Mikä elokuva? Palkkamurhaajana nainen
Etsin elokuvaa, jonka juoni menee suunnilleen näin. Tummaihoinen tyttö päätyy palkkamurhaajaksi sukulaiselleen ja lopulta murhaa vanhempansa tappaneet.
Tytön ollessa lapsi perhe asuu Meksikossa tms., melko huonon elintason alueella, johon nämä "pahikset" tulevat tappamaan vanhemmat. Tyttö päätyy sukulaiselleen ja kouluttautuu palkkamurhaajaksi.
Leffan kohtauksia. Tyttö esittää olevansa humalassa, ajaa kolarin ja päätyy putkaan. Putkassa ollessaan "nukkuessaan humalaa pois" hän käy murhaamassa toisessa sellissä olevan henkilön ja palaa selliinsä jäämättä kiinni tapahtuneesta.
Toinen kohtaus. "Murtautuu" yhden pahiksen kotiin uima-altaan kautta, altaassa ui haita.
Tämä päänäyttelijä on siis tummaihoinen ja kaunis nainen, hoikka.
Elokuvassa hänellä on myös suhde mieheen, jonka kuitenkin lemppaa jottei jäisi kiinni. Miehen ottaessa nukkuvasta naisesta kuvaa tämä paljastuu kasvontunnistuksen kautta etsityksi rikolliseksi, mies on muistaakseni poliisi.
Enempää en muista. Elokuvan nimi siis hakusessa, kunpa joku teistä muistaisi.
Colombiana 👍