätä tai ongelma ja niitähän väistämättä tulee. Sitä vain tarkoitin.
Ainoa varma asia elämässä on muutos, pikkuhuljaa tai äkillisesti. Vuodet vierivät, ihminen kypsyy, perspektiivi vaihtuu...
Elämä on sisäinen kokemus. Asenteet vaikuttavat todella paljon siihen, miltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kohta aikuisia lapsia. Toki heistäkin on huolta jatkuvasti mutta ei onneksi toistaiseksi murhetta. Muutenkin kohta siirtyvät omaan elämään. Sitä juuri mietinkin että onko tässä iässä ylipäänsä enää mahdollista olla huoleton. Onko vain toivottava että heräisi edes silloin tällöin uneen menneisyydestä. On liikaa asioita joilla on liikaa painoarvoa elämässä. Kuten lapset. Ap
Tämä on mielenkiintoinen virke.
No harva ihminen varmasti pystyy elämään täysin huolettomana jos lapsella on joku hätä tai ongelma ja niitähän väistämättä tulee. Sitä vain tarkoitin.
Juu, en arvostellut, vaan jäin pohtimaan.
Vierailija kirjoitti:
Ainoa varma asia elämässä on muutos, pikkuhuljaa tai äkillisesti. Vuodet vierivät, ihminen kypsyy, perspektiivi vaihtuu...
Elämä on sisäinen kokemus. Asenteet vaikuttavat todella paljon siihen, miltä tuntuu.
Kun muuttuiskin! Sepä kun omat rajat elämän muuttumiselle on käyneet vuosi vuodelta ahtaammiksi eikä mikään IKINÄ muutu. Ainoastaan lapset kasvaa. Ihmiset sanoo että asioilla on tapana järjestyä mutta ei ole jos ei ole resursseja muuttaa niitä. Henkisiä, fyysisiä. On helppoa esim sanoa että vaihda työpaikkaa jos asut maaseudulla ja saat olla viisikymppisenä kiitollinen että sulla ylipäänsä on koulutustasi vastaavaa työtä niistä vaihtoehdoista joita seudulla on. Voishan sitä tosiaan kiskoa lapset kouluistaan ja kaveripiireistään ja myydä talo jota kukaan ei täällä osta kun parempiakaan ei saada myytyä edesvhalvalla ja voishan sitä 50+ kouluttautua uudelleen vaikka ei pysty enää edes muistamaan mitä edellisenä päivänä tapahtui saati oppimaan nopeassa tahdissa uutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa varma asia elämässä on muutos, pikkuhuljaa tai äkillisesti. Vuodet vierivät, ihminen kypsyy, perspektiivi vaihtuu...
Elämä on sisäinen kokemus. Asenteet vaikuttavat todella paljon siihen, miltä tuntuu.
Kun muuttuiskin! Sepä kun omat rajat elämän muuttumiselle on käyneet vuosi vuodelta ahtaammiksi eikä mikään IKINÄ muutu. Ainoastaan lapset kasvaa. Ihmiset sanoo että asioilla on tapana järjestyä mutta ei ole jos ei ole resursseja muuttaa niitä. Henkisiä, fyysisiä. On helppoa esim sanoa että vaihda työpaikkaa jos asut maaseudulla ja saat olla viisikymppisenä kiitollinen että sulla ylipäänsä on koulutustasi vastaavaa työtä niistä vaihtoehdoista joita seudulla on. Voishan sitä tosiaan kiskoa lapset kouluistaan ja kaveripiireistään ja myydä talo jota kukaan ei täällä osta kun parempiakaan ei saada myytyä edesvhalvalla ja voishan sitä 50+ kouluttautua uudelleen vaikka ei pysty enää edes muistamaan mitä edellisenä päivänä tapahtui saati oppimaan nopeassa tahdissa uutta.
Elämä on sisäinen kokemus. Asenteet vaikuttavat todella paljon siihen, miltä tuntuu.
Alue: Aihe vapaa
Mieheni kuoli keski-iässä ja jäin noin 30 vuoden yhteisen elämän jälkeen äkillisesti yksin. Muutaman vuoden palvoin hänen muistoaan, mutta nyt koen olevani aika lailla nuoruuteni keveydessä.Minulla on yhä huolia ja taloudellisia haasteita ja kuitenkin koen oloni välillä häpeämättömän kepeäksi. Muutin ulkonäköni ja elintapani ja päästin irti vaimon roolista. Mieheni oli monella tapaa mukava ihminen, älykäs ja monipuolinen, mutta minulle ei vaan sovi nyhjöttää miehen kanssa samassa asunnossa olipa se asunto kuinka iso tahansa ja elintaso hyvä.
En tiedä voiko miehiä syyttää siitä, että elämä tuntuu aika ajoin raskaalta, mutta mitä kuuntelen ystäviäni ja heidän avioelämäänsä en jaksaisi sitä yhtään.
Miehet ovat mukavia ja herkullisia, mutta vain säännöstellen. Vähän samaan tapaan kuin belgialainen suklaa: se on hyvää ja tuhtia, mutta vain pala kerrallaan. Sitten voi lähteä vaikka lenkille ja nauttia omasta vapaudestaan kevein askelin.